Merellä

Viimeinen lokakuuta.

Tein myös tämän vuoden viimeisen matkan veneelläni MeriAnnella, sattuneesta syystä hinattuna mutta kuitenkin.
Pääsin sinne minne halusin, kiitos ystäväni.

Minun oli suorastaan pakko lähteä yksin tekemään retki Hietakarille.
Tunsin sen sunnuntaina aamulla ja aloitin pikaiset valmistelut.

Jo tottuneena reissaajana siinä ei kauan nokka tuhissut kun kamat oli kasassa!
 Autossa on oikeastaan jo valmiina määrätyt tarvikkeet ettei niitä aina tarvitse raahailla ylös ja alas. Siitä pakettiauto on viisas valinta.

Keli oli jo kylmä.
 Puhutaan samasta päivästä jolloin käännyttiin talviaikaan.

Rekvisiittaa piti siis ottaa mukaan aika tavalla, koska tarkoitus oli yöpyä vielä Hietsulla. Lämmintä vaatetta ja kerrospukeutumisen ihme.
 Pressu laavua varten. Kirves, saha, vesuri. Kaikki edellisiltä reissuilta autossa olleet puut. Hietsulla olisi kyllä meren sinne kuljettamia puita mutta ne ei välttämättä ole aivan kuivia.

Pääsimme perille ja jäin rannalle yksin.

 Kiskoin MeriAnnen hiekalle niin pitkälle kuin suinkin jaksoin ja raahasin pari isoa kiveä joihin köytin paatin.
Sitten tarkistin paikan mihin kannattaa pystyttää laavu ja vaihtoehtoja ei tällä kertaa ollut kuin tasan yksi: Johtuen navakasta pohjoistuulesta minun oli syytä olla nopea ja kantaa varustukset pika pikaa toiselle puolelle.

 Sain pressun kiinnitettyä "mustekaloilla" männyn oksien väliin ja se oli kuin tehty tähän tarkoitukseen. Maahan riitti myös oma osansa pressusta ja olin oikein tyytyväinen loppu tulokseen.
 Tämän jälkeen aloin tekemään puita, nakuttelin retkikirveellä mukanani tuomat puut pieniksi ja varustauduin näin tulevaan pimeyteen.
 Hain pitkin rantoja kaikenlaista lautaa ja puuta ja sahailin niitä sopiviksi, lämpimikseni.
 Tulet sytytin jo klo 13.30 koska kylmä pohjoinen tuuli voi olla varsin hyytävää. Sitä se oli tälläkin kertaa. Muuten ilma oli kirkas ja aurinkoinen ja siksi päivällä vielä selvisi hyvin.

Sain kuvattua hyvää matskua ajatellen tulevaa retkioppaan markkinointia, kunhan vaan saadaan videot yhdistettyä sopivaksi paketiksi. Hienoja kuvia pimenevästä illasta ja talven saapumisesta.

Yöllä todellakin tunsin laavussani kun pakkanen nousi, kylmyys iski päälle vaikka olin kuinka varautunut monin kerroksin.
Yön tunnit olivat pitkiä mutta halusin kokeilla miten selvitään ja kuuden tunnin jälkeen oli pakko nousta ylös kellon ollessa 02.00 yöllä.
 Olin  nukahdellut pieniksi hetkiksi mutta nyt oli vaan alettava sytyttelemään nuotiota koska kylmä alkoi jo vaikuttaa jäseniin.
Taas sahasin puita kuun loisteessa, upean tähtitaivaan alla. Keli oli kirkas, yölläkin. Hyvin tuo kuu valaisee vaikkei ihan täysikuu ollutkaan.

Pimeässä liikuin otsalamppuni varassa ja kävin muutamaan otteeseen Leon ja Niken hautakummulla tuulisella puolella tarkistamassa että lyhty paloi. Öljykynttilä toimii pitkään ja se näytti kivalta pimeässä yössä.
 Halusin vielä kerran sytyttää koirieni muistoksi tulet kummulle. Seuraavan kerran tänne tullaan vasta talven jälkeen, heti kun vedet ovat vapaina ja paatti saatu kunnostettua. Sellaista se on merimiehen elämä :)

Kun aamu viimein valkeni, näin että vesi oli laskenut ja reilusti - MeriAnne oli kuivilla! Sillä lailla. Myös pakkanen oli jäädyttänyt Hietsun keskellä olevan lätäkön ja hiekalla oli hienoinen lumikerros. Talvi todellakin tekee tuloaan.
Veneen penkit, konekoppa, kaikki valkoisena. Ja Hietsun kivet vaarallisen liukkaita.

Mutta olin tyytyväinen että tulin ja sain olla omien ajatusteni kanssa yksinäni. Se on äärimmäisen tärkeää minulle. Ja omani ymmärtävät tämän tarpeen. He tuntevat minut. Kiitos että annatte minun olla oma itseni.


Ystäväni Päivin lahjoittamasta kirjasta" Myötätuulta matkallesi" laitan tähän hetkeen sopivan runon......


Et voi vanhaan juuttua


Rohkeasti vaella

kohti uutta haastetta,

vaikket tiedä ollenkaan,

milloin saavut satamaan.



Vaihtuu tuttu maisema.

Köydet hiljaa irrota.

Et voi vanhaan juuttua,

kun on aika muuttua.


-Anna-Mari Kaskinen   - Ari Laitinen

Tuulen värit

Terveisiä pohjoisesta!

Pääsimme siskontyttöni Lenin kanssa tekemään hänen 20-vuotis syntymäpäivän kunniaksi retken Livohkaan. Kuusamon ja Posion korkeuksiin. Retkemme kesti viikon ja ensimmäisen yön nukuimme pakettiautossa Varkauden uimahallin nurkilla. Halusimme näin katkaista pitkää ajomatkaa kun kuskeja oli tasan yksi. Siitä sitten aamulla lähdimme jatkamaan reissua kohti Posiota.

Matka onnistui hyvin ja vitsailimme että tämä on Lenin 20 vuotis juhlakiertue. Olimme nimittäin aiemmin tehneet myös matkan pohjoiseen Lenin 16 vuotis juhlan kunniaksi ja nyt sitten tämä 20 vuotis kiertue:)

Majoituimme Livohkassa kahden hengen mökissä ja saimme tehdä pieniä patikointeja pitkospuita pitkin autiosaareen ja Hirsiniemeen. Filmasimme kovasti upeaa luontoa ja saimme myös hyvää materiaalia ajatellen minun tulevaa erikoismatkaoppaan tutkintoa ajatelleen.
 Leni muisti yhden haaveensakin tällä matkalla : Minustahan voisi tulla kuvaaja! Kerroin että olet siitä minulle maininnut aiemminkin, ja näin on. Toivottavasti tuo haave poikii polkuja uralle.

 Matka oli monella tapaa onnistunut. Saimme kunnolla jutella asioita ja laulaa ja nauraa tai olla vaan.Kuunnella paljon erilaista musiikkia.

Leni otti videota ihan tarkoituksellakin, ei vaan yllättäen kuten usein minua filmaa ja nyt laitan linkin josta löytyy Lenin kuvaamana pätkä Tuulen värit joka tehtiin upeassa tyynessä syysilmassa Livojärven rannalla.

Linkki on https://youtu.be/TeOopJL4oxY

Sain itse hoitaa omaa terveyttäni Livohkan hyvässä saunassa ja järvessä. Vesi oli jo niin kylmää että voi verrata avantouintiin mutta nautin suunnattomasti siitä että sain juosta löylyistä läheiseen järveen.  Yhtä Sauna kertaa kohti ravasin vedessä neljä kertaa ja siitäpä ehti kertyä ihan hyvät järvidippailut viikon aikana. Upea fiilis! Voimaannuttavaa todellakin.

Palasimme eilen reissultamme illalla myöhään, väsyneinä mutta onnellisina.
Monta muistoa rikkaampina.

                                    Erämaa

Erämaassa oppia voi sen:
Tärkeää on yksinkertainen.
Vaivaiskoivu, kelottunut puu,
polku, joka eteen avautuu,
lammen vesi syvän sininen,
valon kajo, tuuli hiljainen.

Erämaassa ymmärtää voi sen
tärkeää on elää kuunnellen.
Silloin puhuu ruska tunturin,
puro soittaa kielin tuhansin,
vaivaiskoivu lauluun puhkeaa,
joka korsi kiittää Jumalaa.

Erämaassa tuntea voi sen:
Levollisuus valtaa sydämen.
Parantaja lähellämme on
niinkuin tuuli, kajo auringon.
Niinkuin lumi maahan laskeutuu,
sielun haava hiljaa umpeutuu.

                               Kirjasta Saavu valo, Anna-Mari Kaskinen

Ihanaa värikästä syksyä, annetaan värien parantaa!

Arvokisa

Kotkan uuden kaupunkistrategian mukaiset arvot ovat reiluus, rohkeus ja rakkaus. Näin sain lukea oikeastaan hieman yllättyneenä kaupunkilehti Ankkurista keskiviikkona 22.8.2018.

Miksi yllätyin? Jotenkin minulla ei ole aivan tuo kuva ollut Kotkasta.
Ei varmaan monella muullakaan. Nyt kuitenkin jostain syystä aihe herätti
mielenkiintoni pohtimaan asiaa.

Palasin joulukuussa 2017 takaisin Kotkaan, lyhyeltä mutta varsin seikkaperäiseltä matkaltani Savoon.
Oleskelin pienessä Heinäveden kunnassa 3,5 vuotta ja tutustuin erilaiseen malliin selviytyä elämässä.

Voin sanoa että saarelaisena tuo savolaisuuden kohtaaminen ja opettelu ei välttämättä ollut aina kovin helppoa. Jotain kuitenkin on mitä haluaisin  tuoda sieltä tänne rannikolle.

Liittyessäni siellä mihin tahansa porukkaan, harrastusryhmään, tai ylipäätään kuljin ihmisten parissa, niin se tapa ottaa uusi, täysin vieras ihminen vastaan ja toivottaa tervetulleeksi on jotain sellaista, mitä täällä rannikolla kannattaisi myös ottaa käyttöön. Hyväntahtoinen lupsakkuus.

Se tuo hyvälle tuulelle ja minun ei tarvinnut kuin kuunnella savolaisten tarinoita, niin väkisinkin hymy nousee kasvoille. "Jos tiiät missä mieluummin
oesit ni mää hyvä immeenen sinne."

No minähän menin. Rannikolta Savon syrämmeen tietämättä mitä eteen tulee. Jouduin selittelemään miten Kotkasta ja mereltä tulee aivan toisenlaiseen maailmaan ja järven rannalle.
 Eniten ehkä minua se mietityttikin. Miten selviän ilman merta?
Veneenikin vein mukanani koska ajattelin että kyllähän "MeriAnne" seilaa järvelläkin. Ja "voe tokkiisa" - seilasi.

Aika kulki eteenpäin. Reissasin Heinäveden ja Kotkan väliä, kunnes tuli se hetki että opin kantapään kautta savolaisen luonteen syvimpiä puolia.

Enkä suinkaan väitä että kaikki savolaiset ovat kieroja, mutta olkaapa tarkkoja, jos joudutte pitemmäksi aikaa savolaisuuden kanssa tekemisiin, hyvänytahtoisuuden taakse voi kätkeytyä yllättäviä asioita.

Vaan "leoka pystyyn ku tulloo paha paekka pyssypähän aenae suu kiinni."

Niimpä monta kokemusta rikkaampana palasin kotikonnuille ja saan kiittää varmasti saarelaista sitkeyttä monesta asiasta.

Minulle Kotkalaisuus nousee ennenkaikkea meren kautta rakkaaksi.
Olen kotoisin Tiutisen saaresta ja tuossa pienessä yhteisössä kasvaneena, väittäisin olevan sisuni siemen.
Valitettavasti sitä eivät kuitenkaan päättäjät ymmärrä. Eivät ole ymmärtäneet ennen eivätkä näemmä ymmärrä vieläkään. Koulun ovat lakkauttaneet.
Satuin eilen autolla ajaessa kuulemaan haastattelua Tiutisesta. Sielläpä jotkut minulle vieraat ihmiset kertoilivat kuulumisia Tiutisesta tänä päivänä.
Itse muutin saaresta jo lähes 20 vuotta sitten mutta koen Tiutisen kuitenkin vahvasti vaikuttajana oman itseni kasvamiseksi juuri tällaiseksi mitä nyt olen.
Pienistä yhteisöistä nousee persoonia.

Arvomaailmaa nyt pohtien koen luontoarvot hyvin voimakkaana ja tärkeänä ihmisille. Kotkalainen luonto on tullut huomatuksi myös muualla ja siitä voi olla ylpeä hyvällä tavalla.
 Se ei tarkoita kuitenkaan että luonnon hyväksi ei tarvitsisi tehdä jatkuvasti työtä. Tarvitsee.
 Kuulen kuitenkin matkoillani paljon kiitosta matkailijoilta jotka kotkassa ovat käyneet että kaupunki on siisti ja kaunis, puistojensa ansiosta.
 Meren ympäröimä Kotka aiheuttaa myös suurta ihastusta.
 Meidän Kotkalaisten pitää myös huomata se. Usein käy niin että sitä sokeutuu omalle asuinpaikkakunnalleen.

Meren läsnäoloa voisimme hyödyntää vielä paljon enemmin matkailussa ja tarjota  erilaisia palveluja liittyen mereen ja historiaamme.
Tiutinen oli euroopan tiheimmin asuttu saari ennen sotia.

Kotkan päättäjille toivoisin nimenomaan rohkeutta ilmaista mielipiteitään kun puhutaan ihmisten hyvinvoinnista. Olemmepa sitten lasten, nuorten, vanhusten, työttömien asialla.
 Oikea laatuajattelu lähtee siitä, että kohdataan aidosti ihmiset ja auttamisen tulee näkyä myös teoissa, ei pelkästään puheissa.

Uskon ja toivon että tämä ajatus arvokisan taustalla on hyvä. Jollain tapaa tämä uusi aika lähtee kenties uuden Kotkan keulahahmon myötä liikkeelle. Näin toivon.

Pääsin opiskelemaan myös "matkailun osaajaksi- opastuspalveluihin" ja opinnot ovat käynnistyneet hyvin. Siitäpä seuraa varmastikin monta hyvää asiaa ajatellen myös tulevaisuudessa tehtäviäni, mm.Kotkan tuomista matkailijoiden tietoisuuteen. Innolla odotan uusia haasteita.

Ja loppuun savolainen sutkautus " Misteepä sen tietää, mihin pystyy ennen ku kokkeiloo."

                       Meren hengessä, Anne Sandberg