lauantai 24. kesäkuuta 2023

Kaunista Juhannusta


Voi tätä kaunista näkyä <3 Miten ihastuttava joutsenperhe on tiiliruukin rannassa ilahduttamassa meitä kaksijalkaisia. Ensitapaaminen sattui vielä niin että kummatkin joutsen vanhemmat olivat paikalla ja toinen heistä vei poikueen, kaikki kahdeksan suloista karvapalloa ruovikkoon tai kaislikkoon kun nyt meren rannalla ollaan. Siellä he napostelivat omia herkkujaan ja isä joutsen vahti kauempaa perheestään, mutta lähellä minua joka sain paraatipaikan veneessäni istuen ja ihastellen<3 Nämä ovat juuri niitä asioita joita kannattaa bongailla kesäisin ja tallentaa ne hyvin mielen sopukoihin. Myöhemmin kun tulee kylmät ja tuulet ja tuiskut on hyvä nostaa mieliin tämä hetki, kaunis täydellinen pesue ja silloin läikähtää sydämessä varmasti tunne onnellisuudesta, kesän lämpimistä päivistä ja taas jaksaa<3 hyvien muistojen myötä.




Hellää huolenpitoa ja luottoa myös minuun koska tyytyi vain esittämään varoituääniä kun hiljaa lähestyin tätä tilannetta. Rakkautta aidoimmillaan<3 Oi onnea. Kansallislintumme laulujoutsenhan on pohjoisen kaunottaria mutta kyllä tämä kyhmyjoutsen saa aivan varmasti yhtä paljon suosiota meiltä luonnossa viihtyviltä ihmisiltä.

" Joku teille kuiskaa:
kutsuu kotimaa.
Ihmeellinen vaisto
teitä johdattaa.

Yli valtamerten,
halki tuulien
vaellatte kauas
hiljaa luottaen.

Joku teille kuiskaa:
Kutsuu pesäpuu,
avoinna on järvi,
joen vuolas suu."

Kirjasta Linnun siivellä, Anna-Mari Kaskinen - Hannu Siitonen




Kaunista juhannusta toivotan lukijoilleni. Elämässä on paljon kaunista kun osaa pysähtyä ja katsella. Meille on annettu löytöretki - oma elämämme ja niin arvokas lahja kuin elämä on se kannattaa mielestäni käyttää asioihin jotka voimaannuttavat sinua ja saavat jaksamaan<3

Pääsin pari päivää sitten ystäväni Minnan ensi-ilta esitykseen jonka Minna tällä kertaa ohjasi. Kyseessä on Askolanteatterin ja teatterkuumeen yhteistyönä tekemä kesäteatterinäytelmä " pastori Liimataisen maalliset murheet" Esityksiä  on Vahijärven Nuorisoseurantalolla sekä Vanhanmoision seuratalolla, yhteensä 12 esitystä, puolet ja puolet. Suosittelen todella lämpimästi esitystä ja kun varasin lippua aiemmin niin tuumin että tästähän sitä pääsee hyvään juhannustunnelmaan:) Ja todellakin pääsi, esitys oli mitä mainioin ja tällä kertaa teenkin niin että kerron kokemukseni juhannukseni aloituksesta Haltija Metsätähden puolella, toisessa blogissani jonne pääsee hyvänolonhoitolan blogin kautta klikkaamalla.

Elämä tuo todellakin ihania yllätyksiä kun lähtee vaan rohkeasti matkaan.

"Minne kuljetkin, kulje koko sydämestäsi <3 "

-Kungfutse-

Iloa juhannukseen, Anne



sunnuntai 4. kesäkuuta 2023

Aurinkoista kesää

 


Helatorstaina 18.6 pääsin näin kauniin luontoikkunan äärelle todistamaan alku kesän hurmaavaa väritystä. Jaksaisin uppoutua tuohon vihreään vaikka kuinka pitkään, se on huumaava.



Aamun aurinko ja varjot ovat kiehtova yhdistelmä. Onnellisena sain tallustella ja katsella mitä kaikkea kevät ja kesä tuovatkaan esiin. Talvi on takana ja nyt luonto antaa parastaan. Lintujen konsertti oli mitä mainioin eivätkä panneet pahakseen vaikka rummuttelin siellä kulkiessani. Katselin villivihannesten tilannetta ja kyllä niitä sieltä nousee - maitohorsman uudet versot, voikukan pienet lehdet, pientä nokkosta - luonnon antimia jo tässä vaiheessa.



Kirkastin ikkunat ja mikäpä on puhtaiden ikkunoiden lävitse ihailla maisemaa, sen muuttumista kesän myötä aina vain rehevämpään suuntaan. Itselleni puhtaat ikkunat saavat aikaiseksi sen että koko asunto muuttuu raikkaamman oloiseksi. Ja niin mielikin. Vanhat pölyt pois- ne sitoo vain energiaa ja sitähän me kaikki tarvitsemme jaksamiseen elämässä. Tuuletetaan huusholli ja samalla omakin olo aukeaa ottamaan ihana kesä vastaan. Puhtain, kirkkain mielin.



Tämäkin saunavanhus sai piipun auki ja kokeiltiin kuinkas lähtisi pelittämään....noh, ehkä seuraavaan kertaan sillä nyt talven tai peräti talvien jälkeen tilanne olisi vaatinut siistimistä ja ennenkaikkea malttia saunan lämmityksessä. Savusaunan lämmitys kun on ihan oma juttunsa. Tähän maisemaan tuo vanha rakennus sopii kuin nenä päähän.




Eilen koulujen päättymispäivänä tuli 8 vuotta siitä kun täällä Heinäveden maisemissa lähdin kylillä fiilistelemään valmistujaispäivää. Itsekseni kuljeskelin aluksi heinäveden torille syömään jätskin, rauhassa istuskelin kesämekossani. Aurinko lämmitti paljon paremmin kuin eilen täällä kotkassa.Sinä samaisena valmistumispäivänä tapasin henkilön jonka ansiosta nämä kyseiset maisemat ovat tulleet itselleni tutuiksi. Heinäveden maisemat valloittivat muutenkin sydämeni.
 Monenmoisia mutkia ja solmuja tuli matkan varrella ja nyt olen jo kuudetta vuotta asunut taas kotkassa. Silti täytyy olla kiitollinen siitä että vaikeista ajoista ja asioista huolimatta on ollut voimaa käydä läpi tilanteita ja aukoa solmuja. Voi jatkaa elämää paremmalla mielellä.



" Toivon sinulle, ystäväni,
että elää taas uskaltaisit,
että surujen suurten jälkeenkin
ilon siiville nousta saisit
.


Toivon sinulle, ystäväni
ettet lakkaisi luottamasta,
vaikka vielä on aivan hämärää,
kevään pelto on roudassa vasta.



Toivon sinulle, ystäväni,
taivaan raikkaat ja lempeät tuulet,
että kaikkina elinpäivinä
levon löydät ja lohdun kuulet
.


Toivon sinulle, ystäväni,
mitä kauneinta on elämässä:
että rakkaus puhdas, ikuinen,
sinut ympäröi juuri tässä. "

Anna-Mari Kaskinen kirjasta Tahtoisin toivoa sinulle







Katselin rannalla kuivien ruusujen terälehtien tanssia järven pinnalla. Järvi oli tyyni mutta aina jokin pieni tuulen vire niitä pyöritti ja liikutti. Kenties tämä ele oli myös vanhojen asioiden pois päästäminen, annetaan tilaa uusille ja raikkaille tuulille....... Annetaan kesän tulla ja parantaa.

Aurinkoisia aikoja lukijoilleni ja seuraajilleni toivoo Anne

sunnuntai 7. toukokuuta 2023

Kesä on käsillä

 


Vappuna Orilammella.

" Jos voisin jäädä tähän,
kun kaikkialla soi,
kun niitty usvan alla
hiljaa unelmoi.

Jos voisin jäädä tähän,
kun laulaa kesäyö,
kun tuoksuu tuore heinä
ja alkaa tuulen työ.

ja vaikka en voi jäädä,
se kaikki minuun jää,
yökehrääjien ääni
ja kaislan hento pää."



" Anna virrata.
Anna mennä.
Nouse siiville.
Kauas lennä.

Anna auringon
syliin tulla,
tuulen koskettaa
hipaisulla.

Anna vihreyden
ottaa valta,
sinut uudistaa
kaikkialta. "



" Kun taasen kevät saa
murtunut on valta lumen, jään
niin pienet valkovuokot silloin nostaa pään
ne sammalmättäällään ihmetellen hiljaa kuuntelee
kun metsätuuli puissa humisee."

-Usko Kemppi / Kaarlo Valkama



" Sydämen täydeltä iloa
sinulle toivotan.
Katso, se kirkkaalla hehkullaan
valaisee maiseman.


Sydämen täydeltä toivoa
hetkiisi vaikeisiin.
Luottaen jälleen voit kulkea
haasteisiin tuleviin.


Sydämen täydeltä onnea!
Nyt juhlan aika on.
Kohota katseesi ylöspäin
loisteessa auringon.



" Avaa ikkuna.
Annan sinulle lahjan:
peipposen laulun
sudenkorennon lennon
kesäisenä aamuna."


Runot tässä postauksessa kirjasta " Sydämen täydeltä"
Anna-Mari Kaskinen
kuvitus Minna L. Immonen


Aurinkoista toiveikasta tulevaa kesää kaikille lukijoilleni ja sydämen täydeltä onnea äitienpäivänä viikon päästä tulevana sunnuntaina 14.5.2023 

" Vaikka sinulla
tuhlattavaksi asti
ei mitään ole,
anna sylin täydeltä
sydämesi kaipausta."

Anne <3

keskiviikko 29. maaliskuuta 2023

Talvilomaterveiset

 LÄHDINPÄS SITTEN LIVOHKAAN.......



Talvilomareissulle, tuttuihin maisemiin, aurinkoladulle.



Täällä on todellakin jotain merkillistä taikaa ja se alkaa välitömästi kun pääsee perille.



Uskon vahvasti siihen, että aikoinaan vuonna 1995 joulun aikaan, ollessani omien poikieni kanssa täällä, saimme lapin kasteen, jokainen meistä,Livohkan takkatuvassa, monien muiden matkalaisten kanssa, ja siitä hetkestä lähtien, lukemattomia kertoja olen löytänyt itseni täältä. Eri vuoden aikoihin erilaisissa kokoonpanoissa. Aina paikka ottaa omalla hiljaisella tavallaan meidät avosylin vastaan. Lapin kasteen kerrotaan vaikuttavan juuri näin-sydän jää tänne ja näin on minullekin käynyt. Sielu halajaa näihin maisemiin. Livohkan luonto ei petä koskaan.



Retkilläni täällä, olipa sitten kyseessä mikä vuodenaika tahansa, löydän aina jotain uutta ja kaunista, tästä luonnosta. Nyt olin hiihtelemässä hissukseen kohti aurinkolatua ja valo näyttäytyi kauniisti ja sai luonnon pienet yksityiskohdat esiin hienoina, yksinkertaisen upeina hiihtäjän ihasteltaviksi. Valon ja varjon leikki. Sitä seurailin matkallani.



Lumi oli taas tehnyt ihastuttavia pallukoita puiden oksiin, kyllä kelpaa hiihtäjän hiihdellä.



Vasemmalla vihreä kota lumipuvussaan. Teimme siellä muikkuja, paistellen muurikalla. Toisena päivänä paistettiin lettuja. Kota ihan mökkikylässä joten sen pidemmälle ei tarvitse lähteä päästäkseen tulistelemaan. Toki aurinkolatua hiihtäen menimme myös jhl:n laavulle makkarat ja kaffeet repussa.



Näihin valoisiin ja rauhallisiin talvimaisemiin päätän tämän tarinan ja toivotan lukijoilleni aurinkoista ja ihastuttavaa Pääsiäisaikaa sekä mukavaa kevään odotusta. Kyllä se sieltä vielä tulee<3


Noitamaisin terveisin Anne

sunnuntai 12. helmikuuta 2023

Ystäville

 


Ruusuliekki, on peräisin Arkkienkeli Samuelilta, joka on rakkauden enkeli. Ruusuliekki on ydinliekki ikuisen elämän liekistä ja sitä kutsutaankin usein vapauden liekiksi, koska se vapauttaa rakkauden voimalla. Ruusuliekki on puhdasta rakkautta ja sitä käytetään myös Äiti Maan hoitamiseen. Kun maapallolla mahdollisimman monet käyttävät ruusuliekkiä, he muodostavat yhtenäisen voimakentän, joka hoitaa Äiti Maata<3

Tänäkin aamuna kuten usein muinakin aamuina, aloitan päivän hiljentymällä ja lukemalla ääneen ruusuliekin, näin lähetän hyviä ajatuksia ja saan myös itse uskoa parempaan:

" Minä olen ruusunpunainen liekki.
Minä olen rakkauden liekki.
Minä olen sydämen liekki.
Minä olen valon liekki.
        Minä olen ilon liekki.
Minä olen armon liekki.
Minä olen muutoksen liekki.
Minä olen Saint Germain,
Minä olen Arkkienkeli Samuel."

Kiitän Arkkienkeli Samuelia ja Saint Germania saamastani aktivoinnista.

Kyseiset tekstit löytyvät hyvän ystäväni Minnan minulle lahjoittamasta Sonja-enkeli opaskirjasta jonka ystäväni on minulle tuonut lahjaksi vuonna 2015. Näistä enkeli korteista on ollut paljon apua ja lohtua. Erilaisia kortteja on käytetty neuvonantajina arjessa jo vuosisatoja.
 

Ystävänpäivä on aivan lähellä. Toivotankin nyt ystävilleni lämpimät terveiseni, olivatpa he sitten lähellä tai kauempana, tiedän kuitenkin että sydämessäni ihmiset jotka ovat olleet merkityksellisiä säilyvät aina. Siitä huolimatta etteivät he kaikki ole enää tekemisissä kanssani. Muistot säilyvät ja niin kuuluukin olla.

" Parhaita asioita elämässä....
ovat ihmiset,

joita rakastamme
paikat, joissa
olemme käyneet....

ja muistot, joita olemme
saaneet matkamme
varrella. "






Siellä missä on lämpöä ja hyvää mieltä, siellä kaikki kasvaa ja kukoistaa<3

Lenin äskettäin minulle lahjoittamasta Minna Immosen kauniista muistikirjasta on 
tämä kaunis lause, kiitos<3

Todellisen ystävän tuntee siitä, että hänet kohdatessaan,
pitkänkin eron jälkeen, on kuin
eilen olisimme tavanneet. Vaikka hän olisi joskus
kauankin poissa ja kaukana,
on hän silti lähellä,
koska hän on aina sydämessä.

Marleena Ansion Hyvällä tuulella-kirjasesta.



Kun ajattelen ystävääni, tulen niin hyvälle tuulelle,
että hymy leviää kasvoilleni niin, että
korvat ottavat vastaan.<3

Meidän jäälenkiltä kullan kanssa, ihanana aurinkoisena päivänä.
Tämä on ihan parasta ja aidointa ystävyyttä, oman rakkaan lapsenlapseni kanssa<3
Toivotamme tässä iki ihanaa ystävänpäivää kaikille ystävillemme tulevana tiistaina 14.2 .2023

Ystävänpäivä on joka päivä.



Usein on niin, että kun oikein kovasti
toivoo jotain ja uskoo sen toteutumiseen,
niin se myös toteutuu.

Toivon lukijoilleni, ystävilleni toteutuneita toiveita<3
Anne

sunnuntai 25. joulukuuta 2022

Joulun rauhaa


Hyvän tahdon sanomaa
joulun kellot kajahtaa.
Vaiti kuulee ihminen
ääntä joulun kellojen.

Hyvän tahdon sanomaa
joulun tähti tuikahtaa.
Vaiti katsoo ihminen
yössä kimmellystä sen.

Hyvän tahdon sanomaa
joulun ihme julistaa.
Herkistyypi ihminen
joulumieltä tuntien.

- Aune Castrén-Saarnio


Ystäväni Lauran kauniista kortista lainattu teksti, sopii erinomaisesti tähän hetkeen.

Joulupäivän iltana toivottelen kaikille lukijoille rauhaisaa joulun aikaa ja onnellista tulevaa vuotta 2023.


 

---

keskiviikko 30. marraskuuta 2022

Joulumuorin jalanjäljillä


Joulumuori oli jo pitkään tuumaillut käyvänsä vielä menneissä maisemissa. Tulikin yllättäen mahdollisuus, ja vieläpä ennen ensimmäistä adventtia. Matkakumppanina Leni, joka toimi kuvaajana ja tiskijukkana 300 kilometrin reitillä. Matka sujui joutuisasti laulellen toivemusiikkia. Ihastuttavassa Muusa-kirjakaupassa Varkaudessa käytiin tervehtimässä Eijaa. Yllätykset ovat mukavia, sen tonttumuori tietää. Heinävedellä majoitus onnistui tutuissa maisemissa ja videointi sujui myös mallikkaasti Lenin toimiessa linssin takana. Pikkujouluihinkin ehdittiin Leppävirralle ja mukavaa oli kuunnella bussimatkalla tuota savolaista lupsakkaa murretta. Keilausta Leppiksessä ja herkullinen joulubuffet. Iloisia ihmisiä ja uusia tuttavuuksiakin. Kyllä kelpaa hyvällä mielellä aloitella joulun odotusaika. Syyrialaisten ystävieni tapaaminen lauantaina ennen pikkujouluihin lähtöä oli kyllä kohokohta sekä heille että meille. Sydämellinen kohtaaminen ja liikutukselta ei vältytty - kiitos ystävät <3 Toivottavasti kesällä tavataan.
 

Joulumuorin markkinointimatkasta tuli materiaalia videopätkinä ja ne löytyvät osoitteesta https://youtu.be/E91WyT9OIMM. Muorille tehtiin myös TikTok-tili joka löytyy täältä: https://www.tiktok.com/@tonttumuori?_t=8XmY6Xu4aNa&_r=1.


Tonttumuori toivottaa kaikille seuraajilleen oikein mukavaa joulunodotusta.