Elokuun alku puolella pääsin taas paikkaan josta on myös muodostunut itselleni voimapaikka.
Tärkeimpänä tekijänä pidän hiljaisuutta ja rauhaa mitä saan siellä katsellessani ulappaa ja nauttiessani
meren äänistä. Tällä kertaa sain myös videoitua aikaisin aamulla kauniin auringonnousun. Se oli hyvin
vaikuttava, voimaannuttava kokemus ja myöskin aamuinen uinti auringonsiltaa pitkin.
Laitan myöhemmin blogiini tuon hetken, voimaksi myös muille, kuin uuden aamun lupaus<3
"Metsän hiljaisuus on toisenlaista kuin kallion hiljaisuus,
syksyn hiljaisuus erilaista kuin talven,
maan hiljaisuus toisenlaista kuin taivaan.
Odottajan hiljaisuus erilaista kuin saattajan,
kysyjän toisenlaista kuin lähtijän,
minun erilaista kuin sinun.
Kaikki äänetöntä kaipausta täynnä."
-Pia Perkiö, Jarmo Kuronen, Hiljaisuuden kosketus
Pääsinpä myös ongelle aamu varhain. Nautin itsekseni seuraillen kohoa, kuunnellen aamua ja
liikkujia siellä: Koskelo poikineen, harjoittelivat uutta ja ihmeellistä, joku aina jäi jälkeen muista
vaan emo piti huolen." Ei minusta teille vaaraa ole, olkaa ihan rauhassa<3"
Kalaa ei tullut mutta mieli hyrräsi ja sielu lepäili, mikäpä tämän parempaa ajanvietettä kauniina,
varhaisena kesä aamuna.
"Sateet tulevat, kun maa ei odota eikä toivo enää. Yön tiheimpänä hetkenä,
kun ihmiset eivät odota eivätkä toivo enää, maa muuttuu valon virraksi,
kuohuvaksi välkkeeksi."
Syksy saapuu kuten kuuluukin. Väriloistosta toivon myös muiden saavan voimia jaksaa ja
uskoa parempaan huomiseen , terveisin Anne <3
Tämä ihastuttava sateenkaari ilahdutti minua aikaisin sunnuntai aamuna (17.7.)
Istuin tuttuun tapaani parvekkeella ja nautin aamun raikaudesta ja hiljaisuudesta. Tällä kerralla oli
satanut ja yht äkkiä koko taivaan kirkasti täysi sateenkaari. Otin useampia kuvia koska se näytti
menevän "laidasta laitaan". Hetken sen seurana oli myös kuin varjona toinen, himmeämpi kaari.
Olipa hyvä että heräsin todella aikaisin ja näin tämän kauniin, maalauksellisen hetken.
Sateenkaari vie maahan satujen ja sateenkaaren päästä kerrotaan löytyvän aarteen.
Minulle tämä sateenkaari toi hyvin voimakkaan tunteen ja mielestäni jo se, että pysähtyy hetkiin ja
ja antaa niiden vaikuttaa syvälle sieluun saakka - siinä on satua ja myös aarre - kun ymmärtää
ja antaa luonnon kertoa omaa tarinaansa. Meidän tarvitsee vain pysähtyä ja ottaa vastaan.
Tänään toivon ystävälleni Minnalle erinomaisen mukavaa syntymäpäivää Kuusamoon jossa
hän on miehensä kanssa juhlistamassa syntymäpäiväänsä. Toivon heidän pääsevän kesäteatteriin
itsekin, sillä normaalisti tarjoavat muille esityksiä ja tarinoita, totta ja satua, koskettavia ja
riemastuttavia. Nyt on ystäväni vuoro nauttia sadusta katsomon puolella, toivon näin.
Lähetin sinne Minnalle muumipeikon kesälorun ja tässä se tulee myös muille.....
" Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.
Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään.
Voi leikitellä mielikseen,
voi ottaa jättää paikoilleen
tai olla niin kuin luonnostaan
ja maata vaan.
Mä peikko siihen uskoon jään,
on maailma tää minkä nyt mä nään."
-Tove Jansson
Runo löytyi pikkuisesta kesäiloa-kirjasta jonka olen saanut Ruokolahdella opiskellessani
Annalta, Miikalta & "pikku papuselta" hän lienee jo varhaisteini<3 kaikkea hyvää;)
Anne
Meri merta meressä, meri virtaa veressä. Meri ympärilläni kertoo tarinaa juuristani. Isovanhempieni elämää saaressa. Meri vaikutti ympäröiden kaikkea. Kuuntelin vaarini tarinaa hänen ollessaan sodan aikana tässä samassa saaressa. Vaari kertoi, kuinka vaaraa uhaten soudettiin hakemaan ruokaa perheelle, kierrettiin kerjäämässä leipää. Ruotsinsalmi näytti silloin pelottavammalta kuin koskaan. Kertovat kotisaaremme olleen Euroopan tiheimmin asuttu ennen sotia. Vaarini tarinat mereltä soutuveneessä sodan aikana tuntuvat todella vaarallisilta, meressä kellui kaikenlaista, mutta sinne oli mentävä. Perheen vuoksi.
Olen neljännen polven saarelainen, kasvanut meren kanssa, kuin kaste olisi tullut merestä. Juureni ovat vahvasti rannoilla, merituulen suolaisessa tuoksussa ja viimassa.
Asut meren rannalla ja kaipaat merelle. Jotain niin selittämätöntä, jonka täytyy olla sinuun istutettu jo sukupolvien takaa. Rannalla oppi elämään meren kanssa käsi kädessä. Kunnioitamme merta ja sen mahtia. Nautin myrskystä rannalla ihaillen, mutta muistan myös lapsuudesta pahimmat paikat mereltä.
Pienellä puisella avomeriläisellä koko perhe, isä ja äiti, joka tuolloin odotti veljeäni, sisareni ja minä tulossa Ruotsinsalmeen majakoiden välistä myrskyssä. Muistan kuulleeni, että myrsky puhalsi 9 bofoorin voimalla ja se oli pienelle avomeriläisellemme jo aika keli! Vene sukelsi laineen pohjalle ja nousten kuin korkki pintaa, tätä jatkui loputtomalta tuntuvan ajan. Vettä lensi veneeseen ja perässä äiti lappasi sitä kuupalla minkä kerkesi, märkänä itsekin, vauva vatsassa.
Muistan, että minä tai siskoni, joka oli minua reilun vuoden nuorempi, tippui etupenkiltä lattialle, veneen pohjalle ja tuntui, että oltiin meressä! Isä oli aina sanonut, että "ei ole mitään hätää, jos kone vaan pysyy käynnissä". Tuolloin myrskyssä, lapsen uskolla rukoilin, että "Kipinä" jaksaa.
On sanoinkuvaamaton tunne, kun et näe kuin pelkkää merta aallon pohjassa ja pelkäät veden kaatuvan veneeseen. Meri vaahtosi valkeana ja oli kuin ympärillä kiehuisi.
Tätä taistelua meren aaltoja vastaan seurasi myös rannassa vuokraemäntämme Hillon Elli. Kun lopulta pääsimme rantaan, Elli otti märät veneilijät huomaansa ja lähti kuljettamaan meitä tyttöjä sisälle lämpimään, kuumalle mehulle. Se tuli tarpeeseen! Kuulimme, että en ollut ainoa rukoilija - Elli oli seurannut rannasta, kuinka veneemme katosi näkyvistä ja nousi silti aina kuin pullo pinnalle. Uskon rukouksen voimaan ja juuri meidän perheelle oli rannalla ihminen, joka rukoili selviytymisemme puolesta. Hän oli meidän arjen enkeli, kiitos nousee Ellille, missä enkelimme nyt lieneekään...
Tuolloin olin itse 6-vuotias ja sisareni 5-vuotias. Näin jälkeenpäin ajatellen, siinä tilanteessa kun jompikumpi tippuu penkiltä lattialle ja tuntuu, kuin joutuisi mereen, on ihme, että mieltää sen yhteiseksi kokemukseksi, mutta olimme kuitenkin niin samanikäisiä ja -kokoisia ja aina yhdessä, niin myös tuo pelottava kokemus tuli yhteiseksi.
Nyt jo 60-vuotiaana katsoen taaksepäin, muistelee monia, monia retkiä, kiitollisena siitä, että meri liittyy useimpiin niistä. Parhaimpiin kokemuksiin perheen ja ystävien seurassa.
Myöskään tuo kuusivuotiaan tytön pelottava kokemus myrskyssä ei ole aiheuttanut kammoa veneilyyn, päinvastoin - minulla on ollut itselläni jo useampi avomeriläinen ja tämä nykyinen veneeni "MeriAnne" on ollut minulla vuodesta 2008. Koneena Bernard. Kunnia-asia on pitää huolta veneestäni ja laittaa se joka kevät kuntoon, perinteitä noudattaen.
Kesä ei tule ilman tervantuoksua ja veneen rapsutusta. Bernard jaksaa edelleen...
Merellisin terveisin, MeriAnnen kapteeni
Otin tällä kirjoituksellani osaa tämän Kotkan retro meripäivä vuoden kirjoituskilpailuun jonka siis Kotkan meripäivät ja Aviador kustannus järjestivät. Kirjoituksia oli tullut 342 kappaletta ja suosio oli yllättänyt järjestäjän. Teksteistä valittiin 12 kirjoitusta ja niistä julkaistaan antologia. Pullopostia mereltä - kilpailu saanee jatkoa myös myöhempinä vuosina ja se on todella mukava kuulla, kirjoittamista harrastavana ja merta rakastavana.
Tähän loppuun teksti Kantelettaresta, runo 107
" Meripä näkyvi meille
Meri meijän ikkunoihin
Meri ennenkin elätti
Meri syötti, meri juotti
Meri saatti saappahisin. "
- Kotkan seudun Kalevalaisten naisten kesto kangaskassista, vuosien takaa....
Toivotan lukijoilleni merellisiä , raikkaita tuulia ja hyvää meripäivää:)
Anne
Ihastuttava keski kesä on täällä, lämpö joka hellii ja sulattaa pitkän talven hyiset tunteet, antaa uutta voimaa ja uskoa elämään. Aurinko - tuo mukava kaveri.
Onnekseni kuulun niihin ihmisiin jotka imevät voimaa valosta, lataan akkuni kesäisin niin täyteen kuin se suinkin on mahdollista. Tallennan mieleeni hetkiä ja tunnelmia jotta pimeinä aikoina sisäinen valo ei sammu. Sitä kannattaisi muidenkin harrastaa, toki myös valokuvauksen kautta voi dokumentoida tilanteita, luontoa, retkiä ja kelle mitkäkin asiat ovat niitä tärkeitä hetkiä. Siitä syntyy voimavaroja tulevaisuuteen ja uskon meidän kaikkien tarvitsevan energiavarastoja kun taas pimeät ajat ja loskakelit saapuvat. Tämäkin on siis ennakointia.
Olipa mukava juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina taas päästä helteisessä kelissä ajelemaan veneelläni "MeriAnnella" kohti Hietsua. Lähdin aamusta ja yhden päivän retkeä varten tarvittavat varusteet mukanani. Bernard nakutti nätisti menemään ja minä lauloin omaa "korkeaa veisuani" sunnuntai aamun tyynessä säässä - Soi kunniaksi Luojan.
Nautin suunnattomasti tästä harrastuksestani-siinä yhdistyy kaikki mitä haluan. Vapauden tunne ja kaipuu, meri ja luonto, meditaatio - ajatuksia läheisilleni - hyviä toivotuksia, uskoa elämän kantamiseen, ylipäätään yhteys luonnon kanssa ja meren.Rakkaus elämään<3
Päästyäni voimapaikkaamme tarkistin tietysti koirapoikiemme hautamuistomerkin, olin varannut lyhtyihin kynttilät. Nyt kuitenkin kova talvi, meriveden raju nousu ja lumet olivat aiheuttaneet vahinkoa hautamuistomerkille. Onneksi minulla oli koko päivä aikaa. Ensin virkistäydyin meressä ja se on mahtava tunne, vielä puhdasta. Laitoin lähelle vesirajaa nuotion, tein sopivan kivistä. Paistelin makkaroita ja herkuttelin. En ollut ainoa tälläkään kertaa paikalla. Juhannuksen juhlijoita oli vielä yksi venekunta mutta he kasailivat varustuksiaan ja lähtivät siitä jonkin ajan kuluttua.
Myös uimassa kävijöitä tuli muutamia piipahtamaan. Kaikki sulassa sovussa keskenään niin ettei kukaan toisiaan häirinnyt, annetaan olla rauhassa. Jokaisella on omat tarpeensa rauhoittumiseen.
Tein sitten suurempien kivien kanssa hommia hautapaikalla, hanskat käteen ja raivasin aluetta, tein uutta kumpua, puhdistin Niken ja Leon kivisen nimikyltin lokin ulosteista ja samoin vanhan harmaan ristin. Se näyttää olevan lokkien lempipaikka myös. Nyt kaksi lyhtyä oli kadonnut kokonaan jonnekin joten sitä lyhtyjen sytyttämistä en siis voinut tehdä. Tuon uudet seuraavalla reissulla. Muuten sain tilanteen taas lähes entiselleen. Muistoissa koiraystävämme<3
Otsikko "ilo on elämäntapa, onni on asenne" tuli kuoroystävältäni Eijalta jonain vuonna, jääkaappimagneettina - se on hyvä muistutus ja sitä kohti kannattaa suunnata, jos se ei vielä ole itsestään selvää.
Toisen ystäväni kirjasesta seuraava ajatus: "Tervetuloa levittämään iloa ympäri maailmaa. Pienikin hymy riittää viemään sitä eteenpäin." -Pex Tufvesson ( 1974-)
Tiedoksi myös heille joita iloisuus ärsyttää - en aio muuttaa tyyliäni ja en ole täällä kiusaamassa muita ihmisiä vaan jakamassa omalta osaltani valoa ja iloa. Jokaisella ihmisellä on jokin tehtävä ja sen löytäminen olisi etsinnän arvoinen asia.
"Jokainen meistä
tekemässä
mustaa valkoiseksi
pimeyttä valoksi
pelkoa rakkaudeksi.
Jokainen meistä
anteeksi antamassa
anteeksi pyytämässä
rakkautta oppimassa.
Jokainen meistä
ihmeen astiana
maailmassa.
Vuorotahdissa
kukin meistä.
Välillä levossa
palautumisen rytmissä
uuteen aaltoon
syntymässä
välillä
vyöryn harjalla
pintaan nostettuna
myötävirrassa.
Kukin meistä
muuttuvan aallokon
osana
elämän meren
kaikkeudessa."
-kirjasta Sinulle, Heli Kolho ja Tuula Turunen -
Aurinkoista kesää lukijoilleni, uusia tuulia, toivoo Anne
Jo joutui armas aika ja suvi suloinen. Tänäkin vuonna. Kaikkien muutosten keskellä, niin maailmassa kuin monien läheistenkin, ystävien ja tuttujeni elämässä Mikä tietysti vaikuttaa myös minuun koska olenhan mukana matkassa, mukana elämän muuttuessa ja uuden alkaessa.
Niinhän elämä kulkee, tuo aina uusia asioita, yllätyksiä ja niihin on vaan sopeuduttava, ne ovat osa elämän jatkuvaa kiertokulkua.
Tämä päivä, 7 vuotta taaksepäin, valmistujaispäivä, oli minun matkassani aivan toisenlainen kuin tänään.
Olin tuolloin Heinävedellä ja juuri päässyt muuttamaan siellä uuteen asuntoon kylille valkeisentieltä. Aurinkoinen, upea sää suosi silloin valmistuneita ja vaikken itse päässyt osallistumaan juhliin niin laitoin oranssin kesämekkoni päälle ja lähdin kävellen ensin Heinäveden torille, jossa otin kesän ensimmäisen irtojäätelön ja istuin auringonpaisteeseen nauttimaan herkusta. Nuorimmaiseni Juuso soitti minulle siihen hetkeen ja kyseli vielä reittiä juhlapaikalle joka oli karhulassa, veljeni poika ja hänen vaimonsa tyttö juhlivat tuolloin yhteisiä valmistujaisia.
Nyt tuosta päivästä on reilut 7 vuotta, silloin se oli 31.5. 2015
Torilta lähdin jatkamaan matkaani kermantietä ylöspäin ja nautin täysin rinnoin tuosta hetkestä. Saavuin kohtaan jossa oli valittava Heinäveden kirkon suuntaan vai kermajärvelle? Valitsin kirkon suunnan ja en päässyt kovin montaa askelta eteenpäin kun vasemmalta puolelta kuului tervehdys ja huomasin miehen joka yritti saada suureen puiseen astiaan asettumaan upean väristä punaista kannaa. Jäin auttamaan.
Tuosta alkoi tarina joka vei minut ihmeelliseen maailmaan, sellaiseen johon en ollut tottunut. Nyt 7 vuoden jälkeen katson matkaa taaksepäin ja olen oppinut paljon uusia asioita. Hyviä ja huonoja.
Täytyy oppia hyvistä ja muistaa että huono esimerkki on paras esimerkki. Älä tee niin. Sihtaat vaan hyvät ja otat opiksi. Näin toimien voi jättää taakseen asiat jotka eivät toimineet mutta olla kuitenkin kiitollinen niistä asioista jotka kasvattivat ja näin auttavat taas matkassasi eteenpäin , kohti uusia seikkailuja. Elämä on löytöretki ja koskaan ei voi tietää mistä niitä kallisarvoisia helmiä kierähtää polullesi. Kannattaa kulkea uteliaana, rohkein mielin, sydän avoinna.
Viikko sitten saimme todistaa kummipoikani Ollin ja Kian rakkautta heidän mennessään naimisiin Kymin kirkossa<3 Ihana rakkauden juhla. Jatkoimme Tiutiseen kotisaareemme jossa he olivat halunneet jakaa tärkeän hetkensä läheisten ja ystävien kanssa. Ihastuttavan kaunis ajatus ja niin oli tuore avioparikin - ihastuttava ja rakkaus hehkui heistä<3 Sydämellinen onnittelu vielä kerran ja kiitos juhlista.
" Rakkaus on muuttolintu, joka suunnistaa
empimättä aina kohti suuntaa oikeaa,
lintu joka lentää halki viiman, tyrskyjen,
yli kuohuavan meren,surun, myrskyjen.
Rakkaus on muuttolintu, joka etsii, kunnes se
pitkän kaipauksen jälkeen löytää perille."
Anna Mari Kaskinen
Pitkäkin matka alkaa yhdellä askeleella , näin sanotaan.
Nyt tuntuu siltä että on siirryttävä toivosta kohti unelmaa ja sekin alkaa yhdellä askeleella.
Tiedossa edelleen pitkä ja kärsivällisyyttä vaativa matka. Koettelemuksia varmasti luvassa edelleen
kuten on ollut tähänkin saakka. Mutta ilman vastoinkäymisiä yllättävät onnistumisetkaan eivät tuntuisi
niin hyviltä. On vain jaksettava eteenpäin ja uskottava että on oikealla tiellä, kuunneltava sydäntään.
Jo pitkään olen suunnitellut paikkaa jossa voisin yhdistää kaiken elämässäni oppimani ja tarjota
mahdollisuuden ihmisille rentoutumiseen, kiireen katkaisemiseen, mahdollisuuteen eheytyä luonnossa,
sekä erillaisten luovien metodien kautta käsitellä tunteitaan, löytää itsestään uusia puolia ja saada
syvempi kosketus omaan itseen. Luonto on siihen mitä parhain paikka. Luonnossa voimme saman
aikaisesti rauhoittua ja kokea kuuluvamme johonkin suurempaan turvalliseen yhteisöön. Luonto on
osa meitä ja jotta pääsee hengittämään luonnon rytmiin siellä kuuluisi olla.
Tämä tarve itselleni on varsin selkeä ja voimaantuminen luonnossa on yhtä tärkeää kuin hengittäminen.
Olen pitkään etsinyt paikkaa jossa voisin olla lähempänä luontoa, se voi olla periaatteessa missä
tahansa, mutta toiveena olisi että jokin vesistö liittyisi lähistöön, olkoot sitten meri tai järvi tai joki.
Paikka tulisi olemaan yhteisöllinen, niille henkilöille joilla on tarvetta löytää rauhallista tapaa toimia,
etsiä itseään ja omia voimavarojaan hiljaisuudesta mutta myös monin eri taiteenmuotojen kautta.
Tämä paikan etsintä on jatkunut jo vuosia ja yksi mahdollinen oli Tohmajärvellä, viimeisin
Mäntyharjulla. Nyt ajattelin että kerron ääneen ajatukseni vaikka näin blogissani, sillä sanotaanhan
myös niin, että jos ei puhu kenellekään ajatuksiaan ja suunnitelmiaan niin miten asia voisi edetä?
Itse uskon universaaliin toimintaan ja siihen että jos jokin on tarkoitettu tapahtuvaksi niin jotkin
meitä suuremmat voimat järjestää niin että tilaisuuksia tulee. Jotenkin tässä ajassa tarve juurikin
rauhoittumiseen ja pelon ja surun kokemusten jakaminen ja käsitteleminen nousee aina vain
tärkeämmäksi. Itse olen tehnyt erilaisten materiaalien, värien ja taiteen kautta konkreettisia
töitä nyt koko alku vuoden. Toinen levollisuuden kannalta tärkeä tekijä on fyysinen harjoittelu
ja sitäkin olen tehnyt. Luonnossa, jäällä lumikenkäilen, sauvakävellen, nyt pyöräillen ja uiden.
Olen myös yrittänyt hakeutua töihin auttamaan osaltani Ukrainalaisia jotka joutuvat sodan takia pois
kotimaastaan, en kuitenkaan vielä ole siinä onnistunut. Osa syynä varmasti ikärasismi ja koska itse
koen olevani sekä fyysisesti että henkisesti varsin työkykyinen, minun on vaan aloitettava jatkamalla
näitä suunnitelmia yrittäjäpuolella. Suurena toiveena siis olisi löytää paikka jonka ajattelen olevan kuin
terapiakoti, ihmisille jotka hakuaisivat katkaista hetkesi arkeaan, saada lepotauon omasta elämästä,
mikäli kokee sen kuormittavan liikaa. Silloin jo pienikin irtautuminen arjesta auttaisi saamaan uutta
näkökulmaa asioihin. Olen itse elämässäni saanut seikkailla monenmoisissa yhteisöissä erilaisten
opiskelujeni kautta, kuin myös kokemukseni Heinävedellä asuessani, saanut tutustua monenlaisiin
ihmisiin ja osaajiin. Olen mielessäni kantanut unelmaa ja tavallaan "keräillyt" tekijöitä mikäli
tämä pitkään hautunut paikka ja toiminta pääsisi alkamaan. Luontaishoitopuolelta ja terapiaihmisiä
löytyy kyllä myös minun lisäksi, keittiöpuolen ammattilaisia niin ikään uskon saavani mukaan.
Nyt lähetän aivan kuin avoimen hakemuksen paikasta jossa voisimme alkaa sopivien ihmisten kanssa
rakentaa yhteisöllistä paikkaa joka voisi auttaa ihmisiä selviytymään paremmin elämässä, monin eri
tavoin mutta luonto ja sen parantava voima olisi keskeisessä roolissa.
Jatkan suunnitelmien avaamista myöhemmin haltija Metsätähden blogissa jonne pääsee myös tämän
hyvänolonhoitolan blogin kautta.
Elän tälle unelmalle, askel askeleelta sitä kohti....
Kaunis maa on jossain
se maa on toiveiden
ja sen löydän kerran
sun kanssas kulkien
ja kun löydämme sen toivon
sun jäävän luoksein mun
enhän löydä ketään vertaistasi sun.
Koittaa aika onnen
niin aina kerrotaan
sinä kuulut mulle nyt näin
ja ainiaan
vaikka etsisin mä kauan
ja kautta maailman
en mä löytäis ketään
vertaistasi sun.
Nyt on matkaa paljon
siis luokseni jää
sä voit tietäni pitkää keventää, keventää
Vaikka rikkautta saisin
mä välittäisi en
menettää sen mä voisin
ja olla iloinen
mutta sun jos menettäisin
en tietäis mitä teen
kun en löytäis ketään
vertaistasi sun.
Laulu "En löydä ketään vertaistasi" Anki, Bosse&Robert
--- Eilen sunnuntaina 13 maaliskuuta ekumeenisen Jumalanpalveluksen jälkeen joka tuli Helsingin Kalliosta ja oli eri uskontojen yhteinen maailman rauhan rukous.
Toivottavasti monet osallistuivat ja saivat lohtua ja toivoa, uskoa siihen että voisimme vielä yhdessä vaikuttaa rauhan toteutumiseen tässä maailmassa. Kaikki ne ihmiset jotka uskovat johonkin, saavat nyt yhdessä lohtua toinen toisistaan, koska siitä syntyy rukouspiiri, kuin näkymätön lanka yhdistäisi heitä jotka haluavat hyvää, haluavat auttaa puhtain sydämin ihmisiä välittämättä mistään muusta kuin siitä että nyt nähtävä julmuus ja kauheudet , hirmuvalta jota ei mieli pysty käsittämään on saatava loppumaan keinolla millä hyvänsä!!!
Pahimmissa kuvitelmissakaan ei olisi uskonut enää tässä vaiheessa elämää kenenkään pystyvän näin silmittömään vihaan, joka johtuu vallan sokaisemasta ja myrkyttämästä ihmisestä. Sen seuraukset ovat nyt surullistakin surullisempaa tarinaa tässä aivan lähellä ja se satuttaa syvältä. Ihmisten hätä joka tulee aivan iholle. Voimattomuuden tunne kun ei pysty auttamaan.
Siksi täytyy uskoa ja lähettää toivon ajatuksia, toivon tuulia ja voimia Ukrainaan kansalle, joka on todellakin sitoutunut puolustamaan itsenäisyyttään ja maataan, vaikka raunioita tulee hetki hetkeltä lisää.Todellisuus ympärillä hajoaa, viattomat ihmiset kuolevat, jäävät sodan jalkoihin. Järkyttävä kohtalo. Vahva usko oman maansa puolesta saa heidät silti jaksamaan. Kaikki mahdollinen tuki ja apu sinne missä nyt on suuri hätä.
--- Eilisen Jumalanpalveluksen jälkeen todella liikkutuneena,samalla voimaantuneena otin seinältä universaalin rakkauden rumpuni, sytytin kaksi kynttilää edesmenneen siskoni pöydälle.Takana teos jonka olen nimennyt "vapautuminen". Nyt aloitin rummutuksen Ukrainan kansalle ja toivon vapautumisen tästä järkyttävästä ahdistuksesta ja surusta, rukoilen sitä ja moni moni muu ihminen kautta maailman.
--- Tämä keittiössäni upeana kukkiva maaliskuun kaktus avasi ensimmäisiä kukkiaan jo ennen kuin venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Minulle tämä kukkiva kaktus tuo myös lohtua. Värinä vaaleanpunainen mikä on universaalin rakkauden väri. Sen värisiä ajatuksia lähetän nyt maailman jokaiseen kolkkaan ja toivon parasta. Toivoa emme saa heittää, ei koskaan.
--- Uusi aamu nousee. Tuokoon tuo kajastava valo meille sitä voimaa mitä jokainen tarvitsee nyt arkeensa selvitäkseen. Arki pitää myös rutiineineen meidät järjissä, toimiaksemme kukin sillä omalla tärkeällä paikalla jossa jaamme niiden henkilöiden kanssa elämän jotka meille on suotu.
" Yksi tosi ystävä vaikuttaa
onnellisuuteemme enemmän
kuin tuhat vihollista
onnettomuuteemme."
- Marie von Ebner-Eschenbach ( 1830-1916 )
--- Ihmisistä löytyy yhdessä voimaa kun on halua siihen. Nyt kaikki se voima pitää yhdistää ja jokainen voi tehdä jotain, olla avuksi. Uskotaan itseemme ja käytetään kaikki se apu mitä kenelläkin on antaa tässä tilanteessa. Maailman rauhan puolesta<3
" Kohdatkaamme toisemme hymyillen, sillä hymy on rakkauden alku."
Äiti Teresa ( 1910-1997 )
Vuoden vaihtuessa pääsin mäntyharjun farmille, myös minulle rakkaiksi tulleisiin maisemiin.
Järvi vetää minua joka kerta puoleensa - on sitten mikä vuoden aika tahansa. Lunta oli tullut
aika lailla ja napsinkin muutamia kuvia tuosta neitseellisestä rantamaisemasta.
Voi tätä kauneutta ja puhtautta! Tällaisessa maisemassa ei voi olla viihtymättä. Nautin.
Sukset jalassa mutta sauvat ja karvahattu joutivat hetkeksi huilimaan. Kuuntelin hiljaisuutta.
Tilaa, avaruutta, sielu lepää ja sydän on kiitollisuutta tulvillaan. Voiko uutta vuotta
tämän paremmin aloittaa - kaikki puhtaana edessä.
Tuntui kuin olisin hiljaa hiihdellyt maapallon pinnalla, tuuli ja kevyt lumi tekivät taidetta jäälle
ja oli hauskaa seurata miten se muuttui kaiken aikaa. Myös tämä herkkä sininen sävy kaikkialla
lumosi minut kauneudellaan.
Vanhan reissaajan omakuva. Tästä on hyvä jatkaa matkaa vuonna 2022.
Valkeaa unelmaa <3
" Kun ihminen toimii puhtain mielin,
onnellisuus seuraa häntä kuin uskollinen varjo."
-Dhammapada
