Lokakuuta mennään kovaa kyytiä, siis talvi kolkuttelee jo ovella, kohta sen voi haistaa ilmasta astuessaan ulos.
Tästä on viisi vuotta kun asustimme siskontyttöni Lenin kanssa täällä Kotkan asunnossa muutaman kuukauden yhdessä.
Oli vaikeat ajat elämässämme. Siskoni sairasti ärhäkkää, nopeasti etenevää syöpää ja Leni asui luonani viimeisinä kuukausina.
Varmaan juurikin näihin aikoihin astuimme ulos rapusta Lenin ja koirani Leon kanssa lähtiessämme lenkille, yhdelle noista monista ja Leni haistoi ilmaa ja sanoi minulle "täällä tuoksuu talvelle".
Nuuhkaisin itsekin ja todentotta - ilmassa oli talven tulon tuoksu ja se oli hyvä havainto. Talvi tuoksuu raikkaalta, tervetuloa talvi!
Tuo aika oli raskasta monella tapaa. Piti yrittää olla vahva koska tiesin miten vaikeaa Lenillä oli ja silti piti jaksaa mennä kouluun ja toimia vaikka äiti oli sairaana.
He asustivat aivan lähelläni, siksi pystyin nopealla varoituksella toimimaan kun tilanne sitä vaati.
Kun laitoin tyttöä täältä kouluun ja sain lähtemään, menin monesti ikkunan luo vetämään raitista ilmaa ja annoin itkun tulla. Minun oli saatava itkeä yksin ja pyytää Jumalalta voimia tässä tehtävässä jonka olin saanut hoitaakseni.
Muistan monia asioita ja hetkiä tuolta muutamalta kuukaudelta, viisi vuotta sitten. Yksi oli tapa millä sain tytön heräämään paremmin - istuin lempituolissani olohuoneessa ja aamutuimaan kudoin kynttilän hämyssä ja odotin hetkeä, milloin pitää viimeistään saada Leni ylös jotta ehtii syödä ja kävellä ylä-asteelle Karhuvuoreen.
Olin tehnyt aamupalan valmiiksi ja kun kello oli sitä paljon aloin lauleskella hiljaa lempilauluja, lauloin ja kudoin kunnes Leni nousi ja tuli halaamaan, siitä lähti aamut liikkeelle.
Vaikein paikka laulaa oli silloin kun joulun lähestyessä tyttö toivoi että laulan varpunen jouluaamuna, kyyneleet valuivat pitkin poskia laulaessani tätä kaunista mutta surullista joululaulua, varsin hyvin tietäen että ei ole kauaa kun Lenin äiti on " lintuna Taivaan Isän luona".
Kaksi päivää sitten Leni täytti 18 vuotta. Aamulla otin puhelimeni esiin ja lähetin ääniviestinä tytölleni laulun "hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain hyvää syntymäpäivää toivotan, hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain ja paljon onnea vaan!" Lauluuni vastattiin heti kiitoksilla.
Huomiseksi järjestän Lenille 18 vuotis juhlat täällä samaisessa Kotkan kodissa. Leni matkustaa luokseni tänään ja huomenna kahdelta alkavat synttärit. Omat nuoreni tulevat kaikki kippaamaan onnittelumaljat Lenin kunniaksi ja nuori ystäväni, josta on matkan aikana tullut Leninkin ystävä. Juhlat syntyvät juuri näin: Saan kaikki omat rakkaat yhteen ja voimme viettää hauskaa yhdessä. Kaikki ketkä kynnelle kykenevät, poikkeuksena työesteet tietenkin.
Alankin tässä järjestelemään tarjottavaa huomista ajatellen, tuorejuustokakkuja teen pari kappaletta koska tiedän omieni siitä pitävän. Olemme siis valmiina juhlintaan!
Tällä hetkellä kuljemme taas kohti masentavaa marraskuuta, kuten yksi vanhimmista ystävistäni on osuvasti sanonut.
Kuinka huolissaan pitää olla, jos tuntuu että tuleva synkkä aika kaatuu päälle?
Huomaan nimittäin nyt paljon tähän aiheeseen liittyvää proplematiikkaa ja siksi haluan kirjoittaa myös tästä ja juurikin tähän hetkeen.
Elämä ei ole pelkästään ruusuilla tanssimista. On aika juhlia ja nauraa mutta se on vastakohta tunteille jotka myös kuuluvat elämään, masennus, surullisuus, pettymys.
Jossain vaiheessa olen miettinyt että minulla ei ole keinoja auttaa masentuneita ihmisiä.
Se kuva tuli aikanaan kriisityössä työskennellessäni. Koin että en voi auttaa muuta kuin ohjaamalla seuraavaan osoitteeseen. Se kuului sen työn kuvaan.
Halusin kuitenkin enemmin. Halusin kuunnella. Saada jotain toivoa ihmiselle joka kulkee syvissä vesissä. Huomasin kuitenkin kuinka vaikeaa se on. Lopulta vuosia myöhemmin ymmärrän että masentuneen ihmisen kanssa pitää osaa pysähtyä, vaikka se on uskomattoman hankalaa vain olla, sanomatta oikeastaan sen kummempaa.
Uskoa että se hetki kantaa, hiljaisuus kantaa. Ei tarvi jaella ohjeita, ei tarvi täyttää tilaa sanoilla, voi vain olla. Olla läsnä. Kuunnella hiljaisuutta ja uskoa että myös sanomattomuus toimii, omalla kummallisella tavallaan.
Nyt shiatsuterapeuttina voin tehdä työtä niin kuten itse koen hyväksi, kuunnellen ja hiljentyen, asiakkaasta riippuen. Toivon myös että voin jakaa asiakkaalle turvallista hiljaisuutta, jos hän sitä kaipaa, ettei tarvita sanoja, olemme lämpimässä hyvässä energiassa yhdessä, hoitaja ja hoidettava. Monesti ainakin uusien asiakkaiden kohdalla tulee paljonkin puhetta ja se on minusta hyvä koska pääsee kartoittamaan tilannetta, oppii tuntemaan ihmisen.
Lopulta kuitenkin huomaan että luottamus, kosketus ja hyvä energia toimii ilman sanojakin.
Shiatsu hakee tasapainoa kehon ja mielen välillä.
Tähän loppuun toivon ihastuttavaa värikylläistä syksyn aikaa, talven odotusta, sytytelkää kynttilöitä, lähettäkää Taivasjoukoille valoa, se on viesti meiltä heille jotka kulkevat aina sydämissämme.
Ja ulos mennessänne nuuhkaiskaa ilmaa.......
Anne:)
