Tulin tänne kylille pakkailemaan vielä viimeisiä tavaroita lähtökuntoon. Asunto vaikuttaa jo tyhjältä vaikka painavimmat huonekalut on edelleen paikoillaan ja taulut ja valokuvat seinillä. Tänään vielä ystäväni tulee hoitoon ja siksi annoin loppujen tavaroiden olla paikoillaan ettei niin kolkolta tunnu. Sytytin kynttilät pöydälle ja laitoin shiatsupatjan lattialle ja pedin valmiiksi.
Nyt onkin hyvä aika kuunnella tuota kaiken aikaa voimistuvaa sateen ropinaa, kaunista luonnon musiikkia. Kahisee koivunlehdissä joita niitäkin vielä jäljellä reippaasti. Kunnon myräkkä kun tulee niin on puut alastomina.
Ehdin jo aamusta purkaa kellarikomeron kevyimpiä tavaroita ja painavat kannamme yhdessä ystävän kanssa. Hyvillä mielin aloitan taas uudessa paikassa ja mikä on aloitellessa kun pääsi jälleen luontoon.
" Eilinen on vain unta "
Katso tätä päivää,
sillä se on elämä.
Sen lyhyessä hetkessä on koko totuus.
Siinä on koko olemassaolosi todellisuus,
kasvun riemu, toiminnan loisto,
kauneuden kirkkaus.
Eilinen on vain unta,
huominen on vain näky.
Mutta jos elät tämän hetken hyvin,
on eilinen uni onnesta,
jokainen huominen on toivenäky.
Katso siis tarkkaan tätä päivää,
aloita jokainen aamu uusi elämä." -Goethe
maanantai 21. syyskuuta 2015
torstai 27. elokuuta 2015
Elokuuta
Niin se on, olemme jo pitkällä elokuussa mutta tulipa kesäisiä päiviä viimein, kyllä niitä oli odotettukin kovasti. Olen saanut lomailla mökillä ja järven rannalla ja nyt voi tyytyväisin mielin taas katsella eteenpäin tulevaan syksyyn koska on saanut auringonvalo energiaa vedettyä itseensä.
Syksyksi olen varannut itselleni paikat jälleen laulutouhuista eli menen yhteislauluun ja sekakuoroon viikottain. Lisäksi varasin kaksi viikonloppua huovutuksen opiskeluun niinikään Soisalo-opiston kirjoilla.
Kuvataidepaja jäi tällä kertaa pois koska illat ovat vähissä ja en halua ahtaa liikaa menoja itselleni jottei totuus unohdu. Löysääkin oleilua pitää mahtua ihmisen elämään muuten ei kunnian kukko laula.
Liikuntapuoltakin on harrastettu tuossa lomailun ohessa koska järvivesi täällä mökin rannassa oli ihan uitavaa niin matkauintia olen vetänyt ihan kunnon treeneiksi asti. Jatkan jälleen uintia niin pitkään kuin kykenen ja loppu osuus taas märkäpuvun avulla. Selän kipuilut on olleet poissa eli suosittelen uintia kaikille selkävaivaisille. Talven tullen joutuu ajamaan lähimpään uimalaan ja mökin rantaan tehdään avanto.
Syksyn suunnitelmissa on ollut myös karhunkierros Kuusamon maisemissa ja eiköhän se toteudu. Tarkoitus oli lähteä jo kesällä mutta itikka / mäkäräistilanne muutti suunnitelmia vähän myöhemmälle ajankohdalle ja niimpä päätimme että lokakuukin voi olla ihan hyvä ajankohta. Tälle syyskuulle sattuu taas niin paljon ohjelmaa ettei ehdi, ruskaa ajatellen toki olisi parempi mutta näillä mennään!
Näyttää myös siltä että pääsen itselleni parhaaseen mahdolliseen ympäristöön asustamaan eli luonnon keskelle ja se jos mikä sopii minulle. Joten kerran vielä muutto.
Mukavaa syksyn alkua, lehdet jo keltaisina lentelee pitkin ja poikin,
tervetuloa syksy!

lauantai 18. heinäkuuta 2015
Lomaillen
Tulin äskettäin piilopaikkaani, järven rannalle. Sää mitä parhain aloittaa muutaman päivän "lomailu" täällä hiljaisuudessa ja rauhassa. Pakkasin kaiken mahdollisen mukaani mitä kuvittelen tarvitsevani ja mitä ei ole sitä ei sitten tarvitse. Tärkein asia on juuri tämä hiljaisuus ja aika itselleni. On taas ollut melkoinen rupeama kaikkea mahdollista touhua ja säätöä. Siksi ajattelenkin että vaikka kysymys on vain muutamasta yksinäisestä päivästä niin tämä tuntuu aivan lomalta. Annan hiljaisuuden puhutella itseäni.
Pöydällä tässä terassilla kimppu luonnonkukkia jotka keräsin muutama päivä sitten: Kissankelloja, tervakukkia, päivänkakkaroita,apilaa ja monia sinisiä kukkia joita en tunnistanut. Hyttyssavu pitää nuo "kaverit" loitolla että saan kirjoiteltua rauhassa. Korvissani soi vain lintujen laulua ja ampiaisten pörinää, niillä taitaa olla pesä tässä terassin katossa. Kun saavuin tänne niin järvi oli täysin peilityyni. Aivan kuten mielenikin istuessani täällä kaukana kaikesta hälinästä ja touhusta.Mikä nautinto! Tämä jos mikä on elämää, luxusta minulle ja niin kovin välttämätöntä.
Mukanani on onkimisvälineet ja aion kohta pestä useamman vuoden maissa olleen veneen, käänsimme sen eilen toisinpäin ja tänään pesen sen sisäpuolelta ja lähden kaloja narraamaan, "Syö silakka, syö salakka, syö ahvenen kärnäpää" Niin lauleni Torsti vaarini aikanaan kun vei meitä siskoni kanssa ongelle mökkimme lähellä olevalle karille. Täältä tuskin silakkaa nousee mutta aporia aion saada ja paistella pannulla voissa, sen olen päättänyt.
Illalla lämmitän myös saunan ja tarkoitus olisi vihtakin tehdä. Tai vasta, kuten nämä täällä päin tuppaavat sanomaan.
Oma paattini "MeriAnne" lilluu uljaana Kerman rannassa, ainoana puuveneenä siellä. Ensi viikolla tarkoitus lähteä sen kanssa ajoon myöskin. Kaiken pitäisi olla kunnossa ja eikun koneet käyntiin hiiohoi!
Siskon tyttöni tulee lomalemaan taas luokseni ja olen varma että haluaa lähteä MeriAnnella järvelle.
Näin tämäkin kesä kulkee kulkuaan vaikka ilmat ovat olleet poikkeuksellisen kylmiä ja sateisia, kesä se on kuitenkin!
Järvivesi täällä on ollut sellaiset 18-19 astetta joten uimassakin on oltu ja taas menen saunasta monta kertaa, sulattelee niin mukavalla tavalla jumittuneita kohtia, mikä tämän parempaa hoitoa voi olla. Täällä sekä sielu että ruumis voimistuu ja vahvistuu joten voin suositella lämpimästi kaikille, omaa aikaa itselle, mahdollisimman luonnonmukaisessa ympäristössä, tunnette takuu varmasti vaikutuksen.
" Aamukaste ja paljaat jalat
lokin nauru vastarannalla
neliapila ja maitotonkka
kimalainen päivänkakkara
mansikkamaito
puhdas sauna ja koivuvihta
mökinveranta korituoli
ihana elämä!"
Hyvää kesää, nauttikaa!
Toivoo Anne

lauantai 6. kesäkuuta 2015
Jo joutui armas aika
Jälleen on suvivirret soinneet ja koulut päättyneet, kesälomat alkaneet.Ilmojen herra ei vielä ole ihan ehtinyt mukaan tähän kesään sen verran vilakalta tuntuu vielä, vaikka mennään jo hyvää vauhtia kesäkuuta ja juhannukseenkaan ei ole pitkää matkaa. Toivotaan siis lämpenevää säätä mielellään ihan pika puoliin.
Omalla kohdallani tuli siis vastaan muutto koska todellakin mökissä jossa asuin on ilmennyt sellaisia terveydellisiä ongelmia että lääkärikin kiitteli että häivyin sieltä samantien kun oireet paheni. Eihän siinä ollut mitään vaihtoehtoa.
Muutin siis kylille ja kerrostaloon ja paikka vaikuttaa ihan hyvältä, näen sinertävää vaara maisemaa parvekkeelta, koivikkoa keittiön ikkunasta, joten luonto ympäröi minua tässäkin asunnossa.
Toki yksityisyys nyt ei ole aivan sama mutta kaikkea ei voi saada. Hyviä puolia tämän asumisen kanssa on lyhyet matkat harrastuksiin ja oikeastaan rantaankin.
Muutto vei aikaa melkoisesti koska muuttoapu oli kutistunut kahteen ystävääni ja jatkui myöhemmin yhden ystävän voimin. Kaikella kunnialla siitä selvittiin mutta oireet minulla jatkuu sillä tavarat ovat olleet mökissä ja niitä siirrellessä ja varastoidessa hönkäilee sädesienen "saastuttamaa" kamaa. Saas nähdä milloin on kaikki selvää?Nyt minusta on otettu verikokeet ja tulokset selviää vajaan viikon päästä.
Tämä alku kesä on siis alkanut työntäyteisenä koska muutto on aina fyysisesti kova suoritus. Seuraava urakka onkin sitten veneen kunnostus mutta onneksi se on ulkohommia, saan olla raittiissa ilmassa ja touhuta minulle rakkaan veneeni kanssa, siitä se kesä vasta alkaa! Toivottavasti ehdin tänä kesänä ajelemaan kermalla enempi, elän toivossa.
Juhannuksen jälkeen saan vieraaksi myös omat nuoreni ja minjäni ja meillä on tarkoitus mennä viettämään päivää Valamossa ja risteillen, toivotaan siksikin että ilmat lämpenevät.
Onnea koulunsa päättäneille, ylioppilaille ja valmistuneille, kaunista kesää ihan meille kaikille toivoo Anne

sunnuntai 3. toukokuuta 2015
Hometta ilmassa, kevättä rinnassa
Tilanteet muuttuvat, yllättävänkin nopeasti. Viimeisen Kotkan keikkani jälkeen mökille tultuani alkoi sen sortin oireet että tiesin mökkeilyni lähtölaskennan alkaneen.
Menin tukkoon, nenä tiputti vettä, silmät kirvelivät, kutisivat,rähmivät, vuotivat. Kurkkua piti kakistella ja sisäänhengitys tuntui pahalta.
Lisäksi päänsärkyä. Mökistä löytyi hometta! Makuuhuoneen katossa vihertää.
Ilmoitin sen yön nukuttuani vuokraisännälle että en nuku enää yhtään yötä tässä mökissä, menen vaikka Gasthouseen! Minulle järjestyi evakuointi mökki vuokranantajani omalta plantaasilta. Niimpä minä kissoineni siirryin Rummukkalaan.
Otin yhteyttä terveystarkastajaan joka ohjasi soittamaan Kuopioon Mikrobioniin jossa tehdään näitä hometestejä. Materiaalinäyte minun neuvottiin ottamaan ja lähettämään heille.
Kun soitin terveysasemalle niin jo ensimmäinen joka kuunteli oireet ilmoitti että näkemättä sinua voi sanoa että olet altistunut homeelle. Ajan sain seuraavana päivänä. Nyt odotellaan vielä näytteiden tuloksia Kuopiosta jotta päästään jatkot tekemään verikokeiden merkeissä minulle, kun selviää mikä home siellä katossa on.
Mökkini vintillä on eristyksenä ns.multiainen=multaa ja sammalta, jolla kuulemma ennen vanhaan eristettiin näitä mökkejä. Nyt vaan on käynyt niin että huolimatta siitä että olen vuokralaisena ilmoittanut havainnoistani mökin suhteen niitä ei ole otettu tosissaan. Yksi tällainen liittyy nyt nimenomaan tähän vinttitilaan.
Viime kesänä kerroin että vintin ikkunalasi meni tuulessa rikki entisestään ja sinne sataa sisään vettä. Ei tapahtunut mitään asian korjaamiseksi. Seuraavan kerran talvella muistutin samasta asiasta ja niin että lumituiskut painaa vintille." Kun tulee vähän leudompaa niin katellaan".
Tuli kevät, aurinko alkoi porotella mustaa kattoa ja vintillä kenties talven aikana jäässä ollut multiainen alkoi sulaa koska sinne oli mennyt kuukausi kaupalla kosteutta, se ja multa ynnä sammal olivat siellä muhineet ja nyt tuo kosteus on rakenteissa ja alkaa näkyä vihreänä sienikasvustona.
Ensin vuokraisäntä suunnitteli jotain firmaa mikä vetää letkulla pois kaiken mullan sieltä mutta seuraavana päivänä paikalle tulikin näytteen ottaja mutta sellainen näyte että määrätty kohta puhdistettiin ja sen piti antaa olla koskematta, kahden viikon jälkeen hän otti siitä näytteen ja lähetti samaiseen paikkaan minne olin itsekin lähettänyt materiaalinäytteen. Eli tässä viimeisessä näytteessä mitätaan onko huone- ilmassa hometta. Sekin tulos on vielä tulematta.
Itse aloin suunnittelemaan uutta paikkaa koska olen nyt vuoden verran yrittänyt opetella tätä savolaisten" katellaan"-tyyliä, se on vastaava kuin espanjassa"manjaana, manjaana" mutta se sentään olisi huomenna.
Tätä näiden harrastamaa" katellaan"-meininkiä ei kyllä millään jaksa, jossain vaiheessa kärsivällisyys loppuu ja minun kohdalla se tapahtui nyt.
Terveyteni kanssa en leiki ja niin siinä kävi että Vapun päivänä hyvä ystävä pariskuntani ajoi Kotkasta tänne peräkärry farkun perässä ja me siirsimme tavarani mökiltä kylille. Siinä oli taas enkelit töissä koska asunto löytyi ihan yllättäen: asiakkaani kertoi että lehdessä oli ollut kuvani, en tiennyt siitä ja selvisi että Soisalo-opiston musiikillinen kevät ruppeema tapahtumassa olivat ottaneet kuorostamme kuvan. No asiakkaani sanoi että hae lehti toimituksesta ja niimpä sain lehden käsiini. Luin sitten lehteä tarkasti ja siellä oli ilmoitus vuokrataan palstalla. Seuraavana aamuna soitto, samana päivänä katsomaan, ja vuokranantajan ja minun mieleestä asia on selvä. Nyt kuitenkin siellä on vielä edellisen tavarat joten kahden viikon päästä voin sitten muuttaa tavarani asuntoon, nyt muutimme ne autotalliin ja muihin tiloihin.
Asiat järjestyy, aina, ja joskus onni voi piillä onnettomuudessa.
Tässä tapauksessa voin päästää irti myös hoitolasta täällä Heinävedellä koska asiakkaita ei ole, ihan jokunen kokeilija. Ja nyt voin tarpeen tullen hoitaa tulevassa asunnossani mahdolliset asiakkaat ja selviän rahallisesti helpommin kun yksi vuokra jää vahemmälle.
Kirjoitan tähän loppuun hyvän ystäväni Minnan lähettämän kortin minulle, siinä taas osuvaa tekstiä tähän tilanteeseen:
"Jotta pääsisi perille
on eksyttävä tieltä
Joka pääsee perille
oppii
että hetken kuluttua
on taas jatkettava matkaa
Joka ei koskaan
putoa raiteilta
ja mene rikki
jatkaa aina samaa rataa
ja on turvassa
suurelta murheelta
ja suurelta onnelta."
Tommy Tabermann

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015
Oman elämänsä pääroolissa
Aprilliä, aprilliä! Huhtikuu pärähti käyntiin ja räystäät tippuu....
Aurinkokin vaihteeksi pilkakahtaa pilvien seasta.
Harkitsen lähtisinkö lumikenkälenkille rinteeseen treenaamaan vai kirjoitanko blogin?
Luotan siihen että sää pysyy suosiollisena vaikka keskitynkin hetkeksi miettimään omiani, sitähän tämä on
- omaa monologiani täällä mökillä, jonka olen onnekseni löytänyt.
Tässä taas on mennyt oikeastaan viikkoja enempi ja vähempi taiteeseen ja luovuuteen liittyvien asioiden parissa. Kuvataidepajassa valmistaudutaan kevään näyttelyyn viimeistelemällä töitämme, kehystämällä tai muuten rakentamalla niitä valmiiksi.
Kuorossa taas harjoitellaan Soisalo-opiston kevät ruppeemaan esityksiä, viilaillaan niitä kuntoon, kivaa touhua siellä ja täällä.
Harrastus on silloin oikea itselleen kun siitä tulee innostunut ja hyvä olo, silloin tietää olevansa siellä missä kuuluukin olla.
Liikunnassa olen ollut aina enempi yksilö suorittaja, mutta näissä harrastuksissa tiimityö on hauskempaa!
Toki niissäkin yksilöllisyys erottuu ja varsinkin kuvataidepajassa, jokainenhan tuottaa omanlaistansa jälkeä ja toivon että myös nauttii siitä ja luottaa omaan itseensä ja saa siitä taiteen tekemisestä onnistumisen kokemuksia. Niin parhaimmillaan asian kuuluisi olla.
Pääsin osallistumaan viime sunnuntaina Maija Pulkkisen "Kuvitettua elämää"- näyttelyn avajaisiin Heinäveden kirjaston Varjentiini-salissa.
Olen iloinen että kuorokaverini kutsui meidät sinne, taiteilija on hänen pian 80-vuotta täyttävä äitinsä. Sain vaihdettua muutamia sanoja myös taiteilijan kanssa joka on hyvin mukavan tuntuinen nainen.
Kokemus koko tilaisuudesta oli varsin lämminhenkinen ja inspiroiva. Retrospektiivisessä näyttelyssä oli maalauksia ja piirrustuksia 60 vuoden ajalta ja varsin monipuolista kädenjälkeä pääsimme ihastelemaan.
Erilaisia tekniikoita ja värikylläistä maailmaa!
Jotenkin kaikesta jäi tunne, että hän perheineen on elänyt täyttä elämää ja miten ihmeellistä että niin paljon erilaisia tauluja on kuitenkin syntynyt siinä sivussa. Luovuus on muutenkin ollut vahvasti mukana heidän elämässään, sillä kaikki lapset ovat musikaalisia ja saimmekin kuulla heidän musisointiaan avajaisissa. Taiteilija kertoikin minulle keskustelussamme että jos terveyttä vielä riittää niin hän haluaisi vielä kirjan kirjoittaa siitä kaikesta eletystä elämästä. Toivotin siihenkin onnea!
On hienoa tavata ihmisiä jotka todellakin tuntuvat olevansa oman elämänsä pääroolissa. Vaikka se on varmasti monilapsisessa perheessa ollut kovinkin haastavaa. Silti kaikesta huokui tyytyväisyys elettyä elämää kohtaan ja kiitollisuus lahjakkaista lapsistaan ja heidän lapsistaan.
Sen pystyi myös näkemään hänen tauluistaan, tuotannosta 60 vuoden ajalta, josta silti näyttelyssä oli vain osa.
Hieno kokemus ja innostus vaikutti niin vahvasti itseeni että sinä iltana en meinannut saada nukuttua. Joskus joku asia koskettaa niin vahvasti. Kannattaa mennä tutustumaan, näyttely on 12.4.2015 asti Varjentiini-salissa.
Luovuudesta edelleen....Kirjoitan tähän Järvenpään seurakuntaopiston opettajilta saamani tekstin valmistumispäivänäni 20.12.2007
"Annelle,
Luovuus on nautintoa ja naurua.
Naura, kunnes naurat pelkästä ilosta olla olemassa.
Sen jälkeen itke ja hyräile.
Naura niille, jotka haluavat tehdä sinut lyhyeksi:
Ottaa pääsi pois pilvistä ja kiskoa jalkasi irti maasta.
Mitään ne eivät niin pelkää kuin naurua.
Sinun iloinen naurusi on peili johon kukaan iloton ei haluaisi katsoa.
Juuri siksi sinun on naurettava, ja jotta voisit rauhassa itkeä ja hyräillä."
Kiitos nuoriso-ja vapaa-ajan koulutuksen opettajat, olen yrittänyt muistaa ja luen tekstin aina aika ajoin.
Se oli myös yksi arvokas jakso elämässäni, sain paljon uutta ja positiivista mukaan reppuuni. Siellä luovuus koettiin todella rikkautena ja sitä osattiin arvostaa ja siihen kannustettiin.
Toivonkin sydämestäni että ihmiset näkisivät erillaisuuden hyvänä ja koko yhteisöä auttavana asiana sillä mitä enempi ihmiset uskaltavat ottaa omaa elämäänsä haltuun sitä monipuolisemmaksi muuttuu maailmamme ja yksilöt löytävät voimavarojaan jolloin siitä hyötyy suurempikin joukko.
Luovuutta huhtikuulle, iki-ihanaa Pääsiäistä toivottelee Savon noita

tiistai 3. maaliskuuta 2015
Vuosi Heinävedellä
Sytytän joka aamu universumille kynttilän ja kirjoitan sängylläni aamu hämärässä päiväkirjaani. Tämä tapa on ollut minulla jo vuosia, nyt kuitenkin havahtuessani siihen että tämän maaliskuun lopulla olen asunut täällä Heinävedellä vuoden, haluan tarkastella kulunutta aikaa myös näin blogissani.
Muuttaessani tänne, vieraalle paikkakunnalle, tuiki tuntemattomien ihmisten joukkoon, minulla ei ollut vielä selkeää kuvaa siitä mitä alan tekemään.
Pitkäaikainen haaveeni oli kuitenkin ollut löytää rauhallinen paikka jossa voisin keskittyä myös enemmin itseeni, siihen mitä haluaisin tehdä ja tuo kaikki liittyi jollain tavalla luovuuteen, itsensä ilmaisemiseen, mihin en kokenut että minulla olisi ollut aikaa asuessani Kotkassa.
Hyvin nopeasti kuitenkin huomasin että olin vuokrannut tilan hoitola tarkoitukseen joten shiatsuterapeutin ammattini tulisi olemaan se, mistä tulen kenties elantoni saamaan. Se kuitenkin vaatisi asiakkaita joita ei välttämättä täältä kovin helposti löydä. Paikkakunnalla ei kukaan tarjoa shiatsua joten siinä mielessä olin toiveikas.
Nyt kuitenkin vuoden sitkoilleena alkaa epäusko vaivaamaan, sen lisäksi että rahojen kanssa saa miettiä tosissaan kuinka selviää. Silti tiedän että tämä tapaa elää ja olla on minulle oikea. Tunnen sen sisimmässäni ja joka aamu kynttilää sytyttäessäni kiitän että olen saanut tämän mahdollisuuden.
Tällainen mökkielämä talvella on kuitenkin osoittanut myös hankaluudet mitä voi eteen tulla. Kun katson nyt ikkunasta pihamaalle niin näen muutama päivä sitten rösähtäneen varaston katon. Lunta on tullut tänne niin paljon ja muuttuessaan suojakeliksi lumi katolla alkoi painaa niin paljon ettei sammaloitunut , laho katto kestänyt sitä enää ja kurkihirsi meni poikki. Olin tuona hetkenä itse kasaamassa polttopuita varastoon. Siinä sai olla varuillaan kun ei tiennyt mikä parru sieltä sinkoaa vauhdilla, ritinän ja narinan säestäessä sain kuitenkin kuivat koivuklapit turvaan. Se on sitten eri asia miten jatkossa tehdään. Soitin vuokraisännän pojalle ja odottelen mitä tapahtuu. Täällä on saanut tottua myös siihen että hitaanlaisesti toimii tämä uusi heimo jossa olen ollut opettelemassa uutta tapaa elää. Tavaroitani on kuitenkin jonkin verran varastoituneena tuolla samaisessa varastossa joten kovin kauaa en voi odotella, tälläkin hetkellä jotain sataa, lumen ja rännän sekoitusta.
Kun asiakkaita ei ihmeemmin ole ilmestynyt niin olen keskittynyt nyt siihen luovuuden irti päästämiseen! Aloitin täällä syksyllä kolmessa eri harrastepiirissä: Kuvataidepajassa, yhteislaulussa ja sekakuorossa.
Kuvataidepajan ansioiksi voi ajatella inspiraation heräämisen. Siellä voimme harrastaa kokeellista taiteen tekemistä ja minusta tuntuu että jokainen meistä tekee omanlaista taidetta. Tärkeintä mielestäni on se että saa siitä itselleen jotain, omalla kohdallani värien kanssa pelailu on tuonut rohkeutta heittäytyä ihan hulluihinkin kokeiluihin. Tärkeintä on että tuon taiteen työstäminen tekee hyvää ja minulle se on ollut kuin terapiaa. Väriterapiaa.
Se on avannut minussa jonkin uuden lehden ja olen täällä mökissäni levittänyt taulupohjia pitkin poikin ja antanut värien toimia.
Voimaannuttava kokemus ja viis siitä jos tätä ei kukaan ymmärrä, itselleni se on tuonut kevyemmän olotilan, olen käsitellyt erilaisia asioita itsessäni näin värien kautta ja niiden avulla.
Töissäni huomaan myös luonnon läsnäolon vahvasti koska nimenomaan luonnon erityinen värimaailma eri vuodenaikana on ollut inspiroiva. Tuliteeman käsittelystä kaikki ehkä alkoi täällä ja se nousi kenties metsäretkillä, nuotioilla missä tahansa, ja halusin leikkiä niillä väreillä ja ajatuksilla. Jos näistä tuotoksista saisi näyttelyn niin nimenä olisi "Vuosi Heinävedellä" sillä nämä kaikki työt ovat syntyneet tässä uudessa elämässä.
Myös kaikki muut aloittamani harrastukseni ovat olleet oikeita valintoja. Laulaminen on myös terapeuttista ja sehän on meidän pernaratamme ääni, murehtimisradan. Joten laulua kannattaa harrastaa ihan oman terveyden ylläpitämiseksi. Meillä on huippu porukka , erinomaisen kuoronjohtajamme ja yhteislaulun vetäjämme kannustamana ja ohjaamana joten annetaan laulun raikua!
Sulatellaan ikäviä asioita, huolia ja murheita, joten" anna sen soida, anna sen soida, älä koskaan pysäytä musiikkii, älä koskaan pysäytä sitä!"
Mukavaa maaliskuun alkua lukijoille, luovuutta, rohkeutta ja heittäytymisiä toivottelee Anne

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)