Merellä

Viimeinen lokakuuta.

Tein myös tämän vuoden viimeisen matkan veneelläni MeriAnnella, sattuneesta syystä hinattuna mutta kuitenkin.
Pääsin sinne minne halusin, kiitos ystäväni.

Minun oli suorastaan pakko lähteä yksin tekemään retki Hietakarille.
Tunsin sen sunnuntaina aamulla ja aloitin pikaiset valmistelut.

Jo tottuneena reissaajana siinä ei kauan nokka tuhissut kun kamat oli kasassa!
 Autossa on oikeastaan jo valmiina määrätyt tarvikkeet ettei niitä aina tarvitse raahailla ylös ja alas. Siitä pakettiauto on viisas valinta.

Keli oli jo kylmä.
 Puhutaan samasta päivästä jolloin käännyttiin talviaikaan.

Rekvisiittaa piti siis ottaa mukaan aika tavalla, koska tarkoitus oli yöpyä vielä Hietsulla. Lämmintä vaatetta ja kerrospukeutumisen ihme.
 Pressu laavua varten. Kirves, saha, vesuri. Kaikki edellisiltä reissuilta autossa olleet puut. Hietsulla olisi kyllä meren sinne kuljettamia puita mutta ne ei välttämättä ole aivan kuivia.

Pääsimme perille ja jäin rannalle yksin.

 Kiskoin MeriAnnen hiekalle niin pitkälle kuin suinkin jaksoin ja raahasin pari isoa kiveä joihin köytin paatin.
Sitten tarkistin paikan mihin kannattaa pystyttää laavu ja vaihtoehtoja ei tällä kertaa ollut kuin tasan yksi: Johtuen navakasta pohjoistuulesta minun oli syytä olla nopea ja kantaa varustukset pika pikaa toiselle puolelle.

 Sain pressun kiinnitettyä "mustekaloilla" männyn oksien väliin ja se oli kuin tehty tähän tarkoitukseen. Maahan riitti myös oma osansa pressusta ja olin oikein tyytyväinen loppu tulokseen.
 Tämän jälkeen aloin tekemään puita, nakuttelin retkikirveellä mukanani tuomat puut pieniksi ja varustauduin näin tulevaan pimeyteen.
 Hain pitkin rantoja kaikenlaista lautaa ja puuta ja sahailin niitä sopiviksi, lämpimikseni.
 Tulet sytytin jo klo 13.30 koska kylmä pohjoinen tuuli voi olla varsin hyytävää. Sitä se oli tälläkin kertaa. Muuten ilma oli kirkas ja aurinkoinen ja siksi päivällä vielä selvisi hyvin.

Sain kuvattua hyvää matskua ajatellen tulevaa retkioppaan markkinointia, kunhan vaan saadaan videot yhdistettyä sopivaksi paketiksi. Hienoja kuvia pimenevästä illasta ja talven saapumisesta.

Yöllä todellakin tunsin laavussani kun pakkanen nousi, kylmyys iski päälle vaikka olin kuinka varautunut monin kerroksin.
Yön tunnit olivat pitkiä mutta halusin kokeilla miten selvitään ja kuuden tunnin jälkeen oli pakko nousta ylös kellon ollessa 02.00 yöllä.
 Olin  nukahdellut pieniksi hetkiksi mutta nyt oli vaan alettava sytyttelemään nuotiota koska kylmä alkoi jo vaikuttaa jäseniin.
Taas sahasin puita kuun loisteessa, upean tähtitaivaan alla. Keli oli kirkas, yölläkin. Hyvin tuo kuu valaisee vaikkei ihan täysikuu ollutkaan.

Pimeässä liikuin otsalamppuni varassa ja kävin muutamaan otteeseen Leon ja Niken hautakummulla tuulisella puolella tarkistamassa että lyhty paloi. Öljykynttilä toimii pitkään ja se näytti kivalta pimeässä yössä.
 Halusin vielä kerran sytyttää koirieni muistoksi tulet kummulle. Seuraavan kerran tänne tullaan vasta talven jälkeen, heti kun vedet ovat vapaina ja paatti saatu kunnostettua. Sellaista se on merimiehen elämä :)

Kun aamu viimein valkeni, näin että vesi oli laskenut ja reilusti - MeriAnne oli kuivilla! Sillä lailla. Myös pakkanen oli jäädyttänyt Hietsun keskellä olevan lätäkön ja hiekalla oli hienoinen lumikerros. Talvi todellakin tekee tuloaan.
Veneen penkit, konekoppa, kaikki valkoisena. Ja Hietsun kivet vaarallisen liukkaita.

Mutta olin tyytyväinen että tulin ja sain olla omien ajatusteni kanssa yksinäni. Se on äärimmäisen tärkeää minulle. Ja omani ymmärtävät tämän tarpeen. He tuntevat minut. Kiitos että annatte minun olla oma itseni.


Ystäväni Päivin lahjoittamasta kirjasta" Myötätuulta matkallesi" laitan tähän hetkeen sopivan runon......


Et voi vanhaan juuttua


Rohkeasti vaella

kohti uutta haastetta,

vaikket tiedä ollenkaan,

milloin saavut satamaan.



Vaihtuu tuttu maisema.

Köydet hiljaa irrota.

Et voi vanhaan juuttua,

kun on aika muuttua.


-Anna-Mari Kaskinen   - Ari Laitinen

Tuulen värit

Terveisiä pohjoisesta!

Pääsimme siskontyttöni Lenin kanssa tekemään hänen 20-vuotis syntymäpäivän kunniaksi retken Livohkaan. Kuusamon ja Posion korkeuksiin. Retkemme kesti viikon ja ensimmäisen yön nukuimme pakettiautossa Varkauden uimahallin nurkilla. Halusimme näin katkaista pitkää ajomatkaa kun kuskeja oli tasan yksi. Siitä sitten aamulla lähdimme jatkamaan reissua kohti Posiota.

Matka onnistui hyvin ja vitsailimme että tämä on Lenin 20 vuotis juhlakiertue. Olimme nimittäin aiemmin tehneet myös matkan pohjoiseen Lenin 16 vuotis juhlan kunniaksi ja nyt sitten tämä 20 vuotis kiertue:)

Majoituimme Livohkassa kahden hengen mökissä ja saimme tehdä pieniä patikointeja pitkospuita pitkin autiosaareen ja Hirsiniemeen. Filmasimme kovasti upeaa luontoa ja saimme myös hyvää materiaalia ajatellen minun tulevaa erikoismatkaoppaan tutkintoa ajatelleen.
 Leni muisti yhden haaveensakin tällä matkalla : Minustahan voisi tulla kuvaaja! Kerroin että olet siitä minulle maininnut aiemminkin, ja näin on. Toivottavasti tuo haave poikii polkuja uralle.

 Matka oli monella tapaa onnistunut. Saimme kunnolla jutella asioita ja laulaa ja nauraa tai olla vaan.Kuunnella paljon erilaista musiikkia.

Leni otti videota ihan tarkoituksellakin, ei vaan yllättäen kuten usein minua filmaa ja nyt laitan linkin josta löytyy Lenin kuvaamana pätkä Tuulen värit joka tehtiin upeassa tyynessä syysilmassa Livojärven rannalla.

Linkki on https://youtu.be/TeOopJL4oxY

Sain itse hoitaa omaa terveyttäni Livohkan hyvässä saunassa ja järvessä. Vesi oli jo niin kylmää että voi verrata avantouintiin mutta nautin suunnattomasti siitä että sain juosta löylyistä läheiseen järveen.  Yhtä Sauna kertaa kohti ravasin vedessä neljä kertaa ja siitäpä ehti kertyä ihan hyvät järvidippailut viikon aikana. Upea fiilis! Voimaannuttavaa todellakin.

Palasimme eilen reissultamme illalla myöhään, väsyneinä mutta onnellisina.
Monta muistoa rikkaampina.

                                    Erämaa

Erämaassa oppia voi sen:
Tärkeää on yksinkertainen.
Vaivaiskoivu, kelottunut puu,
polku, joka eteen avautuu,
lammen vesi syvän sininen,
valon kajo, tuuli hiljainen.

Erämaassa ymmärtää voi sen
tärkeää on elää kuunnellen.
Silloin puhuu ruska tunturin,
puro soittaa kielin tuhansin,
vaivaiskoivu lauluun puhkeaa,
joka korsi kiittää Jumalaa.

Erämaassa tuntea voi sen:
Levollisuus valtaa sydämen.
Parantaja lähellämme on
niinkuin tuuli, kajo auringon.
Niinkuin lumi maahan laskeutuu,
sielun haava hiljaa umpeutuu.

                               Kirjasta Saavu valo, Anna-Mari Kaskinen

Ihanaa värikästä syksyä, annetaan värien parantaa!

Arvokisa

Kotkan uuden kaupunkistrategian mukaiset arvot ovat reiluus, rohkeus ja rakkaus. Näin sain lukea oikeastaan hieman yllättyneenä kaupunkilehti Ankkurista keskiviikkona 22.8.2018.

Miksi yllätyin? Jotenkin minulla ei ole aivan tuo kuva ollut Kotkasta.
Ei varmaan monella muullakaan. Nyt kuitenkin jostain syystä aihe herätti
mielenkiintoni pohtimaan asiaa.

Palasin joulukuussa 2017 takaisin Kotkaan, lyhyeltä mutta varsin seikkaperäiseltä matkaltani Savoon.
Oleskelin pienessä Heinäveden kunnassa 3,5 vuotta ja tutustuin erilaiseen malliin selviytyä elämässä.

Voin sanoa että saarelaisena tuo savolaisuuden kohtaaminen ja opettelu ei välttämättä ollut aina kovin helppoa. Jotain kuitenkin on mitä haluaisin  tuoda sieltä tänne rannikolle.

Liittyessäni siellä mihin tahansa porukkaan, harrastusryhmään, tai ylipäätään kuljin ihmisten parissa, niin se tapa ottaa uusi, täysin vieras ihminen vastaan ja toivottaa tervetulleeksi on jotain sellaista, mitä täällä rannikolla kannattaisi myös ottaa käyttöön. Hyväntahtoinen lupsakkuus.

Se tuo hyvälle tuulelle ja minun ei tarvinnut kuin kuunnella savolaisten tarinoita, niin väkisinkin hymy nousee kasvoille. "Jos tiiät missä mieluummin
oesit ni mää hyvä immeenen sinne."

No minähän menin. Rannikolta Savon syrämmeen tietämättä mitä eteen tulee. Jouduin selittelemään miten Kotkasta ja mereltä tulee aivan toisenlaiseen maailmaan ja järven rannalle.
 Eniten ehkä minua se mietityttikin. Miten selviän ilman merta?
Veneenikin vein mukanani koska ajattelin että kyllähän "MeriAnne" seilaa järvelläkin. Ja "voe tokkiisa" - seilasi.

Aika kulki eteenpäin. Reissasin Heinäveden ja Kotkan väliä, kunnes tuli se hetki että opin kantapään kautta savolaisen luonteen syvimpiä puolia.

Enkä suinkaan väitä että kaikki savolaiset ovat kieroja, mutta olkaapa tarkkoja, jos joudutte pitemmäksi aikaa savolaisuuden kanssa tekemisiin, hyvänytahtoisuuden taakse voi kätkeytyä yllättäviä asioita.

Vaan "leoka pystyyn ku tulloo paha paekka pyssypähän aenae suu kiinni."

Niimpä monta kokemusta rikkaampana palasin kotikonnuille ja saan kiittää varmasti saarelaista sitkeyttä monesta asiasta.

Minulle Kotkalaisuus nousee ennenkaikkea meren kautta rakkaaksi.
Olen kotoisin Tiutisen saaresta ja tuossa pienessä yhteisössä kasvaneena, väittäisin olevan sisuni siemen.
Valitettavasti sitä eivät kuitenkaan päättäjät ymmärrä. Eivät ole ymmärtäneet ennen eivätkä näemmä ymmärrä vieläkään. Koulun ovat lakkauttaneet.
Satuin eilen autolla ajaessa kuulemaan haastattelua Tiutisesta. Sielläpä jotkut minulle vieraat ihmiset kertoilivat kuulumisia Tiutisesta tänä päivänä.
Itse muutin saaresta jo lähes 20 vuotta sitten mutta koen Tiutisen kuitenkin vahvasti vaikuttajana oman itseni kasvamiseksi juuri tällaiseksi mitä nyt olen.
Pienistä yhteisöistä nousee persoonia.

Arvomaailmaa nyt pohtien koen luontoarvot hyvin voimakkaana ja tärkeänä ihmisille. Kotkalainen luonto on tullut huomatuksi myös muualla ja siitä voi olla ylpeä hyvällä tavalla.
 Se ei tarkoita kuitenkaan että luonnon hyväksi ei tarvitsisi tehdä jatkuvasti työtä. Tarvitsee.
 Kuulen kuitenkin matkoillani paljon kiitosta matkailijoilta jotka kotkassa ovat käyneet että kaupunki on siisti ja kaunis, puistojensa ansiosta.
 Meren ympäröimä Kotka aiheuttaa myös suurta ihastusta.
 Meidän Kotkalaisten pitää myös huomata se. Usein käy niin että sitä sokeutuu omalle asuinpaikkakunnalleen.

Meren läsnäoloa voisimme hyödyntää vielä paljon enemmin matkailussa ja tarjota  erilaisia palveluja liittyen mereen ja historiaamme.
Tiutinen oli euroopan tiheimmin asuttu saari ennen sotia.

Kotkan päättäjille toivoisin nimenomaan rohkeutta ilmaista mielipiteitään kun puhutaan ihmisten hyvinvoinnista. Olemmepa sitten lasten, nuorten, vanhusten, työttömien asialla.
 Oikea laatuajattelu lähtee siitä, että kohdataan aidosti ihmiset ja auttamisen tulee näkyä myös teoissa, ei pelkästään puheissa.

Uskon ja toivon että tämä ajatus arvokisan taustalla on hyvä. Jollain tapaa tämä uusi aika lähtee kenties uuden Kotkan keulahahmon myötä liikkeelle. Näin toivon.

Pääsin opiskelemaan myös "matkailun osaajaksi- opastuspalveluihin" ja opinnot ovat käynnistyneet hyvin. Siitäpä seuraa varmastikin monta hyvää asiaa ajatellen myös tulevaisuudessa tehtäviäni, mm.Kotkan tuomista matkailijoiden tietoisuuteen. Innolla odotan uusia haasteita.

Ja loppuun savolainen sutkautus " Misteepä sen tietää, mihin pystyy ennen ku kokkeiloo."

                       Meren hengessä, Anne Sandberg

Vapauden hinta

Resepti kaikille


Ole oma itsesi.
Kuori itsekkyytesi ja itsesäälisi.
Poista epäystävällisten ajatusten
ja onnettomien tunteiden siemenet.

Karsi kaikki ennakkoluulot ja
murheet : Lisää tähän vankka usko,
että elämä on elämisen arvoista.

Sekoita joukkoon hyvin ajatus
siitä, että olet joku.
Korista huumorilla ja optimismilla
ja makeuta rakkaudella.

Lisää lopuksi luja päätös
elää täysillä päivän jokainen tunti,
tulkoon mitä tahansa.

Anna kiehua 365 päivää, koristele
hymyllä ja ystävällisillä sanoilla.
Tarjoile hyväntahtoisuuden ja
rohkeuden kera.

Pane merkille vaikutus.


Tämän reseptin löysin kansiosta johon olen tallentanut vuosien varrella erilaisia ajatuksia joita on tullut jostain vastaan. Mielestäni tämä sopi nyt juurikin tähän hetkeen ja ajankohtaan muutenkin. Niin omalla kohdallani kuin myös toivottavasti jaettavaksi mahdollisimman monien muidenkin kanssa.

Joskus tässä elämässä vaan tulee niitä epätoivon ja epäuskon hetkiä suhteessa elämään ja kanssaihmisiin. Johtunee siitä, että me kaikki olemme ja ajattelemme täällä niin eritavalla monestakin asiasta. Sehän se elämän rikkaus juurikin on.
 Jotenkin nyt vaan olen joutunut omalla kohdallani tekemään paljon töitä ymmärtääkseni ihmisluonnon käyttäytymistä.

Luen taas kerran kirjaa Parantava voima, vapaaksi menneisyyden taakasta, Caroline Myss. Tämä kirja kertoo armon parantavasta voimasta. Olen lukenut tämän ennenkin ja mielestäni tässä on erityisen hyvä opas vaikka kenelle luettavaksi. Voi vaikuttaa aluksi hyvin hankalaselkoiselta mutta kirja tuleekin lukea todella ajatuksella ja pala palalta, että oma ymmärrys pysyy mukana. Suosittelen.

Kirjassa sanotaan " Jokaisessa ihmisessä oleva ydin on puhtaan rakkauden ydinvoimaa, joka vain odottaa Jumalan sytyttävän sen. Mutta tie perille tuohon rakkauteen edellyttää, että kohtaamme synkät sisäiset paheemme, joiden takia epäitsekäs ja pyyteetön rakkaus on mahdotonta."

Ristin Pyhän Johanneksen mukaan nämä paheet tai seitsemän kuolemansyntiä, kuten hän niitä kutsuu, sytyttävät tuleen kielteisen toimintamme, kielteiset sanamme ja tekomme : Ylpeys, ahneus, ylellisyys, viha, ylensyönti, kateus ja laiskuus.

On hyvä pohtia omaa käyttäytymistään muita kohtaan. Uskon että tarkoitus olisi selvitä tästä elämästä niin ettei tarvitsisi jättää taakseen selvittämättömiä asioita. Se kuitenkin on helpommin sanottu kuin tehty. Olen jopa kuullut ohjeita miten pitäisi selvittää menneet suhteet koska niin paljon yhteistä on kuitenkin ollut. Niimpä niin. Ohjeet on aina helpompi jakaa muille kuin aloittaa omasta pesästä. Omista selvittämättömistä asioista. Oman kaapin möröistä.

Kun palasin tänne kotiseudulleni rannikolle joulukuussa viime vuonna niin ajatukseni ei ollut suinkaan alkaa penkoa vanhoja asioita. Jostain kumman syystä niin vain kävi. Yksi kerrallaan. Ihmissuhteita jotka olivat jääneet taakse. Niitä pöllähteli eteen ja tein mitä pystyin. Joidenkin kohdalla jouduin kuitenkin toteamaan että mikään ei muutu. Siitä tulee itsellekin surullinen olo. Paljon on kuitenkin hyvääkin tullut tällä välillä.

Tarkkana saa kuitenkin olla jatkuvasti siitä miten otat kuormaa kantaaksesi? Jotkut haluaisivat sysätä harteillesi omat taakkansa, ja ajattelevat että hoitajana sinun kuuluu toimia näin. Vaikka aika pitkälle olen hoitaja,  olen myös oma itseni ja minullakin on vapaa-aikani ja myös muita asioita tehtävänä joita en kaikille jaa. Nyt kuitenkin täytyy sen verran avautua että olen opiskelijana tällä hetkellä ja siksi en välttämättä ota yhteyksiä kaikkiin pyyntöihin. Haluan keskittyä asioihin rauhassa.

Vapaus tehdä omia valintoja ja elää itselleen sopivaa elämää aiheuttaa usein hämmästystä ympärillä, näen sen vaikken viitsi siitä mainita. Tähän tilaan päästäkseni on kuljettu pitkä ja kivinen tie, joten ei kannata kadehtia.

Ja selvittelyt jatkuvat edelleen, silti uskon että vielä jossain vaiheessa olen selvillä vesillä ja voin huokaista helpotuksesta.

Eilen olin taas tapaamassa pientä rakasta Seljaa joka huomenna tulee puolen vuoden ikään. Seljan touhuamista ja iloa seuratessa unohtuu kaikki muut asiat ja sanonkin Seljaa sellaiseksi maman piristäjäksi että parempaa ei voisi olla<3 Ihana rakas tyttömme. Tuo pienen lapsen ilo ja onni on niin tarttuvaa ja kaikki on vielä niin uutta ja ihmeellistä. Kumpa sellainen asenne säilyisi pitkään.

Tähän loppuun vielä paluu muistoihin....

" Vieläkö laulaa leppälintu
haassa lapsuuden,
vieläkö kukkii niityllä
ailakki punainen?

Vieläkö pitkin pirtin seinää
elämänlangat kiipeää?
Vieläkö pellon aidan takaa
Kaunikin kello helähtää?

Kertokaa kivelle jokaiselle
lapsuuden pihamaan
että ainoaakaan niistä
en unohda milloinkaan."

Hyvää syksyä toivotellen Anne:)

Koulun penkille

Kyllä se syksy jo kolkuttelee ovissa ja ikkunoissa.

Olin merellä sunnuntaina ja maanantaina ja väistämättä elokuun kuulaat illat alkavat vaihtua viileämmiksi. Niin tämä vuodenaikojen kierto vaan kulkee omaa tuttua tapaansa. Mutta on ollut hieno kesä, kertakaikkiaan!
Sain vietyä nyt itsekseni tuon omenapuusta tehdyn ristin ja istutin sen rautakangen kanssa hautakummulle Hietakariin. Nahkanyörein kiinnitin kiven jossa lukee nyt Nikke ja Leo <3
Tulen sinne vielä viemään lyhdyn kun edellisen oli jo aika ja ruoste hajottanut.
 MeriAnne puksuttaa kuten kuuluukin ja niimpä pääsen sinne aina kun sopiva hetki koittaa.

Olin tässä kuukauden päivät työnhakupainotteisella ATK- valmennus kurssilla ja sepä oli varsin mukava kokemus. Opettaja oli erinomainen ja sai annettua meille paljon valaisevaa tietoa liittyen tietotekniikkaan. Valmennuksen sisältö oli monipuolinen ja omalla kohdallani löysin myös sitä kautta seuraavan koulutuksen, millä pääsen laajentamaan osaamistani ja näin ollen kenties saan uusia polkuja kuljettavakseni. Opinnot alkavat jo ensi maanantaina joten koulun penkille mars mars.

Asiat vaan joskus tulevat ja pomppaavat eteen ja silloin kannattaa kuunnella tarkasti omaa sisäistä ohjausta. Se voi tuoda todella yllättäviä asioita tiellemme.

" Kun uskallat seurata intuitiotasi, todellisuudesta voi tulla taruakin ihmeellisempää."

Näin luki ystäväni Päivin antamassa muistipäiväkirjassa tämän viikon kohdalla. Pitänee paikkansa.

Samaisessa kirjassa tarot korttien sauvojen kutonen eli voitto.
 Sitäpä todellakin toivon tällä hetkellä. Sillä jouduin eriskummalliseen tilanteeseen luottaessani ihmiseen Heinävedellä.
 En uskonut varoituksia, vaan olin sitä mieltä että ihmisiä ei saa tuomita suin päin. Halusin antaa mahdollisuuden. Nyt siitä sinisilmäisyydestä olen joutunut sitten maksamaan "kovan hinnan".
Asia ratkeaa näinä hetkinä ja voin sanoa että kävi miten kävi, niin olen tehnyt sen mitä asian eteen ylipäätään pystyi tekemään. Aamen ja piste.

Tuolla ATK-valmennuskurssilla sain myös selville että voin itse kirjoittaa e-kirjan sähköisenä siis.
Minulla on työn alla oikeastaan kolmekin kirjaa.

 Nyt luulen että minun on saatava ulos itsestäni ihan ensimmäisenä tuo "Heinähattulan tarinat" ja sehän alkoi tietenkin siitä kun muutin valkeisentielle maaliskuun lopussa 2014.

 Olen kirjoitellut tarinaa sieltä lähtien ja heti kun aika antaa myöten alan työstämään kirjaa.
 Ehkäpä tässä syksyn pimeiden iltojen iloksi voin käydä kiinni aiheeseen. Linkin saavat sitten myöhemmin mahdollisesti blogini seuraajat.

" Lapset kertovat mitä he tekevät,

ukot mitä ovat tehneet ja

narrit mitä he tekisivät"

                                         - Johan Oxenstierna -


Ja loppuun savolainen sutkautus:

" Elähän mittää , eläkä vouhota , se tekköö joka ossoo

se joka ei ossoo arvostelloo"

Kiitos Inkalle <3

Värikylläistä syksyn odotusta toivoopi Anne :)

Kiitollisuutta ja anteeksiantoa

Ympyrä sulkeutuu.
Sellainen tunne on tullut itselleni. Seikkailut Heinävedellä olivat jotakin mikä oli tehtävä. Tilanne josta silloin lähdin liikkeelle oli päästä irti ylivoimaiselta tuntuvalta surulta koska läheisiäni oli mennyt muutaman vuoden sisään monia. Halusin myös aikaa itselleni ja nollata tilanteen.
Tuolloin sain kuulla sekä kommentteja rohkeudesta että ihmettelyjä.
Joskus vaan on aika kääntää aivan puhdas lehti elämässä. Uskaltaa tehdä se. Tuolloin vuonna 2014 kevät talvella se tuli minulle todeksi.

Nyt elokuun ensimmäisenä päivänä sain toteutettua myös yhden tärkeän tehtävän joka on odottanut oikeaa hetkeä. Leo koirani tuhkat vietiin Hietakarille, jonne myös perheemme ensimmäisen koiran Niken tuhkat on aikanaan viety.

Leon tuhkan vienti matkalle menimme yhdessä ystäväni kanssa ja kahdestaan tällä kertaa. Ilma oli erinomaisen kaunis ja menimme kahdella veneellä koska iso vene ei voinnut rantautua Hietakarille. Heitimme ankkurin ja MeriAnnella rantaan.
Ensin Niken muistolle kasatulle kivikummulle ja siitä lähti Leon tuhkien sirottelu, samoin kuin Niken tuhkien aikanaan. Kuljimme Hietakarin läpi levitellen Leon tuhkaa joka paikkaan. Kerroin missä oli mitäkin tapahtunut, muistelimme Leon seikkailuja. Kiipesin myös majakalle ja heitin tuhkaa neljään pääilmansuuntaan. Hyvää matkaa Leo <3

Palailimme taas majakalta nuotiopaikalle ja paistoimme makkarat ja muistimme kuinka ahnaasti Leo veti aina makkarat - tuskin purra malttoi! Joimme kahvit ystävämme muistolle.

Leon kuolemasta tuli siis 11.3 neljä vuotta eli tuhkat ovat odottaneet täällä kotkan kodissa sitä, että pääsen ne viemään sinne missä olemme seikkailleet yhdessä, siellä missä olemme kokeneet monia hienoja hetkiä ja retkiä.
Nyt Leo on siellä missä pitääkin.

Heinäveden ensimmäisen mökin pihalta kaadetusta omenapuusta tulee Hietakarille yhteinen risti Leolle ja Nikelle. Kivikummulle tulemme sen sijoittamaan.
 Ensimmäinen risti aikanaan löytyi Hietsulta. Poikani Ville teki sen meren siloittelemista puista ja sitä aina ihmeteltiin miten se kesti monet vuodet.
 Tälläkin hetkellä kivikummulla on joku pieni risti jonka jotkut ovat siihen laittaneet.
Kumpu on kasvanut vuosien saatossa.Ihmiset laittavat siihen muutaman kiven tuolla käydessään. Ystäväni Päivi ja hänen miehensä Esa aloittivat tuon että Hietsulla vieraillessaan laitetaan yksi kivi Niken hautakummulle.
Kumpu on kasvanut<3

Eilen sain tehtyä myös toisen pitkään suunnitelluista asioista.
Olen tehnyt Saamelais / Lapinrummun aikanaan Hollolassa vuonna 2012 mutta emme tuolloin ehtineet vihkiä rumpua kurssilaisten kesken yhdessä. Rummun teon oli meille opettamaasa lapinnoita Elli Maaret ja hän antoi meille mukaan myös ohjeet rummun vihkimiselle.
Nyt eilen Virluodossa pääsin viimein itse vihkimään oman rumpuni käyttöön. Olen kolvilla polttamalla kirjoittanut rummun sisäpuolelle puuosaan rummun tarkoituksen : kiitollisuuden ja anteeksiannon rumpu, Ellin kurssi 2012.

Eilen ulkosaaristossa, upeassa säässä, saimme yhdessä ystäväni kanssa toimitettua rituaalin, jota rummun vihkiminen edellyttää.

Ensimmäiseksi otetaan neljä elementtiä rumpuun.
MAA: Ota palanen maata käteesi ja hiero sillä rumpuasi, laita maapalanen samaan paikkaan mistä otitkin.
VESI: Mene jonnekin veden äärelle ja pirskottele vettä rummun kalvolle kädelläsi. (pieniä pisaroita)
ILMA: Nosta rumpu aurinkoon päin, anna tuulen ja ilman tulla rumpuusi.
TULI: Lämmitä rumpua tulen äärellä.

Näin kaikki neljä elementtiä on rummussani.
Vihkimisseremoniaan kuului määrätyt kuviot mitkä liittyivät myös neljään pääilmansuuntaan ja tein kaiken ohjeiden mukaisesti. Nyt rumpuni on valmiina auttamaan, minua ja kaikkia jotka apua tarvitsevat<3

Kiitollisuus nousee ylös korkeuksiin.

Kotkalaista asennetta

Viime maanantaina menin Kotkan uimala Katariinaan ja nimenomaan maauimalan puolelle, koska mielestäni saamme olla varsin tyytyväisiä että Kotkassa on maauimala. Jos ilma ei ole aurinkoinen niin sinne sopiikin vielä oikein mainiosti sekaan. Olen harrastanut uintia säännöllisesti varmaankin jo lähes 40 vuotta ja tuohon aikaan on mahtunut jos jonkinlaista tapahtumaa, sattumaa ja uimaria.

 Tällä kertaa jo altaseen päästyäni huomasin että hyvä homma, kuntouimareiden radalla ei ollut kuin yksi nainen. Kuvittelisi että nyt sujuu hyvin. Noh, hän ei tiennyt näemmä uisiko selkää, rinulia vai vaparia? Vaihtoi lennossa tyyliä ja onnistui sukkuloimaan radalla niin että katsoin paremmaksi sukeltaa toiselle puolelle. Silloin kuului puputusta kyseisen henkilön suunnalta ja kommentit olivat tarkoitettu ilmeisesti minulle. En jäänyt kuuntelemaan vaan jatkoin matkaani.

Kun sain kilometrit täyteen lähdin tyytyväisenä suoritukseeni suihkuun ja saunaan. Menin pikku saunaan ja huomasin että lauteilla oli useampi henkilö mutta katsoin mahtuvani vihta kädessä olevan vanhemman naisen viereen.

En puhunut mitään, istuin vain ja kuuntelin lauteilla olevien keskustelua. Äkkiä pääsi kärryille siitä, kuinka vieressäni istuvaa naista tuntui kismittävän yksi jos toinenkin asia, liittyen Kotkan rahojen tuhlaamiseen ilmeisesti.

 Hänen mielestään puistoihin on laitettu ihan liikaa rahaa ja sapokan ympäristöön sekä patsaisiin.  Myös venäläiset tuntuivat olevan naisen hampaissa.
 Onneksi muut saunassa istuvat kommentoivat ja kehuivat että onhan täällä kauniita puistoja ja kivahan se on.
Vieressäni istuva nainen muisteli sapokan aluetta suunnilleen" käpysotien" aikaan ja olisipa edes äänessä ollut haikeutta, mutta kun se oli pelkkää katkeraa vuodatusta!
 Venäläisistä nainen juputti "kun saavat vielä 24% halvemmalla kaiken ja tuossahan yksi istuu...." En tajunnut heti että tarkoitti minua, kunnes kanssa saunojat lähtivät pois niin tämä vieressä istuja katsoo minuun hänen huitoessa itseään samanaikaisesti vihtalla ja sanoo " Heitä nyt vaikka koko ämpärillinen! Do you understand?"
Siinä kohtaa vasta tajusin että luuli minua venäläiseksi ja katsoin naista ja sanoin "Olen kyllä suomalainen" jolloin nainen säpsähti, lähti vihtoineen pois ja ennen kuin pääsi ulos saunasta sanoin"kannattaisi vähän miettiä mitä puhuu" niskojaan nakellen poistui tämä kotkalainen pesutiloihin.
Olin melko pöyristynyt!

Kun ajaa uimahallin parkkipaikalle Tolsa areenan eteen, näkee mainostekstit isolla : "Kotkalaista asennetta" Nyt toivon että tämän kaltainen asenne ei ole laajemmassa määrin kotkalaista.

Muualla suomessa liikkuneena, opiskelujen aikaan eri paikkakunnilla, ja myös Heinävedellä asuneena olen kuullut pelkästään kiitosta juurikin Kotkan kauniista puistoista, kiitos Heikki Laaksosen, Kotkan siisteydestä, meren läheisyydestä ja luonnosta.
 Matkoillani yritän myös viedä tietoa Kotkasta missä liikunkin.
Olen voinut olla hyvällä tavalla ylpeä siitä että olen itse Kotkalainen tai tarkalleen Tiutislainen. Ja olen myös kuvitellut jo 57 vuotta olevani suomalainen, vaikkakin näin kauniina kesinä kuin nyt muutun miltei inkkariksi väritykseltäni. Ja totta puhuen 1/8 osaa minusta on kyllä saksalaista, isoäitini isä oli saksalainen kauppias. Mutta ei minussa venäläistä verta virtaa. Tämä nyt tiedoksi.

Jos samainen vihtamummo vielä istuu lauteilla viereeni ja huitoo minuakin siinä kiukuissaan, niin silloin lupaan avata sanaisen arkkuni ja kertoa millä tavoin voisi parantaa omalla kohdallaan tuota kotkalaista asennetta.
Elämä voisi alkaa näyttää hänellekin parempaa puolta. Toivottavasti.

Hyvää kesän jatkoa ja mukavia uinteja kaikesta huolimatta toivoo Anne