keskiviikko 11. kesäkuuta 2025

Retkellä Kettujärvellä


Viime tiistaina pääsin ajelemaan Iitin Kettujärven rannalle.
Minulle esiteltiin aluetta ja mitä ihanaa sieltä löytyikään!

Kuljimme rantareittiä ja tuo valloittava alku kesän vihreys huumasi kauneudellaan <3

" Tunteet puhuvat puhtaimmin

missä olen onnellinen

missä levännyt

missä vapaa taakasta



missä kohtaan voimani

missä unelmani

missä uskoni



avaan lahjan

josta ei puutu

ilo,onni,toivo,rauha

eikä rakkaus. "




Kettujärven nuorempi pariskunta Ville ja Katri <3


" Metsässä

elävässä tasapainossa

minä en ole vieras.


Tunnen tuoksut

hengitän hiljaa

maan aarteita

ajan kultaa


aurinkoa

tuulta.


Ei kiirettä

ei pakkoa.


Kaikki ajallaan.

Kaikki paikallaan. "



Illan hämyssä, tunnelmallisissa järvimaisemissa nauttien rauhasta.




Upo uusi terassi valmistunut edellisenä viikonloppuna, kyllä kelpaa!
Ville ja Katri saivat talkooväeksi omia sekä kavereita ja olivat todella tyytyväisiä avusta, kertoivat etteivät olisi muuten selviytyneet näin hienosti. Yhdessä toimien onnistuu <3




Saunasta järveen ja paljuun ihastelemaan illan värejä. 




Rantareitiltä nappasin tämän tullessani "keräilijänä" kuusenkerkkä retkeltäni.

Kiitokseni kahdesta upeasta päivästä ja juhannuksena nähdään <3


Ihastuttavaa Juhannusta itse kullekin 

toivoo Anne seikkailija suomen kauniista suvesta.



Runot kirjasta Sinulle, Heli Kolho ja Tuula Turunen

keskiviikko 14. toukokuuta 2025

Kesä koittaa


Viimeinkin!

Lämpötila nousi, sateet tekivät tehtävänsä ja ulkona vihertää - koivut hiirenkorvilla <3


" Anna virrata.

Anna mennä.

Nouse siiville.

Kauas lennä.


Anna auringon

syliin tulla,

tuulen koskettaa

hipaisulla.


Anna vihreyden 

ottaa valta,

sinut uudistaa

kaikkialta."

- Anna-Mari Kaskinen -




Parvekkeellakin jo kesä alkaa kukoistamaan ja on mukavaa nauttia ja pitää huilia hetken touhujen lomassa. Linnut tarjoavat konserttiaan täälläkin - riemuitsevat valon lisääntyessä, kuten monet meistäkin. Kesä ja aurinko, mikä oivallinen parivaljakko!




Huhtikuun loppu puolella alkoi posliinikukkani jälleen kukkia keittiöni ikkunalla <3

Tuoksu on aivan päätä huumaava ja kukintoja tällä hetkellä kolmisenkymmentä.




Ensimmäiset kukat olivat täällä vastaanottamassa minua viimeisen roadtrippimme jälkeen 26.4
jolloin palasimme kahden yön reissultamme Lenin kanssa. Seuraavasta matkasta emme tiedä, sillä autossani on ongelmia enempi kuin tarpeeksi. Onneksi siis kesä ja mahdollisuus siirtyä pyörän selkään ja pian myös meren aalloille <3


" Onni on meissä itsessämme,

ei ympärillämme.

Siksi se ei

riipu siitä, mitä meillä on,

vaan siitä, mitä me olemme. "


- Henry Van Dyke - (1852-1933)




Ihastuttavaa kesää <3

Ja tsemppiä!

torstai 10. huhtikuuta 2025

Pääsiäistä kohti

  


Valoa ja iloa <3

Kuljemme jälleen kohti Pääsiäistä ja toivon ihmisten saavan toivoa kevään ja valon lisääntymisen myötä, lohdutusta elämään. Tämä on hiljentymisen aikaa.




" Kun joku on aivan yksin,

anna hänelle tueksi

ikävään ja pelkoon

lempeä enkeli.


Kun joku on peloissansa,

anna hänelle turvaksi

epävarmuudessa

rohkea enkeli.


Kun joku saa hyvän viestin,

anna hänelle seuraksi

arkipäivän onneen

iloinen enkeli. "

-Anna-Mari Kaskinen-




" Ei kaikki ole sitä, miltä näyttää.

Ei harmaa harmautta ollenkaan.

Jumalan uskollisuus kaiken täyttää.

Hän savenkin saa tulta loistamaan.


Ja ihminenkin, joka usein täällä

on halveksittu, vailla asemaa,

saa kirkkautta kantaa päänsä päällä,

ei enää tuomiota katkeraa.


Myös sinne, minne katseet eivät yllä,

jo yltää lohtu suuren Auttajan.

Hän sanoo heikoimmalle: Kelpaat kyllä.

On syli auki. Sinut armahdan.


Ei kaikki ole sitä, miltä näyttää,

ja viimeisin nyt ensimmäinen on.

Myös heikkoutta Jumala voi käyttää.

Hän kaikki kutsuu tielle sovinnon. "


- Anna-Mari Kaskinen-

Kirjasta Enkeleitä matkallesi



Rauhallista Pääsiäistä 2025 

Anne



lauantai 15. maaliskuuta 2025

100 vuotta täyttä elämää

 



Aamun hehkuva aloitus kotonani Heponiementiellä 3.3.2025
Vanhimman poikani Villen syntymäpäivänä <3 Onnea toivottelin ja ajatuksin lähettelin aamuisia kynttilöitä sytytellen - minun tervehdykseni universumille, jokaisena aamuna <3

Tänä kyseisenä aamuna meillä olikin varsin tärkeä matka tiedossa, minulla ja siskontytölläni Lenillä.
Meidät oli kutsuttu ystäväni Lauran 100 vuotis juhliin Joensuuhun <3

Matkamme alkoi siis näin upean aamun saatossa. 

Joensuussa pääsimme jälleen yöpymään Lenin tädin Helin ja miehensä Onnin kotiin ja oli ihana taas tavata heitä. Matka oli melko haastava, lumitilanteet olivat tiellä aivan toiset kuin kotkasta lähtiessämme ja siksi lopulta perille päästyämme sai huokaista helpotuksesta! Suojelu pelasi - kiitos <3







Tiistaina 4.3.2025

100 vuotta täyttävä Laura ystäväni <3

Sydämelliset onnittelumme ihanalle Lauralle <3

Juhlat alkoivat puolen päivän aikaan ja saapuessamme käytävään Lauran asunnosta kuului jo onnittelulaulu mutta reippaasti vaan sisään. Pitkän matkan tulijat näemmä nipin napin ehtivät ajoissa paikalle. Tämän kuvan Laurasta otin ensimmäiseksi ja katse kertoo minulle enemmän kuin tuhat sanaa.

Ilo siitä että pääsimme paikalle. On kunnia päästä onnittelemaan 100 vuotiasta ystävääni ja juhlistamaan yhdessä pitkää elämän taivalta, Lauran perheen, läheisten, sisarusten, sukulaisten ja muutaman ystävän kanssa yhdessä. Myös kaikki hoitajat kunnioittivat Lauran merkkipäivää hienosti ja myös seurakunnan tervehdys ja kaunis puhe liikuttivat läsnäolevia. Virsi " Kiitos sulle Jumalani " kajahti kauniisti yhdessä laulaen. Juhla oli todella lämminhenkinen ja niin Lauran oloinen. Lauran ystävällisyys , hyväsydämisyys ja myönteinen elämänasenne on varmasti yksi   salaisuuksista.
Olen saanut tuntea Lauran 25 vuotta ja hän on ihminen joka näkee kaikissa jotain hyvää, ilahtuu aina tavatessamme, ottaa iloiten vastaan ystäviään ja tuttaviaan, hänen kotiinsa ovat aina olleet kaikki tervetulleita.  Lauralla on myös hyvä huumorintaju josta varmasti kaikki ystävät ovat samaa mieltä. 

Laura on monilapsisesta perheestä ja nyt kaksi hänen sisarustaan, Kaija ja Eeva pääsivät myös pitkästä matkasta huolimatta onnelliseti perille jo edellisenä päivänä.
 Matkallaan olivat noutaneet juuri painosta tulleen kirjan jonka Eeva on koonnut ja kirjoittanut  Elämänmenua ennen vanahaan Eeva - mummu muistelee. Ihastuttava teos heidän perheestään, jossa paljon heidän isänsä ottamia kuvia. Mainioita tarinoita heidän lapsuudestaan ja sitä elämää ennenvanhaan josta kaikki eivät tiedä mitään. Todella arvokasta tietoa joka nyt jää myös kirjana elämään Eevan muistelmien myötä. Nykypäivän ihmiselle olisi erittäin terveellistä luettavaa miten ihmiset ovat selvinneet ennen ja säilyttäneet  uskonsa elämään ja suuren perheen voimasta, rakkaudesta toinen toisiinsa. <3 Liikuttavaa ja opittavaa.


" Mistä löydän valoa?

Ikäihmisistä,

pienen lapsen kasvoista

ihmettelevistä.

Västäräkin hypyistä,

kohinasta kosken,

pikku naururypyistä

päällä mummon posken.



Mistä valo tavataan?

Ystävyyden maasta,

jossa lukot avataan,

kaikki ovet haasta,

jossa arka ihminen

hyvyyttänsä tuhlaa.

Päivä harmaa arkinen

on jo valon juhlaa. "



- Anna-Mari Kaskinen-

Kirjasta Lempeää valoa


Kiitollisuus kaikesta koetusta nousee vahvasti syvältä rinnasta ja toivon kaikkea hyvää ja parasta kaikille läsnäolleille jotka yhdessä tekivät lauran 100 vuotis juhlapäivästä ikimuistoisen<3

Lauran perheestä Marjalle ja Lassille kuuluu suurimmat kiitokset kaikesta järjestämisestä, muistamisista ja sydämellisetä kohtaamisesta - koen teidät bonus perheenäni <3 Lämpimästi kiittäen<3





                                                                                       

Juhlien jälkeen seuraavana aamuna aikaisin, katselin ikkunasta jälleen aamun kaunista väritystä, kuinka taivas punertui ja luonto alkoi heräämään. Siinä hiljaisuudessa kuulin kuin pienet tiu´ut olisivat helisseet päässäni, enkelit vai keijutko soittelivat ilon säveliä - lämmin läikähdys rinnassa. <3



Kotona sytytin Helin minulle mukaan antaman tuohuksen ja se valaisee maalaamaani kiitollisuus taulua.

 
Olen saanut edesmenneeltä siskoltani Aulilta kortin 28.9.2008 Värikäs kortti jossa teksti kuvapuolella ...


" Kun ei pidä mitään, eikä ketään itsestäänselvyytenä,

on kuin joka päivä olisi juhlapäivä monine ihanine lahjoineen."



Tämä kannattaa muistaa, ihan meidän kaikkien.







Tässäpä Selja, minun rakas lapsenlapseni jonka syntymäpäivää vietämme vielä tässä kuussa. Uskomatonta miten nopeasti on kulunut 7 vuotta mutta paljon ihania hetkiä olemme saaneet yhdessä viettää ja opetella elämää, katsella maailmaa lapsen silmin <3  Terveellistä naposteltavaa esittelee Selja tässä viikon takaisen uimareissumme jälkeen:) Ensin lasagnet ja päälle värikkäitä pikku tomaatteja!
 
Kyllä kelpaa jatkaa harjoituksia! Värikästä, aurinkoista kevään odotusta ja hymyä huuleen :D

perjantai 14. helmikuuta 2025

Ystävänpäivänä

 



" Ystäväni,

rakkaani


tulevat ja ovat

lähtevät ja palaavat


jakavat

elollisen

olollisen

henkisen

hengellisen


jakavat kaiken

myös elämän säröt

sanojen

välissä. "

 - Tuula Turunen -


Tuo kaunis niin talvinen kuva on ystäväni kuvaama vuosia sitten kannassaaren metsäretkeltään. Hän tuli vieraakseni muutamaksi päiväksi ja pääsi itsekseen mönkimään syvään hankeen. Selkeästi kannatti koska sai upeita otoksia siellä pakkasen ja lumen ympäröidessä. Hiljaisuudessa ja rauhassa. Toivon että ne hetket ovat jääneet hänelle mieleen hyvinä muistoina.

Tänäkin ystävänpäivänä toivotan heille kaikille tuota kirkkautta, auringonsäteitä ja puhdasta mieltä sillä näiden avulla menemme eteenpäin, tässäkin ajassa vaikka valitettavasti tämä nykyinen talvi ei annakkaan meille samanlaista tuntua kuin vuosien takaiset.

Muistot ovat kuitenkin tärkeässä asemassa ja niihin voimme palata ja saavuttaa jotain, joka lämmittää syvällä sisimmässä. Elettyä elämää - kauniita hetkiä <3


Tänään täälläkin on pakkasta ja aurinkoa, hiutaleetkin leijailevat kevyesti ja tanssahdellen kun katselen tässä samalla kirjoitellessani ystävänpäivänä, ajatellen ystäviäni - kuka lähempänä kuka kauempana - jotkut poistuneet piiristä. Kaikkia heitä ajattelen ja pidän ajatukseni yhtä keveänä kuin nuo ilahduttavat hiutaleet ikkunani takana.

Yksinkin voi tuntea olevansa niin onnellinen ja kiitollinen.


" Tunteet

puhuvat puhtaimmin


missä olen onnellinen

missä levännyt

missä vapaa taakasta


missä kohtaan voimani

missä unelmani

missä uskoni


avaan lahjan

josta ei puutu

ilo, onni, toivo, rauha

eikä rakkaus. "


- Tuula Turunen -
kirjasta Sinulle


Onnellista ystävänpäivää <3
Anne 


tiistai 4. helmikuuta 2025

Valo valtaa jo parvekkeenkin


Aurinko, tuo ihana kaveri kurkistelee jo useammin ja antaa valoa ja kirkkautta tulevaan kevääseen<3

Päivä on pidentynyt ja toivoa keväästä tulee lisää. Tämä kummallinen talvi harmaudessaan ja märkyydessään on koitellut ihmisten kestävyyttä, väittäisin näin.

Viime sunnuntaina 2.2. alkoi yhteisvastuukeräys. 

KirkonUlkomaanavun ( KUA ) tämän vuoden dokumentti tuo toivoa kriisien keskelle.

Yhteisvastuun kansainvälinen apu kanavoidaan KirkonUlkomaanavun katastrofirahaston kautta maailman kriisialueille. Esimerkiksi Keski-Afrikan tasavallassa, maailman kolmanneksi köyhimmässä valtiossa, suurin osa lapsista ei saa käydä kouluaan loppuun. Erityisen heikossa asemassa ovat tytöt, kuten Soureya. Vaikeuksista huolimatta hän, Jordan, Laura ja Larissa ovat onnistuneet jatkamaan koulunkäyntiään. Kysymys on ennenkaikkea toivosta ja sinnikkyydestä.<3

Lämpimästi suosittelen lukemaan ja katsomaan videon jossa Soureya kertoo elämästään ja siitä miten vaikeuksista voi selvitä ystävien ja periksiantamattomuuden avulla. Löydätte dokkarin nuoren äidin unelmasta- Soureya sai uuden mahdollisuuden. KUA: n sivuilta.

Meillä täällä omassa elämässämme on erilaisia haasteita, mutta jotenkin taas tämän muiden köyhyyden ja ongelmien näkeminen, lukeminen ja kuuleminen asettaa kaikki mittasuhteet uuteen järjestykseen. Meidän tulee auttaa heikommassa asemassa olevia jos suinkin voimme. Hallituksen leikkaukset ja päätökset vievät niin kotimaassa kuin kehitysmaissa ihmisten tukia aina vaan huonompaan suuntaan. Rikkaat rikastuu ja köyhiltä yritetään viedä viimeinenkin toivo.

Tämä Soureyan ja ystävien ja yhteisön tapa toimia osoittaa kuitenkin mahdottoman mahdolliseksi ja jokaisen kannattaisi tutustua yhteisöllisyyden tuomaan voimaan. <3


Pave Maijasen biisin sanat sopivat mielestäni tähän erittäin hyvin.....


Pidä huolta itsestäs

ja niistä jotka kärsii

anna almu sille

joka elääkseen sen tarvii

Muista siellä rakentaa

missä koti maahan sortuu

Koeta niitä rohkaista

jotka päätöksissään horjuu



Sillä jokainen

joka apua saa

sitä joskus tajuu myös antaa

tajuu myös antaa

tajuu myös antaa



Pidä huolta luonnosta

se susta huolen pitää

Pidä kii päätöksistä

niistä voima itää

Muista vanhukset

ei kuulu vanhainkotiin

Toimi niin ettei nuorukaiset

joudu uusiin sotiin



Sillä jokainen

joka apua saa

sitä joskus tajuu myös antaa

tajuu myös antaa

tajuu myös antaa.



Jatketaan työtä inhimillisyyden puolesta lähettäen apua myös ajatusten voimalla kaikille heille jotka itsekullakin on mielessä. Uskon että yksikin ihminen voi aloittaa paremman huomisen ja jokainen voi asenteellaan luoda ilmapiiriä joka kasvattaa toivoa <3


Yhdessä olemme

enemmän


enemmän iloa

enemmän toivoa

enemmän tekeviä käsiä.



Toinen toistamme tukien

elämämme on

leikkiin kutsu.

Otathan siihen osaa?



- Tuula Turunen -

kirjasta Sinulle


Paremman huomisen puolesta meille kaikille <3

Anne



tiistai 21. tammikuuta 2025

Valoa kohti

 


Armaan läheisyys


Sua aattelen

kun päivän kimmelteessä nään aavan veen

sua aattelen

kun kuultaa lähteen veessä kuun kujanteet

nään sinut tomun kohotessa tiellä

sun yhä nään

kun vaeltaja vaivoin kulkee siellä

yön pimeään.



Sua kuuntelen

kun laine rannan kehtoon kohisten käy

jään usein ääntäs kuuntelemaan 

lehtoon kun hiljentyen

olen luonas sun pois kauaskin jos lähdet

jäät lähellein

jo painuu päivä, kohta syttyy tähdet

käy vierellein.


Sanat Uuno Kailas (29.3.1901-22.3.1033) Säv.Tony Edelman

Eilen tämä hieno sävellys alkoi soimaan päässäni aamulla, heti noustessani ylös ja etsin sanat käsiini ja lauloin liikuttuneena laulun muutamaan kertaan. Haluaisin osata, kyetä laulamaan tämän itkemättä.

Tunteet ovat kuitenkin ihmiselle tärkeä osa selviytymistä, niiden avulla meissä säilyy inhimillisyys kaiken mahdottomuuden keskellä.

Sunnuntaina ostin punaiset tulppaanit - ensimmäiset tänä keväänä, kutsuivat minua ostosreissulla. Olivat kyllä jo nuukahtaneet, mutta otin silti ne mukaani, ajatellen että eivätköhän tuosta virkoa kun teen muutaman toimenpiteen kotona. 

Kotiin päästyäni leikkasin imupinnat auki ja annoin raikasta vettä, seurailin hetken ja jo vain nostivat päänsä ja napakoituivat. Tulppaanit kuuluvat minun alku kevääseen <3

Tuo punahohtoinen kynttiläkin näyttäisi tulppaanilta. Olen sen vuosia sitten saanut jouluna Lauralta ja perheeltään. Tänä jouluna otin sen ja sytytin - halusin lämpimän tunteen sydämeen <3
Uskon saman tunteen läikähtäneen myös 400 kilometrin päässä ystäväni rinnassa<3

Tuo sunnuntai oli merkityksellinen päivä monella tapaa. Minulle ei kuitenkaan annettu mahdollisuutta jakaa sitä heidän kanssaan, joille aikani olisi kuulunut, siksi vietin sen yksin, mutta muistellen ja kiitollisuutta tuntien. Sain työstettyä taulun, maalattua sen viimein loppuun ja tuo taulu kuvaa minulle kiitollisuutta kaikesta siitä mitä olen saanut<3

Ja vaikka tällä hetkellä aika ja elämä on haastava, niin emme saa antaa asioiden lannistaa, nujertaa emme myöskään saa antaa ihmisten syyllistää ja pilkata vain siksi etteivät he ymmärrä.

Puhumme eri kieltä.

Mutta nostan pääni kuten nuo punaiset tulppaanit, suoristan selkäni ja voimistun.



Elämässä on yksi ilo,

jota ei voi muuttaa suruksi.

Se, että sinä

ilahdutat jotakuta toista,

se on ainoa aito ilo.

- Arnulf Qverland ( 1889-1968 )


Tämän vuoden 2025 alkuun: Uskaltakaa näyttää tunteenne, sanoa miten koette tilanteet, olkaa rohkeita ja luottakaa itseenne. Löytäkää tapanne vahvistua ja uskaltakaa unelmoida!


Valoa kohti- kevät on edessäpäin <3

Anne