Taas on vuoden synkin aika, se pimein ja sateisin. Viime vuonna ensimmäinen valkeus lumen muodossa tuli jo syyskuun lopulla, olin silloin vielä Valkeisen mökillä ja muistan sen hyvin. Oli 23 syyskuuta ja edellisenä iltana olin vienyt vanhimman poikani ja hänen tyttöystävänsä Varkauteen josta jatkoivat Helsinkiin. Illalla sateessa ajoin takaisin mökille ja kun aamulla heräsin oli hanki maassa! Siellä oli kukat lumen seassa - sisäkukat joita olin vienyt ulos virkistymään. Otin kuvan lumisista kuusista ja laitoin Villelle kuvan " talvi tuli tänne mökille".
Niin oli viime vuonna ja tällä kertaa odotellaan tuota valkeutta vähän pidempään. Itse en koe tätä aikaa vaikeana koska tuo luonnon synkkyys auttaa keskittymään asioihin joita mahdollisesti on tekemättä, antaa aikaa niille. Sehän on pelkästään hyvä asia.
Olen lisäksi sellaisessa kohtaa elämässäni että kaikeksi onneksi saan olla itsekseni tämän kaamoksen keskellä. Saan nauttia pimeydestä ja sytytellä paljon kynttilöitä sisälle ja tulia ulos. Valoa pimeyteen.
Kaivoin kutimet esille, lopettelin edelliset työt ja aloitin uuden. Sain siskoni kuoleman jälkeen v.2011 hänen lankojaan ison säkillisen ja olen niistä kutonut vaikka mitä näiden vuosien aikana. Siksi sanon niitä enkelilangoiksi. Nyt aloitin kutomaan enkelilangoista pitkää villatakkia itselleni, vaaleanpunaista, valkoista ja harmaata. Kutominen alkaa vasta syksyn ja talven tullen, se kuuluu tähän aikaan. Sydänradoille sopivasti liikettä.
Olin Kotkan reissulla viikko sitten ja nyt olisi tarkoitus vietellä tämä loppuvuosi täällä "maalla". Oikeastaan alkuvuosikin. Haluan rauhoittaa elämää reissaamisenkin osalta. Monestakin syystä. Yksi syy on luonnollisesti talvi joka teillä aiheuttaa vaaratilanteita liukkauden takia.
Yksi vanhimmista ystävistäni Kotkassa sanoi minulle jo kaksi kuukautta sitten että " tuossa ei ole mitään järkeä vaarantaa henkeään ravaamalla täällä kun on talvi ja liukkaat tulee. Pilven reunalle ei ole kiire." Oikeassa on.
Toinen syy elämän hiljentämiseen tulee täällä päässä olevien harrastusten kautta. Meillä jatkuu lauluharrastukset tällä kertaa pidemmälle joulukuulle ja koska olen sitoutunut niihin niin haluan myös olla mukana. Laulellen tämä loppu vuosi kulkee leikiten!
Tajusin myös että huovutuskurssi toteutetaan useampana perättäisenä viikonloppuna, ei vain yhtenä, joten siihenkin on oltava aikaa.
Ja mikä parasta, saa ottaa kaikessa rauhassa vastaan loppu vuoden suurta juhlaa ja nauttia siitä ettei tarvitse hössöttää sen takia, sovimme nuorieni kanssa että täällä olen, tulette silloin kun teille sopii. Viime vuonna "meidän joulu" oli viikko ennen joulua, tänä vuonna se voi olla joulun jälkeen osalla nuoristani ja jos kaikki menee nappiin niin vanhin poikani tulee joulupäivänä ja tuo tullessaan amerikkalaisen tyttöystävänsä lisäksi myös hänen äitinsä, joka varmaankin tulee ensimmäistä kertaa Suomeen ylipäätään. Luvassa Heinäveden rauhaa, luonnonkauneutta, savusaunaa, avantoa ja hirvipaistia. Puhumattakaan tunnelmasta joka syntyy silloin kun rakkaat ihmiset ovat yhdessä. Se on sitä mitä joulu parhaimmillaan on. Lämmintä yhdessäoloa. Sitä odotellen.
"Sielun hopealinnun
laulu helisee
Siiven silkinhienon
sulat värisee
On sydän linnun kultaa
se silmät valaisee
Linnun läheisyyteen
lämpö väreilee
Siiven kosketus
hymyn kirvoittaa
Hopeinen laulu
sydämen virvoittaa"
-Anja Heikkinen-
kirjasta" Sydämestä"
