" Minut on kutsuttu hymyilemään.
Tähän maailmaan,
tähän kaupunkiin,
tälle kadulle.
Hymyilemään niille
joita elämä ei helli,
joiden silmät tulvivat
ja selät painuvat
kivusta kumaraan.
Minut on kutsuttu koskettamaan.
Silittämään mummojen kurttuisia käsiä,
suutelemaan pienten poikien nenänpäitä,
syleilemään jätettyjä
ja niitä, joita ei ole jätetty,
kun ei ole koskaan edes otettu.
Minut on kutsuttu nauramaan
niin että ostoskeskuksen
käytävät kaikuvat,
ja sivistyneen hillityt burberrynaiset
kohauttelevat olkapäitään paheksuen.
Minut on kutsuttu laulamaan
virsiä kirkonpenkissä niin kovaa
että Jumala varmasti kuulee.
Laulamaan jokirannan juopoille
juokse sinä humma
kun tuo taivas on niin tumma.
Niin että hekin hetkisen
voivat muistaa
millaista oli kerran."
-Kirjasta Ruusu sinulle, Sinikka Svärd-
Edellinen teksti löytyi tätini ja hänen miehensä minulle antamasta kirjasta syntymäpäivänäni, kohta jo lähes seitsemän vuoden takaa.
Seitsemän vuotta. Siihen seitsemään vuoteen mahtuu monenlaista muutosta, iloja ja suruja.
Aina kuitenkin elämä on kantanut. Ylä ja alamäissä. Elämän räsymatossa on todellakin monenkirjavaa väriä ja kudetta. Niin se menee ja kuuluukin mennä.
Tällä hetkellä tunnen olevani kutsuttu erityiseen tehtävään.
Pääsin viimein töihin ja en mihin tahansa työhön. Saan työskennellä Heinäveden kunnalla uusien Syyrialaisten kuntalaistemme kanssa. Olen valtavan kiitollinen tästä työstä.
Kun ensimmäistä kertaa kuulin täällä mahdollisuudesta että saamme Heinävedelle kiintiöpakolaisia aloin miettiä onko mahdollista päästä työhön heidän kanssaan? Silloin kirjoitin Heinäveden lehteen yleisönosastokirjoituksen otsikolla "valmiina palvelukseen". Kirjoituksellani halusin herätellä ihmisiä ajatukseen ja ravistella asenteita.
Nyt ensimmäisen kuukauden jälkeen voin iloisena todeta että myönteisyys on
saanut enemmän jalansijaa ja se jos mikä lämmittää syvällä sydämessä.
Heinäveteläiset ovat ottaneet uudet Syyrialaiset kuntalaiset lämpimästi vastaan. Ihmiset ovat lahjoittaneet paljon tarpeellista vaatetta ja tavaraa ja uudet kuntalaisemme ovat todella kiitollisia kaikesta siitä avusta jota ihmiset heille tarjoavat.
Ystävällisyys näkyy tervehtimisenä, hymyilemisenä, välittämisenä. Alkuun minulle sanottiin että toivota heidät tervetulleeksi puolestani ja toki näin tein, kerroin heille kuinka ihmiset reakoivat heidän tänne muuttoonsa. Tämä on sitä ystävällisyyden kieltä mikä toimii vaikkei vielä osata kommunikoida samalla kielellä. Aito välittäminen menee suoraan sydämeen ja se ei tarvitse sanoja. Sen pystyy aistimaan. Se on lähimmäisen rakkautta, jota jokainen meistä voi jakaa. Monet, monet kuntalaiset ovat tuoneet lämpimiä vaatteita, leluja lapsille, kaikenlaista tarpeellista. Myös vapaaehtoisia on löytynyt mukaan ja seurakunnan puolesta meille tarjotaan tilat jossa voimme kokoontua yhdessä, niin että jokainen joka haluaa tutustua uusiin Syyrialaisiin asukkaisiin voi halutessaan niin tehdä.
Kiitos kuntalaisille lämpimästä vastaanotosta, uudet ystävämme ovat sanoinkuvaamattoman kiitollisia kaikesta avusta jota he ovat saaneet, he eivät ole tottuneet tällaiseen huolenpitoon. Kuulen päivittäin monesta suusta kiitoksia ja se loistaa heidän silmistään ja tuntuu lämpimänä halauksissa joilla tervehdimme tavatessamme.
Kaiken heidän kokemansa julmuuden jälkeen mitä sota ja ihmisten järjetön toiminta on saanut aikaan, ei voi kuin ihmetellä mistä kumpuaa tuo jaksaminen? Paljon on pitänyt jättää taakse ja aloittaa kaikki alusta uudessa maassa, vieraassa kulttuurissa ja silti kaikesta huolimatta toivo on läsnä, paremmasta huomisesta.
He opettavat meille paljon. Toivon sydämestäni heille kaikkea hyvää uudessa elämässä ja toivon heidän kotoutuvan mahdollisimman hyvin suomalaiseen yhteiskuntaan. Yritän tehdä parhaani auttaakseni heitä omalta osaltani ja lupaan jakaa toivon siemeniä ympärilleni. Tässä kiitollisuuden ilmapiirissä tunnen että on helppo toimia.
Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Rakkauden ja ystävällisyyden värittämää syksyä toivoo Anne
