Uuden kynnyksellä

Vuosi on lopuillaan.

 Katson harmaata maisemaa täältä kolmannen kerroksen keittiön ikkunasta. Tämä maisema on tullut varsin tutuksi lähes 20 vuoden aikana.
Nyt kuitenkin tilanne muuttuu ja en vielä tiedä minne suuntaan kulkuni.
 Mistä löytyy paikka jossa voin asustella? Nyt on kaikki auki vielä tässä vaiheessa. Varmaa on vain että muutos tulee.

Olen joutunut työstämään asiaa nyt useampia kuukausia ja se ei ole ollut helpoimpia asioita elämässäni. Samanaikaisesti opiskelun myötä uusia asioita ja haasteita. Tässä tilanteessa saattaisi helposti mennä "pakka sekaisin".

Itseäni on kuitenkin auttanut  se, että nyt saan tehdä ihan itse omat valintani. Mitä otan, mitä jätän. Kaikkeen ei riitä aika, joten nyt on oltava tarkkana mihin keskität voimasi.
Sellaisiin asioihin jotka kannustavat joista saat myös itsellesi jotain. On ihmisiä ja asioita jotka kuluttavat, vievät voimia.

 Ja sitten on niitä asioita joista voimaannut ja niitä ihmisiä jotka läsnäolollaan ja vaikkapa ajatuksillaan saavat sinut kukoistamaan. Jos voin, valitsen seurani tarkoin. Koska näinä aikoina olen tarvinut kaikki mahdolliset "paukut" selvitäkseni.

Kiitos kaikille heille jotka ovat ymmärtäneet miltei ilman sanojakin. Kiitos heille, jotka ovat lähettäneet viestejä ja toivoneet jaksamista, voimia. Se on kuin telepaattisesti toiminut monessa tapauksessa. Iso lämmin kiitos ystävät<3 Sydämellinen kiitos omat aikuiset lapseni ja rakas lapsen lapseni Selja <3 Kyllä tästäkin selvitään.


Kirjoitan tähän lähes vuosi sitten ystäväni Päivin lahjoittamasta kirjasta ajatuksia tulevaan.

Se johdattakoon meitä vuoteen 2019 joka olkoon seesteisempi ja täynnä uusia mukavia asioita.


"Myötätuulta matkallesi"

Myötätuulta matkallesi

toivon tänäänkin.

Puhaltakoon elämääsi

tuuli lämpimin.



Avautukoon edessäsi

reitti rohkeuden.

uusin voimin, ystäväni,

kulkea voit sen.



Älä pelkää vastatuulta,

yötä ahdingon.

Reittiäsi vaella,

kun aika tullut on.



Myrskyn jälkeen tuuli laulaa

rauhan sanomaa.

Luottamukseen kulkija :

On aika uskaltaa.

                          -Anna-Mari Kaskinen -

Kertovat joulun jo saapuvan

Kertovat joulun jo saapuvan
ja kellojen soiton kuulen.

Yhäkö tähän maailmaan
joulun mahtuvan luulen.

Paljon on täällä pelkoa
ja tuskaa ihmisten teillä,

Missä on paikka ja missä on sija
hyvyyden enkeleillä?






Kertovat joulun jo saapuvan
ken siellä kelloja soittaa?

Kuuntelen hiljaista helkkyvää kieltä :
Rakkaus elää ja voittaa!

Yhä on jossain enkelten voima
pahuuden muureja vastaan.

Turhaan ei tuutinut jouluna kerran
Neitsyt Maria lastaan.




RAUHALLISTA JOULUA sekä TOIVEIKASTA TULEVAA VUOTTA 2019

                           Toivoo Anne Sandberg

TUHMA PUKKI JA KILTTI TONTTU

Tämä on aikuisten joulusatu :

Olipa kerran sinisilmäinen tonttutyttö, joka päätti lähteä kiertämään vähän maailmaa. Alkuun ajatteli ottaa vähän pienemmän paikkakunnan ja katsoa miten siitä selviää.

Hän uskoi ihmisten hyvyyteen, vaikka oli jo monet kerrat kokenut takaiskuja, pettymyksiä ja väärinymmärryksiä. Silti tämän tontun sisällä sykkii rakastava sydän ja hän haluaa elää niin, että jakaa myös tuota valoa sisältään missä liikkuukin.

Koska on niin sinisilmäinen ja avoin tonttu, ei aina osaa olla varuillaan, niimpä tuhma pukki pääsi ujuttamaan itsensä tontun lämpöön. Tonttu kun kulkee täällä maailmassa jakaen rakkautta ympärilleen. Se on hänen tehtävänsä.

Tuhma pukki ei ymmärtänyt että tonttu kulkee vapaana jotta voi viedä iloa ympäriinsä.
Tuhma pukki koki ettei ole elämässään saanut rakkautta, ja siksi törmättyään tonttuun halusikin tontun itselleen vangiksi jotta kaikki rakkaus tulisi hänelle ja vain hänelle. Siihen ei tonttutyttö voinut suostua, koska tehtävänsä vaatii liikkumista, ihmisten parissa ilon jakamista ja avointa, avarakatseista tapaa elää.

Tuhma pukki ihmetteli alkuun miksi tonttutyttö on niin pettynyt? Mitä niin pahaa on tapahtunut?
Ja pukki halusi auttaa tonttua. Mutta ei kuitenkaan halunnut kuulla tontun tarinaa, vaan kertoi omaa elämäänsä. Siihen oli tontun tyytyminen.

Aikansa jaksoi ja tunsi jo valon sisällään hiipuvan, kunnes viimeisillä tontun voimillaan pääsi tuhmaa pukkia pakoon. Palasi sinne mistä oli lähtenyt ja alkoi uudestaan kerätä voimia.
Ympärillään omat läheiset ja ystävät.

Tuhma pukki ei ymmärtänyt tärkeää asiaa : Rakkautta ei voi ostaa, se ansaitaan.
 Tuhma pukki ei ymmärtänyt, kun tonttu itki ilosta jonkun ystävänsä kauniista sanoista vaikkapa nimipäiväkortissa, koska pukille merkitsi ainoastaan raha.

Katkerana tuhma pukki keksi mielestään hyvän tavan kostaa tonttutytölle ja muutti kaiken tarjoamansa avun velaksi, ja nyt tonttutyttö joutuu luopumaan asunnostaan että saa maksettua tuhman pukin keksimät velat.

Sadun loppu :

Tonttutyttö jatkaa työtään oppineena vielä paremmin sen, että ei kannata luottaa pukkeihin, ei tuhmiin eikä pahoihin.
 Tonttutyttö kulkee polkuaan, sydän täynnä rakkautta ja repussaan lahjoja hyville ihmisille, niille jotka ymmärtää että ilman rahaakin voi jakaa hyvää mieltä.

Tonttutyttö bongattiin kulkemassa kolmantena adventtisunnuntaina ja ohiajava autoilija pysäytti autonsa ja otti kuvan ja laittoi facebookiin " positiivisen palautteen vallankumous" ja tonttutytön kuvan alla luki " Kiitos tälle hyvää mieltä tuottaneelle joulumuorille eilen Ruonalassa. Kyllä oli kiva ylläri työmatkalla! Hyvää joulua sulle!"

Sitäpä toivoo tonttutyttökin tai muori, ihan kuinka vaan!

Rakkaus elää ja voittaa. Hyvää joulua toivottaa läksynsä oppinut Tonttutyttö <3

Raskasta Joulua

Eilinen konsertti sai hyvälle mielelle. Ajoimme siskontyttöni kanssa Kouvolaan kuuntelemaan heviversioita tutuista ja uusistakin joululauluista. Olimme jo aiempinakin vuosina puhuneet että lähdemme kuuntelemaan ja nyt sitten toteutimme ajatuksen.
 Väkeä oli liikkeella paljon kuten toivottavaa onkin ja on se hienoa nähdä ja kuulla osaajia. Osallistua tietysti myös itse ja päästä fiiliksiin. Yöllä sitten palattiin lumisateessa laulellen takaisin Kotkaan. Kaikki hyvin.

Muuten elämässä on ollut raskaampaa jaksoa tarpoa tässä marraskuun läpi sohkassa ja voisin sanoa jopa rumemminkin mutta enpä nyt sano. Sen kuitenkin, että tämä koko vuosi siitä kun palasin Heinävedeltä Kotkaan on ollut minulle melkoista vuoristorataa. Suhteet ihmisiin ovat nyt näyttäneet minulle todelliset kasvonsa. Tuo Kotkan ja Heinäveden välinen 300 kilometriä oli oikeastaan hyvä matka. En ollut liian lähellä. Mutta tavallaan se ei kertonutkaan totuutta ja ihmissuhteet oli kuin jotakin kuorrutettua, ei sitä mitä ne oikeasti ovat. Aidoimmillaan.

Voimavarana minulla kuitenkin ovat omat nuoreni ja onnekseni heihin voin luottaa 100%.
Heiltä saan kuulla rehelliset mielipiteet ja kommentit ja luultavasti olen ne myös ansainnut. Yritän niistä ottaa oppia koska nuoret ovat juuri sitä varten. He opettavat meitä aikuisia ja koska nuorten on tulevaisuus niin meidän aikuisten jäärien kuuluisi kuunnella jälkipolvia. Niin se vaan menee.

Tämän vuoden kirkkain tähti on meillä tietenkin Selja kultainen, joka on tuonnut niin paljon hyvää elämäämme että sitä ei voi mitata millään mittarilla. Tuo pieni ihme hämmästyttää ja kummastuttaa viikottain aina jollain uudella taidolla. Seljan kirkaat ja tarkkaavaiset silmät ja naurava suu sulattaa kenet tahansa. Voi miten onnellinen olen tästä pienestä prinsessastamme. Sydän on tulvillaan rakkautta<3 Meidän oma päivänsäteemme <3

Täytyy myös aina muistaa että meidät vanhemmat on tarkoitettu lapsillemme sellaiseksi turvaverkoksi niin pitkään että he selviävät, omat siivet alkaa kantaa. Ja vanhempina me tuetaan ja kannustetaan, annetaan mahdollisuuksia. Loppujen lopuksi meidän tehtävä on ohjata rakastaen heitä ja turvallisesti saatella elämään, ei jäädä roikkumaan helmoihin ja puntteihin, vaan mahdollistaa lastemme kehittyminen omaksi itsekseen. Ja muistaa mikä vastuu on kasvattamisessa. Sitä ei voi sysätä kenellekään ja oikeastaan itse isovanhempien ympäröimänä kasvaneena, väittäisin että tuollaisessa turvallisessa yhteisössä oli sellaista voimaa mitä tämän päivän perheetkin tarvitsisivat.

Koko lähisuku osallistui kasvattamiseen tukien vanhempia. Sellaisessa yhteisössä on turvallista varttua. Pienet ympyrät tietysti oli myös fyysisesti koska asuimme saarimiljöössä.

Tästä kuluneen vuoden vaihderikkaasta ajasta jää kuitenkin toivo myös sellaisten asioiden suhteen mihin en itse pysty vaikuttamaan. Luottaen että kyllä elämä kantaa, edelleen.

Ystäväni Minnan kortista luin hänen kirjoittamana....."Hyvä ystävä kävelee silloin sisään,

kun muu maailma kävelee ulos. Sinä olet minulle juuri se ystävä."

Kiitos Minna<3      Oikeat sanat oikeaan aikaan.