maanantai 22. kesäkuuta 2026

Kesä on täällä

 

Ihana kesä ja vihreys!
Tämä kuva pihakoivusta toukokuun 18 päivä otettu. Seurailin hiirenkorvista lähtien lehtien kasvua
ja tällä hetkellä ympäristössä niin vehreää ja vihreää ettei uskoisi samaksi paikaksi.
Minulla haasteita oman läppärini kanssa ja nyt sain lainata pöytäkonetta joten päivitän tämän
kesäkuun blogini. Juhannuskin ehti mennä ohi ja sain ison veneeni laskettua ystävien avustuksella
jälleen kerran, kiitokseni. " MeriTähti" pääsi mereen sikosaaresta ja ajoimme sen omalle
paikalleen tiiliruukkiin. Vielä vaatii vähän hommia pakoputken kanssa joten juhannusajelua en
uskaltanut lähteä kokeilemaan. Kelit kyllä oli varsin komiat! 



Kesällä aika kyllä kuluu helposti ihan kotonakin ja parvekkeella. Olen ihan hurahtanut kasveihin ja
niitä on sekä sisällä että ulkona. Alkaa jo olla melkoinen viidakko oikeastaan mutta se on vain niin
mukava harrastus ja kasvit kiittävät kukoistamalla kukin vuorollaan. Niitä hoidellessa maadutan itseni
ja silloinhan minun ja kasvieni suhde on kuten pitää - autamme toisiamme<3
 
 
" Avaa ikkuna.
 
Annan sinulle lahjan:
 
peipposen laulun
 
sudenkorennon lennon
 
kesäisenä aamuna. "
 
 
 
Auringon valon myötä kasvavat toivo ja kiitollisuus.
 
Silloin mielen täyttää juhlan tuntu ja ilo tästä hetkestä.
 
 
Kirjasta Sydämen täydeltä
 
-Anna-Mari Kaskinen- 
 
 
 
 
 




Parvekkeellani vietämme myös lapsenlapseni Seljan kanssa paljon aikaa.
Katselemme mitä milloinkin näkyy, luemme, piirtelemme, laulamme.
Tässä oli rauhallinen hetki sylikkäin ja ekaluokkalaisen viimeisiä koulupäiviä
elettiin. Kuulin suunnitelmia kesälomalle ja varmasti on kivaa hetkeksi helpottaa
kouluelämästä ja vain nauttia suloisesta suvesta<3
Niin meistä kaikista- kesä on ihanaa aikaa!
 
 
Iloitaan siis kesän kauneudesta ja ladataan akkuja jotta taas syksyn tullen on paljon
iloisia muistoja itse kullakin<3
 
Hauskaa kesää lukijoilleni,
 
toivoo Anne 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti