keskiviikko 16. marraskuuta 2016
Ilo
"Ilo on tässä ja tuolla,
eilen, tänään ja huomenna.
Se herää aamulla tai illalla,
kukkii kesät ja talvet.
Se on vanha tai uusi,
maistuu suolaiselta ja makealta.
Ilo on sinun ja minun,
köyhän ja rikkaan.
Ei se katso kasvoja
eikä mammonan määrää.
Se tulee ja menee,
syttyy ja sammuu,
ei kysy lupaa
eikä kolkuttele oville.
Ilo pujahtaa odottamatta piiloon
ja hyppää taas esiin
yllättävistä paikoista
kummallisina hetkinä.
Se voi näyttää aivan toisenlaiselta
kuin olet odottanut
ja lipua ohi niin
ettet huomaakaan.
Kulje siis avoimin silmin
tuntosarvet herkkinä
ja kun se osuu kohdalle
tartu siihen kaksin käsin
äläkä päästä irti."
Kirjasta "Ajattelen sinua" Sinikka Svärd ja Julia Prusi
Iloitsen juuri nyt, tällä hetkellä siitä, että saan istua omineni täällä mökillä ja aivan kohta on sinisen hetken aika - nautin suunnattomasti tästä rauhasta ja luonnosta joka näyttäytyy niin monin kasvoin minulle.
Iloitsen siitä että omilla rakkailla on asiat hyvin ja kukin saa elellä juuri omanlaistaan elämää ja kiitollisuus täyttää joka solun minussa.
Kiitän ja laulan kiitosta kaiken Luojalle, universumille ja maailmankaikkeudelle.
Eilen halusin keskittyä joulun muistamisiin, aloittelen joulun valmistelut ajoissa.
Lähetän paljon perinteisiä joulukortteja tai jaan ne samalla kun annan joulumuistamiset, läheisilleni, ystäville.
Olen varma, että hyvät ajatukset lentävät juuri sille ihmiselle jolle kirjoitan korttia tai pakkailen hänen lahjaansa. Haluan tehdä tämän kaikessa rauhassa.
Eilen laitoin "Rajattomat" yhtyeen joululevyn soimaan taustalle ja kynttilöitä paloi kymmenittäin ympäri mökkiä.
Hoitohuoneeseen ripustin lämpimän keltaiset jouluvalot.
Joulun odotus ja siihen valmistautuminen rauhassa on jotain hyvin tärkeää itselleni.
Kuorossa olemme nyt alkaneet harjoitella joululauluja tai viimeistelemään sillä seuraava esiintyminen on Soinilansalmella 5.12. jolloin siellä on kyläläisille joululaulajaiset. Sinne vaan porukalla hakemaan hyvää joulumieltä:) Itse joulu kun tuppaa menemään aina niin vauhdilla ohi. Suurimmalla osalla ihmisistä. Toivoisin kuitenkin ihmisten pysähtyvän sen ihan oleellisimman äärelle ja antavan joulun sanomalle tilaa. Pyhän koskettaa. Se onnistuu hiljentymällä.
Tänä jouluna saan tänne mökille seuraksi siskontyttöni Lenin ja Villen ja Gillionin Puffy-koiran. He itse lentävät jenkkeihin sillä nyt on vuoro käydä siellä jouluna.
Me hoidamme Lenin kanssa Puffyn täällä ja uskon että selviydymme ihan hyvin. Saas nähdä pelästyykö supisuomalaista joulupukkia jos sellainen vastaan tulee?
Tähän loppuun " Joulun tähden" sanat, jonka mm. esitämme tulevissa joululauleloissa......
Kerran öisellä taivaalla hohti tähti suuri ja tuntematon.
Ja se miehet luo lapsen sen johti, joka taivaasta saapunut on.
Vaikka päivittäin virheitä teemme, tähden valolta piiloutuen
yhä loistaa se pimeyteemme, meille viestiä julistaen.
Koko maailma kuulla nyt saa poika Jumalan syntynyt on,
rauhaa toivoo hän tähdille taivaan rauhaa julistaa hän päälle maan.
Koko maailma kuulla nyt saa viha ei ole voittamaton.
Ihminen veljeänsä nyt voi armahtaa pelko hukkuu valoon valtavaan.
Huolet maan ylle varjoja heittää, valot sammuvat yksitellen.
Tähden loistetta ei voida peittää, vaan se tulvahtaa luo jokaisen.
Ketään jätä se ei puolitiehen valo ehtii luo eksyneiden.
Ja se johtaa luo hiljaisen miehen, joka viestiä tuo rakkauden.
Koko maailma kuulla nyt saa......
Ole pisara vain, joka lähti vettä elävää vuodattamaan.
Ole öisellä taivaalla tähti, joka tuhlaten luo valoaan.
Ole viemässä valoa tuota, joka sytyttää voi sydämen.
Rauhan ruhtinaan hiljaisen luota ilo kumpuaa luo jokaisen.
Koko maailma kuulla nyt saa.....
Olemme kaikki valon eteenpäin viejiä, jos niin haluamme. Minä haluan,
sillä pisaroista kasvaa joki, ja se löytää tiensä mereen.....
Rakkauden täyttämää loppu vuotta, Anne
eilen, tänään ja huomenna.
Se herää aamulla tai illalla,
kukkii kesät ja talvet.
Se on vanha tai uusi,
maistuu suolaiselta ja makealta.
Ilo on sinun ja minun,
köyhän ja rikkaan.
Ei se katso kasvoja
eikä mammonan määrää.
Se tulee ja menee,
syttyy ja sammuu,
ei kysy lupaa
eikä kolkuttele oville.
Ilo pujahtaa odottamatta piiloon
ja hyppää taas esiin
yllättävistä paikoista
kummallisina hetkinä.
Se voi näyttää aivan toisenlaiselta
kuin olet odottanut
ja lipua ohi niin
ettet huomaakaan.
Kulje siis avoimin silmin
tuntosarvet herkkinä
ja kun se osuu kohdalle
tartu siihen kaksin käsin
äläkä päästä irti."
Kirjasta "Ajattelen sinua" Sinikka Svärd ja Julia Prusi
Iloitsen juuri nyt, tällä hetkellä siitä, että saan istua omineni täällä mökillä ja aivan kohta on sinisen hetken aika - nautin suunnattomasti tästä rauhasta ja luonnosta joka näyttäytyy niin monin kasvoin minulle.
Iloitsen siitä että omilla rakkailla on asiat hyvin ja kukin saa elellä juuri omanlaistaan elämää ja kiitollisuus täyttää joka solun minussa.
Kiitän ja laulan kiitosta kaiken Luojalle, universumille ja maailmankaikkeudelle.
Eilen halusin keskittyä joulun muistamisiin, aloittelen joulun valmistelut ajoissa.
Lähetän paljon perinteisiä joulukortteja tai jaan ne samalla kun annan joulumuistamiset, läheisilleni, ystäville.
Olen varma, että hyvät ajatukset lentävät juuri sille ihmiselle jolle kirjoitan korttia tai pakkailen hänen lahjaansa. Haluan tehdä tämän kaikessa rauhassa.
Eilen laitoin "Rajattomat" yhtyeen joululevyn soimaan taustalle ja kynttilöitä paloi kymmenittäin ympäri mökkiä.
Hoitohuoneeseen ripustin lämpimän keltaiset jouluvalot.
Joulun odotus ja siihen valmistautuminen rauhassa on jotain hyvin tärkeää itselleni.
Kuorossa olemme nyt alkaneet harjoitella joululauluja tai viimeistelemään sillä seuraava esiintyminen on Soinilansalmella 5.12. jolloin siellä on kyläläisille joululaulajaiset. Sinne vaan porukalla hakemaan hyvää joulumieltä:) Itse joulu kun tuppaa menemään aina niin vauhdilla ohi. Suurimmalla osalla ihmisistä. Toivoisin kuitenkin ihmisten pysähtyvän sen ihan oleellisimman äärelle ja antavan joulun sanomalle tilaa. Pyhän koskettaa. Se onnistuu hiljentymällä.
Tänä jouluna saan tänne mökille seuraksi siskontyttöni Lenin ja Villen ja Gillionin Puffy-koiran. He itse lentävät jenkkeihin sillä nyt on vuoro käydä siellä jouluna.
Me hoidamme Lenin kanssa Puffyn täällä ja uskon että selviydymme ihan hyvin. Saas nähdä pelästyykö supisuomalaista joulupukkia jos sellainen vastaan tulee?
Tähän loppuun " Joulun tähden" sanat, jonka mm. esitämme tulevissa joululauleloissa......
Kerran öisellä taivaalla hohti tähti suuri ja tuntematon.
Ja se miehet luo lapsen sen johti, joka taivaasta saapunut on.
Vaikka päivittäin virheitä teemme, tähden valolta piiloutuen
yhä loistaa se pimeyteemme, meille viestiä julistaen.
Koko maailma kuulla nyt saa poika Jumalan syntynyt on,
rauhaa toivoo hän tähdille taivaan rauhaa julistaa hän päälle maan.
Koko maailma kuulla nyt saa viha ei ole voittamaton.
Ihminen veljeänsä nyt voi armahtaa pelko hukkuu valoon valtavaan.
Huolet maan ylle varjoja heittää, valot sammuvat yksitellen.
Tähden loistetta ei voida peittää, vaan se tulvahtaa luo jokaisen.
Ketään jätä se ei puolitiehen valo ehtii luo eksyneiden.
Ja se johtaa luo hiljaisen miehen, joka viestiä tuo rakkauden.
Koko maailma kuulla nyt saa......
Ole pisara vain, joka lähti vettä elävää vuodattamaan.
Ole öisellä taivaalla tähti, joka tuhlaten luo valoaan.
Ole viemässä valoa tuota, joka sytyttää voi sydämen.
Rauhan ruhtinaan hiljaisen luota ilo kumpuaa luo jokaisen.
Koko maailma kuulla nyt saa.....
Olemme kaikki valon eteenpäin viejiä, jos niin haluamme. Minä haluan,
sillä pisaroista kasvaa joki, ja se löytää tiensä mereen.....
Rakkauden täyttämää loppu vuotta, Anne
keskiviikko 2. marraskuuta 2016
Hyvä kiertämään
Istun keittiössä ja olen sellaisen tuoksun ympäröimänä, joka vie minut miltei viidenkymmenen vuoden taakse. Vastaleivotun ruisleivän tuoksu.
Mikä kokemus hajuaistille ja kuinka pitkään olen tätä hetkeä oikeastaan odotellut. Nyt viimein sain ystäväni Tiinan avustuksella ohjeen ruisleipäsiin, ja tämä oman taikinajuuren tekeminen ja sen kanssa "pelaaminen" vei kutakuinkin viikon verran. Kyllä kannatti!
Täällä mökillä kun minulla on myös leivinuuni, niin tottahan se on ollut mielessä jo pitkään että onnistuisinkohan?
Nyt voin jo kehaista myös makuaistin liittyessä hajuaistin joukkoon, että kylläpä oli makoisia leipäsiä!
Uunista leijuu vielä viimeisten leipien tuoksu ja tämä kuljettaa minua sinne kauas kotisaarelleni Tiutiseen, jossa isän äiti, minulle Meeri mummo, teki ruisleipää ja antoi minulle ja siskolleni juuri uunista tulleita pieniä, pulleita reikäleipiä. Otimme niitä mukaan ja lähdimme toiseen päähän saarta, missä asustimme perheemme kanssa. Ikää meillä oli varmaan 6-7 vuotta.
Muistan kuinka revimme käsin halki leipäset juostessamme hiekkatietä, ja leikimme että on sota ja meillä ei ole muuta syötävää. Muistan vaarin kertoneen sodassa olleena, kuinka joutuivat kiertämään ja kerjäämään taloista mitä milloinkin irtosi ja leivästä oli puhetta ollut.
Tänä päivänä ei lasten kuule sodasta leikkivän ja mikä kauheinta, he joutuvat itse sodan keskellä, sodan viattomiksi uhreiksi.
Aikuisten julmuuden ja raakuuden tähden. Se on jotain niin pahaa ja kammottavaa että tilanne menee yli käsityskyvyn.
Kuvat lapsiuhreista sekä raakalaisista jotka tappavat kuin robotit - pahuus on pahasti valloillaan.
Tällaisessa maailmassa, pienet ja suuremmat ihmiset joutuvat selviytymään ja toimimaan. Miettien kauhuissaan mihin ihminen vielä pystyy?
On pakko uskoa ja toivoa että hyvän ja pahan taistelussa vielä kerran hyvä pääsee niskan päälle ja voitolle.
Ajattelen itse niin, että asioiden ollessa maailmanlaajuisesti näin huonolla mallilla, jokaisen pitäisi yrittää omalla kohdalla tehdä hyviä töitä, lähettää hyviä ajatuksia, toivoa ja rukoilla heidän puolesta jotka ovat jo toivonsa menettäneet ja niin pahassa tilanteessa, että vain ihme auttaa.
Hyviä ajatuksia ja toiveita siis ilmoille, ja jos mahdollista, niin myös konkreettisia tekoja. Hyvän siemeniä, jotka kantaa.
Tulevana sunnuntaina 6.11.2016 klo 16 alkaen on konsertti "Laulu kannattaa" Heinäveden yläkoulun liikuntasalissa.
Sekakuoro Ajattomat ja Itäisten kylien kuoro esittää noin kaksikymmentä kuorolaulua ja vaikka konserttiin on vapaa pääsy, niin konsertin ohjelman ostamalla 10e hintaan voit tukea Syyrian Alepon lapsiuhreja.
Tilaisuudessa laulamme myös yhteislauluja muutaman yleisön kanssa ja toivon sydämeni pohjasta ihmisten osallistuvan, konserttiin ja lauluihin ja näin tuovan apua sitä tarvitseville.
Laulu on hyvin voimaannuttava tapa ja terapeuttinen, se tuo yhteisöllisyyttä ja avaa tunteita.
Laulu kannattaa, todellakin.
Lämpimästi tervetuloa kaikkien kuorolaisten ja johtajamme Jyrki Immosen sekä säestäjämme Tiina Tirkkosen puolesta, toivoo Anne :)
Mikä kokemus hajuaistille ja kuinka pitkään olen tätä hetkeä oikeastaan odotellut. Nyt viimein sain ystäväni Tiinan avustuksella ohjeen ruisleipäsiin, ja tämä oman taikinajuuren tekeminen ja sen kanssa "pelaaminen" vei kutakuinkin viikon verran. Kyllä kannatti!
Täällä mökillä kun minulla on myös leivinuuni, niin tottahan se on ollut mielessä jo pitkään että onnistuisinkohan?
Nyt voin jo kehaista myös makuaistin liittyessä hajuaistin joukkoon, että kylläpä oli makoisia leipäsiä!
Uunista leijuu vielä viimeisten leipien tuoksu ja tämä kuljettaa minua sinne kauas kotisaarelleni Tiutiseen, jossa isän äiti, minulle Meeri mummo, teki ruisleipää ja antoi minulle ja siskolleni juuri uunista tulleita pieniä, pulleita reikäleipiä. Otimme niitä mukaan ja lähdimme toiseen päähän saarta, missä asustimme perheemme kanssa. Ikää meillä oli varmaan 6-7 vuotta.
Muistan kuinka revimme käsin halki leipäset juostessamme hiekkatietä, ja leikimme että on sota ja meillä ei ole muuta syötävää. Muistan vaarin kertoneen sodassa olleena, kuinka joutuivat kiertämään ja kerjäämään taloista mitä milloinkin irtosi ja leivästä oli puhetta ollut.
Tänä päivänä ei lasten kuule sodasta leikkivän ja mikä kauheinta, he joutuvat itse sodan keskellä, sodan viattomiksi uhreiksi.
Aikuisten julmuuden ja raakuuden tähden. Se on jotain niin pahaa ja kammottavaa että tilanne menee yli käsityskyvyn.
Kuvat lapsiuhreista sekä raakalaisista jotka tappavat kuin robotit - pahuus on pahasti valloillaan.
Tällaisessa maailmassa, pienet ja suuremmat ihmiset joutuvat selviytymään ja toimimaan. Miettien kauhuissaan mihin ihminen vielä pystyy?
On pakko uskoa ja toivoa että hyvän ja pahan taistelussa vielä kerran hyvä pääsee niskan päälle ja voitolle.
Ajattelen itse niin, että asioiden ollessa maailmanlaajuisesti näin huonolla mallilla, jokaisen pitäisi yrittää omalla kohdalla tehdä hyviä töitä, lähettää hyviä ajatuksia, toivoa ja rukoilla heidän puolesta jotka ovat jo toivonsa menettäneet ja niin pahassa tilanteessa, että vain ihme auttaa.
Hyviä ajatuksia ja toiveita siis ilmoille, ja jos mahdollista, niin myös konkreettisia tekoja. Hyvän siemeniä, jotka kantaa.
Tulevana sunnuntaina 6.11.2016 klo 16 alkaen on konsertti "Laulu kannattaa" Heinäveden yläkoulun liikuntasalissa.
Sekakuoro Ajattomat ja Itäisten kylien kuoro esittää noin kaksikymmentä kuorolaulua ja vaikka konserttiin on vapaa pääsy, niin konsertin ohjelman ostamalla 10e hintaan voit tukea Syyrian Alepon lapsiuhreja.
Tilaisuudessa laulamme myös yhteislauluja muutaman yleisön kanssa ja toivon sydämeni pohjasta ihmisten osallistuvan, konserttiin ja lauluihin ja näin tuovan apua sitä tarvitseville.
Laulu on hyvin voimaannuttava tapa ja terapeuttinen, se tuo yhteisöllisyyttä ja avaa tunteita.
Laulu kannattaa, todellakin.
Lämpimästi tervetuloa kaikkien kuorolaisten ja johtajamme Jyrki Immosen sekä säestäjämme Tiina Tirkkosen puolesta, toivoo Anne :)
torstai 13. lokakuuta 2016
Pitääkö olla huolissaan?
Lokakuuta mennään kovaa kyytiä, siis talvi kolkuttelee jo ovella, kohta sen voi haistaa ilmasta astuessaan ulos.
Tästä on viisi vuotta kun asustimme siskontyttöni Lenin kanssa täällä Kotkan asunnossa muutaman kuukauden yhdessä.
Oli vaikeat ajat elämässämme. Siskoni sairasti ärhäkkää, nopeasti etenevää syöpää ja Leni asui luonani viimeisinä kuukausina.
Varmaan juurikin näihin aikoihin astuimme ulos rapusta Lenin ja koirani Leon kanssa lähtiessämme lenkille, yhdelle noista monista ja Leni haistoi ilmaa ja sanoi minulle "täällä tuoksuu talvelle".
Nuuhkaisin itsekin ja todentotta - ilmassa oli talven tulon tuoksu ja se oli hyvä havainto. Talvi tuoksuu raikkaalta, tervetuloa talvi!
Tuo aika oli raskasta monella tapaa. Piti yrittää olla vahva koska tiesin miten vaikeaa Lenillä oli ja silti piti jaksaa mennä kouluun ja toimia vaikka äiti oli sairaana.
He asustivat aivan lähelläni, siksi pystyin nopealla varoituksella toimimaan kun tilanne sitä vaati.
Kun laitoin tyttöä täältä kouluun ja sain lähtemään, menin monesti ikkunan luo vetämään raitista ilmaa ja annoin itkun tulla. Minun oli saatava itkeä yksin ja pyytää Jumalalta voimia tässä tehtävässä jonka olin saanut hoitaakseni.
Muistan monia asioita ja hetkiä tuolta muutamalta kuukaudelta, viisi vuotta sitten. Yksi oli tapa millä sain tytön heräämään paremmin - istuin lempituolissani olohuoneessa ja aamutuimaan kudoin kynttilän hämyssä ja odotin hetkeä, milloin pitää viimeistään saada Leni ylös jotta ehtii syödä ja kävellä ylä-asteelle Karhuvuoreen.
Olin tehnyt aamupalan valmiiksi ja kun kello oli sitä paljon aloin lauleskella hiljaa lempilauluja, lauloin ja kudoin kunnes Leni nousi ja tuli halaamaan, siitä lähti aamut liikkeelle.
Vaikein paikka laulaa oli silloin kun joulun lähestyessä tyttö toivoi että laulan varpunen jouluaamuna, kyyneleet valuivat pitkin poskia laulaessani tätä kaunista mutta surullista joululaulua, varsin hyvin tietäen että ei ole kauaa kun Lenin äiti on " lintuna Taivaan Isän luona".
Kaksi päivää sitten Leni täytti 18 vuotta. Aamulla otin puhelimeni esiin ja lähetin ääniviestinä tytölleni laulun "hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain hyvää syntymäpäivää toivotan, hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain ja paljon onnea vaan!" Lauluuni vastattiin heti kiitoksilla.
Huomiseksi järjestän Lenille 18 vuotis juhlat täällä samaisessa Kotkan kodissa. Leni matkustaa luokseni tänään ja huomenna kahdelta alkavat synttärit. Omat nuoreni tulevat kaikki kippaamaan onnittelumaljat Lenin kunniaksi ja nuori ystäväni, josta on matkan aikana tullut Leninkin ystävä. Juhlat syntyvät juuri näin: Saan kaikki omat rakkaat yhteen ja voimme viettää hauskaa yhdessä. Kaikki ketkä kynnelle kykenevät, poikkeuksena työesteet tietenkin.
Alankin tässä järjestelemään tarjottavaa huomista ajatellen, tuorejuustokakkuja teen pari kappaletta koska tiedän omieni siitä pitävän. Olemme siis valmiina juhlintaan!
Tällä hetkellä kuljemme taas kohti masentavaa marraskuuta, kuten yksi vanhimmista ystävistäni on osuvasti sanonut.
Kuinka huolissaan pitää olla, jos tuntuu että tuleva synkkä aika kaatuu päälle?
Huomaan nimittäin nyt paljon tähän aiheeseen liittyvää proplematiikkaa ja siksi haluan kirjoittaa myös tästä ja juurikin tähän hetkeen.
Elämä ei ole pelkästään ruusuilla tanssimista. On aika juhlia ja nauraa mutta se on vastakohta tunteille jotka myös kuuluvat elämään, masennus, surullisuus, pettymys.
Jossain vaiheessa olen miettinyt että minulla ei ole keinoja auttaa masentuneita ihmisiä.
Se kuva tuli aikanaan kriisityössä työskennellessäni. Koin että en voi auttaa muuta kuin ohjaamalla seuraavaan osoitteeseen. Se kuului sen työn kuvaan.
Halusin kuitenkin enemmin. Halusin kuunnella. Saada jotain toivoa ihmiselle joka kulkee syvissä vesissä. Huomasin kuitenkin kuinka vaikeaa se on. Lopulta vuosia myöhemmin ymmärrän että masentuneen ihmisen kanssa pitää osaa pysähtyä, vaikka se on uskomattoman hankalaa vain olla, sanomatta oikeastaan sen kummempaa.
Uskoa että se hetki kantaa, hiljaisuus kantaa. Ei tarvi jaella ohjeita, ei tarvi täyttää tilaa sanoilla, voi vain olla. Olla läsnä. Kuunnella hiljaisuutta ja uskoa että myös sanomattomuus toimii, omalla kummallisella tavallaan.
Nyt shiatsuterapeuttina voin tehdä työtä niin kuten itse koen hyväksi, kuunnellen ja hiljentyen, asiakkaasta riippuen. Toivon myös että voin jakaa asiakkaalle turvallista hiljaisuutta, jos hän sitä kaipaa, ettei tarvita sanoja, olemme lämpimässä hyvässä energiassa yhdessä, hoitaja ja hoidettava. Monesti ainakin uusien asiakkaiden kohdalla tulee paljonkin puhetta ja se on minusta hyvä koska pääsee kartoittamaan tilannetta, oppii tuntemaan ihmisen.
Lopulta kuitenkin huomaan että luottamus, kosketus ja hyvä energia toimii ilman sanojakin.
Shiatsu hakee tasapainoa kehon ja mielen välillä.
Tähän loppuun toivon ihastuttavaa värikylläistä syksyn aikaa, talven odotusta, sytytelkää kynttilöitä, lähettäkää Taivasjoukoille valoa, se on viesti meiltä heille jotka kulkevat aina sydämissämme.
Ja ulos mennessänne nuuhkaiskaa ilmaa.......
Anne:)
Tästä on viisi vuotta kun asustimme siskontyttöni Lenin kanssa täällä Kotkan asunnossa muutaman kuukauden yhdessä.
Oli vaikeat ajat elämässämme. Siskoni sairasti ärhäkkää, nopeasti etenevää syöpää ja Leni asui luonani viimeisinä kuukausina.
Varmaan juurikin näihin aikoihin astuimme ulos rapusta Lenin ja koirani Leon kanssa lähtiessämme lenkille, yhdelle noista monista ja Leni haistoi ilmaa ja sanoi minulle "täällä tuoksuu talvelle".
Nuuhkaisin itsekin ja todentotta - ilmassa oli talven tulon tuoksu ja se oli hyvä havainto. Talvi tuoksuu raikkaalta, tervetuloa talvi!
Tuo aika oli raskasta monella tapaa. Piti yrittää olla vahva koska tiesin miten vaikeaa Lenillä oli ja silti piti jaksaa mennä kouluun ja toimia vaikka äiti oli sairaana.
He asustivat aivan lähelläni, siksi pystyin nopealla varoituksella toimimaan kun tilanne sitä vaati.
Kun laitoin tyttöä täältä kouluun ja sain lähtemään, menin monesti ikkunan luo vetämään raitista ilmaa ja annoin itkun tulla. Minun oli saatava itkeä yksin ja pyytää Jumalalta voimia tässä tehtävässä jonka olin saanut hoitaakseni.
Muistan monia asioita ja hetkiä tuolta muutamalta kuukaudelta, viisi vuotta sitten. Yksi oli tapa millä sain tytön heräämään paremmin - istuin lempituolissani olohuoneessa ja aamutuimaan kudoin kynttilän hämyssä ja odotin hetkeä, milloin pitää viimeistään saada Leni ylös jotta ehtii syödä ja kävellä ylä-asteelle Karhuvuoreen.
Olin tehnyt aamupalan valmiiksi ja kun kello oli sitä paljon aloin lauleskella hiljaa lempilauluja, lauloin ja kudoin kunnes Leni nousi ja tuli halaamaan, siitä lähti aamut liikkeelle.
Vaikein paikka laulaa oli silloin kun joulun lähestyessä tyttö toivoi että laulan varpunen jouluaamuna, kyyneleet valuivat pitkin poskia laulaessani tätä kaunista mutta surullista joululaulua, varsin hyvin tietäen että ei ole kauaa kun Lenin äiti on " lintuna Taivaan Isän luona".
Kaksi päivää sitten Leni täytti 18 vuotta. Aamulla otin puhelimeni esiin ja lähetin ääniviestinä tytölleni laulun "hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain hyvää syntymäpäivää toivotan, hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain ja paljon onnea vaan!" Lauluuni vastattiin heti kiitoksilla.
Huomiseksi järjestän Lenille 18 vuotis juhlat täällä samaisessa Kotkan kodissa. Leni matkustaa luokseni tänään ja huomenna kahdelta alkavat synttärit. Omat nuoreni tulevat kaikki kippaamaan onnittelumaljat Lenin kunniaksi ja nuori ystäväni, josta on matkan aikana tullut Leninkin ystävä. Juhlat syntyvät juuri näin: Saan kaikki omat rakkaat yhteen ja voimme viettää hauskaa yhdessä. Kaikki ketkä kynnelle kykenevät, poikkeuksena työesteet tietenkin.
Alankin tässä järjestelemään tarjottavaa huomista ajatellen, tuorejuustokakkuja teen pari kappaletta koska tiedän omieni siitä pitävän. Olemme siis valmiina juhlintaan!
Tällä hetkellä kuljemme taas kohti masentavaa marraskuuta, kuten yksi vanhimmista ystävistäni on osuvasti sanonut.
Kuinka huolissaan pitää olla, jos tuntuu että tuleva synkkä aika kaatuu päälle?
Huomaan nimittäin nyt paljon tähän aiheeseen liittyvää proplematiikkaa ja siksi haluan kirjoittaa myös tästä ja juurikin tähän hetkeen.
Elämä ei ole pelkästään ruusuilla tanssimista. On aika juhlia ja nauraa mutta se on vastakohta tunteille jotka myös kuuluvat elämään, masennus, surullisuus, pettymys.
Jossain vaiheessa olen miettinyt että minulla ei ole keinoja auttaa masentuneita ihmisiä.
Se kuva tuli aikanaan kriisityössä työskennellessäni. Koin että en voi auttaa muuta kuin ohjaamalla seuraavaan osoitteeseen. Se kuului sen työn kuvaan.
Halusin kuitenkin enemmin. Halusin kuunnella. Saada jotain toivoa ihmiselle joka kulkee syvissä vesissä. Huomasin kuitenkin kuinka vaikeaa se on. Lopulta vuosia myöhemmin ymmärrän että masentuneen ihmisen kanssa pitää osaa pysähtyä, vaikka se on uskomattoman hankalaa vain olla, sanomatta oikeastaan sen kummempaa.
Uskoa että se hetki kantaa, hiljaisuus kantaa. Ei tarvi jaella ohjeita, ei tarvi täyttää tilaa sanoilla, voi vain olla. Olla läsnä. Kuunnella hiljaisuutta ja uskoa että myös sanomattomuus toimii, omalla kummallisella tavallaan.
Nyt shiatsuterapeuttina voin tehdä työtä niin kuten itse koen hyväksi, kuunnellen ja hiljentyen, asiakkaasta riippuen. Toivon myös että voin jakaa asiakkaalle turvallista hiljaisuutta, jos hän sitä kaipaa, ettei tarvita sanoja, olemme lämpimässä hyvässä energiassa yhdessä, hoitaja ja hoidettava. Monesti ainakin uusien asiakkaiden kohdalla tulee paljonkin puhetta ja se on minusta hyvä koska pääsee kartoittamaan tilannetta, oppii tuntemaan ihmisen.
Lopulta kuitenkin huomaan että luottamus, kosketus ja hyvä energia toimii ilman sanojakin.
Shiatsu hakee tasapainoa kehon ja mielen välillä.
Tähän loppuun toivon ihastuttavaa värikylläistä syksyn aikaa, talven odotusta, sytytelkää kynttilöitä, lähettäkää Taivasjoukoille valoa, se on viesti meiltä heille jotka kulkevat aina sydämissämme.
Ja ulos mennessänne nuuhkaiskaa ilmaa.......
Anne:)
sunnuntai 18. syyskuuta 2016
Rakkaus
Oi Onnea!
Saimme viettää ihanaa hääjuhlaa 3.9.2016 kun Riikka & Santtu menivät naimisiin. Vihkiminen tapahtui Kotkan kirkossa ja ihan oli sydän pakahtua siitä ilosta minkä sain jakaa yhdessä hääparin ja häävieraiden kanssa.
Kun heräsin hääpäivän aamuna, katsoin ulos ja aurinko paistoi ja taivas oli sininen - sytytin kolme tuohusta palamaan ja sanoin kiitokseni kun Santun ja Riikan tärkeään päivään saatiin kaunis ilma. Kolme tuohusta syttyi - Isä , Poika ja Pyhä Henki. Kaikki on valmista, sain rauhassa keskittyä ilon juhlaan.
Riikan isä saattoi tyttärensä Elviksen " Cant help falling in love" soidessa kohti alttaria luovuttaen Riikan Santulle. Seremonia oli kaunis kuten morsian ja sulhanen. Kun he astuivat kirkosta miehenä ja vaimona, heitä odotti uskomattoman hieno, vanha, turkoosin värinen Hudson Hornet, loistaen kilpaa auringon kanssa. Hääpari astui autoon ja matka kohti hääjuhla paikkaa saattoi alkaa.
Hääväki löysi paikalle Mussalon saaripirtille ja jonkin aikaa odoteltuamme ajettin hääpäri tyylikkäällä autolla paikalle. Valokuvia ulkona ja sitten sisälle juhlintaan.
Vieraita paikalla oli noin 120 henkeä ja juhlat menivät mallikkaasti,tarjoilut olivat erinomaiset, saivat paljon kiitosta, tunnelma hyvä ja kaasot olivat tehdeet kovasti töitä ystävänsä häiden eteen, siitä kiitoksia Niinalle ja Lauralle.Kuin myös Santun bestmanille Raimolle.
Erilaista aktiviteettia oli juuri sopivasti muuten musiikkia ja tanssimista, hauskan pitoa! Kyllä tässä saa äitinä olla ylpeä "katraastaan" kun katselin ja seurasin juhlamenoa. Omat nuoreni ovat tehneet hyvän valinnan jokainen kumppaninsa suhteen. Minulla on erinomaisen hyvät minjät ja saan olla heistä kaikista tavattoman kiitollinen. Nyt kuitenkin Riikka ja Santtu tekivät nuoristani ensimmäisenä tämän lupauksen toisilleen ja sanoivat TAHDON. Onnen päivä.
Muistan useampi vuosi sitten vappuna istuimme Santun kanssa parvekkeellani ja kuuntelimme cd:tä jonka hän oli minulle äänittänyt. Se sisälsi eri esittäjien biisejä mitkä Santtu oli itse valinnut minulle kuunneltavaksi.Siinä oli myös Simo Silmun biisi kaikkea hyvää jossa lauletaan " Minä tahdon kuulla jo sen että olisit onnellinen, minä toivon kaikkea hyvää nimeen rakkauden, minä toivon niin sisälläin että löydät onnesi näin minä toivon kaikkea hyvää tästä eteenpäin."
Uskon vahvasti että toivomalla hyvää se tulee myös ihmiselle takaisin.
Ja vaikka emme onnistuneet avioliitossamme nuorteni isän kanssa aikanaan niin olen tavattoman tyytyväinen siitä että kaikki omani ovat löytäneet toisen puoliskonsa. Se tuntuu lämpönä syvällä sydämessä.
" Kun katson silmiin häntä, jota rakastan,
en näe kaupunkia, metsää, puita.
Kun katson silmiin häntä, jota rakastan,
vain hänet huomaan, enkä muita.
Kun katson silmiin häntä, jota rakastan,
maa järkähtelee jalkojeni alla.
Kun katson silmiin häntä, jota rakastan,
on koti joka unelmalla.
Kun katson silmiin häntä, jota rakastan,
hän minut salaisuuksiin ottaa mukaan.
Kun katson häntä, jota rakastan,
ei lähemmäksi pääse kukaan."
- Anna-Mari Kaskinen-
Kirjasta Tahtoisin toivoa sinulle
Toivomukset on kuultu myös omalla kohdallani. Niimpä Riikan ja Santun hääjuhlassa sain istua onnellisena oman elämänkumppanin rinnalla, tässä rakkauden juhlassa, sydän täynnä rakkautta. Tällaisessa tilassa on helppo säteillä onnea ja jakaa rakkauden valoa ympärilleen.
" Vuodet riittää tuokion,
kestää ikuisuus.
Rakkaus on ajaton,
ainaisesti uus.
Hellän, aina voimakkaan
tunteen mulle soit.
Tiedän, että onnenmaan
näyttää mulle voit."
-Love me tender- Elvis Presley
Kauniina syysiltana, kiitollisena, sydän täynnä rakkautta
Anne
tiistai 23. elokuuta 2016
Tietojen päivitystä
Edellisessä blogitekstissä kerroinkin jo tulevasta operaatiosta joka hiljentää menoani siksi on syytä myös päivittää tilanne hoitamisien suhteen.
Olen joutunut jo keväästä lähtien olemaan sairauslomalla jalkaongelmien takia siksi myös hoitolat ovat lepotilassa kunnes selviää jatkot.
Harmikseni jouduin kieltäytymään keväällä myös nuoriso-ja vapaa-ajanohjaajan pestistä. Olisin päässyt kesäksi tutustumaan Heinäveden nuorisopuolen touhuihin. No terveys menee edelle tietenkin, täytyy vain toivoa että mahdollisuuksia tulisi vielä myöhemminkin.
Sairauslomani jatkuu näillä näkymin 6.11.2016 saakka ja vaikuttaa siltä ettei se ole vielä viimeinen päivä. Leikkauksien ja keppikävelyiden jälkeen poistetaan raudat ja siksi varaudunkin siihen että tämä vuosi kuluu harjoitellessa hiljaa kulkemista.
Soisalo-opistoon ilmoittauduin kuitenkin laulutouhuihin sekä huovutuskurssille. Ihan ei passaa jumittua mökille neljän seinän sisälle.
Myös omat maalaamiseni ja piirtämiseni ei onneksi ole jaloista kiinni joten kyllähän sitä tekemistä riittää sairauslomallakin.
Tuo järven läheisyys saa aina vaan tärkeämmän merkityksen koska tälläkin hetkellä olen treenannut järviuintia aloittaen kesäkuun viimeisenä päivänä ja eilen oli saldo 43.100 metriä!
Veden lämpö on vaihdellut + 17-21asteeseen riipuen tuulista ja tietysti ulkolämpötilasta, eilen oli sama + 20 sekä ilma että vesi.
Tavoitteeni on päästä 60.000m tämän loppukesän tai alkusyksyn aikana ja jos ei keli ihan radikaalisti muutu niin saavutan kyllä tavoitteen.
Treenin tarkoitus on saada itseni mahdollisimman hyvään kuntoon ennen operaatiota koska tiedän kuinka kepeillä kävely käy moneen paikkaan jumittavana tekijänä. Lihaskunto voi siis helpottaa tilannetta aikalailla.
Leikkaus tulee 8.9. joten vähän on vielä aikaa jäljellä.
Uinti on lajina niin kiitollinen koska se ei rasita niveliä ja tässä minun tapauksessa uiminen tuntuu todella kuntouttavalta liikunnalta.
Sen lisäksi olen keräillyt luonnosta nokkosta joka muutenkin on reumarohto. Teen siitä jalkakylvyn ja tarpeen vaatiessa lisään vielä keitokseen merisuolaa, jalat hautumaan, kylpy auttaa väsyneitä, pakottavia jalkoja ja poistaa myös turvotuksia jos niitä on.
Itse liottelen lähinnä kivun poistamiseksi. Sen jälkeen laventeli jalkavoiteet ja johan kelpaa!
Näihin tuumailuihin lopettelen tällä haavaa ja toivottelen hyvää loppu kesää lukijoille, tsemppiä tuleviin syksyn harrastuksiin ja koitoksiin ajatuksena että periksi ei anneta!
Aikanaan siskoni Aulin papereita tutkiessani hänen kuolemansa jälkeen löysin yhdestä hänen vihkostaan ajatelman joka sopii hyvin tähänkin hetkeen......
" Älä anna kenenkään ( minkään, Annen huom.)
pilata päivääsi.
Jos maan päällä on happea
ja pystyt hengittämään,
tulee päivä olemaan
vallan erinomainen!"
Näillä mennään, terveisin Anne :)
Olen joutunut jo keväästä lähtien olemaan sairauslomalla jalkaongelmien takia siksi myös hoitolat ovat lepotilassa kunnes selviää jatkot.
Harmikseni jouduin kieltäytymään keväällä myös nuoriso-ja vapaa-ajanohjaajan pestistä. Olisin päässyt kesäksi tutustumaan Heinäveden nuorisopuolen touhuihin. No terveys menee edelle tietenkin, täytyy vain toivoa että mahdollisuuksia tulisi vielä myöhemminkin.
Sairauslomani jatkuu näillä näkymin 6.11.2016 saakka ja vaikuttaa siltä ettei se ole vielä viimeinen päivä. Leikkauksien ja keppikävelyiden jälkeen poistetaan raudat ja siksi varaudunkin siihen että tämä vuosi kuluu harjoitellessa hiljaa kulkemista.
Soisalo-opistoon ilmoittauduin kuitenkin laulutouhuihin sekä huovutuskurssille. Ihan ei passaa jumittua mökille neljän seinän sisälle.
Myös omat maalaamiseni ja piirtämiseni ei onneksi ole jaloista kiinni joten kyllähän sitä tekemistä riittää sairauslomallakin.
Tuo järven läheisyys saa aina vaan tärkeämmän merkityksen koska tälläkin hetkellä olen treenannut järviuintia aloittaen kesäkuun viimeisenä päivänä ja eilen oli saldo 43.100 metriä!
Veden lämpö on vaihdellut + 17-21asteeseen riipuen tuulista ja tietysti ulkolämpötilasta, eilen oli sama + 20 sekä ilma että vesi.
Tavoitteeni on päästä 60.000m tämän loppukesän tai alkusyksyn aikana ja jos ei keli ihan radikaalisti muutu niin saavutan kyllä tavoitteen.
Treenin tarkoitus on saada itseni mahdollisimman hyvään kuntoon ennen operaatiota koska tiedän kuinka kepeillä kävely käy moneen paikkaan jumittavana tekijänä. Lihaskunto voi siis helpottaa tilannetta aikalailla.
Leikkaus tulee 8.9. joten vähän on vielä aikaa jäljellä.
Uinti on lajina niin kiitollinen koska se ei rasita niveliä ja tässä minun tapauksessa uiminen tuntuu todella kuntouttavalta liikunnalta.
Sen lisäksi olen keräillyt luonnosta nokkosta joka muutenkin on reumarohto. Teen siitä jalkakylvyn ja tarpeen vaatiessa lisään vielä keitokseen merisuolaa, jalat hautumaan, kylpy auttaa väsyneitä, pakottavia jalkoja ja poistaa myös turvotuksia jos niitä on.
Itse liottelen lähinnä kivun poistamiseksi. Sen jälkeen laventeli jalkavoiteet ja johan kelpaa!
Näihin tuumailuihin lopettelen tällä haavaa ja toivottelen hyvää loppu kesää lukijoille, tsemppiä tuleviin syksyn harrastuksiin ja koitoksiin ajatuksena että periksi ei anneta!
Aikanaan siskoni Aulin papereita tutkiessani hänen kuolemansa jälkeen löysin yhdestä hänen vihkostaan ajatelman joka sopii hyvin tähänkin hetkeen......
" Älä anna kenenkään ( minkään, Annen huom.)
pilata päivääsi.
Jos maan päällä on happea
ja pystyt hengittämään,
tulee päivä olemaan
vallan erinomainen!"
Näillä mennään, terveisin Anne :)
maanantai 15. elokuuta 2016
Elämän yllätyksellisyys
Kesä alkaa kääntyä syksyyn. Sitkeinä nuo kesän istutetut kukkaset vielä jaksaa loistaa ikkunalaudalla mutta väistämättä syksy jo kolkuttelee ja sen näkee kaikesta luonnossa.
Miten kesä aina juoksee niin pian ?
Teimme naisystäväni kanssa heinäkuun lopulla kesäretken Kotkasta Heinävedelle ja täältä Tohmajärvelle Wärtsilänkylään.
Heinävedellä oli kirkastusjuhlat juuri tuon viikonlopun ja me menimme Heinäveden kirkkoon kuulemaan Petri Laaksosen konserttia. Hän lauloi lauluja jotka ovat syntyneet surusta joka on ollut viime vuosina voimakkaasti läsnä hänen omassa elämässään.
Hän on joutunut luopumaan äidistään ja pikku veljestään.
Samaistun vahvasti Petrin tuntemuksiin koska itse olen menettänyt isän ja pikku siskon muutamia vuosia sitten.
Konsertissa liikutukselta ei voinnut välttyä ja tyytyväisenä sain havaita että myös miehet pystyivät kokemaan tilaisuuden sellaiseksi että sai luvan herkistyä, se on hyvä asia.
Petrin konsertti ja laulut herättivät paljon ajatuksia ja muistuttivat siitä kuinka katoavaista elämä on. Viimeinen hetki voi tulla niin yllättäin.
Yksi laulu cd:ltä nousee ylitse muiden kun kuuntelen näitä kotona, mökillä rauhassa.
Luulen että jokainen täältä elämästä poistuva toivoisi että häntä kohdeltaisiin kuin tässä laulussa lauletaan.....
Anna minun mennä
Vielä kerran tulee päivä
kun en jaksa taistella.
Kerron kyllä, milloin
se on koittava.
Niinkuin joku koputtaisi
hiljaa kotiovella,
silloin tiedän,
nyt on aika avata.
Pidä silloin hiljaa kiinni,
syliin hellään rutista.
Pidä kädestäni kiinni, lohduta.
Että voisin aivan hiljaa
huomaamatta nukkua,
että voisin luulla,
tulet mukana.
Sitten anna minun mennä,
kun on aika lähteä,
kerro, kuinka unelmoimme
joka kevät yhdessä.
Silloin anna minun mennä,
kerro kevään linnuista,
kuinka kaunis onkaan taivas,
kuinka kaunis uusi kesä ihana.
Toivon, ethän enää silloin
kannusta ja rohkaise.
Ethän pyydä, että jäisin elämään.
Säästä minut taistelulta,
kuiskaa korvaan hiljaa vaan:
irti päästä, olet vapaa lähtemään.
Tuossa laulussa on mielestäni se kaikki mikä lähdön hetkellä tuntuisi sopivalta, liikuttavaa ja aitoa tulkintaa.
Kiitos Petri Laaksonen.
Heinävedeltä kesäretkemme jatkui siis Wärtsilän kylään ja navetta kesäteatteriin jossa saimme nauttia "Taistelevat koppelot"-esityksestä. Siis vaihdoimme tunnelmasta toiseen! Tämä oli hauskaa ja erilaista teatteria missä itse olin ollut, navetan ylisillä, ukkosen kierrellessä esityksen aikana lähistöllä. Mukava kokemus ja hyvät fiilikset.
Siitä sitten vielä tutustumaan paikkaan jota olen havitellut, halusin että ystävänikin näkee sen. Ja niin vain ihastui kuten minäkin ensi kertaa nähtyäni. Asia vaatii kuitenkin perinpohjaista harkintaa ja selvittelyä monelta kantilta siksi kaupanteko ei voi syntyä tuosta noin vaan!
Muutenkin elämä tuo yllätyksiä ja tällä kertaa terveydellisiä hidasteita.
Olimme tässä viikolla käymässä miesystäväni kanssa Helsingin Peijaksessa reumakirurgin vastaanotolla ja sain yllättävänkin nopeasti ajan leikkaukseen. Se tehdään Peijaksessa jossa on reumaosaamista ja minulla on aiemmin hyviä kokemuksia tästä sairaalasta.
Elämääni siis hidastetaan jonkin verran koska varvasoperaation jälkeen joudun liikkumaan keppien varassa 4-6 viikkoon. Näin liikkuvaiselle ihmiselle siitä tulee melkoinen koettelemus, tiedän sen jo etukäteen.
Luottavaisin mielin olen kuitenkin matkaan lähdössä ja minulla on rakastava ystävä lähellä auttamassa joten huoleen ei ole syytä.
Levollisin mielin katselen mökin ikkunasta maisemaa jossa vuoroin sataa vuoroin paistaa, niin se on elämässäkin.
" Kastepisaroissa
päivä itkee nyt
ilonkyyneleitä,
aamuun herännyt.
Kuinka onkaan kaunis
tämä rakas maa.
Salaisuuden siipi
multaa koskettaa.
Kulje avojaloin
yli nurmikon
täydellinen lahja
uusi aamu on.
Mitään et voi siitä
ottaa, omistaa.
Ihmeellinen päivä
vastaanottakaa."
Anna-Mari Kaskinen
Miten kesä aina juoksee niin pian ?
Teimme naisystäväni kanssa heinäkuun lopulla kesäretken Kotkasta Heinävedelle ja täältä Tohmajärvelle Wärtsilänkylään.
Heinävedellä oli kirkastusjuhlat juuri tuon viikonlopun ja me menimme Heinäveden kirkkoon kuulemaan Petri Laaksosen konserttia. Hän lauloi lauluja jotka ovat syntyneet surusta joka on ollut viime vuosina voimakkaasti läsnä hänen omassa elämässään.
Hän on joutunut luopumaan äidistään ja pikku veljestään.
Samaistun vahvasti Petrin tuntemuksiin koska itse olen menettänyt isän ja pikku siskon muutamia vuosia sitten.
Konsertissa liikutukselta ei voinnut välttyä ja tyytyväisenä sain havaita että myös miehet pystyivät kokemaan tilaisuuden sellaiseksi että sai luvan herkistyä, se on hyvä asia.
Petrin konsertti ja laulut herättivät paljon ajatuksia ja muistuttivat siitä kuinka katoavaista elämä on. Viimeinen hetki voi tulla niin yllättäin.
Yksi laulu cd:ltä nousee ylitse muiden kun kuuntelen näitä kotona, mökillä rauhassa.
Luulen että jokainen täältä elämästä poistuva toivoisi että häntä kohdeltaisiin kuin tässä laulussa lauletaan.....
Anna minun mennä
Vielä kerran tulee päivä
kun en jaksa taistella.
Kerron kyllä, milloin
se on koittava.
Niinkuin joku koputtaisi
hiljaa kotiovella,
silloin tiedän,
nyt on aika avata.
Pidä silloin hiljaa kiinni,
syliin hellään rutista.
Pidä kädestäni kiinni, lohduta.
Että voisin aivan hiljaa
huomaamatta nukkua,
että voisin luulla,
tulet mukana.
Sitten anna minun mennä,
kun on aika lähteä,
kerro, kuinka unelmoimme
joka kevät yhdessä.
Silloin anna minun mennä,
kerro kevään linnuista,
kuinka kaunis onkaan taivas,
kuinka kaunis uusi kesä ihana.
Toivon, ethän enää silloin
kannusta ja rohkaise.
Ethän pyydä, että jäisin elämään.
Säästä minut taistelulta,
kuiskaa korvaan hiljaa vaan:
irti päästä, olet vapaa lähtemään.
Tuossa laulussa on mielestäni se kaikki mikä lähdön hetkellä tuntuisi sopivalta, liikuttavaa ja aitoa tulkintaa.
Kiitos Petri Laaksonen.
Heinävedeltä kesäretkemme jatkui siis Wärtsilän kylään ja navetta kesäteatteriin jossa saimme nauttia "Taistelevat koppelot"-esityksestä. Siis vaihdoimme tunnelmasta toiseen! Tämä oli hauskaa ja erilaista teatteria missä itse olin ollut, navetan ylisillä, ukkosen kierrellessä esityksen aikana lähistöllä. Mukava kokemus ja hyvät fiilikset.
Siitä sitten vielä tutustumaan paikkaan jota olen havitellut, halusin että ystävänikin näkee sen. Ja niin vain ihastui kuten minäkin ensi kertaa nähtyäni. Asia vaatii kuitenkin perinpohjaista harkintaa ja selvittelyä monelta kantilta siksi kaupanteko ei voi syntyä tuosta noin vaan!
Muutenkin elämä tuo yllätyksiä ja tällä kertaa terveydellisiä hidasteita.
Olimme tässä viikolla käymässä miesystäväni kanssa Helsingin Peijaksessa reumakirurgin vastaanotolla ja sain yllättävänkin nopeasti ajan leikkaukseen. Se tehdään Peijaksessa jossa on reumaosaamista ja minulla on aiemmin hyviä kokemuksia tästä sairaalasta.
Elämääni siis hidastetaan jonkin verran koska varvasoperaation jälkeen joudun liikkumaan keppien varassa 4-6 viikkoon. Näin liikkuvaiselle ihmiselle siitä tulee melkoinen koettelemus, tiedän sen jo etukäteen.
Luottavaisin mielin olen kuitenkin matkaan lähdössä ja minulla on rakastava ystävä lähellä auttamassa joten huoleen ei ole syytä.
Levollisin mielin katselen mökin ikkunasta maisemaa jossa vuoroin sataa vuoroin paistaa, niin se on elämässäkin.
" Kastepisaroissa
päivä itkee nyt
ilonkyyneleitä,
aamuun herännyt.
Kuinka onkaan kaunis
tämä rakas maa.
Salaisuuden siipi
multaa koskettaa.
Kulje avojaloin
yli nurmikon
täydellinen lahja
uusi aamu on.
Mitään et voi siitä
ottaa, omistaa.
Ihmeellinen päivä
vastaanottakaa."
Anna-Mari Kaskinen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)