Kyllä se niin on, ihminen voi hurahtaa niin täysillä johonkin touhuun että esteet raivataan tieltä. Tässä tapauksessa järvi jäätyi ja aamu-uinnin onnistumiseksi piti napata airo veneestä ja alkaa ensin hakkaamaan jäätä jotta sai avantoa kylmävesi uintia varten. Nyt uskon niitä ihmisiä jotka ovat vannoutuneita avantouimareita ja kertovat kuinka kaikki vaivat häviävät kylmässä - totta se on! Aamujäykkyydet ja päänsärytkin olen jättänyt järveen ja mikä ihana kihisevä tunne pitkin kehoa. Kun tämän tekee aamuisin saa virkeyttä alkavaan päivään jos vielä ehtii auringon noustessa järveen niin aina vaan energisoivampi on tulos. Aamu ja ilta auringon aikaan on hyvä olla paikalla ja läsnä, ne jotka pystyy.
Niin, nyt olen siis lokakuun alusta virallisesti asunut tuolla luonnossa ja saannut ihastella sitä kauneutta, seuraillut koivujen riisuutumista ja järven esiintuloa. Huomasin että kummallakin puolella taloa on järvi joten voiko enää parempaa toivoa.
Keittiön ikkunasta seuraan lintujen touhua. Ne tajusivat viimein että tälle tilalle on tullut elämää kuulemma kahdeksan vuoden jälkeen. Nimesin tuon keittiön ikkunasta näkyvän koivun linnunlaulupuuksi, se on erilainen kuin muut lajitoverinsa ja sen alaoksat ovat sellaisella syheröllä kuin tuuli olisi pöllyttänyt hiuksia. Niihin tuskin tulee lehtiäkään mutta nämä pikkuiset sirkuttajat pitävät tuosta puusta. Kun järjestimme sinne ruokailua varten mökkiä niin huomasimme pesänkin, kesän jäljiltä, siinä se oli tuon syherön päällä.
Kun olimme saaneet ruokapaikan linnuillle valmiiksi niin varmaan kaksi tai kolme päivää meni ettei ketään näkynyt. Sitten jokunen etu pihan puolella ja kun ne tintit viimein löysivät linnunlaulupuuni niin itkin ilosta keittiön pöydän äärellä. Muistin samantien viime Kotkan reissultani että vanhempi ystäväni oli kertonut minulle kuinka hän on täällä itkenyt kun on katsellut lintujen poismuuttoa, koska tietää että kaikki eivät palaa enää seuraavana keväänä, osa jää matkalle. Niinhän se on linnuilla kuin kaikella elollisella.
Kaikki kestää aikansa, siinäpä se että tästä ajasta pitää vaan osata nauttia ja elää täysillä sen näköistä elämää mikä meille kullekin sopivalta tuntuu. Jokaisen elämällä on oma käsikirjoituksensa mikä selviää vain eteenpäin kulkemalla. Itselleni sopii hitaammin kulkeminen ja rauhallinen elämä nykyään. Hiljaisuuskin puhuu kaunista tarinaa.
Levollista talveen valmistautumista, hiljaisuutta kuunnellen.
