Eilinen konsertti sai hyvälle mielelle. Ajoimme siskontyttöni kanssa Kouvolaan kuuntelemaan heviversioita tutuista ja uusistakin joululauluista. Olimme jo aiempinakin vuosina puhuneet että lähdemme kuuntelemaan ja nyt sitten toteutimme ajatuksen.
Väkeä oli liikkeella paljon kuten toivottavaa onkin ja on se hienoa nähdä ja kuulla osaajia. Osallistua tietysti myös itse ja päästä fiiliksiin. Yöllä sitten palattiin lumisateessa laulellen takaisin Kotkaan. Kaikki hyvin.
Muuten elämässä on ollut raskaampaa jaksoa tarpoa tässä marraskuun läpi sohkassa ja voisin sanoa jopa rumemminkin mutta enpä nyt sano. Sen kuitenkin, että tämä koko vuosi siitä kun palasin Heinävedeltä Kotkaan on ollut minulle melkoista vuoristorataa. Suhteet ihmisiin ovat nyt näyttäneet minulle todelliset kasvonsa. Tuo Kotkan ja Heinäveden välinen 300 kilometriä oli oikeastaan hyvä matka. En ollut liian lähellä. Mutta tavallaan se ei kertonutkaan totuutta ja ihmissuhteet oli kuin jotakin kuorrutettua, ei sitä mitä ne oikeasti ovat. Aidoimmillaan.
Voimavarana minulla kuitenkin ovat omat nuoreni ja onnekseni heihin voin luottaa 100%.
Heiltä saan kuulla rehelliset mielipiteet ja kommentit ja luultavasti olen ne myös ansainnut. Yritän niistä ottaa oppia koska nuoret ovat juuri sitä varten. He opettavat meitä aikuisia ja koska nuorten on tulevaisuus niin meidän aikuisten jäärien kuuluisi kuunnella jälkipolvia. Niin se vaan menee.
Tämän vuoden kirkkain tähti on meillä tietenkin Selja kultainen, joka on tuonnut niin paljon hyvää elämäämme että sitä ei voi mitata millään mittarilla. Tuo pieni ihme hämmästyttää ja kummastuttaa viikottain aina jollain uudella taidolla. Seljan kirkaat ja tarkkaavaiset silmät ja naurava suu sulattaa kenet tahansa. Voi miten onnellinen olen tästä pienestä prinsessastamme. Sydän on tulvillaan rakkautta<3 Meidän oma päivänsäteemme <3
Täytyy myös aina muistaa että meidät vanhemmat on tarkoitettu lapsillemme sellaiseksi turvaverkoksi niin pitkään että he selviävät, omat siivet alkaa kantaa. Ja vanhempina me tuetaan ja kannustetaan, annetaan mahdollisuuksia. Loppujen lopuksi meidän tehtävä on ohjata rakastaen heitä ja turvallisesti saatella elämään, ei jäädä roikkumaan helmoihin ja puntteihin, vaan mahdollistaa lastemme kehittyminen omaksi itsekseen. Ja muistaa mikä vastuu on kasvattamisessa. Sitä ei voi sysätä kenellekään ja oikeastaan itse isovanhempien ympäröimänä kasvaneena, väittäisin että tuollaisessa turvallisessa yhteisössä oli sellaista voimaa mitä tämän päivän perheetkin tarvitsisivat.
Koko lähisuku osallistui kasvattamiseen tukien vanhempia. Sellaisessa yhteisössä on turvallista varttua. Pienet ympyrät tietysti oli myös fyysisesti koska asuimme saarimiljöössä.
Tästä kuluneen vuoden vaihderikkaasta ajasta jää kuitenkin toivo myös sellaisten asioiden suhteen mihin en itse pysty vaikuttamaan. Luottaen että kyllä elämä kantaa, edelleen.
Ystäväni Minnan kortista luin hänen kirjoittamana....."Hyvä ystävä kävelee silloin sisään,
kun muu maailma kävelee ulos. Sinä olet minulle juuri se ystävä."
Kiitos Minna<3 Oikeat sanat oikeaan aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti