Vuosi on lopuillaan.
Katson harmaata maisemaa täältä kolmannen kerroksen keittiön ikkunasta. Tämä maisema on tullut varsin tutuksi lähes 20 vuoden aikana.
Nyt kuitenkin tilanne muuttuu ja en vielä tiedä minne suuntaan kulkuni.
Mistä löytyy paikka jossa voin asustella? Nyt on kaikki auki vielä tässä vaiheessa. Varmaa on vain että muutos tulee.
Olen joutunut työstämään asiaa nyt useampia kuukausia ja se ei ole ollut helpoimpia asioita elämässäni. Samanaikaisesti opiskelun myötä uusia asioita ja haasteita. Tässä tilanteessa saattaisi helposti mennä "pakka sekaisin".
Itseäni on kuitenkin auttanut se, että nyt saan tehdä ihan itse omat valintani. Mitä otan, mitä jätän. Kaikkeen ei riitä aika, joten nyt on oltava tarkkana mihin keskität voimasi.
Sellaisiin asioihin jotka kannustavat joista saat myös itsellesi jotain. On ihmisiä ja asioita jotka kuluttavat, vievät voimia.
Ja sitten on niitä asioita joista voimaannut ja niitä ihmisiä jotka läsnäolollaan ja vaikkapa ajatuksillaan saavat sinut kukoistamaan. Jos voin, valitsen seurani tarkoin. Koska näinä aikoina olen tarvinut kaikki mahdolliset "paukut" selvitäkseni.
Kiitos kaikille heille jotka ovat ymmärtäneet miltei ilman sanojakin. Kiitos heille, jotka ovat lähettäneet viestejä ja toivoneet jaksamista, voimia. Se on kuin telepaattisesti toiminut monessa tapauksessa. Iso lämmin kiitos ystävät<3 Sydämellinen kiitos omat aikuiset lapseni ja rakas lapsen lapseni Selja <3 Kyllä tästäkin selvitään.
Kirjoitan tähän lähes vuosi sitten ystäväni Päivin lahjoittamasta kirjasta ajatuksia tulevaan.
Se johdattakoon meitä vuoteen 2019 joka olkoon seesteisempi ja täynnä uusia mukavia asioita.
"Myötätuulta matkallesi"
Myötätuulta matkallesi
toivon tänäänkin.
Puhaltakoon elämääsi
tuuli lämpimin.
Avautukoon edessäsi
reitti rohkeuden.
uusin voimin, ystäväni,
kulkea voit sen.
Älä pelkää vastatuulta,
yötä ahdingon.
Reittiäsi vaella,
kun aika tullut on.
Myrskyn jälkeen tuuli laulaa
rauhan sanomaa.
Luottamukseen kulkija :
On aika uskaltaa.
-Anna-Mari Kaskinen -
sunnuntai 30. joulukuuta 2018
sunnuntai 23. joulukuuta 2018
Kertovat joulun jo saapuvan
Kertovat joulun jo saapuvan
ja kellojen soiton kuulen.
Yhäkö tähän maailmaan
joulun mahtuvan luulen.
Paljon on täällä pelkoa
ja tuskaa ihmisten teillä,
Missä on paikka ja missä on sija
hyvyyden enkeleillä?
Kertovat joulun jo saapuvan
ken siellä kelloja soittaa?
Kuuntelen hiljaista helkkyvää kieltä :
Rakkaus elää ja voittaa!
Yhä on jossain enkelten voima
pahuuden muureja vastaan.
Turhaan ei tuutinut jouluna kerran
Neitsyt Maria lastaan.
RAUHALLISTA JOULUA sekä TOIVEIKASTA TULEVAA VUOTTA 2019
Toivoo Anne Sandberg
keskiviikko 19. joulukuuta 2018
TUHMA PUKKI JA KILTTI TONTTU
Tämä on aikuisten joulusatu :
Olipa kerran sinisilmäinen tonttutyttö, joka päätti lähteä kiertämään vähän maailmaa. Alkuun ajatteli ottaa vähän pienemmän paikkakunnan ja katsoa miten siitä selviää.
Hän uskoi ihmisten hyvyyteen, vaikka oli jo monet kerrat kokenut takaiskuja, pettymyksiä ja väärinymmärryksiä. Silti tämän tontun sisällä sykkii rakastava sydän ja hän haluaa elää niin, että jakaa myös tuota valoa sisältään missä liikkuukin.
Koska on niin sinisilmäinen ja avoin tonttu, ei aina osaa olla varuillaan, niimpä tuhma pukki pääsi ujuttamaan itsensä tontun lämpöön. Tonttu kun kulkee täällä maailmassa jakaen rakkautta ympärilleen. Se on hänen tehtävänsä.
Tuhma pukki ei ymmärtänyt että tonttu kulkee vapaana jotta voi viedä iloa ympäriinsä.
Tuhma pukki koki ettei ole elämässään saanut rakkautta, ja siksi törmättyään tonttuun halusikin tontun itselleen vangiksi jotta kaikki rakkaus tulisi hänelle ja vain hänelle. Siihen ei tonttutyttö voinut suostua, koska tehtävänsä vaatii liikkumista, ihmisten parissa ilon jakamista ja avointa, avarakatseista tapaa elää.
Tuhma pukki ihmetteli alkuun miksi tonttutyttö on niin pettynyt? Mitä niin pahaa on tapahtunut?
Ja pukki halusi auttaa tonttua. Mutta ei kuitenkaan halunnut kuulla tontun tarinaa, vaan kertoi omaa elämäänsä. Siihen oli tontun tyytyminen.
Aikansa jaksoi ja tunsi jo valon sisällään hiipuvan, kunnes viimeisillä tontun voimillaan pääsi tuhmaa pukkia pakoon. Palasi sinne mistä oli lähtenyt ja alkoi uudestaan kerätä voimia.
Ympärillään omat läheiset ja ystävät.
Tuhma pukki ei ymmärtänyt tärkeää asiaa : Rakkautta ei voi ostaa, se ansaitaan.
Tuhma pukki ei ymmärtänyt, kun tonttu itki ilosta jonkun ystävänsä kauniista sanoista vaikkapa nimipäiväkortissa, koska pukille merkitsi ainoastaan raha.
Katkerana tuhma pukki keksi mielestään hyvän tavan kostaa tonttutytölle ja muutti kaiken tarjoamansa avun velaksi, ja nyt tonttutyttö joutuu luopumaan asunnostaan että saa maksettua tuhman pukin keksimät velat.
Sadun loppu :
Tonttutyttö jatkaa työtään oppineena vielä paremmin sen, että ei kannata luottaa pukkeihin, ei tuhmiin eikä pahoihin.
Tonttutyttö kulkee polkuaan, sydän täynnä rakkautta ja repussaan lahjoja hyville ihmisille, niille jotka ymmärtää että ilman rahaakin voi jakaa hyvää mieltä.
Tonttutyttö bongattiin kulkemassa kolmantena adventtisunnuntaina ja ohiajava autoilija pysäytti autonsa ja otti kuvan ja laittoi facebookiin " positiivisen palautteen vallankumous" ja tonttutytön kuvan alla luki " Kiitos tälle hyvää mieltä tuottaneelle joulumuorille eilen Ruonalassa. Kyllä oli kiva ylläri työmatkalla! Hyvää joulua sulle!"
Sitäpä toivoo tonttutyttökin tai muori, ihan kuinka vaan!
Rakkaus elää ja voittaa. Hyvää joulua toivottaa läksynsä oppinut Tonttutyttö <3
lauantai 8. joulukuuta 2018
Raskasta Joulua
Eilinen konsertti sai hyvälle mielelle. Ajoimme siskontyttöni kanssa Kouvolaan kuuntelemaan heviversioita tutuista ja uusistakin joululauluista. Olimme jo aiempinakin vuosina puhuneet että lähdemme kuuntelemaan ja nyt sitten toteutimme ajatuksen.
Väkeä oli liikkeella paljon kuten toivottavaa onkin ja on se hienoa nähdä ja kuulla osaajia. Osallistua tietysti myös itse ja päästä fiiliksiin. Yöllä sitten palattiin lumisateessa laulellen takaisin Kotkaan. Kaikki hyvin.
Muuten elämässä on ollut raskaampaa jaksoa tarpoa tässä marraskuun läpi sohkassa ja voisin sanoa jopa rumemminkin mutta enpä nyt sano. Sen kuitenkin, että tämä koko vuosi siitä kun palasin Heinävedeltä Kotkaan on ollut minulle melkoista vuoristorataa. Suhteet ihmisiin ovat nyt näyttäneet minulle todelliset kasvonsa. Tuo Kotkan ja Heinäveden välinen 300 kilometriä oli oikeastaan hyvä matka. En ollut liian lähellä. Mutta tavallaan se ei kertonutkaan totuutta ja ihmissuhteet oli kuin jotakin kuorrutettua, ei sitä mitä ne oikeasti ovat. Aidoimmillaan.
Voimavarana minulla kuitenkin ovat omat nuoreni ja onnekseni heihin voin luottaa 100%.
Heiltä saan kuulla rehelliset mielipiteet ja kommentit ja luultavasti olen ne myös ansainnut. Yritän niistä ottaa oppia koska nuoret ovat juuri sitä varten. He opettavat meitä aikuisia ja koska nuorten on tulevaisuus niin meidän aikuisten jäärien kuuluisi kuunnella jälkipolvia. Niin se vaan menee.
Tämän vuoden kirkkain tähti on meillä tietenkin Selja kultainen, joka on tuonnut niin paljon hyvää elämäämme että sitä ei voi mitata millään mittarilla. Tuo pieni ihme hämmästyttää ja kummastuttaa viikottain aina jollain uudella taidolla. Seljan kirkaat ja tarkkaavaiset silmät ja naurava suu sulattaa kenet tahansa. Voi miten onnellinen olen tästä pienestä prinsessastamme. Sydän on tulvillaan rakkautta<3 Meidän oma päivänsäteemme <3
Täytyy myös aina muistaa että meidät vanhemmat on tarkoitettu lapsillemme sellaiseksi turvaverkoksi niin pitkään että he selviävät, omat siivet alkaa kantaa. Ja vanhempina me tuetaan ja kannustetaan, annetaan mahdollisuuksia. Loppujen lopuksi meidän tehtävä on ohjata rakastaen heitä ja turvallisesti saatella elämään, ei jäädä roikkumaan helmoihin ja puntteihin, vaan mahdollistaa lastemme kehittyminen omaksi itsekseen. Ja muistaa mikä vastuu on kasvattamisessa. Sitä ei voi sysätä kenellekään ja oikeastaan itse isovanhempien ympäröimänä kasvaneena, väittäisin että tuollaisessa turvallisessa yhteisössä oli sellaista voimaa mitä tämän päivän perheetkin tarvitsisivat.
Koko lähisuku osallistui kasvattamiseen tukien vanhempia. Sellaisessa yhteisössä on turvallista varttua. Pienet ympyrät tietysti oli myös fyysisesti koska asuimme saarimiljöössä.
Tästä kuluneen vuoden vaihderikkaasta ajasta jää kuitenkin toivo myös sellaisten asioiden suhteen mihin en itse pysty vaikuttamaan. Luottaen että kyllä elämä kantaa, edelleen.
Ystäväni Minnan kortista luin hänen kirjoittamana....."Hyvä ystävä kävelee silloin sisään,
kun muu maailma kävelee ulos. Sinä olet minulle juuri se ystävä."
Kiitos Minna<3 Oikeat sanat oikeaan aikaan.
Väkeä oli liikkeella paljon kuten toivottavaa onkin ja on se hienoa nähdä ja kuulla osaajia. Osallistua tietysti myös itse ja päästä fiiliksiin. Yöllä sitten palattiin lumisateessa laulellen takaisin Kotkaan. Kaikki hyvin.
Muuten elämässä on ollut raskaampaa jaksoa tarpoa tässä marraskuun läpi sohkassa ja voisin sanoa jopa rumemminkin mutta enpä nyt sano. Sen kuitenkin, että tämä koko vuosi siitä kun palasin Heinävedeltä Kotkaan on ollut minulle melkoista vuoristorataa. Suhteet ihmisiin ovat nyt näyttäneet minulle todelliset kasvonsa. Tuo Kotkan ja Heinäveden välinen 300 kilometriä oli oikeastaan hyvä matka. En ollut liian lähellä. Mutta tavallaan se ei kertonutkaan totuutta ja ihmissuhteet oli kuin jotakin kuorrutettua, ei sitä mitä ne oikeasti ovat. Aidoimmillaan.
Voimavarana minulla kuitenkin ovat omat nuoreni ja onnekseni heihin voin luottaa 100%.
Heiltä saan kuulla rehelliset mielipiteet ja kommentit ja luultavasti olen ne myös ansainnut. Yritän niistä ottaa oppia koska nuoret ovat juuri sitä varten. He opettavat meitä aikuisia ja koska nuorten on tulevaisuus niin meidän aikuisten jäärien kuuluisi kuunnella jälkipolvia. Niin se vaan menee.
Tämän vuoden kirkkain tähti on meillä tietenkin Selja kultainen, joka on tuonnut niin paljon hyvää elämäämme että sitä ei voi mitata millään mittarilla. Tuo pieni ihme hämmästyttää ja kummastuttaa viikottain aina jollain uudella taidolla. Seljan kirkaat ja tarkkaavaiset silmät ja naurava suu sulattaa kenet tahansa. Voi miten onnellinen olen tästä pienestä prinsessastamme. Sydän on tulvillaan rakkautta<3 Meidän oma päivänsäteemme <3
Täytyy myös aina muistaa että meidät vanhemmat on tarkoitettu lapsillemme sellaiseksi turvaverkoksi niin pitkään että he selviävät, omat siivet alkaa kantaa. Ja vanhempina me tuetaan ja kannustetaan, annetaan mahdollisuuksia. Loppujen lopuksi meidän tehtävä on ohjata rakastaen heitä ja turvallisesti saatella elämään, ei jäädä roikkumaan helmoihin ja puntteihin, vaan mahdollistaa lastemme kehittyminen omaksi itsekseen. Ja muistaa mikä vastuu on kasvattamisessa. Sitä ei voi sysätä kenellekään ja oikeastaan itse isovanhempien ympäröimänä kasvaneena, väittäisin että tuollaisessa turvallisessa yhteisössä oli sellaista voimaa mitä tämän päivän perheetkin tarvitsisivat.
Koko lähisuku osallistui kasvattamiseen tukien vanhempia. Sellaisessa yhteisössä on turvallista varttua. Pienet ympyrät tietysti oli myös fyysisesti koska asuimme saarimiljöössä.
Tästä kuluneen vuoden vaihderikkaasta ajasta jää kuitenkin toivo myös sellaisten asioiden suhteen mihin en itse pysty vaikuttamaan. Luottaen että kyllä elämä kantaa, edelleen.
Ystäväni Minnan kortista luin hänen kirjoittamana....."Hyvä ystävä kävelee silloin sisään,
kun muu maailma kävelee ulos. Sinä olet minulle juuri se ystävä."
Kiitos Minna<3 Oikeat sanat oikeaan aikaan.
keskiviikko 31. lokakuuta 2018
Merellä
Viimeinen lokakuuta.
Tein myös tämän vuoden viimeisen matkan veneelläni MeriAnnella, sattuneesta syystä hinattuna mutta kuitenkin.
Pääsin sinne minne halusin, kiitos ystäväni.
Minun oli suorastaan pakko lähteä yksin tekemään retki Hietakarille.
Tunsin sen sunnuntaina aamulla ja aloitin pikaiset valmistelut.
Jo tottuneena reissaajana siinä ei kauan nokka tuhissut kun kamat oli kasassa!
Autossa on oikeastaan jo valmiina määrätyt tarvikkeet ettei niitä aina tarvitse raahailla ylös ja alas. Siitä pakettiauto on viisas valinta.
Keli oli jo kylmä.
Puhutaan samasta päivästä jolloin käännyttiin talviaikaan.
Rekvisiittaa piti siis ottaa mukaan aika tavalla, koska tarkoitus oli yöpyä vielä Hietsulla. Lämmintä vaatetta ja kerrospukeutumisen ihme.
Pressu laavua varten. Kirves, saha, vesuri. Kaikki edellisiltä reissuilta autossa olleet puut. Hietsulla olisi kyllä meren sinne kuljettamia puita mutta ne ei välttämättä ole aivan kuivia.
Pääsimme perille ja jäin rannalle yksin.
Kiskoin MeriAnnen hiekalle niin pitkälle kuin suinkin jaksoin ja raahasin pari isoa kiveä joihin köytin paatin.
Sitten tarkistin paikan mihin kannattaa pystyttää laavu ja vaihtoehtoja ei tällä kertaa ollut kuin tasan yksi: Johtuen navakasta pohjoistuulesta minun oli syytä olla nopea ja kantaa varustukset pika pikaa toiselle puolelle.
Sain pressun kiinnitettyä "mustekaloilla" männyn oksien väliin ja se oli kuin tehty tähän tarkoitukseen. Maahan riitti myös oma osansa pressusta ja olin oikein tyytyväinen loppu tulokseen.
Tämän jälkeen aloin tekemään puita, nakuttelin retkikirveellä mukanani tuomat puut pieniksi ja varustauduin näin tulevaan pimeyteen.
Hain pitkin rantoja kaikenlaista lautaa ja puuta ja sahailin niitä sopiviksi, lämpimikseni.
Tulet sytytin jo klo 13.30 koska kylmä pohjoinen tuuli voi olla varsin hyytävää. Sitä se oli tälläkin kertaa. Muuten ilma oli kirkas ja aurinkoinen ja siksi päivällä vielä selvisi hyvin.
Sain kuvattua hyvää matskua ajatellen tulevaa retkioppaan markkinointia, kunhan vaan saadaan videot yhdistettyä sopivaksi paketiksi. Hienoja kuvia pimenevästä illasta ja talven saapumisesta.
Yöllä todellakin tunsin laavussani kun pakkanen nousi, kylmyys iski päälle vaikka olin kuinka varautunut monin kerroksin.
Yön tunnit olivat pitkiä mutta halusin kokeilla miten selvitään ja kuuden tunnin jälkeen oli pakko nousta ylös kellon ollessa 02.00 yöllä.
Olin nukahdellut pieniksi hetkiksi mutta nyt oli vaan alettava sytyttelemään nuotiota koska kylmä alkoi jo vaikuttaa jäseniin.
Taas sahasin puita kuun loisteessa, upean tähtitaivaan alla. Keli oli kirkas, yölläkin. Hyvin tuo kuu valaisee vaikkei ihan täysikuu ollutkaan.
Pimeässä liikuin otsalamppuni varassa ja kävin muutamaan otteeseen Leon ja Niken hautakummulla tuulisella puolella tarkistamassa että lyhty paloi. Öljykynttilä toimii pitkään ja se näytti kivalta pimeässä yössä.
Halusin vielä kerran sytyttää koirieni muistoksi tulet kummulle. Seuraavan kerran tänne tullaan vasta talven jälkeen, heti kun vedet ovat vapaina ja paatti saatu kunnostettua. Sellaista se on merimiehen elämä :)
Kun aamu viimein valkeni, näin että vesi oli laskenut ja reilusti - MeriAnne oli kuivilla! Sillä lailla. Myös pakkanen oli jäädyttänyt Hietsun keskellä olevan lätäkön ja hiekalla oli hienoinen lumikerros. Talvi todellakin tekee tuloaan.
Veneen penkit, konekoppa, kaikki valkoisena. Ja Hietsun kivet vaarallisen liukkaita.
Mutta olin tyytyväinen että tulin ja sain olla omien ajatusteni kanssa yksinäni. Se on äärimmäisen tärkeää minulle. Ja omani ymmärtävät tämän tarpeen. He tuntevat minut. Kiitos että annatte minun olla oma itseni.
Ystäväni Päivin lahjoittamasta kirjasta" Myötätuulta matkallesi" laitan tähän hetkeen sopivan runon......
Et voi vanhaan juuttua
Rohkeasti vaella
kohti uutta haastetta,
vaikket tiedä ollenkaan,
milloin saavut satamaan.
Vaihtuu tuttu maisema.
Köydet hiljaa irrota.
Et voi vanhaan juuttua,
kun on aika muuttua.
-Anna-Mari Kaskinen - Ari Laitinen
Tein myös tämän vuoden viimeisen matkan veneelläni MeriAnnella, sattuneesta syystä hinattuna mutta kuitenkin.
Pääsin sinne minne halusin, kiitos ystäväni.
Minun oli suorastaan pakko lähteä yksin tekemään retki Hietakarille.
Tunsin sen sunnuntaina aamulla ja aloitin pikaiset valmistelut.
Jo tottuneena reissaajana siinä ei kauan nokka tuhissut kun kamat oli kasassa!
Autossa on oikeastaan jo valmiina määrätyt tarvikkeet ettei niitä aina tarvitse raahailla ylös ja alas. Siitä pakettiauto on viisas valinta.
Keli oli jo kylmä.
Puhutaan samasta päivästä jolloin käännyttiin talviaikaan.
Rekvisiittaa piti siis ottaa mukaan aika tavalla, koska tarkoitus oli yöpyä vielä Hietsulla. Lämmintä vaatetta ja kerrospukeutumisen ihme.
Pressu laavua varten. Kirves, saha, vesuri. Kaikki edellisiltä reissuilta autossa olleet puut. Hietsulla olisi kyllä meren sinne kuljettamia puita mutta ne ei välttämättä ole aivan kuivia.
Pääsimme perille ja jäin rannalle yksin.
Kiskoin MeriAnnen hiekalle niin pitkälle kuin suinkin jaksoin ja raahasin pari isoa kiveä joihin köytin paatin.
Sitten tarkistin paikan mihin kannattaa pystyttää laavu ja vaihtoehtoja ei tällä kertaa ollut kuin tasan yksi: Johtuen navakasta pohjoistuulesta minun oli syytä olla nopea ja kantaa varustukset pika pikaa toiselle puolelle.
Sain pressun kiinnitettyä "mustekaloilla" männyn oksien väliin ja se oli kuin tehty tähän tarkoitukseen. Maahan riitti myös oma osansa pressusta ja olin oikein tyytyväinen loppu tulokseen.
Tämän jälkeen aloin tekemään puita, nakuttelin retkikirveellä mukanani tuomat puut pieniksi ja varustauduin näin tulevaan pimeyteen.
Hain pitkin rantoja kaikenlaista lautaa ja puuta ja sahailin niitä sopiviksi, lämpimikseni.
Tulet sytytin jo klo 13.30 koska kylmä pohjoinen tuuli voi olla varsin hyytävää. Sitä se oli tälläkin kertaa. Muuten ilma oli kirkas ja aurinkoinen ja siksi päivällä vielä selvisi hyvin.
Sain kuvattua hyvää matskua ajatellen tulevaa retkioppaan markkinointia, kunhan vaan saadaan videot yhdistettyä sopivaksi paketiksi. Hienoja kuvia pimenevästä illasta ja talven saapumisesta.
Yöllä todellakin tunsin laavussani kun pakkanen nousi, kylmyys iski päälle vaikka olin kuinka varautunut monin kerroksin.
Yön tunnit olivat pitkiä mutta halusin kokeilla miten selvitään ja kuuden tunnin jälkeen oli pakko nousta ylös kellon ollessa 02.00 yöllä.
Olin nukahdellut pieniksi hetkiksi mutta nyt oli vaan alettava sytyttelemään nuotiota koska kylmä alkoi jo vaikuttaa jäseniin.
Taas sahasin puita kuun loisteessa, upean tähtitaivaan alla. Keli oli kirkas, yölläkin. Hyvin tuo kuu valaisee vaikkei ihan täysikuu ollutkaan.
Pimeässä liikuin otsalamppuni varassa ja kävin muutamaan otteeseen Leon ja Niken hautakummulla tuulisella puolella tarkistamassa että lyhty paloi. Öljykynttilä toimii pitkään ja se näytti kivalta pimeässä yössä.
Halusin vielä kerran sytyttää koirieni muistoksi tulet kummulle. Seuraavan kerran tänne tullaan vasta talven jälkeen, heti kun vedet ovat vapaina ja paatti saatu kunnostettua. Sellaista se on merimiehen elämä :)
Kun aamu viimein valkeni, näin että vesi oli laskenut ja reilusti - MeriAnne oli kuivilla! Sillä lailla. Myös pakkanen oli jäädyttänyt Hietsun keskellä olevan lätäkön ja hiekalla oli hienoinen lumikerros. Talvi todellakin tekee tuloaan.
Veneen penkit, konekoppa, kaikki valkoisena. Ja Hietsun kivet vaarallisen liukkaita.
Mutta olin tyytyväinen että tulin ja sain olla omien ajatusteni kanssa yksinäni. Se on äärimmäisen tärkeää minulle. Ja omani ymmärtävät tämän tarpeen. He tuntevat minut. Kiitos että annatte minun olla oma itseni.
Ystäväni Päivin lahjoittamasta kirjasta" Myötätuulta matkallesi" laitan tähän hetkeen sopivan runon......
Et voi vanhaan juuttua
Rohkeasti vaella
kohti uutta haastetta,
vaikket tiedä ollenkaan,
milloin saavut satamaan.
Vaihtuu tuttu maisema.
Köydet hiljaa irrota.
Et voi vanhaan juuttua,
kun on aika muuttua.
-Anna-Mari Kaskinen - Ari Laitinen
perjantai 19. lokakuuta 2018
Tuulen värit
Terveisiä pohjoisesta!
Pääsimme siskontyttöni Lenin kanssa tekemään hänen 20-vuotis syntymäpäivän kunniaksi retken Livohkaan. Kuusamon ja Posion korkeuksiin. Retkemme kesti viikon ja ensimmäisen yön nukuimme pakettiautossa Varkauden uimahallin nurkilla. Halusimme näin katkaista pitkää ajomatkaa kun kuskeja oli tasan yksi. Siitä sitten aamulla lähdimme jatkamaan reissua kohti Posiota.
Matka onnistui hyvin ja vitsailimme että tämä on Lenin 20 vuotis juhlakiertue. Olimme nimittäin aiemmin tehneet myös matkan pohjoiseen Lenin 16 vuotis juhlan kunniaksi ja nyt sitten tämä 20 vuotis kiertue:)
Majoituimme Livohkassa kahden hengen mökissä ja saimme tehdä pieniä patikointeja pitkospuita pitkin autiosaareen ja Hirsiniemeen. Filmasimme kovasti upeaa luontoa ja saimme myös hyvää materiaalia ajatellen minun tulevaa erikoismatkaoppaan tutkintoa ajatelleen.
Leni muisti yhden haaveensakin tällä matkalla : Minustahan voisi tulla kuvaaja! Kerroin että olet siitä minulle maininnut aiemminkin, ja näin on. Toivottavasti tuo haave poikii polkuja uralle.
Matka oli monella tapaa onnistunut. Saimme kunnolla jutella asioita ja laulaa ja nauraa tai olla vaan.Kuunnella paljon erilaista musiikkia.
Leni otti videota ihan tarkoituksellakin, ei vaan yllättäen kuten usein minua filmaa ja nyt laitan linkin josta löytyy Lenin kuvaamana pätkä Tuulen värit joka tehtiin upeassa tyynessä syysilmassa Livojärven rannalla.
Linkki on https://youtu.be/TeOopJL4oxY
Sain itse hoitaa omaa terveyttäni Livohkan hyvässä saunassa ja järvessä. Vesi oli jo niin kylmää että voi verrata avantouintiin mutta nautin suunnattomasti siitä että sain juosta löylyistä läheiseen järveen. Yhtä Sauna kertaa kohti ravasin vedessä neljä kertaa ja siitäpä ehti kertyä ihan hyvät järvidippailut viikon aikana. Upea fiilis! Voimaannuttavaa todellakin.
Palasimme eilen reissultamme illalla myöhään, väsyneinä mutta onnellisina.
Monta muistoa rikkaampina.
Erämaa
Erämaassa oppia voi sen:
Tärkeää on yksinkertainen.
Vaivaiskoivu, kelottunut puu,
polku, joka eteen avautuu,
lammen vesi syvän sininen,
valon kajo, tuuli hiljainen.
Erämaassa ymmärtää voi sen
tärkeää on elää kuunnellen.
Silloin puhuu ruska tunturin,
puro soittaa kielin tuhansin,
vaivaiskoivu lauluun puhkeaa,
joka korsi kiittää Jumalaa.
Erämaassa tuntea voi sen:
Levollisuus valtaa sydämen.
Parantaja lähellämme on
niinkuin tuuli, kajo auringon.
Niinkuin lumi maahan laskeutuu,
sielun haava hiljaa umpeutuu.
Kirjasta Saavu valo, Anna-Mari Kaskinen
Ihanaa värikästä syksyä, annetaan värien parantaa!
Pääsimme siskontyttöni Lenin kanssa tekemään hänen 20-vuotis syntymäpäivän kunniaksi retken Livohkaan. Kuusamon ja Posion korkeuksiin. Retkemme kesti viikon ja ensimmäisen yön nukuimme pakettiautossa Varkauden uimahallin nurkilla. Halusimme näin katkaista pitkää ajomatkaa kun kuskeja oli tasan yksi. Siitä sitten aamulla lähdimme jatkamaan reissua kohti Posiota.
Matka onnistui hyvin ja vitsailimme että tämä on Lenin 20 vuotis juhlakiertue. Olimme nimittäin aiemmin tehneet myös matkan pohjoiseen Lenin 16 vuotis juhlan kunniaksi ja nyt sitten tämä 20 vuotis kiertue:)
Majoituimme Livohkassa kahden hengen mökissä ja saimme tehdä pieniä patikointeja pitkospuita pitkin autiosaareen ja Hirsiniemeen. Filmasimme kovasti upeaa luontoa ja saimme myös hyvää materiaalia ajatellen minun tulevaa erikoismatkaoppaan tutkintoa ajatelleen.
Leni muisti yhden haaveensakin tällä matkalla : Minustahan voisi tulla kuvaaja! Kerroin että olet siitä minulle maininnut aiemminkin, ja näin on. Toivottavasti tuo haave poikii polkuja uralle.
Matka oli monella tapaa onnistunut. Saimme kunnolla jutella asioita ja laulaa ja nauraa tai olla vaan.Kuunnella paljon erilaista musiikkia.
Leni otti videota ihan tarkoituksellakin, ei vaan yllättäen kuten usein minua filmaa ja nyt laitan linkin josta löytyy Lenin kuvaamana pätkä Tuulen värit joka tehtiin upeassa tyynessä syysilmassa Livojärven rannalla.
Linkki on https://youtu.be/TeOopJL4oxY
Sain itse hoitaa omaa terveyttäni Livohkan hyvässä saunassa ja järvessä. Vesi oli jo niin kylmää että voi verrata avantouintiin mutta nautin suunnattomasti siitä että sain juosta löylyistä läheiseen järveen. Yhtä Sauna kertaa kohti ravasin vedessä neljä kertaa ja siitäpä ehti kertyä ihan hyvät järvidippailut viikon aikana. Upea fiilis! Voimaannuttavaa todellakin.
Palasimme eilen reissultamme illalla myöhään, väsyneinä mutta onnellisina.
Monta muistoa rikkaampina.
Erämaa
Erämaassa oppia voi sen:
Tärkeää on yksinkertainen.
Vaivaiskoivu, kelottunut puu,
polku, joka eteen avautuu,
lammen vesi syvän sininen,
valon kajo, tuuli hiljainen.
Erämaassa ymmärtää voi sen
tärkeää on elää kuunnellen.
Silloin puhuu ruska tunturin,
puro soittaa kielin tuhansin,
vaivaiskoivu lauluun puhkeaa,
joka korsi kiittää Jumalaa.
Erämaassa tuntea voi sen:
Levollisuus valtaa sydämen.
Parantaja lähellämme on
niinkuin tuuli, kajo auringon.
Niinkuin lumi maahan laskeutuu,
sielun haava hiljaa umpeutuu.
Kirjasta Saavu valo, Anna-Mari Kaskinen
Ihanaa värikästä syksyä, annetaan värien parantaa!
lauantai 13. lokakuuta 2018
Arvokisa
Kotkan uuden kaupunkistrategian mukaiset arvot ovat reiluus, rohkeus ja rakkaus. Näin sain lukea oikeastaan hieman yllättyneenä kaupunkilehti Ankkurista keskiviikkona 22.8.2018.
Miksi yllätyin? Jotenkin minulla ei ole aivan tuo kuva ollut Kotkasta.
Ei varmaan monella muullakaan. Nyt kuitenkin jostain syystä aihe herätti
mielenkiintoni pohtimaan asiaa.
Palasin joulukuussa 2017 takaisin Kotkaan, lyhyeltä mutta varsin seikkaperäiseltä matkaltani Savoon.
Oleskelin pienessä Heinäveden kunnassa 3,5 vuotta ja tutustuin erilaiseen malliin selviytyä elämässä.
Voin sanoa että saarelaisena tuo savolaisuuden kohtaaminen ja opettelu ei välttämättä ollut aina kovin helppoa. Jotain kuitenkin on mitä haluaisin tuoda sieltä tänne rannikolle.
Liittyessäni siellä mihin tahansa porukkaan, harrastusryhmään, tai ylipäätään kuljin ihmisten parissa, niin se tapa ottaa uusi, täysin vieras ihminen vastaan ja toivottaa tervetulleeksi on jotain sellaista, mitä täällä rannikolla kannattaisi myös ottaa käyttöön. Hyväntahtoinen lupsakkuus.
Se tuo hyvälle tuulelle ja minun ei tarvinnut kuin kuunnella savolaisten tarinoita, niin väkisinkin hymy nousee kasvoille. "Jos tiiät missä mieluummin
oesit ni mää hyvä immeenen sinne."
No minähän menin. Rannikolta Savon syrämmeen tietämättä mitä eteen tulee. Jouduin selittelemään miten Kotkasta ja mereltä tulee aivan toisenlaiseen maailmaan ja järven rannalle.
Eniten ehkä minua se mietityttikin. Miten selviän ilman merta?
Veneenikin vein mukanani koska ajattelin että kyllähän "MeriAnne" seilaa järvelläkin. Ja "voe tokkiisa" - seilasi.
Aika kulki eteenpäin. Reissasin Heinäveden ja Kotkan väliä, kunnes tuli se hetki että opin kantapään kautta savolaisen luonteen syvimpiä puolia.
Enkä suinkaan väitä että kaikki savolaiset ovat kieroja, mutta olkaapa tarkkoja, jos joudutte pitemmäksi aikaa savolaisuuden kanssa tekemisiin, hyvänytahtoisuuden taakse voi kätkeytyä yllättäviä asioita.
Vaan "leoka pystyyn ku tulloo paha paekka pyssypähän aenae suu kiinni."
Niimpä monta kokemusta rikkaampana palasin kotikonnuille ja saan kiittää varmasti saarelaista sitkeyttä monesta asiasta.
Minulle Kotkalaisuus nousee ennenkaikkea meren kautta rakkaaksi.
Olen kotoisin Tiutisen saaresta ja tuossa pienessä yhteisössä kasvaneena, väittäisin olevan sisuni siemen.
Valitettavasti sitä eivät kuitenkaan päättäjät ymmärrä. Eivät ole ymmärtäneet ennen eivätkä näemmä ymmärrä vieläkään. Koulun ovat lakkauttaneet.
Satuin eilen autolla ajaessa kuulemaan haastattelua Tiutisesta. Sielläpä jotkut minulle vieraat ihmiset kertoilivat kuulumisia Tiutisesta tänä päivänä.
Itse muutin saaresta jo lähes 20 vuotta sitten mutta koen Tiutisen kuitenkin vahvasti vaikuttajana oman itseni kasvamiseksi juuri tällaiseksi mitä nyt olen.
Pienistä yhteisöistä nousee persoonia.
Arvomaailmaa nyt pohtien koen luontoarvot hyvin voimakkaana ja tärkeänä ihmisille. Kotkalainen luonto on tullut huomatuksi myös muualla ja siitä voi olla ylpeä hyvällä tavalla.
Se ei tarkoita kuitenkaan että luonnon hyväksi ei tarvitsisi tehdä jatkuvasti työtä. Tarvitsee.
Kuulen kuitenkin matkoillani paljon kiitosta matkailijoilta jotka kotkassa ovat käyneet että kaupunki on siisti ja kaunis, puistojensa ansiosta.
Meren ympäröimä Kotka aiheuttaa myös suurta ihastusta.
Meidän Kotkalaisten pitää myös huomata se. Usein käy niin että sitä sokeutuu omalle asuinpaikkakunnalleen.
Meren läsnäoloa voisimme hyödyntää vielä paljon enemmin matkailussa ja tarjota erilaisia palveluja liittyen mereen ja historiaamme.
Tiutinen oli euroopan tiheimmin asuttu saari ennen sotia.
Kotkan päättäjille toivoisin nimenomaan rohkeutta ilmaista mielipiteitään kun puhutaan ihmisten hyvinvoinnista. Olemmepa sitten lasten, nuorten, vanhusten, työttömien asialla.
Oikea laatuajattelu lähtee siitä, että kohdataan aidosti ihmiset ja auttamisen tulee näkyä myös teoissa, ei pelkästään puheissa.
Uskon ja toivon että tämä ajatus arvokisan taustalla on hyvä. Jollain tapaa tämä uusi aika lähtee kenties uuden Kotkan keulahahmon myötä liikkeelle. Näin toivon.
Pääsin opiskelemaan myös "matkailun osaajaksi- opastuspalveluihin" ja opinnot ovat käynnistyneet hyvin. Siitäpä seuraa varmastikin monta hyvää asiaa ajatellen myös tulevaisuudessa tehtäviäni, mm.Kotkan tuomista matkailijoiden tietoisuuteen. Innolla odotan uusia haasteita.
Ja loppuun savolainen sutkautus " Misteepä sen tietää, mihin pystyy ennen ku kokkeiloo."
Meren hengessä, Anne Sandberg
Miksi yllätyin? Jotenkin minulla ei ole aivan tuo kuva ollut Kotkasta.
Ei varmaan monella muullakaan. Nyt kuitenkin jostain syystä aihe herätti
mielenkiintoni pohtimaan asiaa.
Palasin joulukuussa 2017 takaisin Kotkaan, lyhyeltä mutta varsin seikkaperäiseltä matkaltani Savoon.
Oleskelin pienessä Heinäveden kunnassa 3,5 vuotta ja tutustuin erilaiseen malliin selviytyä elämässä.
Voin sanoa että saarelaisena tuo savolaisuuden kohtaaminen ja opettelu ei välttämättä ollut aina kovin helppoa. Jotain kuitenkin on mitä haluaisin tuoda sieltä tänne rannikolle.
Liittyessäni siellä mihin tahansa porukkaan, harrastusryhmään, tai ylipäätään kuljin ihmisten parissa, niin se tapa ottaa uusi, täysin vieras ihminen vastaan ja toivottaa tervetulleeksi on jotain sellaista, mitä täällä rannikolla kannattaisi myös ottaa käyttöön. Hyväntahtoinen lupsakkuus.
Se tuo hyvälle tuulelle ja minun ei tarvinnut kuin kuunnella savolaisten tarinoita, niin väkisinkin hymy nousee kasvoille. "Jos tiiät missä mieluummin
oesit ni mää hyvä immeenen sinne."
No minähän menin. Rannikolta Savon syrämmeen tietämättä mitä eteen tulee. Jouduin selittelemään miten Kotkasta ja mereltä tulee aivan toisenlaiseen maailmaan ja järven rannalle.
Eniten ehkä minua se mietityttikin. Miten selviän ilman merta?
Veneenikin vein mukanani koska ajattelin että kyllähän "MeriAnne" seilaa järvelläkin. Ja "voe tokkiisa" - seilasi.
Aika kulki eteenpäin. Reissasin Heinäveden ja Kotkan väliä, kunnes tuli se hetki että opin kantapään kautta savolaisen luonteen syvimpiä puolia.
Enkä suinkaan väitä että kaikki savolaiset ovat kieroja, mutta olkaapa tarkkoja, jos joudutte pitemmäksi aikaa savolaisuuden kanssa tekemisiin, hyvänytahtoisuuden taakse voi kätkeytyä yllättäviä asioita.
Vaan "leoka pystyyn ku tulloo paha paekka pyssypähän aenae suu kiinni."
Niimpä monta kokemusta rikkaampana palasin kotikonnuille ja saan kiittää varmasti saarelaista sitkeyttä monesta asiasta.
Minulle Kotkalaisuus nousee ennenkaikkea meren kautta rakkaaksi.
Olen kotoisin Tiutisen saaresta ja tuossa pienessä yhteisössä kasvaneena, väittäisin olevan sisuni siemen.
Valitettavasti sitä eivät kuitenkaan päättäjät ymmärrä. Eivät ole ymmärtäneet ennen eivätkä näemmä ymmärrä vieläkään. Koulun ovat lakkauttaneet.
Satuin eilen autolla ajaessa kuulemaan haastattelua Tiutisesta. Sielläpä jotkut minulle vieraat ihmiset kertoilivat kuulumisia Tiutisesta tänä päivänä.
Itse muutin saaresta jo lähes 20 vuotta sitten mutta koen Tiutisen kuitenkin vahvasti vaikuttajana oman itseni kasvamiseksi juuri tällaiseksi mitä nyt olen.
Pienistä yhteisöistä nousee persoonia.
Arvomaailmaa nyt pohtien koen luontoarvot hyvin voimakkaana ja tärkeänä ihmisille. Kotkalainen luonto on tullut huomatuksi myös muualla ja siitä voi olla ylpeä hyvällä tavalla.
Se ei tarkoita kuitenkaan että luonnon hyväksi ei tarvitsisi tehdä jatkuvasti työtä. Tarvitsee.
Kuulen kuitenkin matkoillani paljon kiitosta matkailijoilta jotka kotkassa ovat käyneet että kaupunki on siisti ja kaunis, puistojensa ansiosta.
Meren ympäröimä Kotka aiheuttaa myös suurta ihastusta.
Meidän Kotkalaisten pitää myös huomata se. Usein käy niin että sitä sokeutuu omalle asuinpaikkakunnalleen.
Meren läsnäoloa voisimme hyödyntää vielä paljon enemmin matkailussa ja tarjota erilaisia palveluja liittyen mereen ja historiaamme.
Tiutinen oli euroopan tiheimmin asuttu saari ennen sotia.
Kotkan päättäjille toivoisin nimenomaan rohkeutta ilmaista mielipiteitään kun puhutaan ihmisten hyvinvoinnista. Olemmepa sitten lasten, nuorten, vanhusten, työttömien asialla.
Oikea laatuajattelu lähtee siitä, että kohdataan aidosti ihmiset ja auttamisen tulee näkyä myös teoissa, ei pelkästään puheissa.
Uskon ja toivon että tämä ajatus arvokisan taustalla on hyvä. Jollain tapaa tämä uusi aika lähtee kenties uuden Kotkan keulahahmon myötä liikkeelle. Näin toivon.
Pääsin opiskelemaan myös "matkailun osaajaksi- opastuspalveluihin" ja opinnot ovat käynnistyneet hyvin. Siitäpä seuraa varmastikin monta hyvää asiaa ajatellen myös tulevaisuudessa tehtäviäni, mm.Kotkan tuomista matkailijoiden tietoisuuteen. Innolla odotan uusia haasteita.
Ja loppuun savolainen sutkautus " Misteepä sen tietää, mihin pystyy ennen ku kokkeiloo."
Meren hengessä, Anne Sandberg
maanantai 24. syyskuuta 2018
Vapauden hinta
Resepti kaikille
Ole oma itsesi.
Kuori itsekkyytesi ja itsesäälisi.
Poista epäystävällisten ajatusten
ja onnettomien tunteiden siemenet.
Karsi kaikki ennakkoluulot ja
murheet : Lisää tähän vankka usko,
että elämä on elämisen arvoista.
Sekoita joukkoon hyvin ajatus
siitä, että olet joku.
Korista huumorilla ja optimismilla
ja makeuta rakkaudella.
Lisää lopuksi luja päätös
elää täysillä päivän jokainen tunti,
tulkoon mitä tahansa.
Anna kiehua 365 päivää, koristele
hymyllä ja ystävällisillä sanoilla.
Tarjoile hyväntahtoisuuden ja
rohkeuden kera.
Pane merkille vaikutus.
Tämän reseptin löysin kansiosta johon olen tallentanut vuosien varrella erilaisia ajatuksia joita on tullut jostain vastaan. Mielestäni tämä sopi nyt juurikin tähän hetkeen ja ajankohtaan muutenkin. Niin omalla kohdallani kuin myös toivottavasti jaettavaksi mahdollisimman monien muidenkin kanssa.
Joskus tässä elämässä vaan tulee niitä epätoivon ja epäuskon hetkiä suhteessa elämään ja kanssaihmisiin. Johtunee siitä, että me kaikki olemme ja ajattelemme täällä niin eritavalla monestakin asiasta. Sehän se elämän rikkaus juurikin on.
Jotenkin nyt vaan olen joutunut omalla kohdallani tekemään paljon töitä ymmärtääkseni ihmisluonnon käyttäytymistä.
Luen taas kerran kirjaa Parantava voima, vapaaksi menneisyyden taakasta, Caroline Myss. Tämä kirja kertoo armon parantavasta voimasta. Olen lukenut tämän ennenkin ja mielestäni tässä on erityisen hyvä opas vaikka kenelle luettavaksi. Voi vaikuttaa aluksi hyvin hankalaselkoiselta mutta kirja tuleekin lukea todella ajatuksella ja pala palalta, että oma ymmärrys pysyy mukana. Suosittelen.
Kirjassa sanotaan " Jokaisessa ihmisessä oleva ydin on puhtaan rakkauden ydinvoimaa, joka vain odottaa Jumalan sytyttävän sen. Mutta tie perille tuohon rakkauteen edellyttää, että kohtaamme synkät sisäiset paheemme, joiden takia epäitsekäs ja pyyteetön rakkaus on mahdotonta."
Ristin Pyhän Johanneksen mukaan nämä paheet tai seitsemän kuolemansyntiä, kuten hän niitä kutsuu, sytyttävät tuleen kielteisen toimintamme, kielteiset sanamme ja tekomme : Ylpeys, ahneus, ylellisyys, viha, ylensyönti, kateus ja laiskuus.
On hyvä pohtia omaa käyttäytymistään muita kohtaan. Uskon että tarkoitus olisi selvitä tästä elämästä niin ettei tarvitsisi jättää taakseen selvittämättömiä asioita. Se kuitenkin on helpommin sanottu kuin tehty. Olen jopa kuullut ohjeita miten pitäisi selvittää menneet suhteet koska niin paljon yhteistä on kuitenkin ollut. Niimpä niin. Ohjeet on aina helpompi jakaa muille kuin aloittaa omasta pesästä. Omista selvittämättömistä asioista. Oman kaapin möröistä.
Kun palasin tänne kotiseudulleni rannikolle joulukuussa viime vuonna niin ajatukseni ei ollut suinkaan alkaa penkoa vanhoja asioita. Jostain kumman syystä niin vain kävi. Yksi kerrallaan. Ihmissuhteita jotka olivat jääneet taakse. Niitä pöllähteli eteen ja tein mitä pystyin. Joidenkin kohdalla jouduin kuitenkin toteamaan että mikään ei muutu. Siitä tulee itsellekin surullinen olo. Paljon on kuitenkin hyvääkin tullut tällä välillä.
Tarkkana saa kuitenkin olla jatkuvasti siitä miten otat kuormaa kantaaksesi? Jotkut haluaisivat sysätä harteillesi omat taakkansa, ja ajattelevat että hoitajana sinun kuuluu toimia näin. Vaikka aika pitkälle olen hoitaja, olen myös oma itseni ja minullakin on vapaa-aikani ja myös muita asioita tehtävänä joita en kaikille jaa. Nyt kuitenkin täytyy sen verran avautua että olen opiskelijana tällä hetkellä ja siksi en välttämättä ota yhteyksiä kaikkiin pyyntöihin. Haluan keskittyä asioihin rauhassa.
Vapaus tehdä omia valintoja ja elää itselleen sopivaa elämää aiheuttaa usein hämmästystä ympärillä, näen sen vaikken viitsi siitä mainita. Tähän tilaan päästäkseni on kuljettu pitkä ja kivinen tie, joten ei kannata kadehtia.
Ja selvittelyt jatkuvat edelleen, silti uskon että vielä jossain vaiheessa olen selvillä vesillä ja voin huokaista helpotuksesta.
Eilen olin taas tapaamassa pientä rakasta Seljaa joka huomenna tulee puolen vuoden ikään. Seljan touhuamista ja iloa seuratessa unohtuu kaikki muut asiat ja sanonkin Seljaa sellaiseksi maman piristäjäksi että parempaa ei voisi olla<3 Ihana rakas tyttömme. Tuo pienen lapsen ilo ja onni on niin tarttuvaa ja kaikki on vielä niin uutta ja ihmeellistä. Kumpa sellainen asenne säilyisi pitkään.
Tähän loppuun vielä paluu muistoihin....
" Vieläkö laulaa leppälintu
haassa lapsuuden,
vieläkö kukkii niityllä
ailakki punainen?
Vieläkö pitkin pirtin seinää
elämänlangat kiipeää?
Vieläkö pellon aidan takaa
Kaunikin kello helähtää?
Kertokaa kivelle jokaiselle
lapsuuden pihamaan
että ainoaakaan niistä
en unohda milloinkaan."
Hyvää syksyä toivotellen Anne:)
keskiviikko 29. elokuuta 2018
Koulun penkille
Kyllä se syksy jo kolkuttelee ovissa ja ikkunoissa.
Olin merellä sunnuntaina ja maanantaina ja väistämättä elokuun kuulaat illat alkavat vaihtua viileämmiksi. Niin tämä vuodenaikojen kierto vaan kulkee omaa tuttua tapaansa. Mutta on ollut hieno kesä, kertakaikkiaan!
Sain vietyä nyt itsekseni tuon omenapuusta tehdyn ristin ja istutin sen rautakangen kanssa hautakummulle Hietakariin. Nahkanyörein kiinnitin kiven jossa lukee nyt Nikke ja Leo <3
Tulen sinne vielä viemään lyhdyn kun edellisen oli jo aika ja ruoste hajottanut.
MeriAnne puksuttaa kuten kuuluukin ja niimpä pääsen sinne aina kun sopiva hetki koittaa.
Olin tässä kuukauden päivät työnhakupainotteisella ATK- valmennus kurssilla ja sepä oli varsin mukava kokemus. Opettaja oli erinomainen ja sai annettua meille paljon valaisevaa tietoa liittyen tietotekniikkaan. Valmennuksen sisältö oli monipuolinen ja omalla kohdallani löysin myös sitä kautta seuraavan koulutuksen, millä pääsen laajentamaan osaamistani ja näin ollen kenties saan uusia polkuja kuljettavakseni. Opinnot alkavat jo ensi maanantaina joten koulun penkille mars mars.
Asiat vaan joskus tulevat ja pomppaavat eteen ja silloin kannattaa kuunnella tarkasti omaa sisäistä ohjausta. Se voi tuoda todella yllättäviä asioita tiellemme.
" Kun uskallat seurata intuitiotasi, todellisuudesta voi tulla taruakin ihmeellisempää."
Näin luki ystäväni Päivin antamassa muistipäiväkirjassa tämän viikon kohdalla. Pitänee paikkansa.
Samaisessa kirjassa tarot korttien sauvojen kutonen eli voitto.
Sitäpä todellakin toivon tällä hetkellä. Sillä jouduin eriskummalliseen tilanteeseen luottaessani ihmiseen Heinävedellä.
En uskonut varoituksia, vaan olin sitä mieltä että ihmisiä ei saa tuomita suin päin. Halusin antaa mahdollisuuden. Nyt siitä sinisilmäisyydestä olen joutunut sitten maksamaan "kovan hinnan".
Asia ratkeaa näinä hetkinä ja voin sanoa että kävi miten kävi, niin olen tehnyt sen mitä asian eteen ylipäätään pystyi tekemään. Aamen ja piste.
Tuolla ATK-valmennuskurssilla sain myös selville että voin itse kirjoittaa e-kirjan sähköisenä siis.
Minulla on työn alla oikeastaan kolmekin kirjaa.
Nyt luulen että minun on saatava ulos itsestäni ihan ensimmäisenä tuo "Heinähattulan tarinat" ja sehän alkoi tietenkin siitä kun muutin valkeisentielle maaliskuun lopussa 2014.
Olen kirjoitellut tarinaa sieltä lähtien ja heti kun aika antaa myöten alan työstämään kirjaa.
Ehkäpä tässä syksyn pimeiden iltojen iloksi voin käydä kiinni aiheeseen. Linkin saavat sitten myöhemmin mahdollisesti blogini seuraajat.
" Lapset kertovat mitä he tekevät,
ukot mitä ovat tehneet ja
narrit mitä he tekisivät"
- Johan Oxenstierna -
Ja loppuun savolainen sutkautus:
" Elähän mittää , eläkä vouhota , se tekköö joka ossoo
se joka ei ossoo arvostelloo"
Kiitos Inkalle <3
Värikylläistä syksyn odotusta toivoopi Anne :)
Olin merellä sunnuntaina ja maanantaina ja väistämättä elokuun kuulaat illat alkavat vaihtua viileämmiksi. Niin tämä vuodenaikojen kierto vaan kulkee omaa tuttua tapaansa. Mutta on ollut hieno kesä, kertakaikkiaan!
Sain vietyä nyt itsekseni tuon omenapuusta tehdyn ristin ja istutin sen rautakangen kanssa hautakummulle Hietakariin. Nahkanyörein kiinnitin kiven jossa lukee nyt Nikke ja Leo <3
Tulen sinne vielä viemään lyhdyn kun edellisen oli jo aika ja ruoste hajottanut.
MeriAnne puksuttaa kuten kuuluukin ja niimpä pääsen sinne aina kun sopiva hetki koittaa.
Olin tässä kuukauden päivät työnhakupainotteisella ATK- valmennus kurssilla ja sepä oli varsin mukava kokemus. Opettaja oli erinomainen ja sai annettua meille paljon valaisevaa tietoa liittyen tietotekniikkaan. Valmennuksen sisältö oli monipuolinen ja omalla kohdallani löysin myös sitä kautta seuraavan koulutuksen, millä pääsen laajentamaan osaamistani ja näin ollen kenties saan uusia polkuja kuljettavakseni. Opinnot alkavat jo ensi maanantaina joten koulun penkille mars mars.
Asiat vaan joskus tulevat ja pomppaavat eteen ja silloin kannattaa kuunnella tarkasti omaa sisäistä ohjausta. Se voi tuoda todella yllättäviä asioita tiellemme.
" Kun uskallat seurata intuitiotasi, todellisuudesta voi tulla taruakin ihmeellisempää."
Näin luki ystäväni Päivin antamassa muistipäiväkirjassa tämän viikon kohdalla. Pitänee paikkansa.
Samaisessa kirjassa tarot korttien sauvojen kutonen eli voitto.
Sitäpä todellakin toivon tällä hetkellä. Sillä jouduin eriskummalliseen tilanteeseen luottaessani ihmiseen Heinävedellä.
En uskonut varoituksia, vaan olin sitä mieltä että ihmisiä ei saa tuomita suin päin. Halusin antaa mahdollisuuden. Nyt siitä sinisilmäisyydestä olen joutunut sitten maksamaan "kovan hinnan".
Asia ratkeaa näinä hetkinä ja voin sanoa että kävi miten kävi, niin olen tehnyt sen mitä asian eteen ylipäätään pystyi tekemään. Aamen ja piste.
Tuolla ATK-valmennuskurssilla sain myös selville että voin itse kirjoittaa e-kirjan sähköisenä siis.
Minulla on työn alla oikeastaan kolmekin kirjaa.
Nyt luulen että minun on saatava ulos itsestäni ihan ensimmäisenä tuo "Heinähattulan tarinat" ja sehän alkoi tietenkin siitä kun muutin valkeisentielle maaliskuun lopussa 2014.
Olen kirjoitellut tarinaa sieltä lähtien ja heti kun aika antaa myöten alan työstämään kirjaa.
Ehkäpä tässä syksyn pimeiden iltojen iloksi voin käydä kiinni aiheeseen. Linkin saavat sitten myöhemmin mahdollisesti blogini seuraajat.
" Lapset kertovat mitä he tekevät,
ukot mitä ovat tehneet ja
narrit mitä he tekisivät"
- Johan Oxenstierna -
Ja loppuun savolainen sutkautus:
" Elähän mittää , eläkä vouhota , se tekköö joka ossoo
se joka ei ossoo arvostelloo"
Kiitos Inkalle <3
Värikylläistä syksyn odotusta toivoopi Anne :)
sunnuntai 5. elokuuta 2018
Kiitollisuutta ja anteeksiantoa
Ympyrä sulkeutuu.
Sellainen tunne on tullut itselleni. Seikkailut Heinävedellä olivat jotakin mikä oli tehtävä. Tilanne josta silloin lähdin liikkeelle oli päästä irti ylivoimaiselta tuntuvalta surulta koska läheisiäni oli mennyt muutaman vuoden sisään monia. Halusin myös aikaa itselleni ja nollata tilanteen.
Tuolloin sain kuulla sekä kommentteja rohkeudesta että ihmettelyjä.
Joskus vaan on aika kääntää aivan puhdas lehti elämässä. Uskaltaa tehdä se. Tuolloin vuonna 2014 kevät talvella se tuli minulle todeksi.
Nyt elokuun ensimmäisenä päivänä sain toteutettua myös yhden tärkeän tehtävän joka on odottanut oikeaa hetkeä. Leo koirani tuhkat vietiin Hietakarille, jonne myös perheemme ensimmäisen koiran Niken tuhkat on aikanaan viety.
Leon tuhkan vienti matkalle menimme yhdessä ystäväni kanssa ja kahdestaan tällä kertaa. Ilma oli erinomaisen kaunis ja menimme kahdella veneellä koska iso vene ei voinnut rantautua Hietakarille. Heitimme ankkurin ja MeriAnnella rantaan.
Ensin Niken muistolle kasatulle kivikummulle ja siitä lähti Leon tuhkien sirottelu, samoin kuin Niken tuhkien aikanaan. Kuljimme Hietakarin läpi levitellen Leon tuhkaa joka paikkaan. Kerroin missä oli mitäkin tapahtunut, muistelimme Leon seikkailuja. Kiipesin myös majakalle ja heitin tuhkaa neljään pääilmansuuntaan. Hyvää matkaa Leo <3
Palailimme taas majakalta nuotiopaikalle ja paistoimme makkarat ja muistimme kuinka ahnaasti Leo veti aina makkarat - tuskin purra malttoi! Joimme kahvit ystävämme muistolle.
Leon kuolemasta tuli siis 11.3 neljä vuotta eli tuhkat ovat odottaneet täällä kotkan kodissa sitä, että pääsen ne viemään sinne missä olemme seikkailleet yhdessä, siellä missä olemme kokeneet monia hienoja hetkiä ja retkiä.
Nyt Leo on siellä missä pitääkin.
Heinäveden ensimmäisen mökin pihalta kaadetusta omenapuusta tulee Hietakarille yhteinen risti Leolle ja Nikelle. Kivikummulle tulemme sen sijoittamaan.
Ensimmäinen risti aikanaan löytyi Hietsulta. Poikani Ville teki sen meren siloittelemista puista ja sitä aina ihmeteltiin miten se kesti monet vuodet.
Tälläkin hetkellä kivikummulla on joku pieni risti jonka jotkut ovat siihen laittaneet.
Kumpu on kasvanut vuosien saatossa.Ihmiset laittavat siihen muutaman kiven tuolla käydessään. Ystäväni Päivi ja hänen miehensä Esa aloittivat tuon että Hietsulla vieraillessaan laitetaan yksi kivi Niken hautakummulle.
Kumpu on kasvanut<3
Eilen sain tehtyä myös toisen pitkään suunnitelluista asioista.
Olen tehnyt Saamelais / Lapinrummun aikanaan Hollolassa vuonna 2012 mutta emme tuolloin ehtineet vihkiä rumpua kurssilaisten kesken yhdessä. Rummun teon oli meille opettamaasa lapinnoita Elli Maaret ja hän antoi meille mukaan myös ohjeet rummun vihkimiselle.
Nyt eilen Virluodossa pääsin viimein itse vihkimään oman rumpuni käyttöön. Olen kolvilla polttamalla kirjoittanut rummun sisäpuolelle puuosaan rummun tarkoituksen : kiitollisuuden ja anteeksiannon rumpu, Ellin kurssi 2012.
Eilen ulkosaaristossa, upeassa säässä, saimme yhdessä ystäväni kanssa toimitettua rituaalin, jota rummun vihkiminen edellyttää.
Ensimmäiseksi otetaan neljä elementtiä rumpuun.
MAA: Ota palanen maata käteesi ja hiero sillä rumpuasi, laita maapalanen samaan paikkaan mistä otitkin.
VESI: Mene jonnekin veden äärelle ja pirskottele vettä rummun kalvolle kädelläsi. (pieniä pisaroita)
ILMA: Nosta rumpu aurinkoon päin, anna tuulen ja ilman tulla rumpuusi.
TULI: Lämmitä rumpua tulen äärellä.
Näin kaikki neljä elementtiä on rummussani.
Vihkimisseremoniaan kuului määrätyt kuviot mitkä liittyivät myös neljään pääilmansuuntaan ja tein kaiken ohjeiden mukaisesti. Nyt rumpuni on valmiina auttamaan, minua ja kaikkia jotka apua tarvitsevat<3
Kiitollisuus nousee ylös korkeuksiin.
torstai 5. heinäkuuta 2018
Kotkalaista asennetta
Viime maanantaina menin Kotkan uimala Katariinaan ja nimenomaan maauimalan puolelle, koska mielestäni saamme olla varsin tyytyväisiä että Kotkassa on maauimala. Jos ilma ei ole aurinkoinen niin sinne sopiikin vielä oikein mainiosti sekaan. Olen harrastanut uintia säännöllisesti varmaankin jo lähes 40 vuotta ja tuohon aikaan on mahtunut jos jonkinlaista tapahtumaa, sattumaa ja uimaria.
Tällä kertaa jo altaseen päästyäni huomasin että hyvä homma, kuntouimareiden radalla ei ollut kuin yksi nainen. Kuvittelisi että nyt sujuu hyvin. Noh, hän ei tiennyt näemmä uisiko selkää, rinulia vai vaparia? Vaihtoi lennossa tyyliä ja onnistui sukkuloimaan radalla niin että katsoin paremmaksi sukeltaa toiselle puolelle. Silloin kuului puputusta kyseisen henkilön suunnalta ja kommentit olivat tarkoitettu ilmeisesti minulle. En jäänyt kuuntelemaan vaan jatkoin matkaani.
Kun sain kilometrit täyteen lähdin tyytyväisenä suoritukseeni suihkuun ja saunaan. Menin pikku saunaan ja huomasin että lauteilla oli useampi henkilö mutta katsoin mahtuvani vihta kädessä olevan vanhemman naisen viereen.
En puhunut mitään, istuin vain ja kuuntelin lauteilla olevien keskustelua. Äkkiä pääsi kärryille siitä, kuinka vieressäni istuvaa naista tuntui kismittävän yksi jos toinenkin asia, liittyen Kotkan rahojen tuhlaamiseen ilmeisesti.
Hänen mielestään puistoihin on laitettu ihan liikaa rahaa ja sapokan ympäristöön sekä patsaisiin. Myös venäläiset tuntuivat olevan naisen hampaissa.
Onneksi muut saunassa istuvat kommentoivat ja kehuivat että onhan täällä kauniita puistoja ja kivahan se on.
Vieressäni istuva nainen muisteli sapokan aluetta suunnilleen" käpysotien" aikaan ja olisipa edes äänessä ollut haikeutta, mutta kun se oli pelkkää katkeraa vuodatusta!
Venäläisistä nainen juputti "kun saavat vielä 24% halvemmalla kaiken ja tuossahan yksi istuu...." En tajunnut heti että tarkoitti minua, kunnes kanssa saunojat lähtivät pois niin tämä vieressä istuja katsoo minuun hänen huitoessa itseään samanaikaisesti vihtalla ja sanoo " Heitä nyt vaikka koko ämpärillinen! Do you understand?"
Siinä kohtaa vasta tajusin että luuli minua venäläiseksi ja katsoin naista ja sanoin "Olen kyllä suomalainen" jolloin nainen säpsähti, lähti vihtoineen pois ja ennen kuin pääsi ulos saunasta sanoin"kannattaisi vähän miettiä mitä puhuu" niskojaan nakellen poistui tämä kotkalainen pesutiloihin.
Olin melko pöyristynyt!
Kun ajaa uimahallin parkkipaikalle Tolsa areenan eteen, näkee mainostekstit isolla : "Kotkalaista asennetta" Nyt toivon että tämän kaltainen asenne ei ole laajemmassa määrin kotkalaista.
Muualla suomessa liikkuneena, opiskelujen aikaan eri paikkakunnilla, ja myös Heinävedellä asuneena olen kuullut pelkästään kiitosta juurikin Kotkan kauniista puistoista, kiitos Heikki Laaksosen, Kotkan siisteydestä, meren läheisyydestä ja luonnosta.
Matkoillani yritän myös viedä tietoa Kotkasta missä liikunkin.
Olen voinut olla hyvällä tavalla ylpeä siitä että olen itse Kotkalainen tai tarkalleen Tiutislainen. Ja olen myös kuvitellut jo 57 vuotta olevani suomalainen, vaikkakin näin kauniina kesinä kuin nyt muutun miltei inkkariksi väritykseltäni. Ja totta puhuen 1/8 osaa minusta on kyllä saksalaista, isoäitini isä oli saksalainen kauppias. Mutta ei minussa venäläistä verta virtaa. Tämä nyt tiedoksi.
Jos samainen vihtamummo vielä istuu lauteilla viereeni ja huitoo minuakin siinä kiukuissaan, niin silloin lupaan avata sanaisen arkkuni ja kertoa millä tavoin voisi parantaa omalla kohdallaan tuota kotkalaista asennetta.
Elämä voisi alkaa näyttää hänellekin parempaa puolta. Toivottavasti.
Hyvää kesän jatkoa ja mukavia uinteja kaikesta huolimatta toivoo Anne
Tällä kertaa jo altaseen päästyäni huomasin että hyvä homma, kuntouimareiden radalla ei ollut kuin yksi nainen. Kuvittelisi että nyt sujuu hyvin. Noh, hän ei tiennyt näemmä uisiko selkää, rinulia vai vaparia? Vaihtoi lennossa tyyliä ja onnistui sukkuloimaan radalla niin että katsoin paremmaksi sukeltaa toiselle puolelle. Silloin kuului puputusta kyseisen henkilön suunnalta ja kommentit olivat tarkoitettu ilmeisesti minulle. En jäänyt kuuntelemaan vaan jatkoin matkaani.
Kun sain kilometrit täyteen lähdin tyytyväisenä suoritukseeni suihkuun ja saunaan. Menin pikku saunaan ja huomasin että lauteilla oli useampi henkilö mutta katsoin mahtuvani vihta kädessä olevan vanhemman naisen viereen.
En puhunut mitään, istuin vain ja kuuntelin lauteilla olevien keskustelua. Äkkiä pääsi kärryille siitä, kuinka vieressäni istuvaa naista tuntui kismittävän yksi jos toinenkin asia, liittyen Kotkan rahojen tuhlaamiseen ilmeisesti.
Hänen mielestään puistoihin on laitettu ihan liikaa rahaa ja sapokan ympäristöön sekä patsaisiin. Myös venäläiset tuntuivat olevan naisen hampaissa.
Onneksi muut saunassa istuvat kommentoivat ja kehuivat että onhan täällä kauniita puistoja ja kivahan se on.
Vieressäni istuva nainen muisteli sapokan aluetta suunnilleen" käpysotien" aikaan ja olisipa edes äänessä ollut haikeutta, mutta kun se oli pelkkää katkeraa vuodatusta!
Venäläisistä nainen juputti "kun saavat vielä 24% halvemmalla kaiken ja tuossahan yksi istuu...." En tajunnut heti että tarkoitti minua, kunnes kanssa saunojat lähtivät pois niin tämä vieressä istuja katsoo minuun hänen huitoessa itseään samanaikaisesti vihtalla ja sanoo " Heitä nyt vaikka koko ämpärillinen! Do you understand?"
Siinä kohtaa vasta tajusin että luuli minua venäläiseksi ja katsoin naista ja sanoin "Olen kyllä suomalainen" jolloin nainen säpsähti, lähti vihtoineen pois ja ennen kuin pääsi ulos saunasta sanoin"kannattaisi vähän miettiä mitä puhuu" niskojaan nakellen poistui tämä kotkalainen pesutiloihin.
Olin melko pöyristynyt!
Kun ajaa uimahallin parkkipaikalle Tolsa areenan eteen, näkee mainostekstit isolla : "Kotkalaista asennetta" Nyt toivon että tämän kaltainen asenne ei ole laajemmassa määrin kotkalaista.
Muualla suomessa liikkuneena, opiskelujen aikaan eri paikkakunnilla, ja myös Heinävedellä asuneena olen kuullut pelkästään kiitosta juurikin Kotkan kauniista puistoista, kiitos Heikki Laaksosen, Kotkan siisteydestä, meren läheisyydestä ja luonnosta.
Matkoillani yritän myös viedä tietoa Kotkasta missä liikunkin.
Olen voinut olla hyvällä tavalla ylpeä siitä että olen itse Kotkalainen tai tarkalleen Tiutislainen. Ja olen myös kuvitellut jo 57 vuotta olevani suomalainen, vaikkakin näin kauniina kesinä kuin nyt muutun miltei inkkariksi väritykseltäni. Ja totta puhuen 1/8 osaa minusta on kyllä saksalaista, isoäitini isä oli saksalainen kauppias. Mutta ei minussa venäläistä verta virtaa. Tämä nyt tiedoksi.
Jos samainen vihtamummo vielä istuu lauteilla viereeni ja huitoo minuakin siinä kiukuissaan, niin silloin lupaan avata sanaisen arkkuni ja kertoa millä tavoin voisi parantaa omalla kohdallaan tuota kotkalaista asennetta.
Elämä voisi alkaa näyttää hänellekin parempaa puolta. Toivottavasti.
Hyvää kesän jatkoa ja mukavia uinteja kaikesta huolimatta toivoo Anne
perjantai 22. kesäkuuta 2018
Hyvää Juhannusta
Terve päivä Pohjolahan,
terve Suomehen suvinen aika!
Terve lepikot lehtimään,
Kullan käköset helkkymään,
Terve lämpimät lounatuulet,
Lemmentuulet tuoksumaan,
Veet sinertämähän,
Maat vihertämähän,
Taivahan auteret tanhuamaan!
Paistaos armahin aurinko!
Terve päivä Pohjolahan,
Terve huomenen korein koitto,
Terve järeys järjen jään,
Terve sätehet lemmen sään!
Terve taivahan,maan ihanuudet,
Tuoreet uudet nyt ja ain,
Puut punertamahan,
Suut sorisemahan,
Kun sydän sykkivi syntymämaan,
Paistaos armahin aurinko!
-Eino Leino-
Ihanaa keski-kesän juhlaa lukijoille ja kaikille läheisilleni<3
Aamulla näytti vielä kylmältä ja sateiselta mutta nyt jo paistaa armas aurinko, kuten tuossa Leinon runossa toivotaan.
Kävin karvaisen lapsenlapseni Puffyn kanssa rannassa tyhjentämässä veneeni yöllisen sateen jäljiltä. Ei sitä paljon ollut kuitenkaan kertynyt. Puffy seurasi mielenkiinnolla mitä grammy touhuilee.
Sain nimittäin Juhannus kaveriksi Villen ja Gillionin reilut 2 vuotiaan Puffyn koska heillä farmilla on tänä Juhannuksena vähän isommat partyt ja koiriakin on mukana, mutta juurikin tähän aikuisikään ehtineitä uroksia jotka haluaisivat mittailla toisiaan, kuka kukin on? Ja meno villiintyi siihen malliin että Ville kysyi jo ennen kaikkien vieraiden saapumista että otanko pojan hoitoon? Tottahan toki!
Meillä oli Puffyn kanssa vähän meininkiä lähteä saareen mutta nyt tuo Luoja järjesti sellaisen myräkän tuonne merelle, että taitaa jäädä haaveeksi tänä Jussina. Puffylle kun keikka MeriAnnella olisi lajissaan ensimmäinen, ja vaikka olemmekin jo harrastaneet "kuiva harjoittelua" veneessä niin tositoimet voivat pelästyttää pojan koska bernardin ääni on tottumattomalle merimiehelle ehkä liikaa, tiedä häntä?
Toki jos seuraani liittyisi joku muu luotettava henkilö niin voisin jopa harkita koska silloin toinen voisi pitää koiralle seuraa ja kapteeni Anne voisi keskittyä ohjaamiseen. No hyvät ei hätäile, kuten sanonta kuuluu " Hiljaa hyvä tulee, ajatellen aivan kaunis." Näillä jatketaan.
Kelien paranemisia ja lämpenemisiä toivomme seuraavan Muumipeikon Juhannusrunon myötä.....
Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.
Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään.
Voi leikitellä mielikseen,
voi ottaa jättää paikoilleen
tai olla niinkuin luonnostaa
ja maata vaan.
Mä peikko siihen uskoon jään,
on maailma tää minkä nyt mä nään.
-Tove Jansson-
Nautitaan täysin rinnoin suomen suvesta olipa se sitten millainen tahansa juuri tänä Juhannuksena ja olemmepa missä tahansa, sillä tunne tulee sisältä, ja jos löytää hyvän fiiliksen niin voi olla missä vain ja nauttia <3
Hauskaa ja turvallista Juhannusta toivoo Anne
keskiviikko 30. toukokuuta 2018
MeriAnne pääsi kotiin
Kävin hakemassa veneeni Heinävedeltä kotisatamaan. Viikonloppuna sain paattini kuljetettua sen 300 kilometriä turvallisesti takaisin ruonalaan ja tiiliruukkiin. Kiitos ystäville jotka auttoivat. Kiitos poliisille joita myös tarvittiin jotta pakka pysyi kasassa.
Nyt MeriAnne on rannassa vielä trailerin päällä ja aloittelin kevätkunnostuksen nyt hieman myöhässä.
Tuttuja oli vastassa kun ajoin paatin paikoilleen ja nyt tuoksun jo pellavaöljyltä ja lakalta itsekin.
Aloittelin pohjalaudoista maalaamalla ne karpalonpunaisiksi. Alapuoli kyllästetään pellavaöljyllä samoin koko veneen sisus. Se touhu oli eilen ja siskontyttöni oli seuranani rannassa.
Säät suosivat meitä ja työ etenee. Tänään kävin partaat läpi ja ensimmäinen lakkakerros on vedetty. Huomenna olisi tarkoitus hoidella vesirajan alapuoli.
Tästä alkaa varsinainen kesä minulla kun pääsen laittamaan veneeni kuntoon. Maltan tuskin odottaa ensimmäistä lähtöä merelle.
Se vapaudentunne on uskomattoman hieno. Ja meri on meri. Järvi ei ole sama asia mutta tokihan veneeni oli seurattava minua sinnekin. Nyt kuitenkin tuntuu vasta että kaikki on siellä missä pitääkin.
Toki paljon asioita kesken ja järjestettävää mutta nyt kaikki on lähellä ja MeriAnnen myötä pääsen sinne missä saan omat akkuni ladattua.
Eilen siskontyttöni jo kyseli "Koska lähdetään Anne-saarelle?" Sanoin että kunhan saadaan vene valmiiksi.
Ovat nimenneet yhden kallioisen luodon Anne-saareksi ja siellä on kyllä oma erityinen tunnelmansa. Rauhallista ja edessä ulappaa. Kaipaan saarelleni.
"Meri sinut valloittaa"
Satamaan et jäädä voi,
jos merta rakastat.
Sinun ovat mainingit
ja aavat ulapat.
Sinun ovat tuulispäät
ja kuohut aaltojen.
Sinun paljaat kalliot
ja huuto lokkien.
Satamaan et jäädä voi,
jos merta rakastat.
kestää voitko myrsky-yöt
ja hurjat maisemat?
Meri sinut valloittaa,
ei riitä sormenpää.
Meri ottaa kokonaan
ja sinuun aina jää.
Kirjasta "Myötätuulta matkallesi" jonka sain ystävältäni Päpältä syntymäpäivälahjaksi. Ihania Anna-Mari Kaskisen runoja ja upea kuvitus Ari Laitisen maalauksia. Kiitos Päpälle.
Myötätuulta seuraajilleni ja hienoja kesäretkiä minne polkunne viekään.
Nyt MeriAnne on rannassa vielä trailerin päällä ja aloittelin kevätkunnostuksen nyt hieman myöhässä.
Tuttuja oli vastassa kun ajoin paatin paikoilleen ja nyt tuoksun jo pellavaöljyltä ja lakalta itsekin.
Aloittelin pohjalaudoista maalaamalla ne karpalonpunaisiksi. Alapuoli kyllästetään pellavaöljyllä samoin koko veneen sisus. Se touhu oli eilen ja siskontyttöni oli seuranani rannassa.
Säät suosivat meitä ja työ etenee. Tänään kävin partaat läpi ja ensimmäinen lakkakerros on vedetty. Huomenna olisi tarkoitus hoidella vesirajan alapuoli.
Tästä alkaa varsinainen kesä minulla kun pääsen laittamaan veneeni kuntoon. Maltan tuskin odottaa ensimmäistä lähtöä merelle.
Se vapaudentunne on uskomattoman hieno. Ja meri on meri. Järvi ei ole sama asia mutta tokihan veneeni oli seurattava minua sinnekin. Nyt kuitenkin tuntuu vasta että kaikki on siellä missä pitääkin.
Toki paljon asioita kesken ja järjestettävää mutta nyt kaikki on lähellä ja MeriAnnen myötä pääsen sinne missä saan omat akkuni ladattua.
Eilen siskontyttöni jo kyseli "Koska lähdetään Anne-saarelle?" Sanoin että kunhan saadaan vene valmiiksi.
Ovat nimenneet yhden kallioisen luodon Anne-saareksi ja siellä on kyllä oma erityinen tunnelmansa. Rauhallista ja edessä ulappaa. Kaipaan saarelleni.
"Meri sinut valloittaa"
Satamaan et jäädä voi,
jos merta rakastat.
Sinun ovat mainingit
ja aavat ulapat.
Sinun ovat tuulispäät
ja kuohut aaltojen.
Sinun paljaat kalliot
ja huuto lokkien.
Satamaan et jäädä voi,
jos merta rakastat.
kestää voitko myrsky-yöt
ja hurjat maisemat?
Meri sinut valloittaa,
ei riitä sormenpää.
Meri ottaa kokonaan
ja sinuun aina jää.
Kirjasta "Myötätuulta matkallesi" jonka sain ystävältäni Päpältä syntymäpäivälahjaksi. Ihania Anna-Mari Kaskisen runoja ja upea kuvitus Ari Laitisen maalauksia. Kiitos Päpälle.
Myötätuulta seuraajilleni ja hienoja kesäretkiä minne polkunne viekään.
maanantai 14. toukokuuta 2018
Kevään juhlia
" Taas kun kevät saa
murtunut on valta lumen, jään
niin pienet valkovuokot silloin nostaa pään.
Ne sammalmättäällä ihmetellen hiljaa kuuntelee
kun metsätuuli puissa humisee.
Se kertoo kuinka lähteellä keijut karkeloi
ja kuinka kesäyössä näin sirkkain viulut soi.
Ja kuinka jälkeen sen syksyn alle hiljaa nukkuu maa
ja kuinka valkovuokot katoaa."
Eilen äitienpäivänä menimme äitini ja siskontyttöni Lenin kanssa kotisaarellemme Tiutiseen katsomaan vanhoja tuttuja maisemia. Säiden haltija oli todella pannut parastaan ja kevät loisti kauneimmillaan kun ajelimme meritietä saarellemme. Koivut ovat juuri parhaimmassa vaiheessa ja tuo kaunis kevään vihreys on kuin lääkettä ihmismielelle, mikäpä siis oli tehdessä äitienpäivä retki Tiutiseen.
Myös meri hohti tyynenä ja sinisenä ja joitakin veneitäkin oli liikkeellä. Saimme kuvia kotirannasta muistoksi, niiden muistojen lisäksi jotka tallentuvat sydämiin.
Keräsimme valkovuokkoja ja kiurunkantoja, oikea nimi lienee kiurunkannuksia mutta me niitä on kutsuttu kiurunkannoiksi, nuo sinisen violetit hyvän tuoksuiset kukat joita Tiutisessa on kasvanut aina niin pitkälle kuin muistan. Tiutisesta ajoimme Metsäkulman hautuumaalle viemään mummoille vastapoimitut kimput ja sytytimme kynttilät. Titu mummolle ja Meeri mummolle. Hyvää äitienpäivää.
" Sydän muistaa
onnelliset hetket,
niittyjen kukat, salaiset retket,
lintujen laulut,
aamut kuin taulut".
Juusolta sain hetken päästä kotiin saavuttuamme näin kauniin äitienpäivätervehdyksen, kiitos paljon <3
Asettelin valkovuokot myös kahvipöytään ja niimpä juhla oli täydellinen.
Tänä äitienpäivänä paikalle pääsivät siis Juuso ja Titta, Leni, ja Santun perhe joka saapui heti kohta muiden perään. Edellisenä päivänä olimme olleet heillä nimenantojuhlissa ja pikkuinen kultainen prinsessamme sai nimen Selja Iida Emilia <3 Kaunis nimi kauniille pienokaiselle. Ja juhlapäivä niinikään oli aurinkoa ja valoa, kesän hellivää lämpöä.
Aurinkoinen oli myös päivän sankari, valloittavalla hymyllään otti meidät vastaan Santun sylissä ja koko juhlan aikana ei kiukuttelua kuulunut. Sylistä syliin tyttö kävi tuoden iloa meihin juhlijoihin. Seljalle paljon paljon onnea elämään ja siunausta.
Kuorokaverini Eija antoi minulle vähän aikaa sitten Koko kansan Mikko, parhaat Mikko Alatalon ja Harri Rinteen laulut. Nyt haluan sieltä kirjoittaa tähän Suojelusenkeli laulun sanat vuodelta 1984.....
" Mä katsoin yhtä kuvaa monta lapsuuteni iltaa.
Siinä kaksi pientä lasta kulki vaarallista siltaa.
Heitä uhkas metsän pimeys ja synkkä virta pyörteinen,
mut ei hätää: heitä suojas enkeli valkosiipinen.
Kun tänään katson sinuun ja sua uneen tuuditan,
muistan päivän leikit, kuinka sua rakastan.
Sä olet tosi pieni, ja mä melkein toivoisin,
että rinnallesi saisit samanlaisen enkelin.
Kohta ryntäät maailman ruuhkaan,
näet varjoja ja aurinkoa.
Tee, mitä teet, mut älä sielullesi vahinkoa,
sillä haavat nuo ei parane vaik isi kuinka puhaltais.
Siksi toivon että enkelini jostain suojaa sais.
Tuota lapsuuteni kuvaa vielä hetken muistelen;
on harmaantuneet värit enkelin, repaleiset siivet sen.
Voi jospa voisin paikata edes laudat lahoimmat
tuon sillan, jonka yli kaikki lapset kulkevat. "
Tämän poikkeuksellisen lämpimän toukokuun vehreyden keskeltä lähetän kiitollisena terveiseni kaikille läheisilleni ja toivotan erinomaisen hienoa kesää, kaikille kevään juhlijoille niinikään onnea ja menestystä<3
Juhlat jatkuvat....Aurinkoa ja iloa toivoo Anne mama :)
murtunut on valta lumen, jään
niin pienet valkovuokot silloin nostaa pään.
Ne sammalmättäällä ihmetellen hiljaa kuuntelee
kun metsätuuli puissa humisee.
Se kertoo kuinka lähteellä keijut karkeloi
ja kuinka kesäyössä näin sirkkain viulut soi.
Ja kuinka jälkeen sen syksyn alle hiljaa nukkuu maa
ja kuinka valkovuokot katoaa."
Eilen äitienpäivänä menimme äitini ja siskontyttöni Lenin kanssa kotisaarellemme Tiutiseen katsomaan vanhoja tuttuja maisemia. Säiden haltija oli todella pannut parastaan ja kevät loisti kauneimmillaan kun ajelimme meritietä saarellemme. Koivut ovat juuri parhaimmassa vaiheessa ja tuo kaunis kevään vihreys on kuin lääkettä ihmismielelle, mikäpä siis oli tehdessä äitienpäivä retki Tiutiseen.
Myös meri hohti tyynenä ja sinisenä ja joitakin veneitäkin oli liikkeellä. Saimme kuvia kotirannasta muistoksi, niiden muistojen lisäksi jotka tallentuvat sydämiin.
Keräsimme valkovuokkoja ja kiurunkantoja, oikea nimi lienee kiurunkannuksia mutta me niitä on kutsuttu kiurunkannoiksi, nuo sinisen violetit hyvän tuoksuiset kukat joita Tiutisessa on kasvanut aina niin pitkälle kuin muistan. Tiutisesta ajoimme Metsäkulman hautuumaalle viemään mummoille vastapoimitut kimput ja sytytimme kynttilät. Titu mummolle ja Meeri mummolle. Hyvää äitienpäivää.
" Sydän muistaa
onnelliset hetket,
niittyjen kukat, salaiset retket,
lintujen laulut,
aamut kuin taulut".
Juusolta sain hetken päästä kotiin saavuttuamme näin kauniin äitienpäivätervehdyksen, kiitos paljon <3
Asettelin valkovuokot myös kahvipöytään ja niimpä juhla oli täydellinen.
Tänä äitienpäivänä paikalle pääsivät siis Juuso ja Titta, Leni, ja Santun perhe joka saapui heti kohta muiden perään. Edellisenä päivänä olimme olleet heillä nimenantojuhlissa ja pikkuinen kultainen prinsessamme sai nimen Selja Iida Emilia <3 Kaunis nimi kauniille pienokaiselle. Ja juhlapäivä niinikään oli aurinkoa ja valoa, kesän hellivää lämpöä.
Aurinkoinen oli myös päivän sankari, valloittavalla hymyllään otti meidät vastaan Santun sylissä ja koko juhlan aikana ei kiukuttelua kuulunut. Sylistä syliin tyttö kävi tuoden iloa meihin juhlijoihin. Seljalle paljon paljon onnea elämään ja siunausta.
Kuorokaverini Eija antoi minulle vähän aikaa sitten Koko kansan Mikko, parhaat Mikko Alatalon ja Harri Rinteen laulut. Nyt haluan sieltä kirjoittaa tähän Suojelusenkeli laulun sanat vuodelta 1984.....
" Mä katsoin yhtä kuvaa monta lapsuuteni iltaa.
Siinä kaksi pientä lasta kulki vaarallista siltaa.
Heitä uhkas metsän pimeys ja synkkä virta pyörteinen,
mut ei hätää: heitä suojas enkeli valkosiipinen.
Kun tänään katson sinuun ja sua uneen tuuditan,
muistan päivän leikit, kuinka sua rakastan.
Sä olet tosi pieni, ja mä melkein toivoisin,
että rinnallesi saisit samanlaisen enkelin.
Kohta ryntäät maailman ruuhkaan,
näet varjoja ja aurinkoa.
Tee, mitä teet, mut älä sielullesi vahinkoa,
sillä haavat nuo ei parane vaik isi kuinka puhaltais.
Siksi toivon että enkelini jostain suojaa sais.
Tuota lapsuuteni kuvaa vielä hetken muistelen;
on harmaantuneet värit enkelin, repaleiset siivet sen.
Voi jospa voisin paikata edes laudat lahoimmat
tuon sillan, jonka yli kaikki lapset kulkevat. "
Tämän poikkeuksellisen lämpimän toukokuun vehreyden keskeltä lähetän kiitollisena terveiseni kaikille läheisilleni ja toivotan erinomaisen hienoa kesää, kaikille kevään juhlijoille niinikään onnea ja menestystä<3
Juhlat jatkuvat....Aurinkoa ja iloa toivoo Anne mama :)
maanantai 9. huhtikuuta 2018
Palmusunnuntain tyttö
Meille on syntynyt pieni, suloinen, tyttö. Oi tätä onnea ja syvää kiitollisuutta mikä täyttää sydämen ja jokaisen hetken elämässämme juuri nyt. Aivan hurmaavan ihana asia ja en voi muuta kuin kiittää ja kiittää.
"Ruusunnupun suloisuus sen auetessa päivään,
ensi säteen hehku uus ja sateenkaaren häivä,
lupaus paremmasta huomisesta on pienen lapsen luomisessa
syntymä ihmeistä suurin."
Kun poikani Santtu ilmoitti 23 perjantaina minulle että Riikka jäi osastolle ja että synnytystä pyritään käynnistämään niin olin lenkillä. Se tunne mikä silloin alkoi kesti siihen saakka kun synnytys oli ohi ja sain aamuyöstä viestin että " its a girl!" Mikä mahtava herätys siis! Minun onnittelujen jälkeen tuli kuva juuri syntyneestä tytöstä äitinsä rinnalla ja voi miten ihanaa oli nähdä että väsymyksestä huolimatta kaikki onnellisesti ja hyvin. Tyttö painoi 3210gr ja pituutta 50cm. Tyttö syntyi siis 25.3. aamuyön tunteina joten Riikalle kaikki kiitos ja kunnia että jaksoi ja selvisi suuresta urakasta, jokainen äiti pystyy asettumaan synnyttävän naisen asemaan ja tietää mistä on kysymys.
Siksi olin kaksi päivää sellaisessa jännityksessä että en muista koska viimeeksi. Onneksi vauvan nutun teko oli vielä kesken, sain jotain tekemistä käsilleni, katsoin Kaisa Mäkäräisen hiihtoa ja ampumista ja kudoin ja jännitin Riikan selviytymistä synnytysosastolla. Lopputulos ihan huippua!
Riikka synnytti ensimmäisen lapsenlapseni Santun ollessa siellä mukana ja Kaisa Mäkäräinenkin selvisi ihan jees:)
Onnea äidille onnea isälle onnea pikku perheenlisälle<3 <3 <3
Pääsin katsomaan pikku prinsessaa heti seuraaavana päivänä ja kyllä on sanoinkuvaamattoman hieno hetki nähdä tuo pieni, uusi, vastasyntynyt ihminen. Miten pienestä sitä lähdetään tähän elämään.
Voi onnea kun sain tytön syliin. Pienten vatsakipristelyjen jälkeen tyttö asettui syliini niin rauhallisesti että ihan sitä sydän sulaa. Ei pienestä vauvasta ja sylkyttelystä voi saada koskaan kyllikseen. Hurmaavaa aikaa ja tuo pieni ihmistaimi, kuinka rakas hän voikaan olla.
Kiitos nousee ylös, lämpö täyttää sydämen ja mielen. Tämä kevät on erityisen hieno.
Kaikkea hyvää pienokaiselle ja vanhemmille. Siunausta, isoäiti.
"Ruusunnupun suloisuus sen auetessa päivään,
ensi säteen hehku uus ja sateenkaaren häivä,
lupaus paremmasta huomisesta on pienen lapsen luomisessa
syntymä ihmeistä suurin."
Kun poikani Santtu ilmoitti 23 perjantaina minulle että Riikka jäi osastolle ja että synnytystä pyritään käynnistämään niin olin lenkillä. Se tunne mikä silloin alkoi kesti siihen saakka kun synnytys oli ohi ja sain aamuyöstä viestin että " its a girl!" Mikä mahtava herätys siis! Minun onnittelujen jälkeen tuli kuva juuri syntyneestä tytöstä äitinsä rinnalla ja voi miten ihanaa oli nähdä että väsymyksestä huolimatta kaikki onnellisesti ja hyvin. Tyttö painoi 3210gr ja pituutta 50cm. Tyttö syntyi siis 25.3. aamuyön tunteina joten Riikalle kaikki kiitos ja kunnia että jaksoi ja selvisi suuresta urakasta, jokainen äiti pystyy asettumaan synnyttävän naisen asemaan ja tietää mistä on kysymys.
Siksi olin kaksi päivää sellaisessa jännityksessä että en muista koska viimeeksi. Onneksi vauvan nutun teko oli vielä kesken, sain jotain tekemistä käsilleni, katsoin Kaisa Mäkäräisen hiihtoa ja ampumista ja kudoin ja jännitin Riikan selviytymistä synnytysosastolla. Lopputulos ihan huippua!
Riikka synnytti ensimmäisen lapsenlapseni Santun ollessa siellä mukana ja Kaisa Mäkäräinenkin selvisi ihan jees:)
Onnea äidille onnea isälle onnea pikku perheenlisälle<3 <3 <3
Pääsin katsomaan pikku prinsessaa heti seuraaavana päivänä ja kyllä on sanoinkuvaamattoman hieno hetki nähdä tuo pieni, uusi, vastasyntynyt ihminen. Miten pienestä sitä lähdetään tähän elämään.
Voi onnea kun sain tytön syliin. Pienten vatsakipristelyjen jälkeen tyttö asettui syliini niin rauhallisesti että ihan sitä sydän sulaa. Ei pienestä vauvasta ja sylkyttelystä voi saada koskaan kyllikseen. Hurmaavaa aikaa ja tuo pieni ihmistaimi, kuinka rakas hän voikaan olla.
Kiitos nousee ylös, lämpö täyttää sydämen ja mielen. Tämä kevät on erityisen hieno.
Kaikkea hyvää pienokaiselle ja vanhemmille. Siunausta, isoäiti.
lauantai 3. maaliskuuta 2018
Kevättä rinnassa
Maaliskuu ja mitkä ihastuttavat aurinkoiset ilmat! Tuo kirkkaus ihan vetää puoleensa.
Ja koko helmikuun on pidellyt talvikelejä, vaan kyllä niitä sai odotellakkin. Luulin tänne rannikolle palattuani että näillä leveysasteilla on ainoastaan harmaata, märkää ja tylsää. Nyt toivoni on taas palannut, uskomattoman kirkkauden myötä. Mikäpä on lenkkeillessä!
Tänään on 36 vuotta siitä hetkestä kun tulin ensimmäistä kertaa äidiksi. Se on sanoinkuvaamattoman upea tunne!
Esikoiseni Ville syntyi iltapäivällä kello 16. Silloin sattui synnytyssalissa olemaan minun näkemykseni mukaan paljon väkeä, opiskelijoitakin.
Kun kuuden tunnin synnytys oli loppu huipennuksessa, jos näin voin asian ilmaista, niin minulle tuli tunne kuin olisin ollut urheilukisoissa suorittamassa hurjaa saavutusta, koska minun sänkyni ympärillä porukka hurrasi ja tsemppasi viimeiseen asti että jaksoin saattaa esikoiseni maailmaan. Sitä tunnetta en unohda koskaan.
Ja sitten sain pienen uuden ihmisen, minun poikani rinnoille, opettelemaan syömistä ja tutustumaan äitiinsä. Parempaa tunnetta ei voi olla.
Tänään on siis Villen 36 vuotis syntymäpäivä, onnea esikoiselleni.
Tänä keväänä, jopa samassa kuussa, minusta tehdään isoäiti.
Ehkäpä juuri siksi, kaikki tuntuu juurikin tänä keväänä aivan huikean hienolta.
Kuulin asiasta keskimmäiseltä pojaltani syyskuun puolessa välissä jolloin olimme viettämässä Mäntyharjulla Villen ja Gillionin farmilla perheviikonloppua. Siellä tulilla ollessamme Santtu ilmoitti että " äiskä, sinusta tulee mummo!"
Ehkä muutama sekuntti meni ja silloin asia meni tajuntaan ja lähdin pojan ja Riikka minjän väliä halaamaan ja onnittelemaan ja itkin ilosta, olin niin onnellinen kuulemastani!
En ole kysellyt keneltäkään pojistani, enkä ole halunnut painostaa, koska ei nykyään kaikki edes halua tehdä lapsia.
Mutta nyt, tämän ilouutisen kuultuani, olin aivan sekaisin onnesta. Huomasin kyllä myös kaikkien muiden ilmeistä, että uutinen pysähdytti koko klaanin.
Varmasti jokainen sisällään alkoi miettiä että mitä asia kenellekin tuo tullessaan, tullaan sediksi ja tädeiksi.
Minä tiesin seuraavana aamuna että minusta tulee nimenomaan isoäiti, ei mummi, ei mummo, vaan isoäiti.
Koska olen saanut kokea tuon äidiksi tulemisen ihanuuden kolme kertaa, ja aina se on ollut yhtä juhlaa, siksi haluan nyt isoäidiksi koska omilleni olen äiti.
Minun äitini on mummi pojilleni ja hänestä tulee nyt ensimmäistä kertaa isomummi.
Olemme saaneet siis nyt odottaa tuota tulevaa perhetapahtumaa jo kahdeksan kuukautta ja vauvan laskettu aika on 31.3. joten tunnelma vaan tiivistyy tässä klaanissa.....
Minun piti kysyä Santulta että saanko jo maaliskuussa alkaa hehkuttaa vauvauutista ja lupa tuli, joten nyt uskallan julkistaa tämän meille niin suuren ja ihanan uutisen.
Oli aivan liikuttavaa saada Riikan lähettämä ensimmäinen ultrakuva vauvasta ja sydämenlyönnit myöhemmin. Ei sitä ennen ollut tällainen mahdollista, mutta nyt pääsin heti alusta lähtien tunnelmaan mukaan. Onnelliseen odotukseen, kiitos kiitos kiitos<3
Olen itse ollut aikanaan suvun ensimmäinen lapsenlapsi omille isovanhemmilleni siksi jotenkin koen nyt vielä henkilökohtaisemmin sen mitä ensimmäinen vauva saa osakseen. Kaiken mahdollisen hellyyden ja rakkauden. Nyt voin itse tarjota tuota samaa ja teen sen täydestä sydämestä ja valtavan kiitollisin mielin.
Ja edelleen haluan sanoa että jokaisen omani valinnat on heidän omiaan ja olen myös siitä valtavan iloinen että jokaisella parilla on juurikin omanlaisensa elämä ja minusta vaikuttaa siltä, että ovat hyvin löytäneet omat puoliskonsa. Voiko äitinä enää tyytyväisempi olla.
" Ei onni ole mikään sattuma
joka valahtaa taivaasta
kuin rankkasade kesäpäivänä.
Se tulee ihmisen luo vähitellen
sen mukaisesti, miten hän suhtautuu
elämään ja ympärillään oleviin ihmisiin.
Onni karttuu jyvä jyvältä, osanen täydentää
toistaan."
- Tshingis Aitmator -
Ulla Kauhasen "Enkelivaloa" kirjasta...
Maailmaan voit sinäkin
tuoda lämpöä enkelin.
Puhdasta iloa,
tunnetta syvää,
rakkauden valoa,
kaikkea hyvää.
Aurinkoista kevään odotusta toivoo Anne <3
Ja koko helmikuun on pidellyt talvikelejä, vaan kyllä niitä sai odotellakkin. Luulin tänne rannikolle palattuani että näillä leveysasteilla on ainoastaan harmaata, märkää ja tylsää. Nyt toivoni on taas palannut, uskomattoman kirkkauden myötä. Mikäpä on lenkkeillessä!
Tänään on 36 vuotta siitä hetkestä kun tulin ensimmäistä kertaa äidiksi. Se on sanoinkuvaamattoman upea tunne!
Esikoiseni Ville syntyi iltapäivällä kello 16. Silloin sattui synnytyssalissa olemaan minun näkemykseni mukaan paljon väkeä, opiskelijoitakin.
Kun kuuden tunnin synnytys oli loppu huipennuksessa, jos näin voin asian ilmaista, niin minulle tuli tunne kuin olisin ollut urheilukisoissa suorittamassa hurjaa saavutusta, koska minun sänkyni ympärillä porukka hurrasi ja tsemppasi viimeiseen asti että jaksoin saattaa esikoiseni maailmaan. Sitä tunnetta en unohda koskaan.
Ja sitten sain pienen uuden ihmisen, minun poikani rinnoille, opettelemaan syömistä ja tutustumaan äitiinsä. Parempaa tunnetta ei voi olla.
Tänään on siis Villen 36 vuotis syntymäpäivä, onnea esikoiselleni.
Tänä keväänä, jopa samassa kuussa, minusta tehdään isoäiti.
Ehkäpä juuri siksi, kaikki tuntuu juurikin tänä keväänä aivan huikean hienolta.
Kuulin asiasta keskimmäiseltä pojaltani syyskuun puolessa välissä jolloin olimme viettämässä Mäntyharjulla Villen ja Gillionin farmilla perheviikonloppua. Siellä tulilla ollessamme Santtu ilmoitti että " äiskä, sinusta tulee mummo!"
Ehkä muutama sekuntti meni ja silloin asia meni tajuntaan ja lähdin pojan ja Riikka minjän väliä halaamaan ja onnittelemaan ja itkin ilosta, olin niin onnellinen kuulemastani!
En ole kysellyt keneltäkään pojistani, enkä ole halunnut painostaa, koska ei nykyään kaikki edes halua tehdä lapsia.
Mutta nyt, tämän ilouutisen kuultuani, olin aivan sekaisin onnesta. Huomasin kyllä myös kaikkien muiden ilmeistä, että uutinen pysähdytti koko klaanin.
Varmasti jokainen sisällään alkoi miettiä että mitä asia kenellekin tuo tullessaan, tullaan sediksi ja tädeiksi.
Minä tiesin seuraavana aamuna että minusta tulee nimenomaan isoäiti, ei mummi, ei mummo, vaan isoäiti.
Koska olen saanut kokea tuon äidiksi tulemisen ihanuuden kolme kertaa, ja aina se on ollut yhtä juhlaa, siksi haluan nyt isoäidiksi koska omilleni olen äiti.
Minun äitini on mummi pojilleni ja hänestä tulee nyt ensimmäistä kertaa isomummi.
Olemme saaneet siis nyt odottaa tuota tulevaa perhetapahtumaa jo kahdeksan kuukautta ja vauvan laskettu aika on 31.3. joten tunnelma vaan tiivistyy tässä klaanissa.....
Minun piti kysyä Santulta että saanko jo maaliskuussa alkaa hehkuttaa vauvauutista ja lupa tuli, joten nyt uskallan julkistaa tämän meille niin suuren ja ihanan uutisen.
Oli aivan liikuttavaa saada Riikan lähettämä ensimmäinen ultrakuva vauvasta ja sydämenlyönnit myöhemmin. Ei sitä ennen ollut tällainen mahdollista, mutta nyt pääsin heti alusta lähtien tunnelmaan mukaan. Onnelliseen odotukseen, kiitos kiitos kiitos<3
Olen itse ollut aikanaan suvun ensimmäinen lapsenlapsi omille isovanhemmilleni siksi jotenkin koen nyt vielä henkilökohtaisemmin sen mitä ensimmäinen vauva saa osakseen. Kaiken mahdollisen hellyyden ja rakkauden. Nyt voin itse tarjota tuota samaa ja teen sen täydestä sydämestä ja valtavan kiitollisin mielin.
Ja edelleen haluan sanoa että jokaisen omani valinnat on heidän omiaan ja olen myös siitä valtavan iloinen että jokaisella parilla on juurikin omanlaisensa elämä ja minusta vaikuttaa siltä, että ovat hyvin löytäneet omat puoliskonsa. Voiko äitinä enää tyytyväisempi olla.
" Ei onni ole mikään sattuma
joka valahtaa taivaasta
kuin rankkasade kesäpäivänä.
Se tulee ihmisen luo vähitellen
sen mukaisesti, miten hän suhtautuu
elämään ja ympärillään oleviin ihmisiin.
Onni karttuu jyvä jyvältä, osanen täydentää
toistaan."
- Tshingis Aitmator -
Ulla Kauhasen "Enkelivaloa" kirjasta...
Maailmaan voit sinäkin
tuoda lämpöä enkelin.
Puhdasta iloa,
tunnetta syvää,
rakkauden valoa,
kaikkea hyvää.
Aurinkoista kevään odotusta toivoo Anne <3
tiistai 13. helmikuuta 2018
Ystävänpäivänä
Hyvää ystävänpäivää!
Haluan toivottaa hyvää ystävänpäivää kaikille lukijoilleni ja toivon että ystävänpäivänä kaikki kokisivat että heillä on edes yksi ystävä. Totuushan on että tänä päivänä yksinäisyys on suuri ongelma. Silloin kun ihminen ei sitä ole itse valinnut vaan elämä on kulkenut niin että huomaa olevansa aivan yksin, ei ystäviä ei tuttavia. Toki monet haluavatkin olla rauhassa ja suorastaan erakoituvat, mutta se on silloin oma valinta ja se ratkaisu on tehty tarkoituksella. Ymmärrän heitäkin, oikeastaan vallan hyvin. Tänä päivänä meno on niin kovaa että ihmismieli kaipaa rauhoittumista kaiken hälyn keskellä.
Ystävänpäivänä minulla on kuitenkin tapana muistaa ystäviä ja läheisiäni ja teen sen lähettämällä kortteja sekä myös viestejä. Minulle ystävänpäivä merkitsee hyvien ajatuksien ja toivotusten lähettämistä ystäville, mutta myös kaikille läheisilleni, joille toivon kaikkea hyvää.
Tälläkin hetkellä olen myös itse monien ystävänpäiväkorttien ympäröimänä ja siitä kiitos omille ystävilleni ja läheisilleni jotka myös haluavat toivottaa hyvää.
Äitini antamassa kortissa lukee " Mitä elämä tuokaan kaksi totuutta on ja pysyy. Olet vahvempi kuin luulet etkä ole koskaan yksin." Kiitos äidille.
Jos saa tuon tunteen että et ole koskaan yksin, niin uskon sen kantavan läpi kaiken ja siksi toivon että ajatuksin lentävät ystävyyden perhoset saavuttavat tänäkin ystävänpäivänä myös he jotka joutuvat viettämään päiväänsä yksin. Et ole koskaan yksin.
Vielä on paljon tehtävää tässä maailmassa.
"Ystävä on hän
jonka kanssa voi vaieta pitkään
kuunnella hiljaisuutta
lintuja tuulta
myrskyn raivoamista oudossa metsässä
katsoa kynttilänliekkiä
auringonlaskua pimeää yötä.
Ystävä on hän
jonka kanssa saa kulkea
omaan tahtiin
eikä toinen sano:
nopeammin nopeammin
astu jälkiini
olemme pikemmin perillä!
Ystävän kanssa taival
matkanteko viivähtäminen
yhtä tärkeää kuin perille pääsy.
Tai tärkeämpää.
- Maaria Leinonen-
Ihanaa ystävänpäivää :) toivottelee Anne
Haluan toivottaa hyvää ystävänpäivää kaikille lukijoilleni ja toivon että ystävänpäivänä kaikki kokisivat että heillä on edes yksi ystävä. Totuushan on että tänä päivänä yksinäisyys on suuri ongelma. Silloin kun ihminen ei sitä ole itse valinnut vaan elämä on kulkenut niin että huomaa olevansa aivan yksin, ei ystäviä ei tuttavia. Toki monet haluavatkin olla rauhassa ja suorastaan erakoituvat, mutta se on silloin oma valinta ja se ratkaisu on tehty tarkoituksella. Ymmärrän heitäkin, oikeastaan vallan hyvin. Tänä päivänä meno on niin kovaa että ihmismieli kaipaa rauhoittumista kaiken hälyn keskellä.
Ystävänpäivänä minulla on kuitenkin tapana muistaa ystäviä ja läheisiäni ja teen sen lähettämällä kortteja sekä myös viestejä. Minulle ystävänpäivä merkitsee hyvien ajatuksien ja toivotusten lähettämistä ystäville, mutta myös kaikille läheisilleni, joille toivon kaikkea hyvää.
Tälläkin hetkellä olen myös itse monien ystävänpäiväkorttien ympäröimänä ja siitä kiitos omille ystävilleni ja läheisilleni jotka myös haluavat toivottaa hyvää.
Äitini antamassa kortissa lukee " Mitä elämä tuokaan kaksi totuutta on ja pysyy. Olet vahvempi kuin luulet etkä ole koskaan yksin." Kiitos äidille.
Jos saa tuon tunteen että et ole koskaan yksin, niin uskon sen kantavan läpi kaiken ja siksi toivon että ajatuksin lentävät ystävyyden perhoset saavuttavat tänäkin ystävänpäivänä myös he jotka joutuvat viettämään päiväänsä yksin. Et ole koskaan yksin.
Vielä on paljon tehtävää tässä maailmassa.
"Ystävä on hän
jonka kanssa voi vaieta pitkään
kuunnella hiljaisuutta
lintuja tuulta
myrskyn raivoamista oudossa metsässä
katsoa kynttilänliekkiä
auringonlaskua pimeää yötä.
Ystävä on hän
jonka kanssa saa kulkea
omaan tahtiin
eikä toinen sano:
nopeammin nopeammin
astu jälkiini
olemme pikemmin perillä!
Ystävän kanssa taival
matkanteko viivähtäminen
yhtä tärkeää kuin perille pääsy.
Tai tärkeämpää.
- Maaria Leinonen-
Ihanaa ystävänpäivää :) toivottelee Anne
perjantai 2. helmikuuta 2018
Aktiivisesti passiivinen
Siirryin sitten minäkin blogeineni tähän vuoteen.
Vieläpä tänään jolloin aktiivimallin mielenilmaukset kuulemma sekoittavat pahasti elämää. Niin, kenen elämää?
Työttömien elämää sekoittaa jatkuvasti monet hankaluudet. Olla työtön, ei todellakaan tarkoita samaa kuin olla toimeton. Jatkuvasti saat juosta luukulta toiselle ja hakea ja kysellä erilaisia papereita ja todistuksia.
Ehkäpä tuo helpotti asiointia, kun kelasta saat nyt näppärästi haettua myös toimeentulotukea, mutta yhtä kaikki - työttömien elämää ei ole helpotettu juurikaan ja nyt pitäisi olla jotenkin vielä aktiivisempi ja hakea töitä ja täytellä turhia papereita, sillä usein työt on jo jollekin luvattu. Se on vain muodollisuus. En oikeastaan tiedä mitä järkeä on vain hakea hakemisen vuoksi, paitsi että hakemusten käsittelijöille tulee töitä, joten työllistävä vaikutus näkyy niin. Byrogratian kukkanen. Ei se silti hakemuksiaan täyttäville aktiivisille työttömille lisää rahaa tilille tuo.
Voisin väittää että itse olen ollut keskimääräistä aktiivisempi hakemusten lähettäjä. Myös aikaa tuohon touhuun on mennyt jonkin verran. Nyt ajattelinkin tämän mielenilmauksen päivänä olla aktiivisen passiivinen ja yritän olla ajattelematta työnhakua koko päivän.
Olen siis hengessä mukana, omalla tavallani.
Viime viikon positiivareiden ikikalenterin viikon lause kuului......
"Jos elämältä puuttuu vain tarkoitus, kaikki muu kannattaa vaihtaa siihen."
- Jarmo Somppi-
Siinäpä sitä onkin monelle miettimistä, tietääkö mikä on elämän tarkoitus? Mikä on sinun tehtäväsi täällä? Ja nyt en tarkoita työtä, vaan sitä mitä teet vai teetkö kenenkään hyväksi?
Löysin vanhoista papereistani joskus talteen ottamani kirjoituksen, tekijää ei näy tekstin lopussa, mutta laitan tuon tähän loppuun ajatuksia herättämään.
"Kuitenkin"
Ihmiset ovat epäoikeudenmukaisia epäloogisia ja itsekkäitä.
Rakasta heitä kuitenkin.
Jos teet hyvää ihmiset syyttävät sinua oman edun ajamisesta.
Tee hyvää kuitenkin.
Jos menestyt saat itsellesi valheellisia ystäviä rehellisiä vihamiehiä.
Menesty kuitenkin.
Se hyvä jonka teet tänään tullaan unohtamaan huomenna.
Tee hyvää kuitenkin.
Rehellisyys ja suoruus tekevät sinut haavoittuvaksi.
Ole rehellinen ja suora kuitenkin.
Se minkä rakennat vuosien kuluessa, voidaan tuhota yhdessä yössä.
Rakenna kuitenkin.
Ihmiset todella tarvitsevat apuasi mutta voivat hyökätä kimppuusi
jos autat heitä.
Auta ihmisiä kuitenkin.
Anna maailmalle parastasi ja sinua polkaistaan näpeille.
Anna maailmalle parastasi
KUITENKIN.
Aktiivisen ystävällistä tätä kuluvaa vuotta toivoo Anne
Vieläpä tänään jolloin aktiivimallin mielenilmaukset kuulemma sekoittavat pahasti elämää. Niin, kenen elämää?
Työttömien elämää sekoittaa jatkuvasti monet hankaluudet. Olla työtön, ei todellakaan tarkoita samaa kuin olla toimeton. Jatkuvasti saat juosta luukulta toiselle ja hakea ja kysellä erilaisia papereita ja todistuksia.
Ehkäpä tuo helpotti asiointia, kun kelasta saat nyt näppärästi haettua myös toimeentulotukea, mutta yhtä kaikki - työttömien elämää ei ole helpotettu juurikaan ja nyt pitäisi olla jotenkin vielä aktiivisempi ja hakea töitä ja täytellä turhia papereita, sillä usein työt on jo jollekin luvattu. Se on vain muodollisuus. En oikeastaan tiedä mitä järkeä on vain hakea hakemisen vuoksi, paitsi että hakemusten käsittelijöille tulee töitä, joten työllistävä vaikutus näkyy niin. Byrogratian kukkanen. Ei se silti hakemuksiaan täyttäville aktiivisille työttömille lisää rahaa tilille tuo.
Voisin väittää että itse olen ollut keskimääräistä aktiivisempi hakemusten lähettäjä. Myös aikaa tuohon touhuun on mennyt jonkin verran. Nyt ajattelinkin tämän mielenilmauksen päivänä olla aktiivisen passiivinen ja yritän olla ajattelematta työnhakua koko päivän.
Olen siis hengessä mukana, omalla tavallani.
Viime viikon positiivareiden ikikalenterin viikon lause kuului......
"Jos elämältä puuttuu vain tarkoitus, kaikki muu kannattaa vaihtaa siihen."
- Jarmo Somppi-
Siinäpä sitä onkin monelle miettimistä, tietääkö mikä on elämän tarkoitus? Mikä on sinun tehtäväsi täällä? Ja nyt en tarkoita työtä, vaan sitä mitä teet vai teetkö kenenkään hyväksi?
Löysin vanhoista papereistani joskus talteen ottamani kirjoituksen, tekijää ei näy tekstin lopussa, mutta laitan tuon tähän loppuun ajatuksia herättämään.
"Kuitenkin"
Ihmiset ovat epäoikeudenmukaisia epäloogisia ja itsekkäitä.
Rakasta heitä kuitenkin.
Jos teet hyvää ihmiset syyttävät sinua oman edun ajamisesta.
Tee hyvää kuitenkin.
Jos menestyt saat itsellesi valheellisia ystäviä rehellisiä vihamiehiä.
Menesty kuitenkin.
Se hyvä jonka teet tänään tullaan unohtamaan huomenna.
Tee hyvää kuitenkin.
Rehellisyys ja suoruus tekevät sinut haavoittuvaksi.
Ole rehellinen ja suora kuitenkin.
Se minkä rakennat vuosien kuluessa, voidaan tuhota yhdessä yössä.
Rakenna kuitenkin.
Ihmiset todella tarvitsevat apuasi mutta voivat hyökätä kimppuusi
jos autat heitä.
Auta ihmisiä kuitenkin.
Anna maailmalle parastasi ja sinua polkaistaan näpeille.
Anna maailmalle parastasi
KUITENKIN.
Aktiivisen ystävällistä tätä kuluvaa vuotta toivoo Anne
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)