torstai 10. huhtikuuta 2025

Pääsiäistä kohti

  


Valoa ja iloa <3

Kuljemme jälleen kohti Pääsiäistä ja toivon ihmisten saavan toivoa kevään ja valon lisääntymisen myötä, lohdutusta elämään. Tämä on hiljentymisen aikaa.




" Kun joku on aivan yksin,

anna hänelle tueksi

ikävään ja pelkoon

lempeä enkeli.


Kun joku on peloissansa,

anna hänelle turvaksi

epävarmuudessa

rohkea enkeli.


Kun joku saa hyvän viestin,

anna hänelle seuraksi

arkipäivän onneen

iloinen enkeli. "

-Anna-Mari Kaskinen-




" Ei kaikki ole sitä, miltä näyttää.

Ei harmaa harmautta ollenkaan.

Jumalan uskollisuus kaiken täyttää.

Hän savenkin saa tulta loistamaan.


Ja ihminenkin, joka usein täällä

on halveksittu, vailla asemaa,

saa kirkkautta kantaa päänsä päällä,

ei enää tuomiota katkeraa.


Myös sinne, minne katseet eivät yllä,

jo yltää lohtu suuren Auttajan.

Hän sanoo heikoimmalle: Kelpaat kyllä.

On syli auki. Sinut armahdan.


Ei kaikki ole sitä, miltä näyttää,

ja viimeisin nyt ensimmäinen on.

Myös heikkoutta Jumala voi käyttää.

Hän kaikki kutsuu tielle sovinnon. "


- Anna-Mari Kaskinen-

Kirjasta Enkeleitä matkallesi



Rauhallista Pääsiäistä 2025 

Anne