Viime tiistaina pääsin ajelemaan Iitin Kettujärven rannalle.
Minulle esiteltiin aluetta ja mitä ihanaa sieltä löytyikään!
Kuljimme rantareittiä ja tuo valloittava alku kesän vihreys huumasi kauneudellaan <3
" Tunteet puhuvat puhtaimmin
missä olen onnellinen
missä levännyt
missä vapaa taakasta
missä kohtaan voimani
missä unelmani
missä uskoni
avaan lahjan
josta ei puutu
ilo,onni,toivo,rauha
eikä rakkaus. "
Kettujärven nuorempi pariskunta Ville ja Katri <3
" Metsässä
elävässä tasapainossa
minä en ole vieras.
Tunnen tuoksut
hengitän hiljaa
maan aarteita
ajan kultaa
aurinkoa
tuulta.
Ei kiirettä
ei pakkoa.
Kaikki ajallaan.
Kaikki paikallaan. "
Illan hämyssä, tunnelmallisissa järvimaisemissa nauttien rauhasta.
Upo uusi terassi valmistunut edellisenä viikonloppuna, kyllä kelpaa!
Ville ja Katri saivat talkooväeksi omia sekä kavereita ja olivat todella tyytyväisiä avusta, kertoivat etteivät olisi muuten selviytyneet näin hienosti. Yhdessä toimien onnistuu <3
Saunasta järveen ja paljuun ihastelemaan illan värejä.
Rantareitiltä nappasin tämän tullessani "keräilijänä" kuusenkerkkä retkeltäni.
Kiitokseni kahdesta upeasta päivästä ja juhannuksena nähdään <3
Ihastuttavaa Juhannusta itse kullekin
toivoo Anne seikkailija suomen kauniista suvesta.
Runot kirjasta Sinulle, Heli Kolho ja Tuula Turunen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti