"Nauti olemisen kauneudesta" kirjoitti minun kahdeksan kymppinen ystäväni kirjeessään minulle. Sain hänen kirjeensä muutama päivä sitten.
Olemme ystäviä jo lähes neljän kymmenen vuoden takaa. Olimme työkavereita viikkopäiväkodissa Kotkassa. Meitä kumpaakin oli siunattu luovuudella ja varsinkin ystäväni oli hyvin taiteellinen, monen mielestä varsin persoonallinen ja erikoinen ihminen. Jostain syystä me kaksi tulimme hyvin toimeen ja muistan monia monia somistamiseen ja piirtämiseen liittyviä juttuja joita me teimme yhdessä.
Elämä kuljettaa kuitenkin ihmisiä kunkin oman suunnitelman mukaan eikä kaikkia välttämättä tapaa enää myöhemmin elämässä. Meillä kuitenkin puuttuivat omat enkelimme asioiden kulkuun ja tästä on nyt jo useampia vuosia kun ystäväni tuli unessa käymään.
Selvitin osoitteen ja sain yhteyden nimenomaan kirjeellä. Niin jatkui ystävyytemme ja nyt välimatkan ollessa 300 kilometriä pidämme yhteyttä kirjeitse. Hänen vointinsa rajoittaa myös liikkumista joten kirjeenvaihto on oivallinen tapa pitää yhteyttä.
Nautimme molemmat luonnon kauneudesta ja sen havainnoinnista. Tässäkin kirjeessä hän odottaa jo lintujen paluuta. Paluu on aina suurta juhlaa, kun taas syksyllä kuulen sen surun ja haikeuden lintujen muuttaessa pois.
Seuraamme yhtälailla ikkunamaisemastamme pikkulintujen syömäpuuhia ja sitä mitä kaikkea tuo "elävä taulu" meille voi tarjota.
Minun lintuni ovat tällä hetkellä olleet talitiaiset, joku sinitiainenkin on pistäytynyt paikalla, käpytikka pariskunta samoin punatulkku pariskunta, myös kolmas joka liehittelee ympärillä. Pöllö on tehnyt reikiä lumeen öisin ja pyydystää myyriä mutta päiväsaikaan en ole sitä onnistunut näkemään. Odotan innolla tuoko se poikaset näkyviin? Näihin aikoihin viime vuonna oli touhuillut jo viikon.
Ystävälleni meri on merkinnyt myös elämässä paljon ja hän on "asustanut" viikkoja yksin saaristossa, luoden taidetta. Voin vain kuvitella sen vapauden tunteen! Sielunmaisemamme ovat kohdanneet monet kerrat koska jotkut tärkeät asiat ovat yhteisiä molemmille.
Tässä kirjeessä hän kirjoitti että intensiivisyys kuulemma tekee ihmisen onnelliseksi lisäten siihen että sinähän olet!
Kiitos ystäväni. Kiitos että muistutat minua siitä että tärkeintä on pysyä omana itsenään ja olla rehellinen, ollaanpa sitten kuinka kummallisia tahansa joidenkin "tavallisten" ihmisten mielestä. Tämän kaiken kirjoitan myös hänelle kun taas vastaan kirjeeseen.
Kirje voi todellakin olla pelastus ja tuoda juuri oikeaan aikaan oikeat sanat, saada päivän paistamaan.
Kirjeen loppuun hän kirjoitti sanat "suljen sinut sydämeeni" ja siihen sisältyy kaikki. Niin minäkin.
Tärkeät ihmiset kulkevat aina sydämessämme, missä ovatkin, minne menevätkin.
Elämälle kiitos.
