Ikkuna luontoon

Pääsiäispäivä. Kesäaika alkoi.

Kun aamulla heräsin aikaisin, paloi vielä ulkotulet jotka olin illan hämärtyessä sytyttänyt tien reunaan, minun Pääsiäistulet.

Hissukseen heräilin tähän päivään sytytellen myös tänne sisälle kynttilöitä paljon.
Tämän Pääsiäisen olen sytytellyt myös tuohuksia jotka viimeisimmät ostimme Lintulan luostarissa käydessämme. Veimme sinne ystäväni joka oli käymässä täällä Heinävedellä, hän meni Lintulan aamupalvelukseen ja olimme siellä jo klo 7.30.
Me lähdimme ajelemaan Valamoon ja siellä aamupalalle ja tarkoitukseni oli mennä ihmeitä tekevän ikonin luo mutta eihän niin aikaisin olleet vielä avanneet paikkoja joten se siirtyi myöhemmäksi.
Kun haimme ystäväni pois Lintulasta ja kerroin kuinka kävi niin hän pahoitteli että en päässyt "toimittamaan"omaa asiaani. Ei mitään, matka oli muuten varsin hyvä ja saimme myös Lintulan miljöötä kierrellä odottaessamme palveluksen päättymistä. Rauhallista ja kaunista. Pyhää.

Tuona samaisena päivänä tapahtui kummia. Olin mökin keittiössä ja satuin näkemään kuinka joku tippui taivaasta, pöllähti hangelle lintujen syömäpaikan eteen! Katsoin ihmeissäni mikä se on? Lumi pöllysi ja siivet viuhtoi-näkyi vain kovaa huitomista ja harmaata ja mustaa???
Sitten hangesta nousi jotakin ja tajusin että suuri pöllö oli tullut kuin salama kirkkaalta taivaalta ja syöksyi saalistamaan hangen alta luultavasti myyriä. Seurasin aivan haltioituneena näytelmää, joka minulle tarjoiltiin aivan aitiopaikalta. En pystynyt tekemään mitään, minun olisi pitänyt pakata tavaroita Kotkan reissua varten, mutta tuo suuri, kaunis lintu vei huomioni täydellisesti ja olin aivan huumaantunut linnun touhuista. Pitkän aikaa se maahan vaanien, aivan paikallaan koivun oksalla tarkkaili ja sitten taas yht äkkiä vvvhhummm! Kaivautui hangen sisään ja taas tuo siipien harotus ja huiskinta kun pää touhusi hangen sisällä, mikä näky! Ja mikä nopeus.
Seurasin pöllön touhuja ainakin puolitoista tuntia koska
 aiemmin täällä en itse ollut nähnyt tätä kaveria.
Selvitin lintukirjasta mikä pöllö on kyseessä ja lapinpöllöhän se oli. Jonnekin hävisi sitten yön tultua mutta minä olin puhelimen kameralla yrittänyt tallentaa uutta tuttavuutta vaan ei siitä kunnolla kuvaa saannut. Seuraavana aamuna vieras saapui uudestaan.
Istua kökötti koivun oksalla ja kun miesystäväni meni polulla ohitse kohti järveä, niin katsoivat vain toisiaan ja ei ollut pöllö moksiskaan. Korkeintaan kolme metriä väliä.
Sitten lähdin minä avannolle perulainen poncho päälläni ja pysähdyin polulle pöllöä katsellen, tapitimme toisiamme jonkin aikaa ja höpöttelin juttuja. Pöllö lähti siitä lentoon ja piti ääniä metsän reunaan päästyään jolloin kuulin se olleen naaras puolinen ja nyt tiedän että pesimistouhut on meneillään. Naaras munii huhti-toukokuussa yleensä 3-6 valkeaa munaa, joita se hautoo koiraan ruokkimana noin 1kk. Poikaset jättävät pesän noin 3-4 viikkosina ja lentävät noin 40-50 vrk iässä.
Kirjassa mainitaan erityistä: vaarallinen pesällään, voi hyökätä päälle. Niin että en mene sitten uteliaana seikkailemaan liian lähelle, mutta nyt tiedän että meillä on tuolla metsän reunamilla tulossa iloinen perhetapahtuma.

Olin noihin aikoihin lukenut Kaija Juurikkalan kirjaa" sielu ei nuku" ja siellä puhuttiin voimaeläimistä, kuinka ne saattavat ilmestyä kolmesti sinulle. No tästä päästään viime jouluun kun ystäväpariskunta antoi minulle lahjaksi pöllötyynyn. Mustavalkoisen. Ihmettelin silloin että mitäköhän tää meinaa? Että pöllö? Eihän minulla ole mitään pöllöä? Mihin tää liittyy?
No nyt kun sitten ilmestyi ihan oikea pöllö ja vieläpä samana päivänä kun koirani Leo kuoli kaksi vuotta sitten, ja kolmas kerta seuraavana päivänä jolloin oikein keskustelimme tuossa polulla uuden tuttavan kanssa- silloin aloin ymmärtää että nämähän ovat kaikki merkkejä ja nyt minun voimaeläimeni sitten selvisi. Kiitos universumi, kiitos, kiitos kiitos!
Pöllö tuli taivaasta ihan kirjaimellisesti ja toi tullessaan viestin minulle.
 Sillä olen uskonut jo pitkään että meidän rakkaat jotka ovat siirtyneet Taivaspaikoille auttavat meitä täällä. Sain taas yhden selvän osoituksen siitä ja se on lohduttava, voimaannuttava ajatus ja minulle totta.

Muistan vuosia sitten asiakkaan kertoneen erään yhteisen tuttumme lähettäneen tämän asiakkaan juuri minun luokse koska oli nähnyt minun voimaeläimen ja tiesi että voin auttaa. Oli tuumannut että mene Annen luo, olen nähnyt hänen voimaeläimen, hän auttaa sinua. Silloin ajattelin että, ahaa, itse en tiennyt vielä mikä on oma voimaeläimeni mutta tämä yhteinen tuttumme oli selvännäkijä, on edelleen.

Tänä aamuna tuli mustarastas lintulaudalle, eilen käpytikka, uusina kavereina. Oravat ovat lisääntyneet ja juoksevat nyt hangella parhaimmillaan kolme peräkanaa, hurjat kilpajuoksut on käynnissä ja mikä on kirmaillessa kun hankikanto parhaimmillaan ja tasaista aakeaa laakeaa noin pieniä otuksia ajatellen.
Omat kintut kyllä upposi eilen polulla kun oli ollut suojakeli koko päivän, vaan se on se retki tuonne avantopakastearkulle - se on pieni vaiva jos paarustaa hangessa nilkat nyljyen kun lopputuloksena saa kokea sen mahtitunteen pitkin ihoa, järviveden suloinen kosketus ja jälkikihelmöinti.

Elämäni pieniä ja suuria nautintoja, kiitollisin mielin, Pääsiäisen jatkoja toivotellen Anne keskellä luontoikkunaa

Luopumisen vaikeus ja vapaus

Luopua tutusta ja turvallisesta. Luopua totutusta. Luopua jostakin jonka olet saavuttanut. Luopua elämästä joka ei ollutkaan sinua varten tai se tuli siihen pisteeseen ettei muuta ollut tehtävissä kuin luopua. Luopua työpaikasta. Luopua avioliitosta. Luopuminen tuntuu olevan ihmisille hyvin vaikeaa. Miksiköhän? Pelko? Uusien asioiden, ihmisten, elämän, toimeentulon, selviytymisen pelko?
Muistan tilanteen kun jouduin sanomaan itseni irti Kotkan kaupungilta päivähoidon virasta. Silloin vääntöä oli jatkunut niin pitkään että lopulta luopuminen vakituisesta virasta teki todella hyvää. Tunsin kuin kahleet olisivat irrronneet ja kulkiessani kadulla jalat ei koskettaneet enää maahan.
Epävarmuus miten tästä eteenpäin selvitään ei himmentänyt tuota vapauden tunnetta, koin valtavan helpotuksen koska näin tilanteen mahdottomuuden ja siksi ratkaisu oli tehtävä.

Samaa helpotusta tunsin myös paikkakuntaa vaihtaessa. Halusin kokeilla siipiäni ja mahdollisuuksiani uudella paikkakunnalla. Sain mahdollisuuden "aloittaa aivan puhtaalta pöydältä". Toivoin, että uudella paikkakunnalla olisi paremmat mahdollisuudet työllistää itsensä. Nyt kaksi vuotta on mennyt ja on tullut aikalailla selväksi että shiatsuhoidoilla ei ole kysyntää tarpeeksi. Hoitola täällä jäi ja nyt on tilanne se, että olen irtisanonut myös Kotkassa olleen hoitolan. Sitäkin päätöstä siirsin koska halusin olla varma asiasta. Nyt kuitenkin tuli aika luopua myös siitä. Luopua tutusta ja turvallisesta. Heittäytyä elämään vailla varmaa tietoa kuinka tässä käy?

Minulle luopuminen paikkakunnasta toi ihmeelisen vapauden tunteen, tosi voimakkaan ja se tuli täällä Heinävedellä aivan vieraiden ihmisten keskellä. Oli niin uskomattoman mukavaa liikkua kylällä kenenkään tuntematta minua. Sitä kesti jonkin aikaa ja nautin tuosta ajasta valtavasti. Olin vieras, vieraalla paikkakunnalla, mutta tunsin oloni niin hyväksi -olin tullut kotiin. Koko elämäni Kotkan seudulla asuneena tämä uusi elämäni uudella paikkakunnalla, vapautti minut monesta sellaisesta asiasta mitä en enää kaivannut.
Tärkeimmät asiat minulle eli läheiseni ja ensimmäisinä nuoreni, kulkevat aina mukana, sydämessä ja ajatuksissa. Puhelimitse pidämme yhteyttä ja tapaamisia tulee aina milloin kelläkin on aikaa.
 Elämässä tärkeintä on elää ja nauttia siitä niin hyvin kuin pystyy. Itse koen saaneeni nyt sellaisen elämän mikä on minun näköinen. Saan olla luonnossa ja rauhallisessa ympäristössä. Saan nauttia tästä yltäkylläisyydestä mikä minulle juuri luonto antaa. Enempi kuin mikään tavara tai omaisuus. Elämässä haluan jakaa aikaani ja olla, keskittyä niihin jotka kanssani kulloinkin jakavat aikaa.Olla läsnä.

Tärkeänä pidän myös hiljentymistä, itsekseen oloa. Vaikka minusta yleensä saakin kuvan että olen seurallinen niin se ei tarkoita että haluan olla kaiken aikaa porukoissa ja saavutettavissa.
 On hyvä ja minulle ainakin ehdottoman tärkeää, saada nauttia vain omasta seurasta aika ajoin. En tarvitse virikkeitä minkään suhteen jatkuvalla syötöllä. Haluan nauttia hiljaisuudesta kuunnella sitä ja kuunnella myös omaa itseäni siinä hiljaisuudessa. Silloin pääsee itsensä kanssa sinuksi. Joskus pitää ihan "raivata tilaa omalle itselle" ja siinä vaan voi toivoa, ettei läheiset koe itseään syrjäytetyksi. Sitä en tarkoita, syrjäyttää ketään tai olla välinpitämätön, ainoastaan ottaa aikaa itselle jotta pystyy taas olemaan ihminen ihmiselle.

Tähän loppuun Anja Heikkisen kirjasta " Sydämestä" yksi tarina....

Vielä löysin

Vielä löysin laulujen lähteen
ilon keinuvan purjevenheen
se pullevin purjein matkaa
yli pilvien kauas jatkaa,
luo onnen laulujen lähteen

Onnen lähde iloa pulputtaa
pohja hohtaa auringon kultaa
kuka kerran löytää onnen lähteen
hän jaksaa uskoa nousevaan tähteen
hän jaksaa uskoa päivään uuteen
ja katsoa tulevaisuuteen....
.....ja katsoa tulevaisuuteen.



Rohkeutta, uskallusta, heittäytymistä elämän laineille
tässä alkavassa keväässä toivoo Anne