Näkemiin

Näkemiin ei hyvästi.

 Nyt koitti se hetki jolloin joudun jättämään Heinäveden.
Olen saanut seikkailla täällä miltei neljä vuotta.
Kun saavuin tänne, en tiennyt mitä odottaa. Tulin kuitenkin.
Ensin vain siksi että halusin tilaa, halusin ynnätä elämääni ja se ei olisi onnistunut silloin Kotkassa. Oli liikaa kaikkea.
Pääsin Heinävedelle ja ihastuin paikkakuntaan, sen luonnon kauneuteen, sen rauhallisuuteen, hiljaiseen elämän menoon.

Yritin aloittaa myös heinävedellä tarjoten hoitoja mutta minulle sanottiin että ei heinäveteläiset osaa hoidattaa itseään, niimpä sekin suunnitelma tyrehtyi.
 Minulla kuitenkin on useampia ammatteja mutta myöskin terveydellisiä rajoitteita, joten ne huomioonottaen aloin kalastella työpaikkoja. En pelkästään heinävedeltä, vaan oikeastaan aika laajalti, koska olin valmis menemään myös työn perässä. Ohjaajan paikkoja katsastelin.

Viimein sitten onnistuin pääsemään uusien syyrialaisten kuntalaisten kanssa  toimimaan.Auttamaan heitä kotoutumisessa yhteiskuntaan ja näin alkuun uuteen kotipaikkaan, joka ei varmasti vaikuttanut helpoimmalta kun miettii millaisista suurista paikoista he ovat kotoisin.
 Itse koin tuolloin hyvin vahvasti sen epävarmuuden, surun, tuskan ja ahdistuksen äitien sydämessä, heidän viimein päästyään turvaan perheidensä kanssa.
 Tuon ensimmäisen alkuyön tunnelma meni minuun niin syvälle sieluun, pidellessäni hiljaa itkeviä äitejä ja tuntiessani sen kaiken tuskan, mutta myös helpotuksen. Pitelin kiinni ja silittelin ja toistin sanoja kaikki hyvin.
 Ilman yhteistä kieltä ja kuitenkin juuri se äitien tuntema yhteinen kieli, huoli ja hätä perheestä, lapsista, tulevaisuudesta.
Koin voimakkaana tehtäväni täällä, osoittaa sitä välittämistä mitä meistä jokainen tarvitsee elämäänsä. Kaikkina aikoina, mutta varsinkin niinä hetkinä jolloin et pysty tietämään, et näkemään mikä sinua odottaa.

Kaikki asettui kuitenkin paikoilleen. Elämä alkoi hiljaa mutta varmasti avautua täällä heinäveden pienessä kunnassa. Terveydenhuolto tuli ensin tutuksi, alettiin opettelemaan mistä löytyy mitäkin. Vapaaehtoisia tuli mukaan, ihmiset ottivat uudet kuntalaiset hyvin vastaan. Siitä olin tavattoman iloinen ja ylpeäkin oikeastaan heinäveteläisistä, koska alku kommentit ennen pakolaisten ottamista, ennen päätöstä siitä, olivat aikamoisia. Nyt yllätyin positiivisesti ja olin niin tyytyväinen uusien ystävieni puolesta.
 Koen heidät ystävinä, en pelkästään asiakkaina ja se johtuu siitä että lähtien ihan ensimmäisistä kohtaamisista olen saanut tuntea valtavaa kiitollisuutta. Se tulee niin avoimesti esiin heiltä että saan vähän väliä liikuttua kyyneliin heidän kanssaan. Onneksi ovat jo oppineet että en kyynelehdi surusta vaan siitä kiitollisuudesta että saan tuntea heidät ja voin olla auttamassa.

Sitä kesti nyt kolme kuukautta ja vaikka työtä olisi ollut kuinka paljon, niin kunnanpäättäjät eivät sitä ymmärtäneet ,vaan siirsivät minut koululle suomalaisten ala-koululaisten avustajaksi. Tein selväksi asian että haluan tehdä töitä pakolaisten kanssa, siihen työhön olin mennyt ja ilmoittanut sen varsin selvästi jo silloin kun kunta suunnitteli ottavansa kiintiöpakolaisia. Tuolloin kirjoitin heinäveden lehteen lukijan palstalle otsikolla "Valmiina palvelukseen".
Nyt tilanne muuttui niin totaalisesti etten voinut kuin sanoa itseni irti. Se tarkoittaa myös sitä, että sanoin itseni niinikään irti myös asunnostani heinäveden kunnalta.
En voinut työskennellä siinä työssä mihin olin valmis, mitä rakastin. Mutta toivon että nämä ensimmäiset kuukaudet syyrialaisten ystävieni seurassa ovat antaneet heille jotain sellaista mitä itse koen saaneeni heiltä.
He ovat kaikesta kokemastaan huolimatta niin uskomattoman ihania ja kiitollisia ihmisiä että toivon meistä jokaisen oppivan heiltä tuon asenteen elämään. Lopetetaan ainainen narina ja valittaminen turhista asioista ja ollaan tyytyväisiä siihen että saamme elää rauhassa ja sovussa yhdessä.

Nyt, Suomen itsenäisyyden 100 vuotis juhlan aattona toivon sekä suomalaisille että kaikille maahamme muuttaneille ulkomaalaisille yhteistä kieltä, universaalia rakkautta joka näkyy välittämisenä, riippumatta kuka olet ja mistä tulet. Onnea meille kaikille.

Näkemiin.....ei hyvästi.

" Ei mikään ole jalompaa, kuin silmä,
joka huomaa toisen ihmisen surut,
paitsi sydän, joka rientää auttamaan."

Ystävältäni Päiviltä.