Luopua tutusta ja turvallisesta. Luopua totutusta. Luopua jostakin jonka olet saavuttanut. Luopua elämästä joka ei ollutkaan sinua varten tai se tuli siihen pisteeseen ettei muuta ollut tehtävissä kuin luopua. Luopua työpaikasta. Luopua avioliitosta. Luopuminen tuntuu olevan ihmisille hyvin vaikeaa. Miksiköhän? Pelko? Uusien asioiden, ihmisten, elämän, toimeentulon, selviytymisen pelko?
Muistan tilanteen kun jouduin sanomaan itseni irti Kotkan kaupungilta päivähoidon virasta. Silloin vääntöä oli jatkunut niin pitkään että lopulta luopuminen vakituisesta virasta teki todella hyvää. Tunsin kuin kahleet olisivat irrronneet ja kulkiessani kadulla jalat ei koskettaneet enää maahan.
Epävarmuus miten tästä eteenpäin selvitään ei himmentänyt tuota vapauden tunnetta, koin valtavan helpotuksen koska näin tilanteen mahdottomuuden ja siksi ratkaisu oli tehtävä.
Samaa helpotusta tunsin myös paikkakuntaa vaihtaessa. Halusin kokeilla siipiäni ja mahdollisuuksiani uudella paikkakunnalla. Sain mahdollisuuden "aloittaa aivan puhtaalta pöydältä". Toivoin, että uudella paikkakunnalla olisi paremmat mahdollisuudet työllistää itsensä. Nyt kaksi vuotta on mennyt ja on tullut aikalailla selväksi että shiatsuhoidoilla ei ole kysyntää tarpeeksi. Hoitola täällä jäi ja nyt on tilanne se, että olen irtisanonut myös Kotkassa olleen hoitolan. Sitäkin päätöstä siirsin koska halusin olla varma asiasta. Nyt kuitenkin tuli aika luopua myös siitä. Luopua tutusta ja turvallisesta. Heittäytyä elämään vailla varmaa tietoa kuinka tässä käy?
Minulle luopuminen paikkakunnasta toi ihmeelisen vapauden tunteen, tosi voimakkaan ja se tuli täällä Heinävedellä aivan vieraiden ihmisten keskellä. Oli niin uskomattoman mukavaa liikkua kylällä kenenkään tuntematta minua. Sitä kesti jonkin aikaa ja nautin tuosta ajasta valtavasti. Olin vieras, vieraalla paikkakunnalla, mutta tunsin oloni niin hyväksi -olin tullut kotiin. Koko elämäni Kotkan seudulla asuneena tämä uusi elämäni uudella paikkakunnalla, vapautti minut monesta sellaisesta asiasta mitä en enää kaivannut.
Tärkeimmät asiat minulle eli läheiseni ja ensimmäisinä nuoreni, kulkevat aina mukana, sydämessä ja ajatuksissa. Puhelimitse pidämme yhteyttä ja tapaamisia tulee aina milloin kelläkin on aikaa.
Elämässä tärkeintä on elää ja nauttia siitä niin hyvin kuin pystyy. Itse koen saaneeni nyt sellaisen elämän mikä on minun näköinen. Saan olla luonnossa ja rauhallisessa ympäristössä. Saan nauttia tästä yltäkylläisyydestä mikä minulle juuri luonto antaa. Enempi kuin mikään tavara tai omaisuus. Elämässä haluan jakaa aikaani ja olla, keskittyä niihin jotka kanssani kulloinkin jakavat aikaa.Olla läsnä.
Tärkeänä pidän myös hiljentymistä, itsekseen oloa. Vaikka minusta yleensä saakin kuvan että olen seurallinen niin se ei tarkoita että haluan olla kaiken aikaa porukoissa ja saavutettavissa.
On hyvä ja minulle ainakin ehdottoman tärkeää, saada nauttia vain omasta seurasta aika ajoin. En tarvitse virikkeitä minkään suhteen jatkuvalla syötöllä. Haluan nauttia hiljaisuudesta kuunnella sitä ja kuunnella myös omaa itseäni siinä hiljaisuudessa. Silloin pääsee itsensä kanssa sinuksi. Joskus pitää ihan "raivata tilaa omalle itselle" ja siinä vaan voi toivoa, ettei läheiset koe itseään syrjäytetyksi. Sitä en tarkoita, syrjäyttää ketään tai olla välinpitämätön, ainoastaan ottaa aikaa itselle jotta pystyy taas olemaan ihminen ihmiselle.
Tähän loppuun Anja Heikkisen kirjasta " Sydämestä" yksi tarina....
Vielä löysin
Vielä löysin laulujen lähteen
ilon keinuvan purjevenheen
se pullevin purjein matkaa
yli pilvien kauas jatkaa,
luo onnen laulujen lähteen
Onnen lähde iloa pulputtaa
pohja hohtaa auringon kultaa
kuka kerran löytää onnen lähteen
hän jaksaa uskoa nousevaan tähteen
hän jaksaa uskoa päivään uuteen
ja katsoa tulevaisuuteen....
.....ja katsoa tulevaisuuteen.
Rohkeutta, uskallusta, heittäytymistä elämän laineille
tässä alkavassa keväässä toivoo Anne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti