Uuden aamun lupaus

Kotkassa jälleen. On aikainen aamu kun nousin hyvin nukutun yön jälkeen.
Avasin blogini ja tarkastelin sitä: 28.7.16 - blogissa kävijöitä 28.616.
Yhden numeron vaihduttua numero seitsemäksi olisi tälle päivälle sattunut aivan sama numerosarja, sattumaako?

Seitsemän on uuden valon numero.

Kun olin ensimmäistä kertaa matkalla tutustumaan mahdolliseen energiaparantolaan ilmestyi siniselle taivaalle 7 enkelinsiipeä. Tunsin että minun "Taivasjoukot" ovat mukana. Läheisiä ihmisiä, sukulaisia ja ystäviä jotka ovat jo siirtyneet Taivasten valtakuntaan. Koin heidän läsnäolonsa. Kuinka jokin suurempi ohjaa ja varsinkin tärkeiden asioiden ollessa kyseessä. Silloin kannattaa olla hyvin herkkänä, kuulostella viestejä.

Enkelikorteista nousi "Uusi alku" joka on korteissa ihan ensimmäisenä, kirjoitan tekstin tähän:

" Jätän taakseni menneet ja aloitan puhtaalta pöydältä.
Jokainen päivä on mahdollisuus aloittaa alusta.
Elämässäsi on paljon nähtyä ja koettua, mutta älä jää niihin
vanhoihin energioihin. Kun oppiläksyt on ymmärretty ja
hyväksytty, ei niihin enää tarvitse palata.
Anna itsellesi mahdollisuus uuteen alkuun, jossa tiedät
että sinua tuetaan ja voit olla rohkeasti juuri oma itsesi.
Enkelisi iloitsevat tästä itsevarmuudesta ja valosta, joka
loistaa ympärilläsi, kun innostut, rakastat ja luotat.
Tämä kortti voi kertoa, että saat jonkin tarjouksen tai
ehdotuksen, johon voit luottavaisin mielin vastata myönteisesti.
Se voi myös viestiä, että sinun on aika astua eteenpäin ja
tehdä myönteisiä muutoksia elämääsi."

Olen saanut tämän "Sonja-enkeli opaskirjan" hyvältä ystävältäni Minnalta ja nostan miltei joka aamu yhden kortin pakasta. Hanna-Leena Sabelström on tehnyt nämä enkelikortit, intuitiivisia viestejä enkeleiltä.

Eilen tilasin myös suuren taulupohjan johon tulen maalaamaan taulun öljyväreillä ja se syntyy ajatuksena "uuden aamun lupaus".
Väreillä" leikkiminen" on itselleni oiva tapa työstää asioita ja nyt tässä hetkessä, uuden kynnyksellä, haluan päästää taas sen puolen valloilleen, katsotaan mitä se tuo tullessaan.

Tämän viikon positiivareiden ikikalenterissa lukee seuraava teksti:

" Kun olet ensin tehnyt suuret päätökset,
pienet asiat ratkeavat itsestään.

Tämä edellyttää, että usko itseesi on
vahvempi kuin epäilys. Paraskaan

suunnitelma ei auta, ellet usko siihen."
                                           - Josef Kirschner-


" Kun kasvaa itsensä mittaiseksi saa rauhan".
                                   - Kaija Juurikkala-

Karvaiset lapsen lapseni

Kesäiset terveiset Kotkasta, Ruonalan uimarannalta. Iloiset, aurinkoiset ja suloisen suolaiset, meren tuoksuiset terveiset välittää tässä tuorein lapsen lapseni Puffy, jolla ikää vasta vaivaiset 10 viikkoa. Juhannuksena tapasimme ensimmäistä kertaa ja tämä hurmaava PuffDaddy rakastui oitis mereen ja uskalsi jopa uimaan Lehmän rannalla 26.6,2016.Tosin Ville isäntänsä suosiollisella avustuksella. Grandmam sai nauraa tosissaan ja ei ihme miten uintilajina koira on syntynyt! Koirat ne osaavat uida koiraa hetimiten:) Puffylle puhutaan englantia koska Puffyn emäntä on amerikkalainen mutta hienoa oli kuulla kun Gillion opetteli myös suomeksi " ympäri" "paikka" "istu" "hyvä poika" ja "maahan". Puffysta tulee siis vähintään kaksikielinen iso kokoinen villakoira. Puffy vanhempineen asuu Helsingissä.

Tässä olen tapaamassa Shrek-kissaa joka rakastaa silityksiä ja sylissä istumista. Shrek on varsin rauhallinen ja mukavuutta arvostava kissa jonka mielestä ruoka on ihan huippu juttu. Saunan lauteilla tykkää lekotella mielellään joten lämpökin kelpaa. Shrek on 9-vuotias.

Samassa perheessä asustelee myöskin Hyrrä-kissa ja kaverukset ovat tehneet yhdessä mainion filminkin tässä päivänä eräänä. Jos saan luvan julkaista ystävysten ruuan ruikutus matkan niin jaan sen mielelläni lukijoitteni kanssa ja iloksi. Hyrrän luonteen piirteinä on aktiivisuus ja näin ollen Hyrrä on liikkeellä koko ajan - häsää menemään. Hyrrä on 3,5 vuotta.

Veljekset kuin ilvekset! Vaan eri vanhemmista kuitenkin. Tämä kaveri on Mauno "Manu" tuttavallisemmin ja samaa porukkaa vielä edellisten kissaystävysten kanssa. Manu on arempi mutta antaa kuitenkin silitellä jonkin aikaa itseään, syliin en vielä ole saanut. Kyllähän kissat luonteeltaan itsenäisempiä ovatkin koiriin verrattuna ja näyttävät sen kyllä selkeästi.Manu on 4,5 vuotta vanha ja rauhallisempi kaveri myöskin, seurailee menoa ylhäältä käsin"" kissatornin päältä.

Auringonvärinen kissa, kuin yhdestä satukirjasta. Niin Shrekhän se myös tässä rintakuvassa poseeraa kuten laumansa muutkin. Kaikki tämän perheen kissat ovat sisäkissoja mutta hengailevat kyllä parvekkeella seuraten läheisessä puussa tapahtuvaa liikettä ja elämää.

Tässä luontoa seurailee elokuussa 3-vuotta täyttävä Albert. Aittakorven nurkilla lenkkeilee tämä tarkkailija. Albert tai "Pertti" on tullut Suomeen vähän kauempaa, Romaniasta  saakka. Hyvin sosiaalinen kuitenkin koirakontakteissa normaalisti mutta uusien ihmisten kanssa Albert haluaa itse tulla tutustumaan. Liian innokkaat ihmiset siis joutuu hieman odottamaan suosiotaan. Albertin isovanhemmat Jäppilässä ovat saaneet hoitaakseen tämän reippaan kaverin aina silloin kun kotijoukot ovat reissussa ja "mummolassa" Albert tykkääkin olla kovasti, lenkittää isoäitiä ja viettää terassilla lupsakkaa aikaa isoisän seurassa. Albert on myös merellinen koira ja haluaa haistella meri-ilmastoa ja käydä saarissa.

Tarkkana kuin porkkana! Mitä kaikkea kivaa täällä liikkuukaan.....

Tässäpä oli minun karvaiset lapsen lapseni. Eläimethän on meille ihmisille parhaimmillaan erittäin hyviä terapeutteja ja stressin poistajia sekä ystäviä ja kuuntelijoita, kaikkea tuota ja vielä paljon enemmän. Minun kissani Nikita on tavannut tästä joukosta ainoastaa Puffyn ja ihan pikaisena Albertin. Nikita on kuitenkin tottunut koiriin koska Nikitan 12- vuotisen elämän aikana minulla on ollut 2 koiraa, labradorinnoutaja Nikke ja leonbergin koira Leo. Kissakolmikon kotiin ei Nikitaa ole uskallettu viedä koska reviirikysymykset ovat niin voimakkaita. Nikitasta tulee ihan oma tarinansa myöhemmin.Tähän asti Nikikin on ollut ainoastaan sisäkissa mutta nyt vaikuttaa silta että Nikita laajentaa maailmankuvaansa Heinäveden mökillä ja alkaa luontotarkkailut....katsotaan sitten millainen tarkkailija Nikitasta kehkeytyy, tuleeko Albertin veroinen? Tarinat jatkuvat.

Eläköön unelmat!

Tulin viikko sitten Kotkaan. Lähdimme taas kerran kissani Nikitan kanssa reissuun koska meistä alkoi tuntua siltä. Tai mistäpä minä Nikitan intuitiota tiedän varmasti saatika osaisin tulkita, mutta omaani olen kyllä osannut kuunnella jo pitkään. Niimpä sellaiset ihmiset jotka minut tuntevat hyvin, tietävät että jos lähden liikkeelle esimerkiksi tässä tapauksessa ennen Juhannusta, keskikesän juhlaa, kohti Kotkaa - siinä on jokin juttu.
Niinhän siinä on.

Toki minulle saattoi tulla olo että haluan tulla merelliseen ilmapiiriin, varmaan sitäkin, mutta tällä retkelläni selvittelin mielessäni yhtä unelmaa, joka on elänyt jo pitkään minussa. Unelmaa, jota varten olen opiskellut kohtalaisesti eri paikoissa. Olen rakennellut palasia, kasaillut niitä ja taas purkanut. Eikä suinkaan vaan opiskelupaikat vaan enempikin elämänkoulu on koulinut minusta juuri tällaisen kuin nyt olen. Ja viimein alkaa näyttää siltä että pääsisin toteuttamaan yhtä suurta unelmaa joka liittyy ihmisen kasvuun omaksi itsekseen.

Olen löytänyt paikan josta voisin rakentaa energia parantolan. Paikka on tarpeeksi syrjässä ja silti hyvien kulkuyhteyksien päässä niille ihmisille jotka todellakin hakevat jotain muuta kuin hulinaa, dataa ja menoa.
 Paikka on kaikkea muuta. Minua on kannustettu tähän työhön kun sopiva paikka löytyy. Pysäkki, edes pysähdyspaikka kiireisille, stressaantuneille ihmisille.

Haluan rakentaa pienen miljöön jo olemassa olevalle tontille ja vanhalle rakennukselle joka on rakennettu 1800-luvun loppu puolella. Paikka ei ole ongelmaton, mutta aion yrittää.

Nuoriso-ja vapaa-ajanohjaajana opiskellessani vuonna 2005-2007 tein luontevasti luonnossa-hankkeen. Tuolloin yritin löytää paikkaa täältä Kotkan nurkilta. Asia ei edennyt vielä tuohon aikaan mutta se ei todellakaan ole vanhentunut, oikeastaan päinvastoin.
 Nuorten syrjäytymisen ehkäisy ja ennaltaehkäisevä mielenterveystyö on tänä päivänä noussut entistä kuumemmaksi aiheeksi. Siihen myös satsataan varoja eri tavalla. Se on oikein. Nyky elämänmeno stressaa lapsista lähtien.
Tulen selvittelemään onko minulla mahdollisuutta saada tukea projektiini jota aloittelen.
Kohderyhminä paikassa tulee olemaan eri-ikaiset ihmiset/ ryhmät.
Räätälöitynä kunkin kohderyhmän tarpeista lähtien. Yksi yhteinen tekijä on pienet ryhmäkoot jotta pääsemme toivottuun tulokseen- yksilöllisyyteen.

Hyödynnän oman ammattiosaamiseni ja siksi voin tehdä varsin monipuolisen tarjonnan tuleville asiakkailleni.
Terapioista haluan alkaa kehitellä luovaa puolta ja esimerkiksi kirjoittaminen tulee olemaan yksi mielenkiintoinen tapa päästä käsiksi asioihin, hahmottaa asioita ja elämää. Se on ollut itselläni läpi elämän kulkeva "työkalu" ja voin suositella lämpimästi.

Olin ajalla 16.5.-20.5.2016 selkärankareumakuntoutuksessa Siilinjärvellä Kunnonpaikassa. Meillä oli ensimmäinen, ns. kartoittava jakso. Tuon viiden päivän aikana minulle vain vahvistui ajatus siitä kuinka henkinen puoli ohitetaan kokonaan erilaisten sairauksien hoidossa. Lääkehoito korostuu räikeällä tavalla! Ja vaikka asiantuntijat antavat minulle itselleni hyvää palautetta oman itseni hoitamisesta ja kunnossa pysymisestä, niin kuitenkin menevät saman kaavan mukaan, ikäänkuin jokin hoito olisi niin kiveen hakattu ettei sitä voi kyseenalaistaa.
 Tuolla jaksolla päätin, että alan myös luennoimaan vaihtoehtohoidoista tässä tapauksessa esim. selkärankareuman kohdalla joka itselleni on aikalailla tuttua kauraa.
Ryhmässämme oli meitä "konkareita" joilla diagnoosi on jo useamman kymmenen vuoden takaa, että vasta sairastuneita.
Varsinkin sairauden alku vaiheessa kun koko asia pelottaa, miten selkärankareuma tulee vaikuttaa elämääni, tulisi henkinen puoli nostaa ihan ykkössijalle ja saada apua sitä kautta. Eikä pelotella kuinka reuma ilman lääkkeitä syövyttää luuston, näin karkeasti sanoen.
Toki eri tapauksissa mennään yksilön mukaan, mikä onkin oikein, mutta ei pidä unohtaa myöskään mielen vaikutusta sairauksien hoidossa ja siksi haluan tulevaisuudessa alkaa vetämään myös luentotyyppisiä ohjelmia tulevassa energia parantolassani.

Aikanaan musiikkiteatterilinjalla ollessani muistan kuulleeni musiikkimies Ari Ismälän kommentoineen että" jos töitä ei ole niin niitä pitää vaan ruveta itse tekemään". Näin juuri. Koska en ole saanut mitään itselleni ja terveydelleni sopivaa työtä niin päätin alkaa räätälöimään juuri itseni näköistä ohjelmaa. Siltä pohjalta että saan mahdollisimman monipuolisesti hyödynnettyä omaa osaamistani ja tarjottua myös mahdollisimman monelle ihmiselle hyvää mieltä, uusia kokemuksia, luontoelämyksiä ja luonnon parantavaa, rauhoittavaa vaikutusta.
 Tavoitteena tuoda edes pientä helpotusta jaksamiseen tässä kiireisessä rytmissä mikä ei taukoa jos ei itse löydä taukopaikkaa.


" Iloitse suurista

mahdollisuuksistasi

sillä ne

jo odottavat sinua.

Ole rohkea,

usko itseesi

ja ryhdy

toimeen."

Erinomaisen ihanaa kesää lukijoilleni, Anne

Aurinkoista kesäpäivää!

Metsän vihreys ja vehreys. Mikä suuremmoinen onni asua luonnossa. Elämme taas sitä aikaa kesästä kun yölläkin on valoisaa.
 Juhannus lähestyy ja jännityksellä odotamme kuinka kylmä keskikesän juhlasta tätä vuonna tulee?
 Minun veneeni on hallissa odottamassa H-hetkeä jolloin nostamme paatin trailerin päälle ja siirrämme sen tänne mökille, kotisatamaan. Kylmät kelit ovat tehneet sen, että esim. kyllästysaineet ovat vielä tuoreena. Tänään annan auringon lämmittää "MeriAnnea" ja toiveissa on että ihan näinä päivinä näen veneeni omassa rannassa, järvessä.
 Meren aalloilla kyntäneenä "MeriAnne" sopeutuu kyllä järvellekin aivan kuten kapteeninsakin on sopeutunut uusiin maisemiin ja uuteen heimoon. Vaikkakin jotkut tavat ihmetyttävät suunnattomasti. Täytyy vaan oppia luovimaan ja välttämään pahimmat karikot - sitähän se on, samaa elämää yhtä kaikki. Viisautta siihen pyydän itselleni ja muille.

"Perhoset, kukat ja kesäiset niityt,

sä kaukana jossain mun aatoksiin liityt.

Hentonen tuuli ja liplatus veen,

niistä aiheen mä uuteen huomiseen teen."
                                                                         - Lea Tuurala-

Aurinkoisia kesäpäiviä toivotellen, Anne

Kevät tulee

Se tulee sittenkin! Yhtä varmasti kuin joka vuosi. Kylmäähän täällä vielä on mutta siitä huolimatta linnut ovat alkaneet laulamaan omia konserttejaan, miettimään pesäntekopuuhia, valo on lisääntynyt ja järven jää vetänyt jo niin tummanpuhuvaksi että kohta siitä on muisto vain. Avantopakastearkku nostettiin rannalle ja pian vedämme myös laakongin ja tikapuut maihin. Tikkujään seassa olen nyt räpiköinnyt ja kokemus se on sekin.

Harrastusporukoissakin on vuoden tuotokset esitelty ja kuoromme kanssa pääsimme osallistumaan Neonfestiin, joka oli Heinäveden lukion ensimmäisen luokan yrittäjyysryhmän järjestämä musiikkitapahtuma. Tapahtuma oli lauantaina 23.4. klo 13 yläkoulun salissa ja esitteessä luki "paikallista musiikkia parhaimmillaan".
Tapahtumassa kuultiin eri-ikäisten heinäveteläisten musiikin harrastajien esityksiä. Kivaahan se on kuunnella muiden esityksiä ja myös itse päästä esiintymään ja näin tuomaan oma panos näihin tapahtumiin. Nämäkin lukiolaiset keräävät rahoitusta Roomaan suuntautuvaa opintomatkaa varten. Mukavin tunnelmin myös päättää taas tältä keväältä laulutouhut, syksyllä jatkuu harjoitukset.

Osallistuimme myös ystäväni kanssa heinäveden seurakunnan ja soisalo-opiston kirkkodraamaryhmän "Pääsiäismatka"- esitykseen joka puolestaan oli seurakuntatalolla torstaina 20.4. klo 18. Mielestäni on tärkeää myös katsojana kannustaa harrastelijoita jotka omaa vapaa-aikaansa viettävät näiden eri harrastuspiirien lomassa. Kun siitä sitten erilaisia asioita ja tuotoksia syntyy niin onhan se hienoa kannustaa porukkaa, se auttaa jatkamaan hyviä juttuja ja saa ehkäpä mukaan uusiakin harrastajia piireihin. Valtavasti työtä ja aikaa se vaatii ohjaajilta ja näyttelijöiltä ja sitoutumista asiaan. Ihana oli nähdä kuinka lapsiakin oli mukana esityksessä ja kaikki lapsista ikäihmisiin antoivat parastaan! Sellainen juuri harrastuksen pitäisikin olla, yhteisö joka antaa ja saa toisiltaan paljon. Se on yhteenkuuluvaisuutta ja toimimista tiiminä, parhaimmillaan kunkin jäsenen hyvät puolet nostetaan oikealle paikalle ja yhdessä tehdään jotain mikä jää elämään ja tuo katsojille ja kuulijoille elämyksen.

Tänä keväänä itse pääsin kokeilemaan ensi kertaa huovutusta niinikään Soisalo-opiston kurssilla Niinimäessä. Yllätyin , miten mukavaa se oli! Menin tekemään hassun hatun ja sellainenhan siellä syntyi - metsänvihreää, kevään vihreää ja oranssia. Yksi kurssilaisista sanoi osuvasti että sehän on kuin elämän liekki, ja niinpä hatulle tuli nimikin.
 Eilen kevättöitä pihalla touhutessamme laitoin piippalakin päähän ja miesystäväni kauhisteli että ethän sinä nyt voi hyvää hattua näihin hommiin ottaa, lentää vielä nuotiosta kipinä siihen. Höh! Kun itse olen ajatellut että koska liki metsäläinen olen niin täytyyhän minulla olla tällainen maahis, menninkäishattu jotta tietävät minun kuuluvan samaan porukkaan.
Selvisin hattuni kanssa ilman kipinöitä ja huomasin että lämmin se on ainakin.
 Myös huovutus jatkuu syksyllä ja nyt olen jo saannut viittä vaille valmiiksi bonchon, johon laitoin heinäveden värejä, näin alku keväästä kun koivujen latvat näyttää punertavilta ja rinteillä on vielä lunta osittain ja männyistä tulee vihreys ja kuusista. Sain siis itselleni uuden harrastuksen missä voi taas pelailla värien ja luovuuden kanssa yhdessä.

 Nyt voi sitten rauhassa keskittyä tulevaan veneen kevätkunnostukseen. talven aikana veneeni on saanut vähän uutta puutta kaarien tueksi ja nyt minun tehtäväni on ensin tervata uusi puu ja sen jälkeen normaalit kyllästyspuuhat ja lakkaukset, tarpeen mukaan. Tänä kesänä "MeriAnne" pääseenkin ihan omaan rantaan ja kesällä voimme alkaa kyntää järven aalloilla ihan tosissaan. Sitä odotellen.

Kevät iloa lukijoille toivoo Anne:)

Ikkuna luontoon

Pääsiäispäivä. Kesäaika alkoi.

Kun aamulla heräsin aikaisin, paloi vielä ulkotulet jotka olin illan hämärtyessä sytyttänyt tien reunaan, minun Pääsiäistulet.

Hissukseen heräilin tähän päivään sytytellen myös tänne sisälle kynttilöitä paljon.
Tämän Pääsiäisen olen sytytellyt myös tuohuksia jotka viimeisimmät ostimme Lintulan luostarissa käydessämme. Veimme sinne ystäväni joka oli käymässä täällä Heinävedellä, hän meni Lintulan aamupalvelukseen ja olimme siellä jo klo 7.30.
Me lähdimme ajelemaan Valamoon ja siellä aamupalalle ja tarkoitukseni oli mennä ihmeitä tekevän ikonin luo mutta eihän niin aikaisin olleet vielä avanneet paikkoja joten se siirtyi myöhemmäksi.
Kun haimme ystäväni pois Lintulasta ja kerroin kuinka kävi niin hän pahoitteli että en päässyt "toimittamaan"omaa asiaani. Ei mitään, matka oli muuten varsin hyvä ja saimme myös Lintulan miljöötä kierrellä odottaessamme palveluksen päättymistä. Rauhallista ja kaunista. Pyhää.

Tuona samaisena päivänä tapahtui kummia. Olin mökin keittiössä ja satuin näkemään kuinka joku tippui taivaasta, pöllähti hangelle lintujen syömäpaikan eteen! Katsoin ihmeissäni mikä se on? Lumi pöllysi ja siivet viuhtoi-näkyi vain kovaa huitomista ja harmaata ja mustaa???
Sitten hangesta nousi jotakin ja tajusin että suuri pöllö oli tullut kuin salama kirkkaalta taivaalta ja syöksyi saalistamaan hangen alta luultavasti myyriä. Seurasin aivan haltioituneena näytelmää, joka minulle tarjoiltiin aivan aitiopaikalta. En pystynyt tekemään mitään, minun olisi pitänyt pakata tavaroita Kotkan reissua varten, mutta tuo suuri, kaunis lintu vei huomioni täydellisesti ja olin aivan huumaantunut linnun touhuista. Pitkän aikaa se maahan vaanien, aivan paikallaan koivun oksalla tarkkaili ja sitten taas yht äkkiä vvvhhummm! Kaivautui hangen sisään ja taas tuo siipien harotus ja huiskinta kun pää touhusi hangen sisällä, mikä näky! Ja mikä nopeus.
Seurasin pöllön touhuja ainakin puolitoista tuntia koska
 aiemmin täällä en itse ollut nähnyt tätä kaveria.
Selvitin lintukirjasta mikä pöllö on kyseessä ja lapinpöllöhän se oli. Jonnekin hävisi sitten yön tultua mutta minä olin puhelimen kameralla yrittänyt tallentaa uutta tuttavuutta vaan ei siitä kunnolla kuvaa saannut. Seuraavana aamuna vieras saapui uudestaan.
Istua kökötti koivun oksalla ja kun miesystäväni meni polulla ohitse kohti järveä, niin katsoivat vain toisiaan ja ei ollut pöllö moksiskaan. Korkeintaan kolme metriä väliä.
Sitten lähdin minä avannolle perulainen poncho päälläni ja pysähdyin polulle pöllöä katsellen, tapitimme toisiamme jonkin aikaa ja höpöttelin juttuja. Pöllö lähti siitä lentoon ja piti ääniä metsän reunaan päästyään jolloin kuulin se olleen naaras puolinen ja nyt tiedän että pesimistouhut on meneillään. Naaras munii huhti-toukokuussa yleensä 3-6 valkeaa munaa, joita se hautoo koiraan ruokkimana noin 1kk. Poikaset jättävät pesän noin 3-4 viikkosina ja lentävät noin 40-50 vrk iässä.
Kirjassa mainitaan erityistä: vaarallinen pesällään, voi hyökätä päälle. Niin että en mene sitten uteliaana seikkailemaan liian lähelle, mutta nyt tiedän että meillä on tuolla metsän reunamilla tulossa iloinen perhetapahtuma.

Olin noihin aikoihin lukenut Kaija Juurikkalan kirjaa" sielu ei nuku" ja siellä puhuttiin voimaeläimistä, kuinka ne saattavat ilmestyä kolmesti sinulle. No tästä päästään viime jouluun kun ystäväpariskunta antoi minulle lahjaksi pöllötyynyn. Mustavalkoisen. Ihmettelin silloin että mitäköhän tää meinaa? Että pöllö? Eihän minulla ole mitään pöllöä? Mihin tää liittyy?
No nyt kun sitten ilmestyi ihan oikea pöllö ja vieläpä samana päivänä kun koirani Leo kuoli kaksi vuotta sitten, ja kolmas kerta seuraavana päivänä jolloin oikein keskustelimme tuossa polulla uuden tuttavan kanssa- silloin aloin ymmärtää että nämähän ovat kaikki merkkejä ja nyt minun voimaeläimeni sitten selvisi. Kiitos universumi, kiitos, kiitos kiitos!
Pöllö tuli taivaasta ihan kirjaimellisesti ja toi tullessaan viestin minulle.
 Sillä olen uskonut jo pitkään että meidän rakkaat jotka ovat siirtyneet Taivaspaikoille auttavat meitä täällä. Sain taas yhden selvän osoituksen siitä ja se on lohduttava, voimaannuttava ajatus ja minulle totta.

Muistan vuosia sitten asiakkaan kertoneen erään yhteisen tuttumme lähettäneen tämän asiakkaan juuri minun luokse koska oli nähnyt minun voimaeläimen ja tiesi että voin auttaa. Oli tuumannut että mene Annen luo, olen nähnyt hänen voimaeläimen, hän auttaa sinua. Silloin ajattelin että, ahaa, itse en tiennyt vielä mikä on oma voimaeläimeni mutta tämä yhteinen tuttumme oli selvännäkijä, on edelleen.

Tänä aamuna tuli mustarastas lintulaudalle, eilen käpytikka, uusina kavereina. Oravat ovat lisääntyneet ja juoksevat nyt hangella parhaimmillaan kolme peräkanaa, hurjat kilpajuoksut on käynnissä ja mikä on kirmaillessa kun hankikanto parhaimmillaan ja tasaista aakeaa laakeaa noin pieniä otuksia ajatellen.
Omat kintut kyllä upposi eilen polulla kun oli ollut suojakeli koko päivän, vaan se on se retki tuonne avantopakastearkulle - se on pieni vaiva jos paarustaa hangessa nilkat nyljyen kun lopputuloksena saa kokea sen mahtitunteen pitkin ihoa, järviveden suloinen kosketus ja jälkikihelmöinti.

Elämäni pieniä ja suuria nautintoja, kiitollisin mielin, Pääsiäisen jatkoja toivotellen Anne keskellä luontoikkunaa

Luopumisen vaikeus ja vapaus

Luopua tutusta ja turvallisesta. Luopua totutusta. Luopua jostakin jonka olet saavuttanut. Luopua elämästä joka ei ollutkaan sinua varten tai se tuli siihen pisteeseen ettei muuta ollut tehtävissä kuin luopua. Luopua työpaikasta. Luopua avioliitosta. Luopuminen tuntuu olevan ihmisille hyvin vaikeaa. Miksiköhän? Pelko? Uusien asioiden, ihmisten, elämän, toimeentulon, selviytymisen pelko?
Muistan tilanteen kun jouduin sanomaan itseni irti Kotkan kaupungilta päivähoidon virasta. Silloin vääntöä oli jatkunut niin pitkään että lopulta luopuminen vakituisesta virasta teki todella hyvää. Tunsin kuin kahleet olisivat irrronneet ja kulkiessani kadulla jalat ei koskettaneet enää maahan.
Epävarmuus miten tästä eteenpäin selvitään ei himmentänyt tuota vapauden tunnetta, koin valtavan helpotuksen koska näin tilanteen mahdottomuuden ja siksi ratkaisu oli tehtävä.

Samaa helpotusta tunsin myös paikkakuntaa vaihtaessa. Halusin kokeilla siipiäni ja mahdollisuuksiani uudella paikkakunnalla. Sain mahdollisuuden "aloittaa aivan puhtaalta pöydältä". Toivoin, että uudella paikkakunnalla olisi paremmat mahdollisuudet työllistää itsensä. Nyt kaksi vuotta on mennyt ja on tullut aikalailla selväksi että shiatsuhoidoilla ei ole kysyntää tarpeeksi. Hoitola täällä jäi ja nyt on tilanne se, että olen irtisanonut myös Kotkassa olleen hoitolan. Sitäkin päätöstä siirsin koska halusin olla varma asiasta. Nyt kuitenkin tuli aika luopua myös siitä. Luopua tutusta ja turvallisesta. Heittäytyä elämään vailla varmaa tietoa kuinka tässä käy?

Minulle luopuminen paikkakunnasta toi ihmeelisen vapauden tunteen, tosi voimakkaan ja se tuli täällä Heinävedellä aivan vieraiden ihmisten keskellä. Oli niin uskomattoman mukavaa liikkua kylällä kenenkään tuntematta minua. Sitä kesti jonkin aikaa ja nautin tuosta ajasta valtavasti. Olin vieras, vieraalla paikkakunnalla, mutta tunsin oloni niin hyväksi -olin tullut kotiin. Koko elämäni Kotkan seudulla asuneena tämä uusi elämäni uudella paikkakunnalla, vapautti minut monesta sellaisesta asiasta mitä en enää kaivannut.
Tärkeimmät asiat minulle eli läheiseni ja ensimmäisinä nuoreni, kulkevat aina mukana, sydämessä ja ajatuksissa. Puhelimitse pidämme yhteyttä ja tapaamisia tulee aina milloin kelläkin on aikaa.
 Elämässä tärkeintä on elää ja nauttia siitä niin hyvin kuin pystyy. Itse koen saaneeni nyt sellaisen elämän mikä on minun näköinen. Saan olla luonnossa ja rauhallisessa ympäristössä. Saan nauttia tästä yltäkylläisyydestä mikä minulle juuri luonto antaa. Enempi kuin mikään tavara tai omaisuus. Elämässä haluan jakaa aikaani ja olla, keskittyä niihin jotka kanssani kulloinkin jakavat aikaa.Olla läsnä.

Tärkeänä pidän myös hiljentymistä, itsekseen oloa. Vaikka minusta yleensä saakin kuvan että olen seurallinen niin se ei tarkoita että haluan olla kaiken aikaa porukoissa ja saavutettavissa.
 On hyvä ja minulle ainakin ehdottoman tärkeää, saada nauttia vain omasta seurasta aika ajoin. En tarvitse virikkeitä minkään suhteen jatkuvalla syötöllä. Haluan nauttia hiljaisuudesta kuunnella sitä ja kuunnella myös omaa itseäni siinä hiljaisuudessa. Silloin pääsee itsensä kanssa sinuksi. Joskus pitää ihan "raivata tilaa omalle itselle" ja siinä vaan voi toivoa, ettei läheiset koe itseään syrjäytetyksi. Sitä en tarkoita, syrjäyttää ketään tai olla välinpitämätön, ainoastaan ottaa aikaa itselle jotta pystyy taas olemaan ihminen ihmiselle.

Tähän loppuun Anja Heikkisen kirjasta " Sydämestä" yksi tarina....

Vielä löysin

Vielä löysin laulujen lähteen
ilon keinuvan purjevenheen
se pullevin purjein matkaa
yli pilvien kauas jatkaa,
luo onnen laulujen lähteen

Onnen lähde iloa pulputtaa
pohja hohtaa auringon kultaa
kuka kerran löytää onnen lähteen
hän jaksaa uskoa nousevaan tähteen
hän jaksaa uskoa päivään uuteen
ja katsoa tulevaisuuteen....
.....ja katsoa tulevaisuuteen.



Rohkeutta, uskallusta, heittäytymistä elämän laineille
tässä alkavassa keväässä toivoo Anne