lauantai 21. syyskuuta 2024

Matkalla

 


" Tänä aamuna

aurinko tuli esiin

ja myrskyn mahti

oli aivan aseeton

rakkauden edessä."

Kirjasta myötätuulta matkallesi Anna-Mari Kaskinen  Ari Laitinen




Kohtaamisia merellä - MeriAnne ja Merikarhu.

Miten ihastuttavaa onkaan olla matkalla!

Antaa ajatusten liikkua vapaasti ja olla tyynenä - ajatukset tulevat ja menevät ja tuntuu kuin koko pään 

sisältö tuulettuisi kunnolla. Yksin ja levollisena omassa maailmassaan <3




Jälleen Hietsun rannassa. Uskollinen MeriAnne ja hyvin nakuttava Bernard toivat matkalaisen Pyhään 

paikkaamme. Tänä kesänä olenkin saanut käydä täällä niin ettei muita veneitä ole ollut samaan aikaan.

Se sopii minulle oikein hyvin - saan hiljaisen retken ja voimaannun.




Tulistellen ja nauttien elämän yksinkertaisista ylellisyyksistä.




Edellisellä matkallani tänne ( 30.8. ) toin Nikitallekin muistolyhdyn ja asettelin

maalaamani Nikitan kiven paikoilleen <3

Näin kaikki kolme rakasta lemmikkiämme ovat nyt saman muistomerkin luona.

Lyhdyt syttyvät heille niin kauan kun pääsen tänne käymään - luulen että melko pitkään

tänä vuonna.



" Olet kuin meri,

elämäni arvoitus,

väkevä hauras laulu,

vuosien jälkeen sama.

Pysyt luonani aina. "


-Anna-Mari Kaskinen-





Voimaannuttavaa syksyn alkua kaikille seuraajilleni, Anne

perjantai 16. elokuuta 2024

Kesäkivaa

 


Tätä hetkeä olen odottanut :) Viimeinkin sain ison veneeni " MeriTähden" laineille 6.8.
Tänä vuonna veneprojektit alkoivat vappu aattona jolloin aloittelin " MeriAnnen" kunnostuksella ja se laskettiin mereen 5.6. Nyt voin huokaista helpotuksesta ja olla ylpeä suorituksesta. Tunteja tuli yhteensä 129 minun työni osalta. Paljon aikaa meni vielä muihin veneisiin liittyviin asioihin - kiitos kaikille jotka ovat auttaneet minua tämän veneharrastukseni parissa, tavalla tai toisella <3




Klassista kauneutta

Hannu Hautala

Kuusamo, kitroninpuro toukokuu 1999




Kultarahaa

Hannu Hautala

Kuusamo, Kitkajoki syyskuu


Pääsin taas lähtemään omalle roadtripille 7.8 ja aloitin matkani ajamalla Vuohijärven luonto-ja kulttuuritalolle, jossa on ollut tänä kesänä Hannu Hautalan muistonäyttely. Tämä taitava valokuvaaja kuoli viime vuonna, mutta Hannun työt jatkavat maanpäällistä matkaansa ilahduttaen ihmisiä. Hannu on todella luontokuvien legenda! Otin itselleni näyttelyssä kuvia mestarin otoksista ja haluan nyt nämä kaksi jakaa myös lukijoitteni iloksi. Muistonäyttely Kultakotka ja valkea joutsen III on laaja koonti mestarin kulta-ajan teoksista. Näyttely oli auki 8.6-11.8. ja olin iloinen että ehdin vielä käydä sielläkin matkallani. Siitä oli hyvä aloittaa - voimaantuneena luonnon taianomaisessa tunnelmassa.




Rantasaunalla

Vaikka kuinka päiväsi kiireinen lie

sen unohdat aina silloin

kun rannalle sinun matkasi vie

siellä saunan lämmität illoin.


Siellä suoritat askeleet verkalleen

ja sytytät uuniin tulen

kannat pinosta puut, rannasta veen

ja tunnet tuoksuja suven.


Leuto tuuli hongissa huokailee

sinä rantakivellä istut

savu saunan piipusta leijailee

kesän aistit ja osallistut.


Siinä mietteissä aika vierähtää

voit päältä jo heittää paitaa

pian kesäinen sauna lämpiää

siellä löylyt jo saada taitaa.


Olet lauteilla löylyssä kuumassa

lyöt vastalla että roikaa

selkä köyryssä kylvyn huumassa:

Kyllä sauna on sentään poikaa!


Pian syksy on käsillä, kesä mennyt

yhä aatokset rannalle kantaa

koivut hiirenkorvalla muistossa on

pala kaunista järven rantaa.


- Toivo Myyryläinen -

Runokirjasta Villiruusut      







Avaa ikkuna.

Annan sinulle lahjan:

Peipposen laulun

sudenkorennon lennon

kesäisenä aamuna.

- Anna-Mari Kaskinen -

Kirjasta Sydämen täydeltä


Nautitaanhan loppu kesän lämpimistä hetkistä ja tulevista pimenevistä illoista,

Anne

torstai 27. kesäkuuta 2024

Kesäkaste

 


" I am sailing, I am sailing
Home again,``cross the sea
I am sailing, stormy waters
To be near you, to be free. "




Voittaja fiilis <3 Kesäkaste suoritettu Lenillä tämän kesän ensimmäisellä retkellä Hietsun rannassa 26.6 upeassa helteisessä säässä! Nyt meitä hellitään ja saamme virkistäytyä ja voimaantua <3
Leni muisteli uineensa meressä ehkä viisi vuotta sitten vaan nyt tuli mahdollisuus ja se hyödynnettiin.




Ihana kesä ja ihana Hietsu. Näillä aurinkoisilla muistoilla tulemme jaksamaan taas eteenpäin.

Muistot ovat tärkeitä ja niitä kannattaa vaalia sydämessään. Puhuimme tälläkin retkellä asioita, joita on 

ollut ja jotka ovat jääneet menneisyyteen. Silti tutuilla reiteillä ja vesillä ne nousevat pintaan, nuo

kauniit muistot ja ajat jolloin oli vielä toisin. Se liikuttaa ja tuo ikävän ja kaipuun johonkin,

jota ei voi enää saavuttaa. Silti juuri ne muistot tuovat lohdutuksen ja olen usein kokenut

juuri merellä tämän kaiken : Liikutuksen, kyyneleet, mutta myös sen valtavan lohdun tunteen, jonka

meri ja luonto saavat minussa aikaan. Lopulta sydän keventyy ja on helpompi hengittää. 




Luonnonvesi raikastaa- puhdistaa sisältä ja ulkoa <3




Niken ja Leon hauta muistomerkki.

Tälläkin kertaa talvi ja syksyn isovesi oli yrittänyt tuhota muistomerkin, risti oli silti vielä pystyssä kun saavuimme paikalle. Ensi töiksemme aloimme kasaamaan kiviä ja tukemaan ristiä.
 Leni järjesteli kauniita kiviä etupuolelle ja tällä hetkellä kivi, jossa on koirapoikiemme, nimet on irronnut naruista, jotka nekin ovat sammaloituneet ristiin kiinni.
 Tuon seuraavalla kerralla jotain sopivaa millä saan korjattua tilanteen.
 Myös lyhdyt olivat rikkoutuneet ja niiden tilalle toimme uudet. Tuon tänne vielä kolmannen lyhdyn, sillä myös Nikita kissamme on ollut poissa jo muutaman vuoden. En ole tuonut Nikitan tuhkia tänne koska Nikita ei ole ollut Hietsulla mukana kertaakaan, se olisi ollut mahdotonta kissan kanssa. Silti muistolyhty tulee tänne myös Nikitalle ja kivi johon olen maalannut myös 
"La femme Nikita" -tyttö nimeltä Nikita<3

 Meidän rakas kissatyttömme joka ilahdutti meitä pitkään 17 vuotta ja siksi elää myös muistoissamme aina  <3




" Lapsena kauneimmat lauluni kuulin,

mulle kun tuuli soi saariston.

Unhoittuneen tuon kaiken jo luulin,

mutta se sielussain sittenkin on.

Rinnassain läikähtää tunne kuin ennen,

kun mä käyn synnyinseutua päin.

Muuttuneeni vaikka uskoin vuosien mennen,

estää en voi kyyneltäin.


Ääretön aava on ympärilläin,

ymmärrän viimeinkin sydämessäin:

- Kaikki muu turhaa ois

kunhan olla vain vois

synnyinsaarensa arvoinen. "

- Ääretön aava ympärilläin-

säv.ja sanat Juha Vainio


Aurinkoista kesää lukijoille toivotellen sekä terveisiä kotisaareemme Tiutiseen

Anne ja Leni

perjantai 31. toukokuuta 2024

Kesä on täällä

 


Valon ja varjon leikkiä Vivamossa.




Viime sunnuntaina, Pyhän Kolminaisuuden päivänä, pääsin osallistumaan Kotka-Kymin seurakunnan järjestämään retkeen, suuntana Lohja ja Vivamon raamattukylä. Sää todellakin suosi matkalaisia ja näin kaunista näkymää saimme ihailla paikan päällä. Mikä alku kesän vehreys avautuikaan silmiemme eteen. Vivamon luonto jakoi parastaan<3




Omenapuut kukassa ja näiden maalauksellisten maisemien lävitse kuljimme rantaa kohti sillä tiedossa oli Vivamon raamattukylän vapaaehtoisvoimin harjoiteltu musiikkinäytelmä " Salomen valinta ".
Jo 20 vuotta teatteria on tehty täällä raamatun tarinoista ja täytyy sanoa että tapa millä näytelmä esitetään tässä miljöössä on ainutlaatuinen. Eri kohtaukset viedään sopivaan paikkaan luonnossa ja katsojat liikkuvat näytelmän edetessä mukana. Tunnelma on erityinen ja katsojalle raamatun tapahtumat heräävät eloon. Kauniissa Luojan luomassa ympäristössä. Esitteessä teksti " Koskettavia hetkiä näytelmän parissa " - sitä todellakin koimme <3

Lämpimät kiitokset kaikille näytelmään osallistuneille - teette tärkeää työtä ja vahva paneutuminen rooleihin ja tekstin sisäistäminen tuo sen hienolla tavalla katsojalle, se menee läpi sieluun asti.

Näytelmän jälkeen suuntasin askeleeni järven rantaan ja pääsin uimaan ensimmäistä kertaa tänä kesänä luonnossa. Heitin siis talviturkkini. Ei edes siitepölyn pinnoittama järvi pidätellyt minua, nautin veden tunteesta helteisenä päivänä. Palasin mielessäni kesään 2018 jolloin olin täällä ensimmäistä kertaa, silloin akvarellikurssilla. Hyvät, lämpimät muistot mielessäni.

" Pyhät polut.

Pyhät reitit.

Etsijöille,
eksyneille,
ajassa kulkijoille

lepohetkiksi
voimapaikoiksi
pyhitetty. "

- Tuula Turunen





Vapusta lähtien olen saanut touhuilla avomeriläiseni kanssa tiiliruukissa. Tänä vuonna toukokuun hellepäivät antoivat minulle mahdollisuuden puhdistaa lakat kokonaan "MeriAnnesta" siksi nimikin poistui keulasta. Toivon löytäväni aikanaan isäni tekemän sapluunan, jolla nimi tuli maalattua veneeni keulaan. Toki otin kuvan ja voin siitä tehdä uuden sapluunan mutta mieluiten etsisin alkuperäisen.

" MeriAnne " kaipailee jo kovasti aalloille kuten kapteeninsakin ja pian lähden rantaan tekemään aamun viileydessä viimeisiä tarkistuksia vesirajan ja pohjamaalin suhteen.


NOUSTA SAIN AAMUUN ( srk:n kesälaulut vihkonen )

Nousta sain aamuun,

lintujen lauluun,

Jumalan luomiskauneuteen.

Lauluista kiitän, aamuista kiitän.

Raikkaina kohtaan ne uudelleen.


Kesä on todellakin täällä!

Ihania juhlia valmistuneille <3

sunnuntai 28. huhtikuuta 2024

Keväisiä juttuja

 


Viime viikonloppuna saimme taas laatuaikaa lapsenlapseni Seljan kanssa. Meille on tullut varsin tärkeäksi paikaksi läheiset rannat ja niin tälläkin kertaa lähdimme kävellen ulkoilemaan tiiliruukkia kohti. Jäät olivat lähteneet jokin aika sitten ja niimpä taas oli erilaista tekemistä rannalla. Jokunen venekin oli jo laskettu mereen. Tästä se kesän odotus alkaa:)




MeriAnne pressujen alla vielä mutta meillä mielessä jo tulevat retket. Kun vaan lämpenisivät ilmat niin pääsisi mamakin rapsuttelemaan venettä, sitä toivotaan. Kevät on ollut kovin kylmä ja sateinen ja siksi työt ovat vasta tuloillaan. Aurinko armas kuuluisi jo tulla isommin esille- toivotaan<3




Kuusi vuotiaan Seljan kanssa on uskomattoman paljon erilaisia asioita ja touhuja sekä niin paljon suuria kysymyksiä joihin täytyy löytyä myös vastauksia. Mistä ne kaikki kysymykset kumpuaa sekin selviää kun rauhassa vietämme yhteisiä tuokioita. Monesti samalla leikkien tai piirrellen. Meillä on myös yhteisiä hassutteluja ja nyt kuulin että voisimme mennä yhdessä vaikka klovneiksi sirkukseen!

On niin mahtava asia kun on saanut tällaisen aarteen elämäänsä - kiitollisuus tytöstä on niin vahvasti mukana aina sydämessä ja haluaa antaa parasta mitä vain voi. Meillä se on yhteinen aika, yhteinen tekeminen ja kuunteleminen. Asiantuntijat ovat todellakin oikeassa siinä kun ohjaavat vanhempia olemaan läsnä ja kuuntelemaan lasta. Sitä ei voi koskaan korostaa liikaa.

On vain uskottava ja otettava tosissaan kaikki mitä pienetkin lapset viestivät, puhuvat ja tuovat esille leikkien kautta. Aikuisilla kannattaa olla edes hiukan lapsenmieltä niin pääsee asettumaan lapsen kanssa samoille "aalloille". Moni saattaisi hämmästyä mitä kaikkea pienessä päässä onkaan - valtavaa viisautta jota kannattaisi kuunnella.
 Tänä yhteisenä viikonloppuna Selja pyysi minua kuuntelemaan omalta soittolistaltaan laulun jonka nimeä ei heti muistanut, mutta yritti tapailla sanoja, jolloin ymmärsin mitä laulua haki - Suvi Teräsniskan täydellinen elämä <3 Etsimme cd.n minulta ja lauloimme yhdessä, moneen kertaan viikonlopun aikana. Tämä kuvaa hyvin sitä kuinka erilaisessa maailmassa tämän ajan lapset elävät ja siksi myös meidän vanhempien ja isovanhempien täytyy pysyä mukana ja olla valmiina vastaamaan kaikkiin kysymyksíin, niihin vaikeisiinkin. Lapset ymmärtävät yllättävänkin nuorena asioita ja siksi mieleen voi jäädä " möykkyjä " jos niitä ei pääse puhumaan kenenkään kanssa.
 
Ja siksi myös hassuttelut ja höpöjutut kuuluu ehdottomasti elämään sillä lapsen työ on leikki ja sitä kautta opitaan asioita. Lukeminen on tärkeä juttu ja meillä Viiru kissa ja Pesonen ovat ehdottomia suosikkeja. Viirun syntymäpäiväkirja luetaan moneen kertaan - ihan lemppari:)


Tuo narsissi ja sieltä takaa nouseva vaaleanvihreä köynnös parvekkeellani kertoo kevään kuitenkin olevan jo pitkällä vaikka lämpöasteet eivät ihan riitä lukuhetkiin täällä. Olen saanut tuon köynnöksen alun ystäväni Lauran pihalta muistaakseni 2 tai 3 vuotta sitten. Juurutin pienen alun ja istutin tänne parvekkeelleni isoon ruukkuun. Ja jo ensimmäisenä vuotena köynnös näytti asettuneen paikalleen. Kasvoi aina enempi ja viime vuonna tein paksumman ristikon tueksi. Nyt on saanut hyvän alun ja nuppujakin näkyy tulevan. Kasvattaa kauniita vaaleansinisiä kukkia<3 Laura ystäväni muutti kauemmas, mutta on edelleen lähellä minua, sydämessäni, ja kun hoidan hänen antamiaan kasveja lähetän myös kauniita ajatuksia sinne 400 kilometrin päähän - voi hyvin ystäväni <3


" Elämä on varjoa ja valoa

joskus se kyyneliin tiristää

silloin kun itkun kaulukset

kurkkua kiristää.

Elämä on sekoitus onnea

ja surullisia vaiheita

Meil on täydellinen elämä

täynnä laulun aiheita.


Mul on tapana lauluun laittaa

myös ne hyvän muruset

joiden ohitse huomaamatta kävelet. "

- Suvi Teräsniska-



Katsellaan lapsen silmin ja poimitaan hyviä asioita missä sitten kuljetaankin.

Aurinkoista kevättä ja onnellista kesää odotellen,

pidetään huolta toisistamme.

Anne

maanantai 18. maaliskuuta 2024

Kohti hiljaista viikkoa

 


Kirkkaana maanantai aamuna. Eilinen talvimyrsky on jo rauhoittunut ja sää muutti taas muotoaan. Pakkaselle meni. Kyllä tällaista aurinkoa kelpaa ihastella, selvästi mieli kohentuu ja tulee keväinen odottava olo. Kuljemmehan koti Pääsiäisaikaa. Ja hiljainen viikkohan alkaa Palmusunnuntaista
24.3.-30.3.2024 joten hyvin lähellä jo olemme. Viikkoa kutsutaan myös piinaviikoksi ja tässä tilanteessa yhteiskunnassa täällä meillä suomessakin tuo piina on todellinen suurelle osalle kansalaisia. Surullista on seurata nykyisen hallituksen kyykyttämistä ja loppua sille ei näytä tulevan.

Paikallisessa lehdessä 6.3. kolumnin kirjoittanut pastori Tomi Päivinen Kuusankosken seurakunnasta
osui kirjoituksellaan aivan asian ytimeen - suosittelen lukemaan. Komppaan häntä ja kiitän rohkeudesta sekä toivon voimia hänelle. Tällaiset tekstit auttavat ja tuovat toivoa - emme ole yksin tuskaisten ajatusten kanssa. Myös heikoimmassa asemassa olevia ajatellaan ja toivottavasti se tulee näkymään myös konkreettisesti. Sillä hallituksen tarkoitus on ainoastaan saada köyhät kyykkyyn!




Hyväksi havaittu keino karkoittaa ahdistusta on mennä luontoon. Tässäkin talvisessa, kirkkaassa valkeudessa tuntuu kuin ajatukset nousisivat jonnekin korkeuksiin - pois sinun päästäsi jotta tulisi tilaa ja mieli puhdistuisi. Jäällä on sitä tilaa ja kun ottaa aikaa itselleen ja antaa raikkaan puhtaan ilman kulkea omaan tahtiinsa sisään ja ulos niin keuhkot puhdistuu ja samalla kuin varkain myös syke laskee.

Suksilla ei tarvitse painaa täysillä veren maku suussa ( kuten joskus kouluaikoina ) niillä voi myös kulkea hiljaa ja silti pääset ihan näppärästi vähän pidemmällekin. Äläkä unohda katsella ja ihastella luontoa, mitä kaikkea se tarjoaakaan tänään! Ole kiitollinen siitä <3




Hiihdin " meidän saaren " rantaan ihan vaan siksi että sää oli mitä mainioin ja tuulta ei ollenkaan. Siis erinomaiset olosuhteet. Samalla muistelin retkiä joita kanssani on täälläkin ollut tekemässä omat nuoreni, heidän ystävänsä, esimerkiksi vuosia sitten myös Pääsiäisen aikaan. Tuolloin marssimme sinne kävellen ja paistoimme rannassa makkaroita. Ihania muistoja!




Tällä kertaa laitan myös värikästä kuvaa tarinan joukkoon ja tässä menossa uuniin kasvikset joissa pinnalle sivelty oliiviöljypohjainen kastike ( sitruunamehua, hunajaa,suolaa, mustapippuria,sinappia )

Värikkyys näkyy minun elämässäni kaikessa. Väreinä kodissani, pukeutumisessani ja myös ruuassa. Värien ansiosta koen saavani voimaa ja se todellakin toimii myös ruuan kanssa, puhumattakaan kasvisten terveellisyydestä ja tärkeydestä. Kannattaa kokeilla.




Kukko ja kanat tupsahtivat pöydälle rairuohon houkuttamana.




Rauhallista hiljaista viikkoa ja värikästä Pääsiäistä ja toivorikasta kevättä.

Valoa, iloa ja auringonpaistetta seuraajilleni blogissa.

Terveisin Anne :)

keskiviikko 14. helmikuuta 2024

Talvilomaillen

 


Henkeä pidätellen kaiken tämän lumoavan kauneuden keskellä. Hiljakseen taivalsin Kolilla, kylmässä mutta kirkkaassa auringonpaisteessa. Jalassa lumikengät kädessä sauvat. Tuo hiljaisuus joka minut siellä ympäröi tuntui pakahduttavan voimakkaana ja valkeus tuntui puhdistavan kaiken. Tuo kaikki meni minuun, ihon alle - sieluun ja sydämeen.




Niin selkeää ja yksinkertaista mutta tämä väritys puhuttelee voimakkaasti. Kädet kohmeessa halusin tallentaa näitä maisemia ja kauneutta muistoksi tältä talvilomalta jonka sain lahjaksi. Kiitollisena haluan jakaa tätä rauhoittavaa maisemaa myös lukijoilleni ja toivon sen tunnelman koskettavan ja luovan levollisuutta myös muihin. Toivon muidenkin saavan tästä voimaa <3




Kiitän kaikesta,

toivosta joka hehkuu

kuin hento valo

valkoisilla hangilla

sinisen hetken aikaan.

-Anna-Mari Kaskinen-




Aurinko laskee.

Silloin on liian kiire,

kun en havahdu

hyvästelevän päivän

hiljaiselle valolle.

-Anna-Mari Kaskinen-




Tänään Ystävänpäivänä.....

Toivotan sinulle lämpimiä sanoja

kylmänä iltana

täysikuuta pimeänä yönä

rohkeutta pelkojen poistajaksi

innostusta turhautumisen hetkellä

ja seikkailujen täyttämää matkaa

- minne ikinä oletkin menossa. <3

Ystäväni Merjan kortista vuonna 2017


Ihanaa ystävänpäivää kaikille lukijoille ja toivoa kaikkien haasteiden keskellä.

Yhdessä tästä selvitään <3  Anne