torstai 12. maaliskuuta 2026

Kevään merkkejä

 


Reissusta saavuttu kotikonnuille - kiitoksia tuliaisista Helille ja Onnille <3

Keskityin niihin kaikessa hiljaisuudessa, vaan nauroin ääneen - miten jotkut osaavatkin 

valita niin sopivat kortit tilanteeseen - ihanine ajatuksineen :)


Ostin tulppaaneja jotka minulle ovat kevään saapumisen merkkejä ja ilahduttavat muutamia

päiviä pöydälläni. Nyt oli myös aika lahjoa itseään sillä selvisimme melkoisesta haasteesta

liittyen auton palauttamiseen Joensuussa.


Haltija Metsätähden luontoretket- blogissa on tuosta Kotka - Joensuu - Kausala - Kotka

roadtripistämme tarinaa, linkki siihen löytyy tämän blogin alusta.


" Jos uskallat heittäytyä , huomaat että elämä on täynnä ihania sattumia. "


Näin voin todeta, sillä Joensuusta junaan päästyämme, huomasin istuvani tuntemattoman naisen viereen

joka jo aiemmin oli puhunut muutaman sanan ennen junaan menoa. Kohtaloko lie

meidät vierekkäin saattoi, niin tai näin, mutta kylläpä oli hauska jutustella hänen kanssaan

useampi tunti. Aika kului kuin siivillä. 

Huomenna tämä uusi tuttavani lähtee Japaniin, jo kuudetta kertaa ja toivotan hänelle

sydämestäni onnistunutta matkaa <3 Kiitän seurasta :)


" Elämä on löytöretki täynnä yllätyksiä. "


Kausalassakin saimme kokea hienoja fiiliksiä kun vanhimman poikaniVillen kanssa pääsimme 

nauttimaan spontaanista musisointisessiosta torstaina 5.3. heidän saunaosastossaan takkatulen

luodessa omaa tunnelmaa ja ääntään. Ville toi sinne useampia soittimia joista osa on hänen

työmatkoiltaan hankkimia, kuten Nepalilainen Gongi ( upea ) niinikään Nepalista kaksi eri

kokoista äänimaljaa kapuloineen. Villen itse tekemä shakuhachi huilu pajusta - shakuhachi huilu 

tulee Japanista ja sitä ei ole ihan helppoa saada soimaan äkkiseltään, Ville hallitsee sen jo hyvin.

Soittimia oli vielä ukulele ja helistin ja Ville kertoi että voidaan vaihtaa soittimia välillä ihan miltä

kenestäkin tuntuu. Nyt kuitenkin viimeisenä vaan ei suinkaan vähäisempänä - päinvastoin -

kerron Villen ja Katrin suuresta projektista joka tuotti ison ja painavan rummun.


Tämän rummun nahka on peräisin Mankalan metsästysseuran kaatamasta uroshirvestä, jonka

Ville ja Katri nimesivät Perttu Hirvi Pelottomaksi.

He siis saivat Pertun nahan hankittua metsästysseuralta ja siitä alkoi suurehko projekti ja 

lopputuloksen näimme nyt Lenin kanssa Kausalassa ja tämä oli upea juttu <3


Projektinvaiheita voi seurata Villen ja Katrin youtube sivuilla linkki siihen

Youtube.com/@pahegrup


Sielläpä on kaikenlaista muutakin elämää luonnossa,tämän media-alalle suuntautuneen pariskunnan

ideoista kumpuavaa matskua - rallienglannilla vahvasti höystettynä :D


Palaan siis takaisin musasessioomme......

Yllätyin Pertsa Peloton rummun painosta ja äänikin on sen mukainen, tuntuu kuin

nahkansa luovuttanut Pertsa itse mahtavalla komealla , vahvalla äänellään meille

tässä antaisi parastaan. Jatkaen näin elämäänsä soiden kumeasti, jopa

samalla paikkakunnallakin jossa hänet kaadettiin.


Pertsa pelottomalle on kirjoitettu myös teksti, Villen käsialaa, vaan sitä ei vielä ole julkaistu

joten jätän sen tekijöiden harkintaan. Minä sain viime Juhannuksena kuulla sen

vieläpä esityksenä, joten katsotaan työstetäänkö myös sitä jatkossa jotenkin?


Kokeilin myös rummuttaa tätä mielestäni rumpujen " kontrabassoa " ja olen vaikuttunut. Itselläni 

kaksi rumpua, joista toisen olen tehnyt Suomenniemellä, rummuntekijä Arto Hämäläisen ohjauksessa.


Toinen Hollolassa, jonne Elli Maaret Helander Karigasniemeltä oli saatu tulemaan meitä 

ohjaamaan vuonna 2012. Myös minun rummuissa kummassakin oma sointinsa, siksi

nyt sain kokea taas uudenlaisen kokemuksen. Lenin soittimena ukulele.


Tämä Villen, Lenin ja minun musasessiomme myös äänitettiin Villen laitteilla ja Leni sai kuvauspuolen 

videolle, joten materiaalia tuli ihan kivasti. Koimme yhdessä musisoinnin avulla hyvin avaavan,

voimaannuttavan tilan. Villen soittaessa äänimaljoja ulkoreunasta kapuloilla pyörittäen erisuuntiin

tuli todella erikoinen ääni, joka nousi kuin avaruuteen - itse ajattelin sen spiraalina kohoavan

korkeuksiin. Mikä mahtava voima ja kokemus <3


Katrin palatessa töistä tuohon tilaan, totesi että olipa kiva tulla kotiin:) Ensin ihan

väsyneenä mutta siinä istahti ja pääsi silmät suljettuina kokemaan tämän hetken

myös kanssamme, hienoa <3



Kiitos kaikille hienoista hetkistä, läsnäolosta ja muistoista <3


Kirjoitan tähän loppuun Arto Hämäläisen tekstin, jota käytän itse rummuttaessani

Suomenniemellä syntyneellä hoitorummullani.



" Otan rumpuni ja soitan

soitan kuulle joka

murheen murtaman syliinsä

isoäitinä ottaa


soitan maalle joka

rinnallaan äitinä

meidät ruokkii


soitan auringolle joka


kylmään kylään

lämmön tuo


soitan taivaalle joka 

pelokkaalle pehmeän 

peittonsa suo


soitan ihmiselle joka

eksyneenä etsii

rytmillä sydämen. "


-Arto Hämäläinen-




" Elämä ohjaa, virrat vie,

käsi puristuu käteen ystävän.

Olkoon vaikka mutkainen tie,

sillä yhdessä olemme enemmän. "



Aurinkoista kevättä ja iloisia retkiä,

kuljetaan silmät avoinna, suu hymyssä....

toivoo Anne

















torstai 5. helmikuuta 2026

Willi ja wapaa!


Sydämellinen kiitos <3

Juhlapäivänäni 7.1.2026

65 vuotta tuli täyteen ja kiitokseni osoitan kaikille heille jotka pääsivät viettämään tätä päivää kanssani, 

sekä kaikille heille, jotka omilla tahoillaan olivat mukana ajatuksin kanssani<3


" Vain rakkaudella

vapautan voimani.


Vain rakkaudella

välitän pyhän.


Vain suuresta 

rakkaudesta

ymmärrän


olen yhtä. "


- Tuula Turunen -


Minulle syntyi voimakas vapauden tunne jo 1.11.2025 jolloin pääsin eläkkeelle.

Koen elämäni mielekkääksi, sillä olen päässyt irti kontrolloinnista viimeinkin!

Valitettavasti täällä maailmassamme on paljon henkilöitä, jotka katsovat asiakseen

puuttua toisten elämään tavalla, joka ei ole hyväksyttävää. Sellaiseen ei pidä suostua.


Kontrolloinintia joudumme kokemaan monella muullakin tavalla.

Aikanaan jättäydyttyäni pois kaupungilta,koin aivan kuin fyysisesti kahleet

olisivat katkenneet ja tippuneet jaloistani, tuli kevyt olo!


Monet asiat elämässä rajoittavat ihmisen toimintaa ja toki kaikkea emme voi välttää.

Jotakin on kestettävä mutta ei suinkaan kaikkea.



Johtuuko sitten eläköitymisestä, tämän uuden vuoden alkamisesta vai siitä, että ikää on tullut

vuosi lisää, niin tai näin, mutta nyt minulle tuli jälleen tunne uudesta vapaudesta,

kahleet kolisivat uudelleen, ja tällä kertaa ne olivat syntyneet eletystä elämästä

ja siksipä tiedän, että vain minä voin ne myös hyvästellä,

antaa itselleni luvan hellittää <3



" En ole eilinen "


" En ole eilinen.

Olen tänään.

Ohikiitävä hetki

johon voit tarttua

tai jonka voit antaa

mennä ohi.


Olen pyörre,

joka voi tempaista

sinut mukaansa

jos sallit.

Tai voit potkia vastaan

kaikin voimin.

Elää ikuisesti eilisessä

tai huomisessa.

Mutta minä

en ole eilinen

enkä huominen.

Minä olen tänään. "


- Sinikka Svärd - 

Kirjasta Ruusu sinulle.






Kauniit ajatukset ovat onnellisen elämän hedelmiä.

Kauneutta voimme löytää päivittäin ja unelmia ei saa unohtaa

sillä unelmat kantavat arjen aallokossa <3



" Onni on meissä itsessämme,

ei ympärillämme.

Siksi se ei 

riipu siitä, mitä meillä on,

vaan siitä, mitä me olemme."


- Henry Van Dyke- ( 1852-1933 )


 Toivottelen lukijoilleni uskallusta tarttua oman elämänsä haasteisiin.


Ilo on elämäntapa, onni on asenne :)


Muutoskin lähtee ensimmäisellä askeleella.....

Anne

lauantai 10. tammikuuta 2026

Se on talvi nyt!


" Aamuyö saapuu jo ja haalea kuu, kuusien taa taivaltaa.

Kuusien oksilla mä jääkukat nään, kuulu ei nyt ääntäkään.

Hiutaleet hiljaa leijailee, saa enkelitkin lentää kotiin taivaaseen.

Hiutaleet hiljaa leijailee, taas pinnalle maan. "


Aamu aukeni ja hienon hienot hiutaleet todellakin leijailevat ulkona aloitellessani tätä sunnuntai aamua. Tuttu laulu kuoro ajoistani alkoi soimaan päässäni, kaunis herkkä melodia <3

Ja vaikka syksy jatkui pimeänä pitkälle niin saimmepa lopulta valoa puhtaan lumen ja pakkaskelien myötä! Kaikki tämä kirkkaus auttaa meitä jaksamaan omien haasteidemme kanssa paremmin ja mikä mukavinta, nyt voimme kaivaa sukset ja luistimet esiin ja lähteä reippailemaan myös talviliikunnan parissa. Mikä riemu lapsille:)

Rannassa on myös mukava viettää aikaa talvellakin, odotan että jäät vahvistuvat jolloin uskaltaa lähteä lenkille jäälle lumikengillä tai suksilla sivakoiden. Talvisessa luonnossa on niin kaunista, puhdasta ja raikasta. Sekä mieli että kroppa kiittää.

" Kaksi latua:

toinen satua

ja toinen tosi totta

-tarpeellista, jotta

säilyy alkukieli,

lapsenusko, - mieli

tieto ehdoton:

yhteys luontoon on."

Seljalle hankkimani kirja " Onkos metsään menijöitä"
Liisa Penttinen ja Marja Kiiskinen


Seljan kanssa liikutaan luonnossa läpi vuoden ja uskon että näin tulee taas jatkumoa luontorakkauteen, joka on äärimmäisen tärkeää ihmiselle. Aivan pienestä pitäen vanhuuteen saakka. Saaressa kasvaneena tämä arvo on tullut luontevasti itselleni ja siksi pidän tärkeänä jatkaa sitä eteenpäin ja kasvattaminen luontoon on meidän kaikkien etu ja tehtävä. Luonnosta saamme paljon voimaa itsellemme.




Näin ovat omat alukseni suojattuna talven tuulilta ja tuiskuilta. Silti tänne pitää tulla usein tarkistamaan tilanne ja harjaamaan pressut puhtaaksi. Kun säät vaihtelevat suojasta pakkaseen niin se vaatii aina toimenpiteitä. Nyt toki tämä pakkasjakso on helpottanut puhdistusta - kevyttä lunta toistaiseksi!


"Hangen alla"


" Niin etäälle en pääse

etten hänen untaan näkisi

sitä tyhjyyttä

veden mustaa talven pituista tuskaa

jään matalan katon alla


niitä kipuja

tuiskusta sokeiden päivien

hitaiden tuntien taluttajana

silti odotan


jos kuuntelen aivan hiljaa

ehkä

hangen alla jossain

solisee

muistojen pitelemätön puro."


-Nitta Käki-



Nauttikaamme talven kirpeistä keleistä ja muistetaan myös käpertyä omaan "pesään" vällyjen alle vaikkapa hyvän kirjan kanssa sylikkäin <3

Iloa talveen,

Anne

maanantai 22. joulukuuta 2025

Hyvää Joulua 2025


" Jouluna he kaikki ovat täällä,

he kaikki, joita rakastimme niin.

Näen tutut valokuvat kaapin päällä,

ja muistot laskeutuvat sydämiin.

On niin kuin jossain soisi tuttu ääni,

ja jälleen kerran maa niin kaunis on.

On kirkas Luojan taivas yllä pääni.

Soi enkeleiden laulu loputon. "

-Anna-Mari Kaskinen-




Liian harvoin huomaamme, mikä voima on kosketuksessa, hymyssä,

ystävällisessä sanassa, kuuntelemisessa, rehellisessä kohteliaisuudessa ja pienessäkin huolenpidossa - 

kaikilla niillä on voimaa kääntää kokonainen ihmiselämä uuteen suuntaan. <3




" Suurinta joululahjaa ei voida kääriä sievään pakkaukseen koristeineen....

vaan se voidaan nähdä lapsen silmissä, kuulla ystävällisissä sanoissa,

tuntea ystävän syleilyssä. "

Positiivareiden pikku kirjasesta Revontulten maa.


Toivotan kaikille lukijoilleni hyvää joulumieltä, aitoa kohtaamista ihmisten kesken, välittämistä ja 

jakamista - niin ilossa kuin surussa. Sillä kaikki tunteet kuuluvat elämään ja olemme täällä toisiamme

varten - tukemassa ja kuulemassa, jakamassa asioita <3


" Enkeli osaa lentää ja lintu ja kuka vaan

kunhan on siivet sydämessä ja tuuleen uskaltaa."

- Tuula Sandström -


Rohkeita kohtaamisia, sydän avoinna <3

Rauhallista Joulua ja onnellista Uutta Vuotta 2026

toivotellen Anne <3

keskiviikko 3. joulukuuta 2025

Valoa joulukuulle


" Pieni liekki tänään syttyy

talven synkkään pimeyteen.

Pieni liekki valon antaa,

toivon tuikkeen sydämeen.


Pieni liekki pimeydessä

nyt voi olla jokainen.

Pieni liekki, joka kantaa

valon luokse kaikkien. "


Viime sunnuntaina ensimmäisenä adventtina, sytytimme ensimmäisen kynttilän <3

Joulun odotukseen - olemme jo lähellä <3

Nämä kuvat tässä tarinassa ovat marraskuun 22 päivänä napsittuja tiiliruukissa jossa vietän paljon aikaa.
Siellä on tänä vuonna ollut varsin leutoa keliä, mikä on tehnyt sen, että sorsaystävämme ovat olleet vielä sankoin joukoin meitä tervehtimässä. Kun olen mennyt veneitäni tyhjentämään ja tarkistamaan, niin nämä ihastuttavat ilon tuojat seuraavat taapertaen perässäni <3 Olen ruokkinut niitä nyt siitä lähtien kun veneeni pääsivät mereen ja ruokinta jatkuu.....




" Ensilumen hento jälki

piirtyy yli maan

lumen nauhat verkalleen

jäävät keinumaan.

Ensilumen puhtautta

hiljaa katselen.

Kaipaukseen kuljettaa

hetki valkoinen.

Jospa voisin olla

valonkantaja,

niinkuin pieni hiutale,

ilon antaja <3 "




Samainen marraskuinen päivä. Selvää on että veneiden nostot lähestyvät, talvi todella tekee tuloaan!

Tämä ohut jääpeite ja lumi sulivat, yhtä nopeasti kuin tänne tulivatkin ja sain veneeni nostettua ystävieni avustuksella tänäkin vuonna, kiitos kaikesta avusta <3




Viime viikonloppuna vietimme lapsenlapseni Seljan kanssa laatuaikaa yhdessä ja siihen kuuluu aina myös luonnossa liikkuminen ja rannan elämän seuraaminen <3

Tämä kuva edelleen tuon marraskuisen päivän satoa ja viime viikonloppuna saimme sateessa ja tuimassa tuulessa syöttää ystäviämme Seljan kanssa ja silti kuulen"kuinka ihania nää sorsat on!!"!

Keli kuin keli, niin nämä kaverit tuovat meille iloa jokaisena päivänä, ja hymy huulilla jatkamme matkaamme <3 






Näin hehkuvaan ja toivorikkaaseen kuvaan on hienoa päättää tämän kertainen tarina ja toivon että sain jaettua myös hiukan iloa ja hyvää mieltä josta on kiva jatkaa joulun odotusta, vaikkakin tällä hetkellä on kylmää, pimeää ja märkää. Valo löytää meidät vielä <3

Levollisin mielin eteenpäin.....

Anne

maanantai 3. marraskuuta 2025

Tunnelmallista marraskuuta

 


Pyhäinpäivänä 1.11.2025 Parikan hautausmaalla <3



" Kaikki kauneus

on järisyttävämpi

hetken lumous

täydellisempi silloin,

kun koen sen kanssasi. "



" Minulle riittää

tuulen hengitys puissa,

illan hiljaisuus,

rosoisuuden peittävä

armollinen hämärä."



"Sanoja vähän

sanottavaa paljon.

Valitaan parhaat

punotaan varovasti

ystävyyden seppele."



" Hämärän sisar

pimeys on ystävä,

johon voi luottaa;

joka ilta hän tulee

eikä kysele mitään."



Lempeät tulet lohduttavat meitä<3

Pienestä liekistä kasvaa monien liekkien valomeri, 

yhdessä ihmiset kestävät surun ja ahdistuksen,

kynttilöiden luoma tunnelma, pehmeä valo pimenevässä illassa.

Monet sielut loistivat kirkkaina tänäkin Pyhäinpäivänä.



" Ilman sinua

en olisi nyt tässä.

Lukitun oven

avasit maahan, jota

en uskonut todeksi."


Runot kirjasta Sinisen hetken aikaan

Anna-Mari Kaskinen, Minna L.Immonen



Tunnelmallisia hetkiä hämärään.

Sytytellään kynttilöitä ja rauhoitutaan loppu vuoteen,

Kiitollisin mielin

Anne <3

keskiviikko 1. lokakuuta 2025

ALONE HIETSU


Suuntana Hietsu.


" Olet kuin meri,

elämäni arvoitus,

väkevä hauras laulu,

vuosien jälkeen sama.

Pysyt luonani aina. "




" Nähdä kokonainen maailma hiekanjyvässä

Ja taivas kedon kukkasessa,

Pidellä äärettömyyttä kämmenellään

Ja ikuisuutta hetkessä <3


-William Blake-




" Murusia rakkauden"

Meri alakuloinen,

äänetön ja suloinen

huokauksen hiljaisen

aalloillasi kuuntelen.

Rukousko siinä soi?

Kaipauksen kuulla voi.

Takaa aavan ulapan

sisareni aavistan.


Siellä moni juuri nyt

aamuunsa on herännyt,

laskee lapset, keräten

murusia rakkauden.


Kirjasta Myötätuulta matkallesi

Anna-Mari Kaskinen, Ari Laitinen ( kuten myös ensimmäinen runo )



Kuljin kurkistamaan tuulen puolelle, nuotiopaikan läheisyyteen. Olin aiemmilla reissuillani tänä kesänä nähnyt siellä kymmenittäin amiraaliperhosia ja siksi tallustelin tarkistamaan tilanteen.

En pettynyt tälläkään kertaa ja nyt sain jopa kuvaan yhden, sen verran malttoi olla mallina minulle <3

Perhoset ovat minulle toivon tuojia, unelmia, uskoa parempaan. Ne muistuttavat rakkaudesta joka ympäröi meitä aina, minne kuljemmekin. Perhosen lailla keveänä vaikkakin hauraana, voimme jatkaa taivaltamme uskoen ja luottaen että elämä kantaa<3

Tämä amiraaliperhonen sai mieleni keveämmäksi ja jaksan luottaa että saamme asiat järjestymään parhain päin. Emme saa luopua toivosta.

Valoa ja iloa <3


jk. Tämä yksinäinen retkeni jatkuu metsätähden blogin puolella.....