Elämme viimeisiä hetkiä vuonna 2016. Viimeisiä päiviä. Täytyy oikein keskittyä näihin hetkiin samalla kun jo malttamattomana odottaa tuota uuden vuoden vaihtumista. Kun kaikki alkaa puhtaalta pöydältä.
Niin ajattelen taas uuden vuoden kynnyksellä.
Tämä loppu vuosi piti sisällään todellakin erilaisia tapahtumia, tunteita, sairauksia, kuolemia mutta myös syntymiä. Kahden ystäväni perheeseen syntyi pieni vauva, uusi ihmistaimi. Aloittaen kasvunsa niin pienestä, kauniista ja täynnä rakkautta joka ympäröi tuon pienen ihmisen. Siinä vaiheessa pahuus on kaukana.
"Ruusunnupun suloisuus sen auetessa päivään,
ensisäteen hehku uus ja sateenkaaren häivä,
lupaus paremmasta huomisesta
on pienen lapsen luomisessa
syntymä ihmeistä suurin."
Siunattua tulevaisuutta näille pienokaisille, pojalle ja tytölle.
Rakkautta joka ympäröi ja suojelee.
Ja kuin syntymä niin myös kuolema oli läsnä tässä loppu vuodessa.
Ystäväni äiti nukkui rauhalliseen ikiuneen tyttäriensä saattaessa, silittäessä molemmin puolin äitiään ja hän sai kuin nukkua rauhaisaan uneen. Pitkä hyvä, läheisten kanssa vietetty elämä takanaan.
"Polkua mennyttä katselen, sidon muistojen kukista seppeleen.
Siihen kukat niin ilon kuin murheenkin, polun varrelta poimin, jota kuljettiin."
Myös miesystäväni pitkäaikainen ystävä kuoli äskettäin ja olimme saattamassa häntä viimeiselle matkalle pienen hautajaisseurueen mukana. Myöskin hänellä oli pitkä omanoloinen elämä takanaan kuitenkin aivan erinlainen kuin ystäväni äidillä. Ystävistä ainoana jäljellä juuri miesystäväni muistelemassa vainajaa.
"Aurinko laskee, jo pitenee varjot.
Aika on eron ja jäähyväisten.
Poissa on ystävä kallehin.
niin kaunis on maa, niin korkea taivas,
soi lintujen laulusta kukkiva kunnas
ja varjoisat veet, niin varjoisat veet."
Taivaan kodissa myös nyt täältä poisnukkuneet ovat rakkauden ympäröimänä, Taivaallisen valon ja rakkauden. Siunattuna ikiuneen.
Elämässä on todentotta ollut läsnä nyt niin erilaisia asioita, tunnetiloja, kuin vuoristorataa. Ilot, surut, pettymykset, onnistumiset, katkeruudet,syytökset, ja silti rakkaus, joka edelleen yrittää pitää pintansa ja voittaa.
Tähän loppuun tädiltäni saamasta kirjasta ajatelma nimeltä......
"En ole eilinen"
"En ole eilinen.
olen tänään.
Ohikiitävä hetki
johon voit tarttua
tai jonka voit antaa
mennä ohi.
Olen pyörre,
joka voi tempaista
sinut mukaansa
jos sallit.
Tai voit potkia vastaan
kaikin voimin.
Elää ikuisesti eilisessä
tai huomisessa.
Mutta minä
en ole eilinen
enkä huominen.
minä olen tänään."
kirjasta Ruusu sinulle, Sinikka Svärd
Uskoa, toivoa ja rakkautta, anteeksiantoa ja kiitollisuutta tulevalle vuodelle 2017 joka aukeaa eteemme kuin puhdas valkea paperi.
Täytetään se hyvin.
torstai 29. joulukuuta 2016
maanantai 19. joulukuuta 2016
Lämmin jouluinen tervehdys
Enää muutama päivä jouluun. Kiire näkyy kaupoissa, liikenteessä. Toivon malttia, toivon ettei anneta stressin tarttua. Yritetään pitää mielessä kaikkein oleellisin, vaikka joka puolelta pursuaa ohjetta miten saat rakennettua oikean joulun. Oikea joulu ei vaadi tuota kaikkea. Älkää uskoko markkinamiehiin!
Haimme eilen miesystäväni kanssa meidän ensimmäisen jouluvieraan. Ajoimme 200 kilometriä kohti Helsingin seutua ja vanhin poikani ja hänen avovaimonsa ajelivat sieltä suunnilleen saman verran tänne päin. Kohtasimme Kuortin ABC:llä ja meille annettiin kahdeksan kuukautta vanha valkoinen pörröinen kaveri Puffy matkalaukkuineen! Puffy ei nimittäin vielä tohdi matkustaa toisen granmummyn luo jenkkeihin joten saimme jouluksi seuraa ja vieläpä vähän joulun jälkeenkin.
Puffy suukotteli vuolaasti minut iloisen jälleennäkemisen merkiksi ja sanoi heipat kotiväelle ja niin alkoi meidän joulutarina. Kerroin että meillä onkin nyt eläinten joulu! Vietetään aitoa joulua luonnossa. Tarjotaan linnuille ja oraville erityisherkkuja ja tietysti lyhde tuonne lintulaudan puuhun kiinni.
Puffy ja kissani Nikita saavat nyt tutustua kaikessa rauhassa toisiinsa ja toivottavasti tämän kolme viikkoisen vierailun jälkeen voimme todeta että joulun taika toimi ja kissa ja koira elävät sulassa sovussa tästä eteenpäin.
Ostimme Disneyn joulukoira joulun jäljillä cd:n ja katsomme sen yhdessä, eläimet ja ihmiset.
Seuraava jouluvieraamme saapuu nimittäin torstaina ja hän on siskontyttöni Leni, joka tulee junalla luoksemme. Menemme noutamaan Lenin Puffyn kanssa. Tänään jo teimme ensimmäisen lenkin kylmälle Heinäveden asemalle, onneksi junat kuitenkin vielä kulkee.
Sain myös käytyä Kotkassa ilahduttamassa ystäviäni ja omiani. Halusin päästä "kartalle" missä mennään kenenkin kohdalla.
Vanhimpien ystävien ja sukulaisten kuulumiset vaikuttaa kyllä siltä että ikä tekee omaa työtään ja muutoksia huomaa. Nyt oli jotenkin tosi sairauksien täyttämä retki sinne rannikolle. Toivon kuitenkin että terveys vielä voittaa.
Kirjoitan tähän kohtaan siskoni Aulin minulle vuosia sitten antaneen "kuusen katveessa" pikku kirjasesta löytämäni runon joka on Kaarlo Sarkian runosta lapsuuden joulu.....
" Monen puhtaan liekin vuosien tuhka peittää.
Mut jostain takaa aikojen menneitten yhä silmiini kirkkaus lapsuuden joulujen sädekimpun lämpimän, himmenemättömän heittää.
Kuva kaikista kaunein mieleeni heijastuu : tupa hohtavan puhdas ja koreiltu joulupuu, takan äärellä äiti valkoista puuroa keittää.
On ehointa yllä, on saunasta palattu juuri.
pian käydään poikki sen kaivatun kynnyksen, jota kohti on kuljettu
päiviä laskien. Jo on käsillä korkea hetki, tuokio suuri,
kun kuusen kynttilät liekkeihin leimahtaa.
On tuvassa lämmintä, kirkasta, juhlaisaa
ja ikkunan takana tähdet ja hankien muuri."
Lähetän kaikille sydämellisen joulun toivotuksen, terveyttä tulevaan vuoteen 2017 ja erityis toiveen Ulla Kauhasen kirjasta Enkelivaloa......
" Maailmaan voit sinäkin
tuoda lämpöä enkelin.
Puhdasta iloa, tunnetta syvää,
rakkauden valoa, kaikkea hyvää."
Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2017
toivoo Anne:)
Haimme eilen miesystäväni kanssa meidän ensimmäisen jouluvieraan. Ajoimme 200 kilometriä kohti Helsingin seutua ja vanhin poikani ja hänen avovaimonsa ajelivat sieltä suunnilleen saman verran tänne päin. Kohtasimme Kuortin ABC:llä ja meille annettiin kahdeksan kuukautta vanha valkoinen pörröinen kaveri Puffy matkalaukkuineen! Puffy ei nimittäin vielä tohdi matkustaa toisen granmummyn luo jenkkeihin joten saimme jouluksi seuraa ja vieläpä vähän joulun jälkeenkin.
Puffy suukotteli vuolaasti minut iloisen jälleennäkemisen merkiksi ja sanoi heipat kotiväelle ja niin alkoi meidän joulutarina. Kerroin että meillä onkin nyt eläinten joulu! Vietetään aitoa joulua luonnossa. Tarjotaan linnuille ja oraville erityisherkkuja ja tietysti lyhde tuonne lintulaudan puuhun kiinni.
Puffy ja kissani Nikita saavat nyt tutustua kaikessa rauhassa toisiinsa ja toivottavasti tämän kolme viikkoisen vierailun jälkeen voimme todeta että joulun taika toimi ja kissa ja koira elävät sulassa sovussa tästä eteenpäin.
Ostimme Disneyn joulukoira joulun jäljillä cd:n ja katsomme sen yhdessä, eläimet ja ihmiset.
Seuraava jouluvieraamme saapuu nimittäin torstaina ja hän on siskontyttöni Leni, joka tulee junalla luoksemme. Menemme noutamaan Lenin Puffyn kanssa. Tänään jo teimme ensimmäisen lenkin kylmälle Heinäveden asemalle, onneksi junat kuitenkin vielä kulkee.
Sain myös käytyä Kotkassa ilahduttamassa ystäviäni ja omiani. Halusin päästä "kartalle" missä mennään kenenkin kohdalla.
Vanhimpien ystävien ja sukulaisten kuulumiset vaikuttaa kyllä siltä että ikä tekee omaa työtään ja muutoksia huomaa. Nyt oli jotenkin tosi sairauksien täyttämä retki sinne rannikolle. Toivon kuitenkin että terveys vielä voittaa.
Kirjoitan tähän kohtaan siskoni Aulin minulle vuosia sitten antaneen "kuusen katveessa" pikku kirjasesta löytämäni runon joka on Kaarlo Sarkian runosta lapsuuden joulu.....
" Monen puhtaan liekin vuosien tuhka peittää.
Mut jostain takaa aikojen menneitten yhä silmiini kirkkaus lapsuuden joulujen sädekimpun lämpimän, himmenemättömän heittää.
Kuva kaikista kaunein mieleeni heijastuu : tupa hohtavan puhdas ja koreiltu joulupuu, takan äärellä äiti valkoista puuroa keittää.
On ehointa yllä, on saunasta palattu juuri.
pian käydään poikki sen kaivatun kynnyksen, jota kohti on kuljettu
päiviä laskien. Jo on käsillä korkea hetki, tuokio suuri,
kun kuusen kynttilät liekkeihin leimahtaa.
On tuvassa lämmintä, kirkasta, juhlaisaa
ja ikkunan takana tähdet ja hankien muuri."
Lähetän kaikille sydämellisen joulun toivotuksen, terveyttä tulevaan vuoteen 2017 ja erityis toiveen Ulla Kauhasen kirjasta Enkelivaloa......
" Maailmaan voit sinäkin
tuoda lämpöä enkelin.
Puhdasta iloa, tunnetta syvää,
rakkauden valoa, kaikkea hyvää."
Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2017
toivoo Anne:)
keskiviikko 16. marraskuuta 2016
Ilo
"Ilo on tässä ja tuolla,
eilen, tänään ja huomenna.
Se herää aamulla tai illalla,
kukkii kesät ja talvet.
Se on vanha tai uusi,
maistuu suolaiselta ja makealta.
Ilo on sinun ja minun,
köyhän ja rikkaan.
Ei se katso kasvoja
eikä mammonan määrää.
Se tulee ja menee,
syttyy ja sammuu,
ei kysy lupaa
eikä kolkuttele oville.
Ilo pujahtaa odottamatta piiloon
ja hyppää taas esiin
yllättävistä paikoista
kummallisina hetkinä.
Se voi näyttää aivan toisenlaiselta
kuin olet odottanut
ja lipua ohi niin
ettet huomaakaan.
Kulje siis avoimin silmin
tuntosarvet herkkinä
ja kun se osuu kohdalle
tartu siihen kaksin käsin
äläkä päästä irti."
Kirjasta "Ajattelen sinua" Sinikka Svärd ja Julia Prusi
Iloitsen juuri nyt, tällä hetkellä siitä, että saan istua omineni täällä mökillä ja aivan kohta on sinisen hetken aika - nautin suunnattomasti tästä rauhasta ja luonnosta joka näyttäytyy niin monin kasvoin minulle.
Iloitsen siitä että omilla rakkailla on asiat hyvin ja kukin saa elellä juuri omanlaistaan elämää ja kiitollisuus täyttää joka solun minussa.
Kiitän ja laulan kiitosta kaiken Luojalle, universumille ja maailmankaikkeudelle.
Eilen halusin keskittyä joulun muistamisiin, aloittelen joulun valmistelut ajoissa.
Lähetän paljon perinteisiä joulukortteja tai jaan ne samalla kun annan joulumuistamiset, läheisilleni, ystäville.
Olen varma, että hyvät ajatukset lentävät juuri sille ihmiselle jolle kirjoitan korttia tai pakkailen hänen lahjaansa. Haluan tehdä tämän kaikessa rauhassa.
Eilen laitoin "Rajattomat" yhtyeen joululevyn soimaan taustalle ja kynttilöitä paloi kymmenittäin ympäri mökkiä.
Hoitohuoneeseen ripustin lämpimän keltaiset jouluvalot.
Joulun odotus ja siihen valmistautuminen rauhassa on jotain hyvin tärkeää itselleni.
Kuorossa olemme nyt alkaneet harjoitella joululauluja tai viimeistelemään sillä seuraava esiintyminen on Soinilansalmella 5.12. jolloin siellä on kyläläisille joululaulajaiset. Sinne vaan porukalla hakemaan hyvää joulumieltä:) Itse joulu kun tuppaa menemään aina niin vauhdilla ohi. Suurimmalla osalla ihmisistä. Toivoisin kuitenkin ihmisten pysähtyvän sen ihan oleellisimman äärelle ja antavan joulun sanomalle tilaa. Pyhän koskettaa. Se onnistuu hiljentymällä.
Tänä jouluna saan tänne mökille seuraksi siskontyttöni Lenin ja Villen ja Gillionin Puffy-koiran. He itse lentävät jenkkeihin sillä nyt on vuoro käydä siellä jouluna.
Me hoidamme Lenin kanssa Puffyn täällä ja uskon että selviydymme ihan hyvin. Saas nähdä pelästyykö supisuomalaista joulupukkia jos sellainen vastaan tulee?
Tähän loppuun " Joulun tähden" sanat, jonka mm. esitämme tulevissa joululauleloissa......
Kerran öisellä taivaalla hohti tähti suuri ja tuntematon.
Ja se miehet luo lapsen sen johti, joka taivaasta saapunut on.
Vaikka päivittäin virheitä teemme, tähden valolta piiloutuen
yhä loistaa se pimeyteemme, meille viestiä julistaen.
Koko maailma kuulla nyt saa poika Jumalan syntynyt on,
rauhaa toivoo hän tähdille taivaan rauhaa julistaa hän päälle maan.
Koko maailma kuulla nyt saa viha ei ole voittamaton.
Ihminen veljeänsä nyt voi armahtaa pelko hukkuu valoon valtavaan.
Huolet maan ylle varjoja heittää, valot sammuvat yksitellen.
Tähden loistetta ei voida peittää, vaan se tulvahtaa luo jokaisen.
Ketään jätä se ei puolitiehen valo ehtii luo eksyneiden.
Ja se johtaa luo hiljaisen miehen, joka viestiä tuo rakkauden.
Koko maailma kuulla nyt saa......
Ole pisara vain, joka lähti vettä elävää vuodattamaan.
Ole öisellä taivaalla tähti, joka tuhlaten luo valoaan.
Ole viemässä valoa tuota, joka sytyttää voi sydämen.
Rauhan ruhtinaan hiljaisen luota ilo kumpuaa luo jokaisen.
Koko maailma kuulla nyt saa.....
Olemme kaikki valon eteenpäin viejiä, jos niin haluamme. Minä haluan,
sillä pisaroista kasvaa joki, ja se löytää tiensä mereen.....
Rakkauden täyttämää loppu vuotta, Anne
eilen, tänään ja huomenna.
Se herää aamulla tai illalla,
kukkii kesät ja talvet.
Se on vanha tai uusi,
maistuu suolaiselta ja makealta.
Ilo on sinun ja minun,
köyhän ja rikkaan.
Ei se katso kasvoja
eikä mammonan määrää.
Se tulee ja menee,
syttyy ja sammuu,
ei kysy lupaa
eikä kolkuttele oville.
Ilo pujahtaa odottamatta piiloon
ja hyppää taas esiin
yllättävistä paikoista
kummallisina hetkinä.
Se voi näyttää aivan toisenlaiselta
kuin olet odottanut
ja lipua ohi niin
ettet huomaakaan.
Kulje siis avoimin silmin
tuntosarvet herkkinä
ja kun se osuu kohdalle
tartu siihen kaksin käsin
äläkä päästä irti."
Kirjasta "Ajattelen sinua" Sinikka Svärd ja Julia Prusi
Iloitsen juuri nyt, tällä hetkellä siitä, että saan istua omineni täällä mökillä ja aivan kohta on sinisen hetken aika - nautin suunnattomasti tästä rauhasta ja luonnosta joka näyttäytyy niin monin kasvoin minulle.
Iloitsen siitä että omilla rakkailla on asiat hyvin ja kukin saa elellä juuri omanlaistaan elämää ja kiitollisuus täyttää joka solun minussa.
Kiitän ja laulan kiitosta kaiken Luojalle, universumille ja maailmankaikkeudelle.
Eilen halusin keskittyä joulun muistamisiin, aloittelen joulun valmistelut ajoissa.
Lähetän paljon perinteisiä joulukortteja tai jaan ne samalla kun annan joulumuistamiset, läheisilleni, ystäville.
Olen varma, että hyvät ajatukset lentävät juuri sille ihmiselle jolle kirjoitan korttia tai pakkailen hänen lahjaansa. Haluan tehdä tämän kaikessa rauhassa.
Eilen laitoin "Rajattomat" yhtyeen joululevyn soimaan taustalle ja kynttilöitä paloi kymmenittäin ympäri mökkiä.
Hoitohuoneeseen ripustin lämpimän keltaiset jouluvalot.
Joulun odotus ja siihen valmistautuminen rauhassa on jotain hyvin tärkeää itselleni.
Kuorossa olemme nyt alkaneet harjoitella joululauluja tai viimeistelemään sillä seuraava esiintyminen on Soinilansalmella 5.12. jolloin siellä on kyläläisille joululaulajaiset. Sinne vaan porukalla hakemaan hyvää joulumieltä:) Itse joulu kun tuppaa menemään aina niin vauhdilla ohi. Suurimmalla osalla ihmisistä. Toivoisin kuitenkin ihmisten pysähtyvän sen ihan oleellisimman äärelle ja antavan joulun sanomalle tilaa. Pyhän koskettaa. Se onnistuu hiljentymällä.
Tänä jouluna saan tänne mökille seuraksi siskontyttöni Lenin ja Villen ja Gillionin Puffy-koiran. He itse lentävät jenkkeihin sillä nyt on vuoro käydä siellä jouluna.
Me hoidamme Lenin kanssa Puffyn täällä ja uskon että selviydymme ihan hyvin. Saas nähdä pelästyykö supisuomalaista joulupukkia jos sellainen vastaan tulee?
Tähän loppuun " Joulun tähden" sanat, jonka mm. esitämme tulevissa joululauleloissa......
Kerran öisellä taivaalla hohti tähti suuri ja tuntematon.
Ja se miehet luo lapsen sen johti, joka taivaasta saapunut on.
Vaikka päivittäin virheitä teemme, tähden valolta piiloutuen
yhä loistaa se pimeyteemme, meille viestiä julistaen.
Koko maailma kuulla nyt saa poika Jumalan syntynyt on,
rauhaa toivoo hän tähdille taivaan rauhaa julistaa hän päälle maan.
Koko maailma kuulla nyt saa viha ei ole voittamaton.
Ihminen veljeänsä nyt voi armahtaa pelko hukkuu valoon valtavaan.
Huolet maan ylle varjoja heittää, valot sammuvat yksitellen.
Tähden loistetta ei voida peittää, vaan se tulvahtaa luo jokaisen.
Ketään jätä se ei puolitiehen valo ehtii luo eksyneiden.
Ja se johtaa luo hiljaisen miehen, joka viestiä tuo rakkauden.
Koko maailma kuulla nyt saa......
Ole pisara vain, joka lähti vettä elävää vuodattamaan.
Ole öisellä taivaalla tähti, joka tuhlaten luo valoaan.
Ole viemässä valoa tuota, joka sytyttää voi sydämen.
Rauhan ruhtinaan hiljaisen luota ilo kumpuaa luo jokaisen.
Koko maailma kuulla nyt saa.....
Olemme kaikki valon eteenpäin viejiä, jos niin haluamme. Minä haluan,
sillä pisaroista kasvaa joki, ja se löytää tiensä mereen.....
Rakkauden täyttämää loppu vuotta, Anne
keskiviikko 2. marraskuuta 2016
Hyvä kiertämään
Istun keittiössä ja olen sellaisen tuoksun ympäröimänä, joka vie minut miltei viidenkymmenen vuoden taakse. Vastaleivotun ruisleivän tuoksu.
Mikä kokemus hajuaistille ja kuinka pitkään olen tätä hetkeä oikeastaan odotellut. Nyt viimein sain ystäväni Tiinan avustuksella ohjeen ruisleipäsiin, ja tämä oman taikinajuuren tekeminen ja sen kanssa "pelaaminen" vei kutakuinkin viikon verran. Kyllä kannatti!
Täällä mökillä kun minulla on myös leivinuuni, niin tottahan se on ollut mielessä jo pitkään että onnistuisinkohan?
Nyt voin jo kehaista myös makuaistin liittyessä hajuaistin joukkoon, että kylläpä oli makoisia leipäsiä!
Uunista leijuu vielä viimeisten leipien tuoksu ja tämä kuljettaa minua sinne kauas kotisaarelleni Tiutiseen, jossa isän äiti, minulle Meeri mummo, teki ruisleipää ja antoi minulle ja siskolleni juuri uunista tulleita pieniä, pulleita reikäleipiä. Otimme niitä mukaan ja lähdimme toiseen päähän saarta, missä asustimme perheemme kanssa. Ikää meillä oli varmaan 6-7 vuotta.
Muistan kuinka revimme käsin halki leipäset juostessamme hiekkatietä, ja leikimme että on sota ja meillä ei ole muuta syötävää. Muistan vaarin kertoneen sodassa olleena, kuinka joutuivat kiertämään ja kerjäämään taloista mitä milloinkin irtosi ja leivästä oli puhetta ollut.
Tänä päivänä ei lasten kuule sodasta leikkivän ja mikä kauheinta, he joutuvat itse sodan keskellä, sodan viattomiksi uhreiksi.
Aikuisten julmuuden ja raakuuden tähden. Se on jotain niin pahaa ja kammottavaa että tilanne menee yli käsityskyvyn.
Kuvat lapsiuhreista sekä raakalaisista jotka tappavat kuin robotit - pahuus on pahasti valloillaan.
Tällaisessa maailmassa, pienet ja suuremmat ihmiset joutuvat selviytymään ja toimimaan. Miettien kauhuissaan mihin ihminen vielä pystyy?
On pakko uskoa ja toivoa että hyvän ja pahan taistelussa vielä kerran hyvä pääsee niskan päälle ja voitolle.
Ajattelen itse niin, että asioiden ollessa maailmanlaajuisesti näin huonolla mallilla, jokaisen pitäisi yrittää omalla kohdalla tehdä hyviä töitä, lähettää hyviä ajatuksia, toivoa ja rukoilla heidän puolesta jotka ovat jo toivonsa menettäneet ja niin pahassa tilanteessa, että vain ihme auttaa.
Hyviä ajatuksia ja toiveita siis ilmoille, ja jos mahdollista, niin myös konkreettisia tekoja. Hyvän siemeniä, jotka kantaa.
Tulevana sunnuntaina 6.11.2016 klo 16 alkaen on konsertti "Laulu kannattaa" Heinäveden yläkoulun liikuntasalissa.
Sekakuoro Ajattomat ja Itäisten kylien kuoro esittää noin kaksikymmentä kuorolaulua ja vaikka konserttiin on vapaa pääsy, niin konsertin ohjelman ostamalla 10e hintaan voit tukea Syyrian Alepon lapsiuhreja.
Tilaisuudessa laulamme myös yhteislauluja muutaman yleisön kanssa ja toivon sydämeni pohjasta ihmisten osallistuvan, konserttiin ja lauluihin ja näin tuovan apua sitä tarvitseville.
Laulu on hyvin voimaannuttava tapa ja terapeuttinen, se tuo yhteisöllisyyttä ja avaa tunteita.
Laulu kannattaa, todellakin.
Lämpimästi tervetuloa kaikkien kuorolaisten ja johtajamme Jyrki Immosen sekä säestäjämme Tiina Tirkkosen puolesta, toivoo Anne :)
Mikä kokemus hajuaistille ja kuinka pitkään olen tätä hetkeä oikeastaan odotellut. Nyt viimein sain ystäväni Tiinan avustuksella ohjeen ruisleipäsiin, ja tämä oman taikinajuuren tekeminen ja sen kanssa "pelaaminen" vei kutakuinkin viikon verran. Kyllä kannatti!
Täällä mökillä kun minulla on myös leivinuuni, niin tottahan se on ollut mielessä jo pitkään että onnistuisinkohan?
Nyt voin jo kehaista myös makuaistin liittyessä hajuaistin joukkoon, että kylläpä oli makoisia leipäsiä!
Uunista leijuu vielä viimeisten leipien tuoksu ja tämä kuljettaa minua sinne kauas kotisaarelleni Tiutiseen, jossa isän äiti, minulle Meeri mummo, teki ruisleipää ja antoi minulle ja siskolleni juuri uunista tulleita pieniä, pulleita reikäleipiä. Otimme niitä mukaan ja lähdimme toiseen päähän saarta, missä asustimme perheemme kanssa. Ikää meillä oli varmaan 6-7 vuotta.
Muistan kuinka revimme käsin halki leipäset juostessamme hiekkatietä, ja leikimme että on sota ja meillä ei ole muuta syötävää. Muistan vaarin kertoneen sodassa olleena, kuinka joutuivat kiertämään ja kerjäämään taloista mitä milloinkin irtosi ja leivästä oli puhetta ollut.
Tänä päivänä ei lasten kuule sodasta leikkivän ja mikä kauheinta, he joutuvat itse sodan keskellä, sodan viattomiksi uhreiksi.
Aikuisten julmuuden ja raakuuden tähden. Se on jotain niin pahaa ja kammottavaa että tilanne menee yli käsityskyvyn.
Kuvat lapsiuhreista sekä raakalaisista jotka tappavat kuin robotit - pahuus on pahasti valloillaan.
Tällaisessa maailmassa, pienet ja suuremmat ihmiset joutuvat selviytymään ja toimimaan. Miettien kauhuissaan mihin ihminen vielä pystyy?
On pakko uskoa ja toivoa että hyvän ja pahan taistelussa vielä kerran hyvä pääsee niskan päälle ja voitolle.
Ajattelen itse niin, että asioiden ollessa maailmanlaajuisesti näin huonolla mallilla, jokaisen pitäisi yrittää omalla kohdalla tehdä hyviä töitä, lähettää hyviä ajatuksia, toivoa ja rukoilla heidän puolesta jotka ovat jo toivonsa menettäneet ja niin pahassa tilanteessa, että vain ihme auttaa.
Hyviä ajatuksia ja toiveita siis ilmoille, ja jos mahdollista, niin myös konkreettisia tekoja. Hyvän siemeniä, jotka kantaa.
Tulevana sunnuntaina 6.11.2016 klo 16 alkaen on konsertti "Laulu kannattaa" Heinäveden yläkoulun liikuntasalissa.
Sekakuoro Ajattomat ja Itäisten kylien kuoro esittää noin kaksikymmentä kuorolaulua ja vaikka konserttiin on vapaa pääsy, niin konsertin ohjelman ostamalla 10e hintaan voit tukea Syyrian Alepon lapsiuhreja.
Tilaisuudessa laulamme myös yhteislauluja muutaman yleisön kanssa ja toivon sydämeni pohjasta ihmisten osallistuvan, konserttiin ja lauluihin ja näin tuovan apua sitä tarvitseville.
Laulu on hyvin voimaannuttava tapa ja terapeuttinen, se tuo yhteisöllisyyttä ja avaa tunteita.
Laulu kannattaa, todellakin.
Lämpimästi tervetuloa kaikkien kuorolaisten ja johtajamme Jyrki Immosen sekä säestäjämme Tiina Tirkkosen puolesta, toivoo Anne :)
torstai 13. lokakuuta 2016
Pitääkö olla huolissaan?
Lokakuuta mennään kovaa kyytiä, siis talvi kolkuttelee jo ovella, kohta sen voi haistaa ilmasta astuessaan ulos.
Tästä on viisi vuotta kun asustimme siskontyttöni Lenin kanssa täällä Kotkan asunnossa muutaman kuukauden yhdessä.
Oli vaikeat ajat elämässämme. Siskoni sairasti ärhäkkää, nopeasti etenevää syöpää ja Leni asui luonani viimeisinä kuukausina.
Varmaan juurikin näihin aikoihin astuimme ulos rapusta Lenin ja koirani Leon kanssa lähtiessämme lenkille, yhdelle noista monista ja Leni haistoi ilmaa ja sanoi minulle "täällä tuoksuu talvelle".
Nuuhkaisin itsekin ja todentotta - ilmassa oli talven tulon tuoksu ja se oli hyvä havainto. Talvi tuoksuu raikkaalta, tervetuloa talvi!
Tuo aika oli raskasta monella tapaa. Piti yrittää olla vahva koska tiesin miten vaikeaa Lenillä oli ja silti piti jaksaa mennä kouluun ja toimia vaikka äiti oli sairaana.
He asustivat aivan lähelläni, siksi pystyin nopealla varoituksella toimimaan kun tilanne sitä vaati.
Kun laitoin tyttöä täältä kouluun ja sain lähtemään, menin monesti ikkunan luo vetämään raitista ilmaa ja annoin itkun tulla. Minun oli saatava itkeä yksin ja pyytää Jumalalta voimia tässä tehtävässä jonka olin saanut hoitaakseni.
Muistan monia asioita ja hetkiä tuolta muutamalta kuukaudelta, viisi vuotta sitten. Yksi oli tapa millä sain tytön heräämään paremmin - istuin lempituolissani olohuoneessa ja aamutuimaan kudoin kynttilän hämyssä ja odotin hetkeä, milloin pitää viimeistään saada Leni ylös jotta ehtii syödä ja kävellä ylä-asteelle Karhuvuoreen.
Olin tehnyt aamupalan valmiiksi ja kun kello oli sitä paljon aloin lauleskella hiljaa lempilauluja, lauloin ja kudoin kunnes Leni nousi ja tuli halaamaan, siitä lähti aamut liikkeelle.
Vaikein paikka laulaa oli silloin kun joulun lähestyessä tyttö toivoi että laulan varpunen jouluaamuna, kyyneleet valuivat pitkin poskia laulaessani tätä kaunista mutta surullista joululaulua, varsin hyvin tietäen että ei ole kauaa kun Lenin äiti on " lintuna Taivaan Isän luona".
Kaksi päivää sitten Leni täytti 18 vuotta. Aamulla otin puhelimeni esiin ja lähetin ääniviestinä tytölleni laulun "hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain hyvää syntymäpäivää toivotan, hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain ja paljon onnea vaan!" Lauluuni vastattiin heti kiitoksilla.
Huomiseksi järjestän Lenille 18 vuotis juhlat täällä samaisessa Kotkan kodissa. Leni matkustaa luokseni tänään ja huomenna kahdelta alkavat synttärit. Omat nuoreni tulevat kaikki kippaamaan onnittelumaljat Lenin kunniaksi ja nuori ystäväni, josta on matkan aikana tullut Leninkin ystävä. Juhlat syntyvät juuri näin: Saan kaikki omat rakkaat yhteen ja voimme viettää hauskaa yhdessä. Kaikki ketkä kynnelle kykenevät, poikkeuksena työesteet tietenkin.
Alankin tässä järjestelemään tarjottavaa huomista ajatellen, tuorejuustokakkuja teen pari kappaletta koska tiedän omieni siitä pitävän. Olemme siis valmiina juhlintaan!
Tällä hetkellä kuljemme taas kohti masentavaa marraskuuta, kuten yksi vanhimmista ystävistäni on osuvasti sanonut.
Kuinka huolissaan pitää olla, jos tuntuu että tuleva synkkä aika kaatuu päälle?
Huomaan nimittäin nyt paljon tähän aiheeseen liittyvää proplematiikkaa ja siksi haluan kirjoittaa myös tästä ja juurikin tähän hetkeen.
Elämä ei ole pelkästään ruusuilla tanssimista. On aika juhlia ja nauraa mutta se on vastakohta tunteille jotka myös kuuluvat elämään, masennus, surullisuus, pettymys.
Jossain vaiheessa olen miettinyt että minulla ei ole keinoja auttaa masentuneita ihmisiä.
Se kuva tuli aikanaan kriisityössä työskennellessäni. Koin että en voi auttaa muuta kuin ohjaamalla seuraavaan osoitteeseen. Se kuului sen työn kuvaan.
Halusin kuitenkin enemmin. Halusin kuunnella. Saada jotain toivoa ihmiselle joka kulkee syvissä vesissä. Huomasin kuitenkin kuinka vaikeaa se on. Lopulta vuosia myöhemmin ymmärrän että masentuneen ihmisen kanssa pitää osaa pysähtyä, vaikka se on uskomattoman hankalaa vain olla, sanomatta oikeastaan sen kummempaa.
Uskoa että se hetki kantaa, hiljaisuus kantaa. Ei tarvi jaella ohjeita, ei tarvi täyttää tilaa sanoilla, voi vain olla. Olla läsnä. Kuunnella hiljaisuutta ja uskoa että myös sanomattomuus toimii, omalla kummallisella tavallaan.
Nyt shiatsuterapeuttina voin tehdä työtä niin kuten itse koen hyväksi, kuunnellen ja hiljentyen, asiakkaasta riippuen. Toivon myös että voin jakaa asiakkaalle turvallista hiljaisuutta, jos hän sitä kaipaa, ettei tarvita sanoja, olemme lämpimässä hyvässä energiassa yhdessä, hoitaja ja hoidettava. Monesti ainakin uusien asiakkaiden kohdalla tulee paljonkin puhetta ja se on minusta hyvä koska pääsee kartoittamaan tilannetta, oppii tuntemaan ihmisen.
Lopulta kuitenkin huomaan että luottamus, kosketus ja hyvä energia toimii ilman sanojakin.
Shiatsu hakee tasapainoa kehon ja mielen välillä.
Tähän loppuun toivon ihastuttavaa värikylläistä syksyn aikaa, talven odotusta, sytytelkää kynttilöitä, lähettäkää Taivasjoukoille valoa, se on viesti meiltä heille jotka kulkevat aina sydämissämme.
Ja ulos mennessänne nuuhkaiskaa ilmaa.......
Anne:)
Tästä on viisi vuotta kun asustimme siskontyttöni Lenin kanssa täällä Kotkan asunnossa muutaman kuukauden yhdessä.
Oli vaikeat ajat elämässämme. Siskoni sairasti ärhäkkää, nopeasti etenevää syöpää ja Leni asui luonani viimeisinä kuukausina.
Varmaan juurikin näihin aikoihin astuimme ulos rapusta Lenin ja koirani Leon kanssa lähtiessämme lenkille, yhdelle noista monista ja Leni haistoi ilmaa ja sanoi minulle "täällä tuoksuu talvelle".
Nuuhkaisin itsekin ja todentotta - ilmassa oli talven tulon tuoksu ja se oli hyvä havainto. Talvi tuoksuu raikkaalta, tervetuloa talvi!
Tuo aika oli raskasta monella tapaa. Piti yrittää olla vahva koska tiesin miten vaikeaa Lenillä oli ja silti piti jaksaa mennä kouluun ja toimia vaikka äiti oli sairaana.
He asustivat aivan lähelläni, siksi pystyin nopealla varoituksella toimimaan kun tilanne sitä vaati.
Kun laitoin tyttöä täältä kouluun ja sain lähtemään, menin monesti ikkunan luo vetämään raitista ilmaa ja annoin itkun tulla. Minun oli saatava itkeä yksin ja pyytää Jumalalta voimia tässä tehtävässä jonka olin saanut hoitaakseni.
Muistan monia asioita ja hetkiä tuolta muutamalta kuukaudelta, viisi vuotta sitten. Yksi oli tapa millä sain tytön heräämään paremmin - istuin lempituolissani olohuoneessa ja aamutuimaan kudoin kynttilän hämyssä ja odotin hetkeä, milloin pitää viimeistään saada Leni ylös jotta ehtii syödä ja kävellä ylä-asteelle Karhuvuoreen.
Olin tehnyt aamupalan valmiiksi ja kun kello oli sitä paljon aloin lauleskella hiljaa lempilauluja, lauloin ja kudoin kunnes Leni nousi ja tuli halaamaan, siitä lähti aamut liikkeelle.
Vaikein paikka laulaa oli silloin kun joulun lähestyessä tyttö toivoi että laulan varpunen jouluaamuna, kyyneleet valuivat pitkin poskia laulaessani tätä kaunista mutta surullista joululaulua, varsin hyvin tietäen että ei ole kauaa kun Lenin äiti on " lintuna Taivaan Isän luona".
Kaksi päivää sitten Leni täytti 18 vuotta. Aamulla otin puhelimeni esiin ja lähetin ääniviestinä tytölleni laulun "hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain hyvää syntymäpäivää toivotan, hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain ja paljon onnea vaan!" Lauluuni vastattiin heti kiitoksilla.
Huomiseksi järjestän Lenille 18 vuotis juhlat täällä samaisessa Kotkan kodissa. Leni matkustaa luokseni tänään ja huomenna kahdelta alkavat synttärit. Omat nuoreni tulevat kaikki kippaamaan onnittelumaljat Lenin kunniaksi ja nuori ystäväni, josta on matkan aikana tullut Leninkin ystävä. Juhlat syntyvät juuri näin: Saan kaikki omat rakkaat yhteen ja voimme viettää hauskaa yhdessä. Kaikki ketkä kynnelle kykenevät, poikkeuksena työesteet tietenkin.
Alankin tässä järjestelemään tarjottavaa huomista ajatellen, tuorejuustokakkuja teen pari kappaletta koska tiedän omieni siitä pitävän. Olemme siis valmiina juhlintaan!
Tällä hetkellä kuljemme taas kohti masentavaa marraskuuta, kuten yksi vanhimmista ystävistäni on osuvasti sanonut.
Kuinka huolissaan pitää olla, jos tuntuu että tuleva synkkä aika kaatuu päälle?
Huomaan nimittäin nyt paljon tähän aiheeseen liittyvää proplematiikkaa ja siksi haluan kirjoittaa myös tästä ja juurikin tähän hetkeen.
Elämä ei ole pelkästään ruusuilla tanssimista. On aika juhlia ja nauraa mutta se on vastakohta tunteille jotka myös kuuluvat elämään, masennus, surullisuus, pettymys.
Jossain vaiheessa olen miettinyt että minulla ei ole keinoja auttaa masentuneita ihmisiä.
Se kuva tuli aikanaan kriisityössä työskennellessäni. Koin että en voi auttaa muuta kuin ohjaamalla seuraavaan osoitteeseen. Se kuului sen työn kuvaan.
Halusin kuitenkin enemmin. Halusin kuunnella. Saada jotain toivoa ihmiselle joka kulkee syvissä vesissä. Huomasin kuitenkin kuinka vaikeaa se on. Lopulta vuosia myöhemmin ymmärrän että masentuneen ihmisen kanssa pitää osaa pysähtyä, vaikka se on uskomattoman hankalaa vain olla, sanomatta oikeastaan sen kummempaa.
Uskoa että se hetki kantaa, hiljaisuus kantaa. Ei tarvi jaella ohjeita, ei tarvi täyttää tilaa sanoilla, voi vain olla. Olla läsnä. Kuunnella hiljaisuutta ja uskoa että myös sanomattomuus toimii, omalla kummallisella tavallaan.
Nyt shiatsuterapeuttina voin tehdä työtä niin kuten itse koen hyväksi, kuunnellen ja hiljentyen, asiakkaasta riippuen. Toivon myös että voin jakaa asiakkaalle turvallista hiljaisuutta, jos hän sitä kaipaa, ettei tarvita sanoja, olemme lämpimässä hyvässä energiassa yhdessä, hoitaja ja hoidettava. Monesti ainakin uusien asiakkaiden kohdalla tulee paljonkin puhetta ja se on minusta hyvä koska pääsee kartoittamaan tilannetta, oppii tuntemaan ihmisen.
Lopulta kuitenkin huomaan että luottamus, kosketus ja hyvä energia toimii ilman sanojakin.
Shiatsu hakee tasapainoa kehon ja mielen välillä.
Tähän loppuun toivon ihastuttavaa värikylläistä syksyn aikaa, talven odotusta, sytytelkää kynttilöitä, lähettäkää Taivasjoukoille valoa, se on viesti meiltä heille jotka kulkevat aina sydämissämme.
Ja ulos mennessänne nuuhkaiskaa ilmaa.......
Anne:)
sunnuntai 18. syyskuuta 2016
Rakkaus
Oi Onnea!
Saimme viettää ihanaa hääjuhlaa 3.9.2016 kun Riikka & Santtu menivät naimisiin. Vihkiminen tapahtui Kotkan kirkossa ja ihan oli sydän pakahtua siitä ilosta minkä sain jakaa yhdessä hääparin ja häävieraiden kanssa.
Kun heräsin hääpäivän aamuna, katsoin ulos ja aurinko paistoi ja taivas oli sininen - sytytin kolme tuohusta palamaan ja sanoin kiitokseni kun Santun ja Riikan tärkeään päivään saatiin kaunis ilma. Kolme tuohusta syttyi - Isä , Poika ja Pyhä Henki. Kaikki on valmista, sain rauhassa keskittyä ilon juhlaan.
Riikan isä saattoi tyttärensä Elviksen " Cant help falling in love" soidessa kohti alttaria luovuttaen Riikan Santulle. Seremonia oli kaunis kuten morsian ja sulhanen. Kun he astuivat kirkosta miehenä ja vaimona, heitä odotti uskomattoman hieno, vanha, turkoosin värinen Hudson Hornet, loistaen kilpaa auringon kanssa. Hääpari astui autoon ja matka kohti hääjuhla paikkaa saattoi alkaa.
Hääväki löysi paikalle Mussalon saaripirtille ja jonkin aikaa odoteltuamme ajettin hääpäri tyylikkäällä autolla paikalle. Valokuvia ulkona ja sitten sisälle juhlintaan.
Vieraita paikalla oli noin 120 henkeä ja juhlat menivät mallikkaasti,tarjoilut olivat erinomaiset, saivat paljon kiitosta, tunnelma hyvä ja kaasot olivat tehdeet kovasti töitä ystävänsä häiden eteen, siitä kiitoksia Niinalle ja Lauralle.Kuin myös Santun bestmanille Raimolle.
Erilaista aktiviteettia oli juuri sopivasti muuten musiikkia ja tanssimista, hauskan pitoa! Kyllä tässä saa äitinä olla ylpeä "katraastaan" kun katselin ja seurasin juhlamenoa. Omat nuoreni ovat tehneet hyvän valinnan jokainen kumppaninsa suhteen. Minulla on erinomaisen hyvät minjät ja saan olla heistä kaikista tavattoman kiitollinen. Nyt kuitenkin Riikka ja Santtu tekivät nuoristani ensimmäisenä tämän lupauksen toisilleen ja sanoivat TAHDON. Onnen päivä.
Muistan useampi vuosi sitten vappuna istuimme Santun kanssa parvekkeellani ja kuuntelimme cd:tä jonka hän oli minulle äänittänyt. Se sisälsi eri esittäjien biisejä mitkä Santtu oli itse valinnut minulle kuunneltavaksi.Siinä oli myös Simo Silmun biisi kaikkea hyvää jossa lauletaan " Minä tahdon kuulla jo sen että olisit onnellinen, minä toivon kaikkea hyvää nimeen rakkauden, minä toivon niin sisälläin että löydät onnesi näin minä toivon kaikkea hyvää tästä eteenpäin."
Uskon vahvasti että toivomalla hyvää se tulee myös ihmiselle takaisin.
Ja vaikka emme onnistuneet avioliitossamme nuorteni isän kanssa aikanaan niin olen tavattoman tyytyväinen siitä että kaikki omani ovat löytäneet toisen puoliskonsa. Se tuntuu lämpönä syvällä sydämessä.
" Kun katson silmiin häntä, jota rakastan,
en näe kaupunkia, metsää, puita.
Kun katson silmiin häntä, jota rakastan,
vain hänet huomaan, enkä muita.
Kun katson silmiin häntä, jota rakastan,
maa järkähtelee jalkojeni alla.
Kun katson silmiin häntä, jota rakastan,
on koti joka unelmalla.
Kun katson silmiin häntä, jota rakastan,
hän minut salaisuuksiin ottaa mukaan.
Kun katson häntä, jota rakastan,
ei lähemmäksi pääse kukaan."
- Anna-Mari Kaskinen-
Kirjasta Tahtoisin toivoa sinulle
Toivomukset on kuultu myös omalla kohdallani. Niimpä Riikan ja Santun hääjuhlassa sain istua onnellisena oman elämänkumppanin rinnalla, tässä rakkauden juhlassa, sydän täynnä rakkautta. Tällaisessa tilassa on helppo säteillä onnea ja jakaa rakkauden valoa ympärilleen.
" Vuodet riittää tuokion,
kestää ikuisuus.
Rakkaus on ajaton,
ainaisesti uus.
Hellän, aina voimakkaan
tunteen mulle soit.
Tiedän, että onnenmaan
näyttää mulle voit."
-Love me tender- Elvis Presley
Kauniina syysiltana, kiitollisena, sydän täynnä rakkautta
Anne
tiistai 23. elokuuta 2016
Tietojen päivitystä
Edellisessä blogitekstissä kerroinkin jo tulevasta operaatiosta joka hiljentää menoani siksi on syytä myös päivittää tilanne hoitamisien suhteen.
Olen joutunut jo keväästä lähtien olemaan sairauslomalla jalkaongelmien takia siksi myös hoitolat ovat lepotilassa kunnes selviää jatkot.
Harmikseni jouduin kieltäytymään keväällä myös nuoriso-ja vapaa-ajanohjaajan pestistä. Olisin päässyt kesäksi tutustumaan Heinäveden nuorisopuolen touhuihin. No terveys menee edelle tietenkin, täytyy vain toivoa että mahdollisuuksia tulisi vielä myöhemminkin.
Sairauslomani jatkuu näillä näkymin 6.11.2016 saakka ja vaikuttaa siltä ettei se ole vielä viimeinen päivä. Leikkauksien ja keppikävelyiden jälkeen poistetaan raudat ja siksi varaudunkin siihen että tämä vuosi kuluu harjoitellessa hiljaa kulkemista.
Soisalo-opistoon ilmoittauduin kuitenkin laulutouhuihin sekä huovutuskurssille. Ihan ei passaa jumittua mökille neljän seinän sisälle.
Myös omat maalaamiseni ja piirtämiseni ei onneksi ole jaloista kiinni joten kyllähän sitä tekemistä riittää sairauslomallakin.
Tuo järven läheisyys saa aina vaan tärkeämmän merkityksen koska tälläkin hetkellä olen treenannut järviuintia aloittaen kesäkuun viimeisenä päivänä ja eilen oli saldo 43.100 metriä!
Veden lämpö on vaihdellut + 17-21asteeseen riipuen tuulista ja tietysti ulkolämpötilasta, eilen oli sama + 20 sekä ilma että vesi.
Tavoitteeni on päästä 60.000m tämän loppukesän tai alkusyksyn aikana ja jos ei keli ihan radikaalisti muutu niin saavutan kyllä tavoitteen.
Treenin tarkoitus on saada itseni mahdollisimman hyvään kuntoon ennen operaatiota koska tiedän kuinka kepeillä kävely käy moneen paikkaan jumittavana tekijänä. Lihaskunto voi siis helpottaa tilannetta aikalailla.
Leikkaus tulee 8.9. joten vähän on vielä aikaa jäljellä.
Uinti on lajina niin kiitollinen koska se ei rasita niveliä ja tässä minun tapauksessa uiminen tuntuu todella kuntouttavalta liikunnalta.
Sen lisäksi olen keräillyt luonnosta nokkosta joka muutenkin on reumarohto. Teen siitä jalkakylvyn ja tarpeen vaatiessa lisään vielä keitokseen merisuolaa, jalat hautumaan, kylpy auttaa väsyneitä, pakottavia jalkoja ja poistaa myös turvotuksia jos niitä on.
Itse liottelen lähinnä kivun poistamiseksi. Sen jälkeen laventeli jalkavoiteet ja johan kelpaa!
Näihin tuumailuihin lopettelen tällä haavaa ja toivottelen hyvää loppu kesää lukijoille, tsemppiä tuleviin syksyn harrastuksiin ja koitoksiin ajatuksena että periksi ei anneta!
Aikanaan siskoni Aulin papereita tutkiessani hänen kuolemansa jälkeen löysin yhdestä hänen vihkostaan ajatelman joka sopii hyvin tähänkin hetkeen......
" Älä anna kenenkään ( minkään, Annen huom.)
pilata päivääsi.
Jos maan päällä on happea
ja pystyt hengittämään,
tulee päivä olemaan
vallan erinomainen!"
Näillä mennään, terveisin Anne :)
Olen joutunut jo keväästä lähtien olemaan sairauslomalla jalkaongelmien takia siksi myös hoitolat ovat lepotilassa kunnes selviää jatkot.
Harmikseni jouduin kieltäytymään keväällä myös nuoriso-ja vapaa-ajanohjaajan pestistä. Olisin päässyt kesäksi tutustumaan Heinäveden nuorisopuolen touhuihin. No terveys menee edelle tietenkin, täytyy vain toivoa että mahdollisuuksia tulisi vielä myöhemminkin.
Sairauslomani jatkuu näillä näkymin 6.11.2016 saakka ja vaikuttaa siltä ettei se ole vielä viimeinen päivä. Leikkauksien ja keppikävelyiden jälkeen poistetaan raudat ja siksi varaudunkin siihen että tämä vuosi kuluu harjoitellessa hiljaa kulkemista.
Soisalo-opistoon ilmoittauduin kuitenkin laulutouhuihin sekä huovutuskurssille. Ihan ei passaa jumittua mökille neljän seinän sisälle.
Myös omat maalaamiseni ja piirtämiseni ei onneksi ole jaloista kiinni joten kyllähän sitä tekemistä riittää sairauslomallakin.
Tuo järven läheisyys saa aina vaan tärkeämmän merkityksen koska tälläkin hetkellä olen treenannut järviuintia aloittaen kesäkuun viimeisenä päivänä ja eilen oli saldo 43.100 metriä!
Veden lämpö on vaihdellut + 17-21asteeseen riipuen tuulista ja tietysti ulkolämpötilasta, eilen oli sama + 20 sekä ilma että vesi.
Tavoitteeni on päästä 60.000m tämän loppukesän tai alkusyksyn aikana ja jos ei keli ihan radikaalisti muutu niin saavutan kyllä tavoitteen.
Treenin tarkoitus on saada itseni mahdollisimman hyvään kuntoon ennen operaatiota koska tiedän kuinka kepeillä kävely käy moneen paikkaan jumittavana tekijänä. Lihaskunto voi siis helpottaa tilannetta aikalailla.
Leikkaus tulee 8.9. joten vähän on vielä aikaa jäljellä.
Uinti on lajina niin kiitollinen koska se ei rasita niveliä ja tässä minun tapauksessa uiminen tuntuu todella kuntouttavalta liikunnalta.
Sen lisäksi olen keräillyt luonnosta nokkosta joka muutenkin on reumarohto. Teen siitä jalkakylvyn ja tarpeen vaatiessa lisään vielä keitokseen merisuolaa, jalat hautumaan, kylpy auttaa väsyneitä, pakottavia jalkoja ja poistaa myös turvotuksia jos niitä on.
Itse liottelen lähinnä kivun poistamiseksi. Sen jälkeen laventeli jalkavoiteet ja johan kelpaa!
Näihin tuumailuihin lopettelen tällä haavaa ja toivottelen hyvää loppu kesää lukijoille, tsemppiä tuleviin syksyn harrastuksiin ja koitoksiin ajatuksena että periksi ei anneta!
Aikanaan siskoni Aulin papereita tutkiessani hänen kuolemansa jälkeen löysin yhdestä hänen vihkostaan ajatelman joka sopii hyvin tähänkin hetkeen......
" Älä anna kenenkään ( minkään, Annen huom.)
pilata päivääsi.
Jos maan päällä on happea
ja pystyt hengittämään,
tulee päivä olemaan
vallan erinomainen!"
Näillä mennään, terveisin Anne :)
maanantai 15. elokuuta 2016
Elämän yllätyksellisyys
Kesä alkaa kääntyä syksyyn. Sitkeinä nuo kesän istutetut kukkaset vielä jaksaa loistaa ikkunalaudalla mutta väistämättä syksy jo kolkuttelee ja sen näkee kaikesta luonnossa.
Miten kesä aina juoksee niin pian ?
Teimme naisystäväni kanssa heinäkuun lopulla kesäretken Kotkasta Heinävedelle ja täältä Tohmajärvelle Wärtsilänkylään.
Heinävedellä oli kirkastusjuhlat juuri tuon viikonlopun ja me menimme Heinäveden kirkkoon kuulemaan Petri Laaksosen konserttia. Hän lauloi lauluja jotka ovat syntyneet surusta joka on ollut viime vuosina voimakkaasti läsnä hänen omassa elämässään.
Hän on joutunut luopumaan äidistään ja pikku veljestään.
Samaistun vahvasti Petrin tuntemuksiin koska itse olen menettänyt isän ja pikku siskon muutamia vuosia sitten.
Konsertissa liikutukselta ei voinnut välttyä ja tyytyväisenä sain havaita että myös miehet pystyivät kokemaan tilaisuuden sellaiseksi että sai luvan herkistyä, se on hyvä asia.
Petrin konsertti ja laulut herättivät paljon ajatuksia ja muistuttivat siitä kuinka katoavaista elämä on. Viimeinen hetki voi tulla niin yllättäin.
Yksi laulu cd:ltä nousee ylitse muiden kun kuuntelen näitä kotona, mökillä rauhassa.
Luulen että jokainen täältä elämästä poistuva toivoisi että häntä kohdeltaisiin kuin tässä laulussa lauletaan.....
Anna minun mennä
Vielä kerran tulee päivä
kun en jaksa taistella.
Kerron kyllä, milloin
se on koittava.
Niinkuin joku koputtaisi
hiljaa kotiovella,
silloin tiedän,
nyt on aika avata.
Pidä silloin hiljaa kiinni,
syliin hellään rutista.
Pidä kädestäni kiinni, lohduta.
Että voisin aivan hiljaa
huomaamatta nukkua,
että voisin luulla,
tulet mukana.
Sitten anna minun mennä,
kun on aika lähteä,
kerro, kuinka unelmoimme
joka kevät yhdessä.
Silloin anna minun mennä,
kerro kevään linnuista,
kuinka kaunis onkaan taivas,
kuinka kaunis uusi kesä ihana.
Toivon, ethän enää silloin
kannusta ja rohkaise.
Ethän pyydä, että jäisin elämään.
Säästä minut taistelulta,
kuiskaa korvaan hiljaa vaan:
irti päästä, olet vapaa lähtemään.
Tuossa laulussa on mielestäni se kaikki mikä lähdön hetkellä tuntuisi sopivalta, liikuttavaa ja aitoa tulkintaa.
Kiitos Petri Laaksonen.
Heinävedeltä kesäretkemme jatkui siis Wärtsilän kylään ja navetta kesäteatteriin jossa saimme nauttia "Taistelevat koppelot"-esityksestä. Siis vaihdoimme tunnelmasta toiseen! Tämä oli hauskaa ja erilaista teatteria missä itse olin ollut, navetan ylisillä, ukkosen kierrellessä esityksen aikana lähistöllä. Mukava kokemus ja hyvät fiilikset.
Siitä sitten vielä tutustumaan paikkaan jota olen havitellut, halusin että ystävänikin näkee sen. Ja niin vain ihastui kuten minäkin ensi kertaa nähtyäni. Asia vaatii kuitenkin perinpohjaista harkintaa ja selvittelyä monelta kantilta siksi kaupanteko ei voi syntyä tuosta noin vaan!
Muutenkin elämä tuo yllätyksiä ja tällä kertaa terveydellisiä hidasteita.
Olimme tässä viikolla käymässä miesystäväni kanssa Helsingin Peijaksessa reumakirurgin vastaanotolla ja sain yllättävänkin nopeasti ajan leikkaukseen. Se tehdään Peijaksessa jossa on reumaosaamista ja minulla on aiemmin hyviä kokemuksia tästä sairaalasta.
Elämääni siis hidastetaan jonkin verran koska varvasoperaation jälkeen joudun liikkumaan keppien varassa 4-6 viikkoon. Näin liikkuvaiselle ihmiselle siitä tulee melkoinen koettelemus, tiedän sen jo etukäteen.
Luottavaisin mielin olen kuitenkin matkaan lähdössä ja minulla on rakastava ystävä lähellä auttamassa joten huoleen ei ole syytä.
Levollisin mielin katselen mökin ikkunasta maisemaa jossa vuoroin sataa vuoroin paistaa, niin se on elämässäkin.
" Kastepisaroissa
päivä itkee nyt
ilonkyyneleitä,
aamuun herännyt.
Kuinka onkaan kaunis
tämä rakas maa.
Salaisuuden siipi
multaa koskettaa.
Kulje avojaloin
yli nurmikon
täydellinen lahja
uusi aamu on.
Mitään et voi siitä
ottaa, omistaa.
Ihmeellinen päivä
vastaanottakaa."
Anna-Mari Kaskinen
Miten kesä aina juoksee niin pian ?
Teimme naisystäväni kanssa heinäkuun lopulla kesäretken Kotkasta Heinävedelle ja täältä Tohmajärvelle Wärtsilänkylään.
Heinävedellä oli kirkastusjuhlat juuri tuon viikonlopun ja me menimme Heinäveden kirkkoon kuulemaan Petri Laaksosen konserttia. Hän lauloi lauluja jotka ovat syntyneet surusta joka on ollut viime vuosina voimakkaasti läsnä hänen omassa elämässään.
Hän on joutunut luopumaan äidistään ja pikku veljestään.
Samaistun vahvasti Petrin tuntemuksiin koska itse olen menettänyt isän ja pikku siskon muutamia vuosia sitten.
Konsertissa liikutukselta ei voinnut välttyä ja tyytyväisenä sain havaita että myös miehet pystyivät kokemaan tilaisuuden sellaiseksi että sai luvan herkistyä, se on hyvä asia.
Petrin konsertti ja laulut herättivät paljon ajatuksia ja muistuttivat siitä kuinka katoavaista elämä on. Viimeinen hetki voi tulla niin yllättäin.
Yksi laulu cd:ltä nousee ylitse muiden kun kuuntelen näitä kotona, mökillä rauhassa.
Luulen että jokainen täältä elämästä poistuva toivoisi että häntä kohdeltaisiin kuin tässä laulussa lauletaan.....
Anna minun mennä
Vielä kerran tulee päivä
kun en jaksa taistella.
Kerron kyllä, milloin
se on koittava.
Niinkuin joku koputtaisi
hiljaa kotiovella,
silloin tiedän,
nyt on aika avata.
Pidä silloin hiljaa kiinni,
syliin hellään rutista.
Pidä kädestäni kiinni, lohduta.
Että voisin aivan hiljaa
huomaamatta nukkua,
että voisin luulla,
tulet mukana.
Sitten anna minun mennä,
kun on aika lähteä,
kerro, kuinka unelmoimme
joka kevät yhdessä.
Silloin anna minun mennä,
kerro kevään linnuista,
kuinka kaunis onkaan taivas,
kuinka kaunis uusi kesä ihana.
Toivon, ethän enää silloin
kannusta ja rohkaise.
Ethän pyydä, että jäisin elämään.
Säästä minut taistelulta,
kuiskaa korvaan hiljaa vaan:
irti päästä, olet vapaa lähtemään.
Tuossa laulussa on mielestäni se kaikki mikä lähdön hetkellä tuntuisi sopivalta, liikuttavaa ja aitoa tulkintaa.
Kiitos Petri Laaksonen.
Heinävedeltä kesäretkemme jatkui siis Wärtsilän kylään ja navetta kesäteatteriin jossa saimme nauttia "Taistelevat koppelot"-esityksestä. Siis vaihdoimme tunnelmasta toiseen! Tämä oli hauskaa ja erilaista teatteria missä itse olin ollut, navetan ylisillä, ukkosen kierrellessä esityksen aikana lähistöllä. Mukava kokemus ja hyvät fiilikset.
Siitä sitten vielä tutustumaan paikkaan jota olen havitellut, halusin että ystävänikin näkee sen. Ja niin vain ihastui kuten minäkin ensi kertaa nähtyäni. Asia vaatii kuitenkin perinpohjaista harkintaa ja selvittelyä monelta kantilta siksi kaupanteko ei voi syntyä tuosta noin vaan!
Muutenkin elämä tuo yllätyksiä ja tällä kertaa terveydellisiä hidasteita.
Olimme tässä viikolla käymässä miesystäväni kanssa Helsingin Peijaksessa reumakirurgin vastaanotolla ja sain yllättävänkin nopeasti ajan leikkaukseen. Se tehdään Peijaksessa jossa on reumaosaamista ja minulla on aiemmin hyviä kokemuksia tästä sairaalasta.
Elämääni siis hidastetaan jonkin verran koska varvasoperaation jälkeen joudun liikkumaan keppien varassa 4-6 viikkoon. Näin liikkuvaiselle ihmiselle siitä tulee melkoinen koettelemus, tiedän sen jo etukäteen.
Luottavaisin mielin olen kuitenkin matkaan lähdössä ja minulla on rakastava ystävä lähellä auttamassa joten huoleen ei ole syytä.
Levollisin mielin katselen mökin ikkunasta maisemaa jossa vuoroin sataa vuoroin paistaa, niin se on elämässäkin.
" Kastepisaroissa
päivä itkee nyt
ilonkyyneleitä,
aamuun herännyt.
Kuinka onkaan kaunis
tämä rakas maa.
Salaisuuden siipi
multaa koskettaa.
Kulje avojaloin
yli nurmikon
täydellinen lahja
uusi aamu on.
Mitään et voi siitä
ottaa, omistaa.
Ihmeellinen päivä
vastaanottakaa."
Anna-Mari Kaskinen
keskiviikko 27. heinäkuuta 2016
Uuden aamun lupaus
Kotkassa jälleen. On aikainen aamu kun nousin hyvin nukutun yön jälkeen.
Avasin blogini ja tarkastelin sitä: 28.7.16 - blogissa kävijöitä 28.616.
Yhden numeron vaihduttua numero seitsemäksi olisi tälle päivälle sattunut aivan sama numerosarja, sattumaako?
Seitsemän on uuden valon numero.
Kun olin ensimmäistä kertaa matkalla tutustumaan mahdolliseen energiaparantolaan ilmestyi siniselle taivaalle 7 enkelinsiipeä. Tunsin että minun "Taivasjoukot" ovat mukana. Läheisiä ihmisiä, sukulaisia ja ystäviä jotka ovat jo siirtyneet Taivasten valtakuntaan. Koin heidän läsnäolonsa. Kuinka jokin suurempi ohjaa ja varsinkin tärkeiden asioiden ollessa kyseessä. Silloin kannattaa olla hyvin herkkänä, kuulostella viestejä.
Enkelikorteista nousi "Uusi alku" joka on korteissa ihan ensimmäisenä, kirjoitan tekstin tähän:
" Jätän taakseni menneet ja aloitan puhtaalta pöydältä.
Jokainen päivä on mahdollisuus aloittaa alusta.
Elämässäsi on paljon nähtyä ja koettua, mutta älä jää niihin
vanhoihin energioihin. Kun oppiläksyt on ymmärretty ja
hyväksytty, ei niihin enää tarvitse palata.
Anna itsellesi mahdollisuus uuteen alkuun, jossa tiedät
että sinua tuetaan ja voit olla rohkeasti juuri oma itsesi.
Enkelisi iloitsevat tästä itsevarmuudesta ja valosta, joka
loistaa ympärilläsi, kun innostut, rakastat ja luotat.
Tämä kortti voi kertoa, että saat jonkin tarjouksen tai
ehdotuksen, johon voit luottavaisin mielin vastata myönteisesti.
Se voi myös viestiä, että sinun on aika astua eteenpäin ja
tehdä myönteisiä muutoksia elämääsi."
Olen saanut tämän "Sonja-enkeli opaskirjan" hyvältä ystävältäni Minnalta ja nostan miltei joka aamu yhden kortin pakasta. Hanna-Leena Sabelström on tehnyt nämä enkelikortit, intuitiivisia viestejä enkeleiltä.
Eilen tilasin myös suuren taulupohjan johon tulen maalaamaan taulun öljyväreillä ja se syntyy ajatuksena "uuden aamun lupaus".
Väreillä" leikkiminen" on itselleni oiva tapa työstää asioita ja nyt tässä hetkessä, uuden kynnyksellä, haluan päästää taas sen puolen valloilleen, katsotaan mitä se tuo tullessaan.
Tämän viikon positiivareiden ikikalenterissa lukee seuraava teksti:
" Kun olet ensin tehnyt suuret päätökset,
pienet asiat ratkeavat itsestään.
Tämä edellyttää, että usko itseesi on
vahvempi kuin epäilys. Paraskaan
suunnitelma ei auta, ellet usko siihen."
- Josef Kirschner-
" Kun kasvaa itsensä mittaiseksi saa rauhan".
- Kaija Juurikkala-
Avasin blogini ja tarkastelin sitä: 28.7.16 - blogissa kävijöitä 28.616.
Yhden numeron vaihduttua numero seitsemäksi olisi tälle päivälle sattunut aivan sama numerosarja, sattumaako?
Seitsemän on uuden valon numero.
Kun olin ensimmäistä kertaa matkalla tutustumaan mahdolliseen energiaparantolaan ilmestyi siniselle taivaalle 7 enkelinsiipeä. Tunsin että minun "Taivasjoukot" ovat mukana. Läheisiä ihmisiä, sukulaisia ja ystäviä jotka ovat jo siirtyneet Taivasten valtakuntaan. Koin heidän läsnäolonsa. Kuinka jokin suurempi ohjaa ja varsinkin tärkeiden asioiden ollessa kyseessä. Silloin kannattaa olla hyvin herkkänä, kuulostella viestejä.
Enkelikorteista nousi "Uusi alku" joka on korteissa ihan ensimmäisenä, kirjoitan tekstin tähän:
" Jätän taakseni menneet ja aloitan puhtaalta pöydältä.
Jokainen päivä on mahdollisuus aloittaa alusta.
Elämässäsi on paljon nähtyä ja koettua, mutta älä jää niihin
vanhoihin energioihin. Kun oppiläksyt on ymmärretty ja
hyväksytty, ei niihin enää tarvitse palata.
Anna itsellesi mahdollisuus uuteen alkuun, jossa tiedät
että sinua tuetaan ja voit olla rohkeasti juuri oma itsesi.
Enkelisi iloitsevat tästä itsevarmuudesta ja valosta, joka
loistaa ympärilläsi, kun innostut, rakastat ja luotat.
Tämä kortti voi kertoa, että saat jonkin tarjouksen tai
ehdotuksen, johon voit luottavaisin mielin vastata myönteisesti.
Se voi myös viestiä, että sinun on aika astua eteenpäin ja
tehdä myönteisiä muutoksia elämääsi."
Olen saanut tämän "Sonja-enkeli opaskirjan" hyvältä ystävältäni Minnalta ja nostan miltei joka aamu yhden kortin pakasta. Hanna-Leena Sabelström on tehnyt nämä enkelikortit, intuitiivisia viestejä enkeleiltä.
Eilen tilasin myös suuren taulupohjan johon tulen maalaamaan taulun öljyväreillä ja se syntyy ajatuksena "uuden aamun lupaus".
Väreillä" leikkiminen" on itselleni oiva tapa työstää asioita ja nyt tässä hetkessä, uuden kynnyksellä, haluan päästää taas sen puolen valloilleen, katsotaan mitä se tuo tullessaan.
Tämän viikon positiivareiden ikikalenterissa lukee seuraava teksti:
" Kun olet ensin tehnyt suuret päätökset,
pienet asiat ratkeavat itsestään.
Tämä edellyttää, että usko itseesi on
vahvempi kuin epäilys. Paraskaan
suunnitelma ei auta, ellet usko siihen."
- Josef Kirschner-
" Kun kasvaa itsensä mittaiseksi saa rauhan".
- Kaija Juurikkala-
torstai 30. kesäkuuta 2016
Karvaiset lapsen lapseni
Kesäiset terveiset Kotkasta, Ruonalan uimarannalta. Iloiset, aurinkoiset ja suloisen suolaiset, meren tuoksuiset terveiset välittää tässä tuorein lapsen lapseni Puffy, jolla ikää vasta vaivaiset 10 viikkoa. Juhannuksena tapasimme ensimmäistä kertaa ja tämä hurmaava PuffDaddy rakastui oitis mereen ja uskalsi jopa uimaan Lehmän rannalla 26.6,2016.Tosin Ville isäntänsä suosiollisella avustuksella. Grandmam sai nauraa tosissaan ja ei ihme miten uintilajina koira on syntynyt! Koirat ne osaavat uida koiraa hetimiten:) Puffylle puhutaan englantia koska Puffyn emäntä on amerikkalainen mutta hienoa oli kuulla kun Gillion opetteli myös suomeksi " ympäri" "paikka" "istu" "hyvä poika" ja "maahan". Puffysta tulee siis vähintään kaksikielinen iso kokoinen villakoira. Puffy vanhempineen asuu Helsingissä.
Tässä olen tapaamassa Shrek-kissaa joka rakastaa silityksiä ja sylissä istumista. Shrek on varsin rauhallinen ja mukavuutta arvostava kissa jonka mielestä ruoka on ihan huippu juttu. Saunan lauteilla tykkää lekotella mielellään joten lämpökin kelpaa. Shrek on 9-vuotias.
Samassa perheessä asustelee myöskin Hyrrä-kissa ja kaverukset ovat tehneet yhdessä mainion filminkin tässä päivänä eräänä. Jos saan luvan julkaista ystävysten ruuan ruikutus matkan niin jaan sen mielelläni lukijoitteni kanssa ja iloksi. Hyrrän luonteen piirteinä on aktiivisuus ja näin ollen Hyrrä on liikkeellä koko ajan - häsää menemään. Hyrrä on 3,5 vuotta.
Veljekset kuin ilvekset! Vaan eri vanhemmista kuitenkin. Tämä kaveri on Mauno "Manu" tuttavallisemmin ja samaa porukkaa vielä edellisten kissaystävysten kanssa. Manu on arempi mutta antaa kuitenkin silitellä jonkin aikaa itseään, syliin en vielä ole saanut. Kyllähän kissat luonteeltaan itsenäisempiä ovatkin koiriin verrattuna ja näyttävät sen kyllä selkeästi.Manu on 4,5 vuotta vanha ja rauhallisempi kaveri myöskin, seurailee menoa ylhäältä käsin"" kissatornin päältä.
Auringonvärinen kissa, kuin yhdestä satukirjasta. Niin Shrekhän se myös tässä rintakuvassa poseeraa kuten laumansa muutkin. Kaikki tämän perheen kissat ovat sisäkissoja mutta hengailevat kyllä parvekkeella seuraten läheisessä puussa tapahtuvaa liikettä ja elämää.
Tässä luontoa seurailee elokuussa 3-vuotta täyttävä Albert. Aittakorven nurkilla lenkkeilee tämä tarkkailija. Albert tai "Pertti" on tullut Suomeen vähän kauempaa, Romaniasta saakka. Hyvin sosiaalinen kuitenkin koirakontakteissa normaalisti mutta uusien ihmisten kanssa Albert haluaa itse tulla tutustumaan. Liian innokkaat ihmiset siis joutuu hieman odottamaan suosiotaan. Albertin isovanhemmat Jäppilässä ovat saaneet hoitaakseen tämän reippaan kaverin aina silloin kun kotijoukot ovat reissussa ja "mummolassa" Albert tykkääkin olla kovasti, lenkittää isoäitiä ja viettää terassilla lupsakkaa aikaa isoisän seurassa. Albert on myös merellinen koira ja haluaa haistella meri-ilmastoa ja käydä saarissa.
Tarkkana kuin porkkana! Mitä kaikkea kivaa täällä liikkuukaan.....
Tässäpä oli minun karvaiset lapsen lapseni. Eläimethän on meille ihmisille parhaimmillaan erittäin hyviä terapeutteja ja stressin poistajia sekä ystäviä ja kuuntelijoita, kaikkea tuota ja vielä paljon enemmän. Minun kissani Nikita on tavannut tästä joukosta ainoastaa Puffyn ja ihan pikaisena Albertin. Nikita on kuitenkin tottunut koiriin koska Nikitan 12- vuotisen elämän aikana minulla on ollut 2 koiraa, labradorinnoutaja Nikke ja leonbergin koira Leo. Kissakolmikon kotiin ei Nikitaa ole uskallettu viedä koska reviirikysymykset ovat niin voimakkaita. Nikitasta tulee ihan oma tarinansa myöhemmin.Tähän asti Nikikin on ollut ainoastaan sisäkissa mutta nyt vaikuttaa silta että Nikita laajentaa maailmankuvaansa Heinäveden mökillä ja alkaa luontotarkkailut....katsotaan sitten millainen tarkkailija Nikitasta kehkeytyy, tuleeko Albertin veroinen? Tarinat jatkuvat.
tiistai 28. kesäkuuta 2016
Eläköön unelmat!
Tulin viikko sitten Kotkaan. Lähdimme taas kerran kissani Nikitan kanssa reissuun koska meistä alkoi tuntua siltä. Tai mistäpä minä Nikitan intuitiota tiedän varmasti saatika osaisin tulkita, mutta omaani olen kyllä osannut kuunnella jo pitkään. Niimpä sellaiset ihmiset jotka minut tuntevat hyvin, tietävät että jos lähden liikkeelle esimerkiksi tässä tapauksessa ennen Juhannusta, keskikesän juhlaa, kohti Kotkaa - siinä on jokin juttu.
Niinhän siinä on.
Toki minulle saattoi tulla olo että haluan tulla merelliseen ilmapiiriin, varmaan sitäkin, mutta tällä retkelläni selvittelin mielessäni yhtä unelmaa, joka on elänyt jo pitkään minussa. Unelmaa, jota varten olen opiskellut kohtalaisesti eri paikoissa. Olen rakennellut palasia, kasaillut niitä ja taas purkanut. Eikä suinkaan vaan opiskelupaikat vaan enempikin elämänkoulu on koulinut minusta juuri tällaisen kuin nyt olen. Ja viimein alkaa näyttää siltä että pääsisin toteuttamaan yhtä suurta unelmaa joka liittyy ihmisen kasvuun omaksi itsekseen.
Olen löytänyt paikan josta voisin rakentaa energia parantolan. Paikka on tarpeeksi syrjässä ja silti hyvien kulkuyhteyksien päässä niille ihmisille jotka todellakin hakevat jotain muuta kuin hulinaa, dataa ja menoa.
Paikka on kaikkea muuta. Minua on kannustettu tähän työhön kun sopiva paikka löytyy. Pysäkki, edes pysähdyspaikka kiireisille, stressaantuneille ihmisille.
Haluan rakentaa pienen miljöön jo olemassa olevalle tontille ja vanhalle rakennukselle joka on rakennettu 1800-luvun loppu puolella. Paikka ei ole ongelmaton, mutta aion yrittää.
Nuoriso-ja vapaa-ajanohjaajana opiskellessani vuonna 2005-2007 tein luontevasti luonnossa-hankkeen. Tuolloin yritin löytää paikkaa täältä Kotkan nurkilta. Asia ei edennyt vielä tuohon aikaan mutta se ei todellakaan ole vanhentunut, oikeastaan päinvastoin.
Nuorten syrjäytymisen ehkäisy ja ennaltaehkäisevä mielenterveystyö on tänä päivänä noussut entistä kuumemmaksi aiheeksi. Siihen myös satsataan varoja eri tavalla. Se on oikein. Nyky elämänmeno stressaa lapsista lähtien.
Tulen selvittelemään onko minulla mahdollisuutta saada tukea projektiini jota aloittelen.
Kohderyhminä paikassa tulee olemaan eri-ikaiset ihmiset/ ryhmät.
Räätälöitynä kunkin kohderyhmän tarpeista lähtien. Yksi yhteinen tekijä on pienet ryhmäkoot jotta pääsemme toivottuun tulokseen- yksilöllisyyteen.
Hyödynnän oman ammattiosaamiseni ja siksi voin tehdä varsin monipuolisen tarjonnan tuleville asiakkailleni.
Terapioista haluan alkaa kehitellä luovaa puolta ja esimerkiksi kirjoittaminen tulee olemaan yksi mielenkiintoinen tapa päästä käsiksi asioihin, hahmottaa asioita ja elämää. Se on ollut itselläni läpi elämän kulkeva "työkalu" ja voin suositella lämpimästi.
Olin ajalla 16.5.-20.5.2016 selkärankareumakuntoutuksessa Siilinjärvellä Kunnonpaikassa. Meillä oli ensimmäinen, ns. kartoittava jakso. Tuon viiden päivän aikana minulle vain vahvistui ajatus siitä kuinka henkinen puoli ohitetaan kokonaan erilaisten sairauksien hoidossa. Lääkehoito korostuu räikeällä tavalla! Ja vaikka asiantuntijat antavat minulle itselleni hyvää palautetta oman itseni hoitamisesta ja kunnossa pysymisestä, niin kuitenkin menevät saman kaavan mukaan, ikäänkuin jokin hoito olisi niin kiveen hakattu ettei sitä voi kyseenalaistaa.
Tuolla jaksolla päätin, että alan myös luennoimaan vaihtoehtohoidoista tässä tapauksessa esim. selkärankareuman kohdalla joka itselleni on aikalailla tuttua kauraa.
Ryhmässämme oli meitä "konkareita" joilla diagnoosi on jo useamman kymmenen vuoden takaa, että vasta sairastuneita.
Varsinkin sairauden alku vaiheessa kun koko asia pelottaa, miten selkärankareuma tulee vaikuttaa elämääni, tulisi henkinen puoli nostaa ihan ykkössijalle ja saada apua sitä kautta. Eikä pelotella kuinka reuma ilman lääkkeitä syövyttää luuston, näin karkeasti sanoen.
Toki eri tapauksissa mennään yksilön mukaan, mikä onkin oikein, mutta ei pidä unohtaa myöskään mielen vaikutusta sairauksien hoidossa ja siksi haluan tulevaisuudessa alkaa vetämään myös luentotyyppisiä ohjelmia tulevassa energia parantolassani.
Aikanaan musiikkiteatterilinjalla ollessani muistan kuulleeni musiikkimies Ari Ismälän kommentoineen että" jos töitä ei ole niin niitä pitää vaan ruveta itse tekemään". Näin juuri. Koska en ole saanut mitään itselleni ja terveydelleni sopivaa työtä niin päätin alkaa räätälöimään juuri itseni näköistä ohjelmaa. Siltä pohjalta että saan mahdollisimman monipuolisesti hyödynnettyä omaa osaamistani ja tarjottua myös mahdollisimman monelle ihmiselle hyvää mieltä, uusia kokemuksia, luontoelämyksiä ja luonnon parantavaa, rauhoittavaa vaikutusta.
Tavoitteena tuoda edes pientä helpotusta jaksamiseen tässä kiireisessä rytmissä mikä ei taukoa jos ei itse löydä taukopaikkaa.
" Iloitse suurista
mahdollisuuksistasi
sillä ne
jo odottavat sinua.
Ole rohkea,
usko itseesi
ja ryhdy
toimeen."
Erinomaisen ihanaa kesää lukijoilleni, Anne
Niinhän siinä on.
Toki minulle saattoi tulla olo että haluan tulla merelliseen ilmapiiriin, varmaan sitäkin, mutta tällä retkelläni selvittelin mielessäni yhtä unelmaa, joka on elänyt jo pitkään minussa. Unelmaa, jota varten olen opiskellut kohtalaisesti eri paikoissa. Olen rakennellut palasia, kasaillut niitä ja taas purkanut. Eikä suinkaan vaan opiskelupaikat vaan enempikin elämänkoulu on koulinut minusta juuri tällaisen kuin nyt olen. Ja viimein alkaa näyttää siltä että pääsisin toteuttamaan yhtä suurta unelmaa joka liittyy ihmisen kasvuun omaksi itsekseen.
Olen löytänyt paikan josta voisin rakentaa energia parantolan. Paikka on tarpeeksi syrjässä ja silti hyvien kulkuyhteyksien päässä niille ihmisille jotka todellakin hakevat jotain muuta kuin hulinaa, dataa ja menoa.
Paikka on kaikkea muuta. Minua on kannustettu tähän työhön kun sopiva paikka löytyy. Pysäkki, edes pysähdyspaikka kiireisille, stressaantuneille ihmisille.
Haluan rakentaa pienen miljöön jo olemassa olevalle tontille ja vanhalle rakennukselle joka on rakennettu 1800-luvun loppu puolella. Paikka ei ole ongelmaton, mutta aion yrittää.
Nuoriso-ja vapaa-ajanohjaajana opiskellessani vuonna 2005-2007 tein luontevasti luonnossa-hankkeen. Tuolloin yritin löytää paikkaa täältä Kotkan nurkilta. Asia ei edennyt vielä tuohon aikaan mutta se ei todellakaan ole vanhentunut, oikeastaan päinvastoin.
Nuorten syrjäytymisen ehkäisy ja ennaltaehkäisevä mielenterveystyö on tänä päivänä noussut entistä kuumemmaksi aiheeksi. Siihen myös satsataan varoja eri tavalla. Se on oikein. Nyky elämänmeno stressaa lapsista lähtien.
Tulen selvittelemään onko minulla mahdollisuutta saada tukea projektiini jota aloittelen.
Kohderyhminä paikassa tulee olemaan eri-ikaiset ihmiset/ ryhmät.
Räätälöitynä kunkin kohderyhmän tarpeista lähtien. Yksi yhteinen tekijä on pienet ryhmäkoot jotta pääsemme toivottuun tulokseen- yksilöllisyyteen.
Hyödynnän oman ammattiosaamiseni ja siksi voin tehdä varsin monipuolisen tarjonnan tuleville asiakkailleni.
Terapioista haluan alkaa kehitellä luovaa puolta ja esimerkiksi kirjoittaminen tulee olemaan yksi mielenkiintoinen tapa päästä käsiksi asioihin, hahmottaa asioita ja elämää. Se on ollut itselläni läpi elämän kulkeva "työkalu" ja voin suositella lämpimästi.
Olin ajalla 16.5.-20.5.2016 selkärankareumakuntoutuksessa Siilinjärvellä Kunnonpaikassa. Meillä oli ensimmäinen, ns. kartoittava jakso. Tuon viiden päivän aikana minulle vain vahvistui ajatus siitä kuinka henkinen puoli ohitetaan kokonaan erilaisten sairauksien hoidossa. Lääkehoito korostuu räikeällä tavalla! Ja vaikka asiantuntijat antavat minulle itselleni hyvää palautetta oman itseni hoitamisesta ja kunnossa pysymisestä, niin kuitenkin menevät saman kaavan mukaan, ikäänkuin jokin hoito olisi niin kiveen hakattu ettei sitä voi kyseenalaistaa.
Tuolla jaksolla päätin, että alan myös luennoimaan vaihtoehtohoidoista tässä tapauksessa esim. selkärankareuman kohdalla joka itselleni on aikalailla tuttua kauraa.
Ryhmässämme oli meitä "konkareita" joilla diagnoosi on jo useamman kymmenen vuoden takaa, että vasta sairastuneita.
Varsinkin sairauden alku vaiheessa kun koko asia pelottaa, miten selkärankareuma tulee vaikuttaa elämääni, tulisi henkinen puoli nostaa ihan ykkössijalle ja saada apua sitä kautta. Eikä pelotella kuinka reuma ilman lääkkeitä syövyttää luuston, näin karkeasti sanoen.
Toki eri tapauksissa mennään yksilön mukaan, mikä onkin oikein, mutta ei pidä unohtaa myöskään mielen vaikutusta sairauksien hoidossa ja siksi haluan tulevaisuudessa alkaa vetämään myös luentotyyppisiä ohjelmia tulevassa energia parantolassani.
Aikanaan musiikkiteatterilinjalla ollessani muistan kuulleeni musiikkimies Ari Ismälän kommentoineen että" jos töitä ei ole niin niitä pitää vaan ruveta itse tekemään". Näin juuri. Koska en ole saanut mitään itselleni ja terveydelleni sopivaa työtä niin päätin alkaa räätälöimään juuri itseni näköistä ohjelmaa. Siltä pohjalta että saan mahdollisimman monipuolisesti hyödynnettyä omaa osaamistani ja tarjottua myös mahdollisimman monelle ihmiselle hyvää mieltä, uusia kokemuksia, luontoelämyksiä ja luonnon parantavaa, rauhoittavaa vaikutusta.
Tavoitteena tuoda edes pientä helpotusta jaksamiseen tässä kiireisessä rytmissä mikä ei taukoa jos ei itse löydä taukopaikkaa.
" Iloitse suurista
mahdollisuuksistasi
sillä ne
jo odottavat sinua.
Ole rohkea,
usko itseesi
ja ryhdy
toimeen."
Erinomaisen ihanaa kesää lukijoilleni, Anne
tiistai 14. kesäkuuta 2016
Aurinkoista kesäpäivää!
Metsän vihreys ja vehreys. Mikä suuremmoinen onni asua luonnossa. Elämme taas sitä aikaa kesästä kun yölläkin on valoisaa.
Juhannus lähestyy ja jännityksellä odotamme kuinka kylmä keskikesän juhlasta tätä vuonna tulee?
Minun veneeni on hallissa odottamassa H-hetkeä jolloin nostamme paatin trailerin päälle ja siirrämme sen tänne mökille, kotisatamaan. Kylmät kelit ovat tehneet sen, että esim. kyllästysaineet ovat vielä tuoreena. Tänään annan auringon lämmittää "MeriAnnea" ja toiveissa on että ihan näinä päivinä näen veneeni omassa rannassa, järvessä.
Meren aalloilla kyntäneenä "MeriAnne" sopeutuu kyllä järvellekin aivan kuten kapteeninsakin on sopeutunut uusiin maisemiin ja uuteen heimoon. Vaikkakin jotkut tavat ihmetyttävät suunnattomasti. Täytyy vaan oppia luovimaan ja välttämään pahimmat karikot - sitähän se on, samaa elämää yhtä kaikki. Viisautta siihen pyydän itselleni ja muille.
"Perhoset, kukat ja kesäiset niityt,
sä kaukana jossain mun aatoksiin liityt.
Hentonen tuuli ja liplatus veen,
niistä aiheen mä uuteen huomiseen teen."
- Lea Tuurala-
Aurinkoisia kesäpäiviä toivotellen, Anne
Juhannus lähestyy ja jännityksellä odotamme kuinka kylmä keskikesän juhlasta tätä vuonna tulee?
Minun veneeni on hallissa odottamassa H-hetkeä jolloin nostamme paatin trailerin päälle ja siirrämme sen tänne mökille, kotisatamaan. Kylmät kelit ovat tehneet sen, että esim. kyllästysaineet ovat vielä tuoreena. Tänään annan auringon lämmittää "MeriAnnea" ja toiveissa on että ihan näinä päivinä näen veneeni omassa rannassa, järvessä.
Meren aalloilla kyntäneenä "MeriAnne" sopeutuu kyllä järvellekin aivan kuten kapteeninsakin on sopeutunut uusiin maisemiin ja uuteen heimoon. Vaikkakin jotkut tavat ihmetyttävät suunnattomasti. Täytyy vaan oppia luovimaan ja välttämään pahimmat karikot - sitähän se on, samaa elämää yhtä kaikki. Viisautta siihen pyydän itselleni ja muille.
"Perhoset, kukat ja kesäiset niityt,
sä kaukana jossain mun aatoksiin liityt.
Hentonen tuuli ja liplatus veen,
niistä aiheen mä uuteen huomiseen teen."
- Lea Tuurala-
Aurinkoisia kesäpäiviä toivotellen, Anne
maanantai 25. huhtikuuta 2016
Kevät tulee
Se tulee sittenkin! Yhtä varmasti kuin joka vuosi. Kylmäähän täällä vielä on mutta siitä huolimatta linnut ovat alkaneet laulamaan omia konserttejaan, miettimään pesäntekopuuhia, valo on lisääntynyt ja järven jää vetänyt jo niin tummanpuhuvaksi että kohta siitä on muisto vain. Avantopakastearkku nostettiin rannalle ja pian vedämme myös laakongin ja tikapuut maihin. Tikkujään seassa olen nyt räpiköinnyt ja kokemus se on sekin.
Harrastusporukoissakin on vuoden tuotokset esitelty ja kuoromme kanssa pääsimme osallistumaan Neonfestiin, joka oli Heinäveden lukion ensimmäisen luokan yrittäjyysryhmän järjestämä musiikkitapahtuma. Tapahtuma oli lauantaina 23.4. klo 13 yläkoulun salissa ja esitteessä luki "paikallista musiikkia parhaimmillaan".
Tapahtumassa kuultiin eri-ikäisten heinäveteläisten musiikin harrastajien esityksiä. Kivaahan se on kuunnella muiden esityksiä ja myös itse päästä esiintymään ja näin tuomaan oma panos näihin tapahtumiin. Nämäkin lukiolaiset keräävät rahoitusta Roomaan suuntautuvaa opintomatkaa varten. Mukavin tunnelmin myös päättää taas tältä keväältä laulutouhut, syksyllä jatkuu harjoitukset.
Osallistuimme myös ystäväni kanssa heinäveden seurakunnan ja soisalo-opiston kirkkodraamaryhmän "Pääsiäismatka"- esitykseen joka puolestaan oli seurakuntatalolla torstaina 20.4. klo 18. Mielestäni on tärkeää myös katsojana kannustaa harrastelijoita jotka omaa vapaa-aikaansa viettävät näiden eri harrastuspiirien lomassa. Kun siitä sitten erilaisia asioita ja tuotoksia syntyy niin onhan se hienoa kannustaa porukkaa, se auttaa jatkamaan hyviä juttuja ja saa ehkäpä mukaan uusiakin harrastajia piireihin. Valtavasti työtä ja aikaa se vaatii ohjaajilta ja näyttelijöiltä ja sitoutumista asiaan. Ihana oli nähdä kuinka lapsiakin oli mukana esityksessä ja kaikki lapsista ikäihmisiin antoivat parastaan! Sellainen juuri harrastuksen pitäisikin olla, yhteisö joka antaa ja saa toisiltaan paljon. Se on yhteenkuuluvaisuutta ja toimimista tiiminä, parhaimmillaan kunkin jäsenen hyvät puolet nostetaan oikealle paikalle ja yhdessä tehdään jotain mikä jää elämään ja tuo katsojille ja kuulijoille elämyksen.
Tänä keväänä itse pääsin kokeilemaan ensi kertaa huovutusta niinikään Soisalo-opiston kurssilla Niinimäessä. Yllätyin , miten mukavaa se oli! Menin tekemään hassun hatun ja sellainenhan siellä syntyi - metsänvihreää, kevään vihreää ja oranssia. Yksi kurssilaisista sanoi osuvasti että sehän on kuin elämän liekki, ja niinpä hatulle tuli nimikin.
Eilen kevättöitä pihalla touhutessamme laitoin piippalakin päähän ja miesystäväni kauhisteli että ethän sinä nyt voi hyvää hattua näihin hommiin ottaa, lentää vielä nuotiosta kipinä siihen. Höh! Kun itse olen ajatellut että koska liki metsäläinen olen niin täytyyhän minulla olla tällainen maahis, menninkäishattu jotta tietävät minun kuuluvan samaan porukkaan.
Selvisin hattuni kanssa ilman kipinöitä ja huomasin että lämmin se on ainakin.
Myös huovutus jatkuu syksyllä ja nyt olen jo saannut viittä vaille valmiiksi bonchon, johon laitoin heinäveden värejä, näin alku keväästä kun koivujen latvat näyttää punertavilta ja rinteillä on vielä lunta osittain ja männyistä tulee vihreys ja kuusista. Sain siis itselleni uuden harrastuksen missä voi taas pelailla värien ja luovuuden kanssa yhdessä.
Nyt voi sitten rauhassa keskittyä tulevaan veneen kevätkunnostukseen. talven aikana veneeni on saanut vähän uutta puutta kaarien tueksi ja nyt minun tehtäväni on ensin tervata uusi puu ja sen jälkeen normaalit kyllästyspuuhat ja lakkaukset, tarpeen mukaan. Tänä kesänä "MeriAnne" pääseenkin ihan omaan rantaan ja kesällä voimme alkaa kyntää järven aalloilla ihan tosissaan. Sitä odotellen.
Kevät iloa lukijoille toivoo Anne:)
Harrastusporukoissakin on vuoden tuotokset esitelty ja kuoromme kanssa pääsimme osallistumaan Neonfestiin, joka oli Heinäveden lukion ensimmäisen luokan yrittäjyysryhmän järjestämä musiikkitapahtuma. Tapahtuma oli lauantaina 23.4. klo 13 yläkoulun salissa ja esitteessä luki "paikallista musiikkia parhaimmillaan".
Tapahtumassa kuultiin eri-ikäisten heinäveteläisten musiikin harrastajien esityksiä. Kivaahan se on kuunnella muiden esityksiä ja myös itse päästä esiintymään ja näin tuomaan oma panos näihin tapahtumiin. Nämäkin lukiolaiset keräävät rahoitusta Roomaan suuntautuvaa opintomatkaa varten. Mukavin tunnelmin myös päättää taas tältä keväältä laulutouhut, syksyllä jatkuu harjoitukset.
Osallistuimme myös ystäväni kanssa heinäveden seurakunnan ja soisalo-opiston kirkkodraamaryhmän "Pääsiäismatka"- esitykseen joka puolestaan oli seurakuntatalolla torstaina 20.4. klo 18. Mielestäni on tärkeää myös katsojana kannustaa harrastelijoita jotka omaa vapaa-aikaansa viettävät näiden eri harrastuspiirien lomassa. Kun siitä sitten erilaisia asioita ja tuotoksia syntyy niin onhan se hienoa kannustaa porukkaa, se auttaa jatkamaan hyviä juttuja ja saa ehkäpä mukaan uusiakin harrastajia piireihin. Valtavasti työtä ja aikaa se vaatii ohjaajilta ja näyttelijöiltä ja sitoutumista asiaan. Ihana oli nähdä kuinka lapsiakin oli mukana esityksessä ja kaikki lapsista ikäihmisiin antoivat parastaan! Sellainen juuri harrastuksen pitäisikin olla, yhteisö joka antaa ja saa toisiltaan paljon. Se on yhteenkuuluvaisuutta ja toimimista tiiminä, parhaimmillaan kunkin jäsenen hyvät puolet nostetaan oikealle paikalle ja yhdessä tehdään jotain mikä jää elämään ja tuo katsojille ja kuulijoille elämyksen.
Tänä keväänä itse pääsin kokeilemaan ensi kertaa huovutusta niinikään Soisalo-opiston kurssilla Niinimäessä. Yllätyin , miten mukavaa se oli! Menin tekemään hassun hatun ja sellainenhan siellä syntyi - metsänvihreää, kevään vihreää ja oranssia. Yksi kurssilaisista sanoi osuvasti että sehän on kuin elämän liekki, ja niinpä hatulle tuli nimikin.
Eilen kevättöitä pihalla touhutessamme laitoin piippalakin päähän ja miesystäväni kauhisteli että ethän sinä nyt voi hyvää hattua näihin hommiin ottaa, lentää vielä nuotiosta kipinä siihen. Höh! Kun itse olen ajatellut että koska liki metsäläinen olen niin täytyyhän minulla olla tällainen maahis, menninkäishattu jotta tietävät minun kuuluvan samaan porukkaan.
Selvisin hattuni kanssa ilman kipinöitä ja huomasin että lämmin se on ainakin.
Myös huovutus jatkuu syksyllä ja nyt olen jo saannut viittä vaille valmiiksi bonchon, johon laitoin heinäveden värejä, näin alku keväästä kun koivujen latvat näyttää punertavilta ja rinteillä on vielä lunta osittain ja männyistä tulee vihreys ja kuusista. Sain siis itselleni uuden harrastuksen missä voi taas pelailla värien ja luovuuden kanssa yhdessä.
Nyt voi sitten rauhassa keskittyä tulevaan veneen kevätkunnostukseen. talven aikana veneeni on saanut vähän uutta puutta kaarien tueksi ja nyt minun tehtäväni on ensin tervata uusi puu ja sen jälkeen normaalit kyllästyspuuhat ja lakkaukset, tarpeen mukaan. Tänä kesänä "MeriAnne" pääseenkin ihan omaan rantaan ja kesällä voimme alkaa kyntää järven aalloilla ihan tosissaan. Sitä odotellen.
Kevät iloa lukijoille toivoo Anne:)
lauantai 26. maaliskuuta 2016
Ikkuna luontoon
Pääsiäispäivä. Kesäaika alkoi.
Kun aamulla heräsin aikaisin, paloi vielä ulkotulet jotka olin illan hämärtyessä sytyttänyt tien reunaan, minun Pääsiäistulet.
Hissukseen heräilin tähän päivään sytytellen myös tänne sisälle kynttilöitä paljon.
Tämän Pääsiäisen olen sytytellyt myös tuohuksia jotka viimeisimmät ostimme Lintulan luostarissa käydessämme. Veimme sinne ystäväni joka oli käymässä täällä Heinävedellä, hän meni Lintulan aamupalvelukseen ja olimme siellä jo klo 7.30.
Me lähdimme ajelemaan Valamoon ja siellä aamupalalle ja tarkoitukseni oli mennä ihmeitä tekevän ikonin luo mutta eihän niin aikaisin olleet vielä avanneet paikkoja joten se siirtyi myöhemmäksi.
Kun haimme ystäväni pois Lintulasta ja kerroin kuinka kävi niin hän pahoitteli että en päässyt "toimittamaan"omaa asiaani. Ei mitään, matka oli muuten varsin hyvä ja saimme myös Lintulan miljöötä kierrellä odottaessamme palveluksen päättymistä. Rauhallista ja kaunista. Pyhää.
Tuona samaisena päivänä tapahtui kummia. Olin mökin keittiössä ja satuin näkemään kuinka joku tippui taivaasta, pöllähti hangelle lintujen syömäpaikan eteen! Katsoin ihmeissäni mikä se on? Lumi pöllysi ja siivet viuhtoi-näkyi vain kovaa huitomista ja harmaata ja mustaa???
Sitten hangesta nousi jotakin ja tajusin että suuri pöllö oli tullut kuin salama kirkkaalta taivaalta ja syöksyi saalistamaan hangen alta luultavasti myyriä. Seurasin aivan haltioituneena näytelmää, joka minulle tarjoiltiin aivan aitiopaikalta. En pystynyt tekemään mitään, minun olisi pitänyt pakata tavaroita Kotkan reissua varten, mutta tuo suuri, kaunis lintu vei huomioni täydellisesti ja olin aivan huumaantunut linnun touhuista. Pitkän aikaa se maahan vaanien, aivan paikallaan koivun oksalla tarkkaili ja sitten taas yht äkkiä vvvhhummm! Kaivautui hangen sisään ja taas tuo siipien harotus ja huiskinta kun pää touhusi hangen sisällä, mikä näky! Ja mikä nopeus.
Seurasin pöllön touhuja ainakin puolitoista tuntia koska
aiemmin täällä en itse ollut nähnyt tätä kaveria.
Selvitin lintukirjasta mikä pöllö on kyseessä ja lapinpöllöhän se oli. Jonnekin hävisi sitten yön tultua mutta minä olin puhelimen kameralla yrittänyt tallentaa uutta tuttavuutta vaan ei siitä kunnolla kuvaa saannut. Seuraavana aamuna vieras saapui uudestaan.
Istua kökötti koivun oksalla ja kun miesystäväni meni polulla ohitse kohti järveä, niin katsoivat vain toisiaan ja ei ollut pöllö moksiskaan. Korkeintaan kolme metriä väliä.
Sitten lähdin minä avannolle perulainen poncho päälläni ja pysähdyin polulle pöllöä katsellen, tapitimme toisiamme jonkin aikaa ja höpöttelin juttuja. Pöllö lähti siitä lentoon ja piti ääniä metsän reunaan päästyään jolloin kuulin se olleen naaras puolinen ja nyt tiedän että pesimistouhut on meneillään. Naaras munii huhti-toukokuussa yleensä 3-6 valkeaa munaa, joita se hautoo koiraan ruokkimana noin 1kk. Poikaset jättävät pesän noin 3-4 viikkosina ja lentävät noin 40-50 vrk iässä.
Kirjassa mainitaan erityistä: vaarallinen pesällään, voi hyökätä päälle. Niin että en mene sitten uteliaana seikkailemaan liian lähelle, mutta nyt tiedän että meillä on tuolla metsän reunamilla tulossa iloinen perhetapahtuma.
Olin noihin aikoihin lukenut Kaija Juurikkalan kirjaa" sielu ei nuku" ja siellä puhuttiin voimaeläimistä, kuinka ne saattavat ilmestyä kolmesti sinulle. No tästä päästään viime jouluun kun ystäväpariskunta antoi minulle lahjaksi pöllötyynyn. Mustavalkoisen. Ihmettelin silloin että mitäköhän tää meinaa? Että pöllö? Eihän minulla ole mitään pöllöä? Mihin tää liittyy?
No nyt kun sitten ilmestyi ihan oikea pöllö ja vieläpä samana päivänä kun koirani Leo kuoli kaksi vuotta sitten, ja kolmas kerta seuraavana päivänä jolloin oikein keskustelimme tuossa polulla uuden tuttavan kanssa- silloin aloin ymmärtää että nämähän ovat kaikki merkkejä ja nyt minun voimaeläimeni sitten selvisi. Kiitos universumi, kiitos, kiitos kiitos!
Pöllö tuli taivaasta ihan kirjaimellisesti ja toi tullessaan viestin minulle.
Sillä olen uskonut jo pitkään että meidän rakkaat jotka ovat siirtyneet Taivaspaikoille auttavat meitä täällä. Sain taas yhden selvän osoituksen siitä ja se on lohduttava, voimaannuttava ajatus ja minulle totta.
Muistan vuosia sitten asiakkaan kertoneen erään yhteisen tuttumme lähettäneen tämän asiakkaan juuri minun luokse koska oli nähnyt minun voimaeläimen ja tiesi että voin auttaa. Oli tuumannut että mene Annen luo, olen nähnyt hänen voimaeläimen, hän auttaa sinua. Silloin ajattelin että, ahaa, itse en tiennyt vielä mikä on oma voimaeläimeni mutta tämä yhteinen tuttumme oli selvännäkijä, on edelleen.
Tänä aamuna tuli mustarastas lintulaudalle, eilen käpytikka, uusina kavereina. Oravat ovat lisääntyneet ja juoksevat nyt hangella parhaimmillaan kolme peräkanaa, hurjat kilpajuoksut on käynnissä ja mikä on kirmaillessa kun hankikanto parhaimmillaan ja tasaista aakeaa laakeaa noin pieniä otuksia ajatellen.
Omat kintut kyllä upposi eilen polulla kun oli ollut suojakeli koko päivän, vaan se on se retki tuonne avantopakastearkulle - se on pieni vaiva jos paarustaa hangessa nilkat nyljyen kun lopputuloksena saa kokea sen mahtitunteen pitkin ihoa, järviveden suloinen kosketus ja jälkikihelmöinti.
Elämäni pieniä ja suuria nautintoja, kiitollisin mielin, Pääsiäisen jatkoja toivotellen Anne keskellä luontoikkunaa
Kun aamulla heräsin aikaisin, paloi vielä ulkotulet jotka olin illan hämärtyessä sytyttänyt tien reunaan, minun Pääsiäistulet.
Hissukseen heräilin tähän päivään sytytellen myös tänne sisälle kynttilöitä paljon.
Tämän Pääsiäisen olen sytytellyt myös tuohuksia jotka viimeisimmät ostimme Lintulan luostarissa käydessämme. Veimme sinne ystäväni joka oli käymässä täällä Heinävedellä, hän meni Lintulan aamupalvelukseen ja olimme siellä jo klo 7.30.
Me lähdimme ajelemaan Valamoon ja siellä aamupalalle ja tarkoitukseni oli mennä ihmeitä tekevän ikonin luo mutta eihän niin aikaisin olleet vielä avanneet paikkoja joten se siirtyi myöhemmäksi.
Kun haimme ystäväni pois Lintulasta ja kerroin kuinka kävi niin hän pahoitteli että en päässyt "toimittamaan"omaa asiaani. Ei mitään, matka oli muuten varsin hyvä ja saimme myös Lintulan miljöötä kierrellä odottaessamme palveluksen päättymistä. Rauhallista ja kaunista. Pyhää.
Tuona samaisena päivänä tapahtui kummia. Olin mökin keittiössä ja satuin näkemään kuinka joku tippui taivaasta, pöllähti hangelle lintujen syömäpaikan eteen! Katsoin ihmeissäni mikä se on? Lumi pöllysi ja siivet viuhtoi-näkyi vain kovaa huitomista ja harmaata ja mustaa???
Sitten hangesta nousi jotakin ja tajusin että suuri pöllö oli tullut kuin salama kirkkaalta taivaalta ja syöksyi saalistamaan hangen alta luultavasti myyriä. Seurasin aivan haltioituneena näytelmää, joka minulle tarjoiltiin aivan aitiopaikalta. En pystynyt tekemään mitään, minun olisi pitänyt pakata tavaroita Kotkan reissua varten, mutta tuo suuri, kaunis lintu vei huomioni täydellisesti ja olin aivan huumaantunut linnun touhuista. Pitkän aikaa se maahan vaanien, aivan paikallaan koivun oksalla tarkkaili ja sitten taas yht äkkiä vvvhhummm! Kaivautui hangen sisään ja taas tuo siipien harotus ja huiskinta kun pää touhusi hangen sisällä, mikä näky! Ja mikä nopeus.
Seurasin pöllön touhuja ainakin puolitoista tuntia koska
aiemmin täällä en itse ollut nähnyt tätä kaveria.
Selvitin lintukirjasta mikä pöllö on kyseessä ja lapinpöllöhän se oli. Jonnekin hävisi sitten yön tultua mutta minä olin puhelimen kameralla yrittänyt tallentaa uutta tuttavuutta vaan ei siitä kunnolla kuvaa saannut. Seuraavana aamuna vieras saapui uudestaan.
Istua kökötti koivun oksalla ja kun miesystäväni meni polulla ohitse kohti järveä, niin katsoivat vain toisiaan ja ei ollut pöllö moksiskaan. Korkeintaan kolme metriä väliä.
Sitten lähdin minä avannolle perulainen poncho päälläni ja pysähdyin polulle pöllöä katsellen, tapitimme toisiamme jonkin aikaa ja höpöttelin juttuja. Pöllö lähti siitä lentoon ja piti ääniä metsän reunaan päästyään jolloin kuulin se olleen naaras puolinen ja nyt tiedän että pesimistouhut on meneillään. Naaras munii huhti-toukokuussa yleensä 3-6 valkeaa munaa, joita se hautoo koiraan ruokkimana noin 1kk. Poikaset jättävät pesän noin 3-4 viikkosina ja lentävät noin 40-50 vrk iässä.
Kirjassa mainitaan erityistä: vaarallinen pesällään, voi hyökätä päälle. Niin että en mene sitten uteliaana seikkailemaan liian lähelle, mutta nyt tiedän että meillä on tuolla metsän reunamilla tulossa iloinen perhetapahtuma.
Olin noihin aikoihin lukenut Kaija Juurikkalan kirjaa" sielu ei nuku" ja siellä puhuttiin voimaeläimistä, kuinka ne saattavat ilmestyä kolmesti sinulle. No tästä päästään viime jouluun kun ystäväpariskunta antoi minulle lahjaksi pöllötyynyn. Mustavalkoisen. Ihmettelin silloin että mitäköhän tää meinaa? Että pöllö? Eihän minulla ole mitään pöllöä? Mihin tää liittyy?
No nyt kun sitten ilmestyi ihan oikea pöllö ja vieläpä samana päivänä kun koirani Leo kuoli kaksi vuotta sitten, ja kolmas kerta seuraavana päivänä jolloin oikein keskustelimme tuossa polulla uuden tuttavan kanssa- silloin aloin ymmärtää että nämähän ovat kaikki merkkejä ja nyt minun voimaeläimeni sitten selvisi. Kiitos universumi, kiitos, kiitos kiitos!
Pöllö tuli taivaasta ihan kirjaimellisesti ja toi tullessaan viestin minulle.
Sillä olen uskonut jo pitkään että meidän rakkaat jotka ovat siirtyneet Taivaspaikoille auttavat meitä täällä. Sain taas yhden selvän osoituksen siitä ja se on lohduttava, voimaannuttava ajatus ja minulle totta.
Muistan vuosia sitten asiakkaan kertoneen erään yhteisen tuttumme lähettäneen tämän asiakkaan juuri minun luokse koska oli nähnyt minun voimaeläimen ja tiesi että voin auttaa. Oli tuumannut että mene Annen luo, olen nähnyt hänen voimaeläimen, hän auttaa sinua. Silloin ajattelin että, ahaa, itse en tiennyt vielä mikä on oma voimaeläimeni mutta tämä yhteinen tuttumme oli selvännäkijä, on edelleen.
Tänä aamuna tuli mustarastas lintulaudalle, eilen käpytikka, uusina kavereina. Oravat ovat lisääntyneet ja juoksevat nyt hangella parhaimmillaan kolme peräkanaa, hurjat kilpajuoksut on käynnissä ja mikä on kirmaillessa kun hankikanto parhaimmillaan ja tasaista aakeaa laakeaa noin pieniä otuksia ajatellen.
Omat kintut kyllä upposi eilen polulla kun oli ollut suojakeli koko päivän, vaan se on se retki tuonne avantopakastearkulle - se on pieni vaiva jos paarustaa hangessa nilkat nyljyen kun lopputuloksena saa kokea sen mahtitunteen pitkin ihoa, järviveden suloinen kosketus ja jälkikihelmöinti.
Elämäni pieniä ja suuria nautintoja, kiitollisin mielin, Pääsiäisen jatkoja toivotellen Anne keskellä luontoikkunaa
perjantai 4. maaliskuuta 2016
Luopumisen vaikeus ja vapaus
Luopua tutusta ja turvallisesta. Luopua totutusta. Luopua jostakin jonka olet saavuttanut. Luopua elämästä joka ei ollutkaan sinua varten tai se tuli siihen pisteeseen ettei muuta ollut tehtävissä kuin luopua. Luopua työpaikasta. Luopua avioliitosta. Luopuminen tuntuu olevan ihmisille hyvin vaikeaa. Miksiköhän? Pelko? Uusien asioiden, ihmisten, elämän, toimeentulon, selviytymisen pelko?
Muistan tilanteen kun jouduin sanomaan itseni irti Kotkan kaupungilta päivähoidon virasta. Silloin vääntöä oli jatkunut niin pitkään että lopulta luopuminen vakituisesta virasta teki todella hyvää. Tunsin kuin kahleet olisivat irrronneet ja kulkiessani kadulla jalat ei koskettaneet enää maahan.
Epävarmuus miten tästä eteenpäin selvitään ei himmentänyt tuota vapauden tunnetta, koin valtavan helpotuksen koska näin tilanteen mahdottomuuden ja siksi ratkaisu oli tehtävä.
Samaa helpotusta tunsin myös paikkakuntaa vaihtaessa. Halusin kokeilla siipiäni ja mahdollisuuksiani uudella paikkakunnalla. Sain mahdollisuuden "aloittaa aivan puhtaalta pöydältä". Toivoin, että uudella paikkakunnalla olisi paremmat mahdollisuudet työllistää itsensä. Nyt kaksi vuotta on mennyt ja on tullut aikalailla selväksi että shiatsuhoidoilla ei ole kysyntää tarpeeksi. Hoitola täällä jäi ja nyt on tilanne se, että olen irtisanonut myös Kotkassa olleen hoitolan. Sitäkin päätöstä siirsin koska halusin olla varma asiasta. Nyt kuitenkin tuli aika luopua myös siitä. Luopua tutusta ja turvallisesta. Heittäytyä elämään vailla varmaa tietoa kuinka tässä käy?
Minulle luopuminen paikkakunnasta toi ihmeelisen vapauden tunteen, tosi voimakkaan ja se tuli täällä Heinävedellä aivan vieraiden ihmisten keskellä. Oli niin uskomattoman mukavaa liikkua kylällä kenenkään tuntematta minua. Sitä kesti jonkin aikaa ja nautin tuosta ajasta valtavasti. Olin vieras, vieraalla paikkakunnalla, mutta tunsin oloni niin hyväksi -olin tullut kotiin. Koko elämäni Kotkan seudulla asuneena tämä uusi elämäni uudella paikkakunnalla, vapautti minut monesta sellaisesta asiasta mitä en enää kaivannut.
Tärkeimmät asiat minulle eli läheiseni ja ensimmäisinä nuoreni, kulkevat aina mukana, sydämessä ja ajatuksissa. Puhelimitse pidämme yhteyttä ja tapaamisia tulee aina milloin kelläkin on aikaa.
Elämässä tärkeintä on elää ja nauttia siitä niin hyvin kuin pystyy. Itse koen saaneeni nyt sellaisen elämän mikä on minun näköinen. Saan olla luonnossa ja rauhallisessa ympäristössä. Saan nauttia tästä yltäkylläisyydestä mikä minulle juuri luonto antaa. Enempi kuin mikään tavara tai omaisuus. Elämässä haluan jakaa aikaani ja olla, keskittyä niihin jotka kanssani kulloinkin jakavat aikaa.Olla läsnä.
Tärkeänä pidän myös hiljentymistä, itsekseen oloa. Vaikka minusta yleensä saakin kuvan että olen seurallinen niin se ei tarkoita että haluan olla kaiken aikaa porukoissa ja saavutettavissa.
On hyvä ja minulle ainakin ehdottoman tärkeää, saada nauttia vain omasta seurasta aika ajoin. En tarvitse virikkeitä minkään suhteen jatkuvalla syötöllä. Haluan nauttia hiljaisuudesta kuunnella sitä ja kuunnella myös omaa itseäni siinä hiljaisuudessa. Silloin pääsee itsensä kanssa sinuksi. Joskus pitää ihan "raivata tilaa omalle itselle" ja siinä vaan voi toivoa, ettei läheiset koe itseään syrjäytetyksi. Sitä en tarkoita, syrjäyttää ketään tai olla välinpitämätön, ainoastaan ottaa aikaa itselle jotta pystyy taas olemaan ihminen ihmiselle.
Tähän loppuun Anja Heikkisen kirjasta " Sydämestä" yksi tarina....
Vielä löysin
Vielä löysin laulujen lähteen
ilon keinuvan purjevenheen
se pullevin purjein matkaa
yli pilvien kauas jatkaa,
luo onnen laulujen lähteen
Onnen lähde iloa pulputtaa
pohja hohtaa auringon kultaa
kuka kerran löytää onnen lähteen
hän jaksaa uskoa nousevaan tähteen
hän jaksaa uskoa päivään uuteen
ja katsoa tulevaisuuteen....
.....ja katsoa tulevaisuuteen.
Rohkeutta, uskallusta, heittäytymistä elämän laineille
tässä alkavassa keväässä toivoo Anne
Muistan tilanteen kun jouduin sanomaan itseni irti Kotkan kaupungilta päivähoidon virasta. Silloin vääntöä oli jatkunut niin pitkään että lopulta luopuminen vakituisesta virasta teki todella hyvää. Tunsin kuin kahleet olisivat irrronneet ja kulkiessani kadulla jalat ei koskettaneet enää maahan.
Epävarmuus miten tästä eteenpäin selvitään ei himmentänyt tuota vapauden tunnetta, koin valtavan helpotuksen koska näin tilanteen mahdottomuuden ja siksi ratkaisu oli tehtävä.
Samaa helpotusta tunsin myös paikkakuntaa vaihtaessa. Halusin kokeilla siipiäni ja mahdollisuuksiani uudella paikkakunnalla. Sain mahdollisuuden "aloittaa aivan puhtaalta pöydältä". Toivoin, että uudella paikkakunnalla olisi paremmat mahdollisuudet työllistää itsensä. Nyt kaksi vuotta on mennyt ja on tullut aikalailla selväksi että shiatsuhoidoilla ei ole kysyntää tarpeeksi. Hoitola täällä jäi ja nyt on tilanne se, että olen irtisanonut myös Kotkassa olleen hoitolan. Sitäkin päätöstä siirsin koska halusin olla varma asiasta. Nyt kuitenkin tuli aika luopua myös siitä. Luopua tutusta ja turvallisesta. Heittäytyä elämään vailla varmaa tietoa kuinka tässä käy?
Minulle luopuminen paikkakunnasta toi ihmeelisen vapauden tunteen, tosi voimakkaan ja se tuli täällä Heinävedellä aivan vieraiden ihmisten keskellä. Oli niin uskomattoman mukavaa liikkua kylällä kenenkään tuntematta minua. Sitä kesti jonkin aikaa ja nautin tuosta ajasta valtavasti. Olin vieras, vieraalla paikkakunnalla, mutta tunsin oloni niin hyväksi -olin tullut kotiin. Koko elämäni Kotkan seudulla asuneena tämä uusi elämäni uudella paikkakunnalla, vapautti minut monesta sellaisesta asiasta mitä en enää kaivannut.
Tärkeimmät asiat minulle eli läheiseni ja ensimmäisinä nuoreni, kulkevat aina mukana, sydämessä ja ajatuksissa. Puhelimitse pidämme yhteyttä ja tapaamisia tulee aina milloin kelläkin on aikaa.
Elämässä tärkeintä on elää ja nauttia siitä niin hyvin kuin pystyy. Itse koen saaneeni nyt sellaisen elämän mikä on minun näköinen. Saan olla luonnossa ja rauhallisessa ympäristössä. Saan nauttia tästä yltäkylläisyydestä mikä minulle juuri luonto antaa. Enempi kuin mikään tavara tai omaisuus. Elämässä haluan jakaa aikaani ja olla, keskittyä niihin jotka kanssani kulloinkin jakavat aikaa.Olla läsnä.
Tärkeänä pidän myös hiljentymistä, itsekseen oloa. Vaikka minusta yleensä saakin kuvan että olen seurallinen niin se ei tarkoita että haluan olla kaiken aikaa porukoissa ja saavutettavissa.
On hyvä ja minulle ainakin ehdottoman tärkeää, saada nauttia vain omasta seurasta aika ajoin. En tarvitse virikkeitä minkään suhteen jatkuvalla syötöllä. Haluan nauttia hiljaisuudesta kuunnella sitä ja kuunnella myös omaa itseäni siinä hiljaisuudessa. Silloin pääsee itsensä kanssa sinuksi. Joskus pitää ihan "raivata tilaa omalle itselle" ja siinä vaan voi toivoa, ettei läheiset koe itseään syrjäytetyksi. Sitä en tarkoita, syrjäyttää ketään tai olla välinpitämätön, ainoastaan ottaa aikaa itselle jotta pystyy taas olemaan ihminen ihmiselle.
Tähän loppuun Anja Heikkisen kirjasta " Sydämestä" yksi tarina....
Vielä löysin
Vielä löysin laulujen lähteen
ilon keinuvan purjevenheen
se pullevin purjein matkaa
yli pilvien kauas jatkaa,
luo onnen laulujen lähteen
Onnen lähde iloa pulputtaa
pohja hohtaa auringon kultaa
kuka kerran löytää onnen lähteen
hän jaksaa uskoa nousevaan tähteen
hän jaksaa uskoa päivään uuteen
ja katsoa tulevaisuuteen....
.....ja katsoa tulevaisuuteen.
Rohkeutta, uskallusta, heittäytymistä elämän laineille
tässä alkavassa keväässä toivoo Anne
perjantai 5. helmikuuta 2016
Helmikuussa Heinävedellä
Pakkaset hetkeksi hellittäneet, tällä hetkellä täällä mökillä pakkasta vaivaiset - 8 astetta. Tammikuun alussa kun kelit alkoivat kylmetä niin parhaimmillaan täällä oli -36 astetta ja siinä lyötiin minun elämäni kovimmat pakkaset. Aiempi ennätys oli aikanaan Livohkassa jossa olin poikieni kanssa viettämässä yhtä joulua. Silloin hiihdimme -34 asteen pakkasessa Livojärvellä ja nuorin poika oli 4 vuotta. Saimme tuolloin sitkeitten saarelaisten maineen.
Täällä olen jatkanut avantopulahtelua pakkasista huolimatta joka päivä. Minun erikoisen avanto pakastearkkuni pitää avoinna piisami. Ensin luulimme että majava, mutta sitten joku kertoi ettei majava syö pohjakasvillisuutta, ruokoja ym. vaan majavan jäljiltä olisi paksumpia oksia, puun oksia jne.
Kun avaamme avanto pakastearkun kannen järvellä, niin sieltä löytyy pieneksi pureskeltuja ruokoja ja heiniä. Olen nimennyt tuon kaverin Pipsa piisamiksi ja se tulee avantooni syömään kaikessa rauhassa koska siellä on mukava tila jyrsiä ja hengitellä kannen alla.
Mikä parasta minun kannaltani, Pipsa pitää myös sulana reiän koska touhuilee siellä päivittäin, jäätä ei pääse muodostumaan kunhan kansi suljetaan hyvin ja styroxilevyt päälle ja pölli painaa niitä jotta pysyvät aloillaan eivätkä lentele tuulen mukana pitkin järveä.
Minulla on siis luonnonmukainen järjestelmä joka pelittää loistavasti. Ei tarvitse pumppuja pyörimään jotta avanto pysyisi sulana.Lapiolla tyhjennetään Pipsan ruuantähteet veden pinnalta ja taas on terveellinen järvipulahdus mahdollista. Kiitos Pipsalle.
En tietenkään ole nähnyt auttajaani mutta lämpimät ajatukset ja kiitokset menevät kuitenkin päivittäin tuolle pikku jyrsijälle.
Joitakin asioita ei tarvitse nähdä vaan voi uskoa että ne ovat olemassa ja tekevät hyviä töitään. Uskon asioita ei oikein pysty todistelemaan ja silti ne toimii.
Jokainen voi esimerkiksi ajatella hyviä ajatuksia ja toiveita ystävilleen, rakkailleen ja kaikille kenelle kukakin haluaa hyvää ja kummallisella tavalla nekin menevät perille ja vaikuttavat ihmisten elämässä ja mielessä.
Olkoot se sitten vaikka telepatiaa. Ei sitäkään kukaan pysty millään todistamaan ja silti se toimii. Kokeilkaa vaikka.
Ystävänpäivän taas lähestyessä on oikein mukavaa lähetellä tervehdyksiä ystävilleen ja rakkailleen.
" Hyvin pieniä salaisuuksia
suljettuna suureen aikaan,
me emme osaa nähdä
mitä salaperäistä tapahtuukaan
kun Luojan sormen
kosketuksesta
jokin tähti alkaa loistaa
jokin olematon alkaa elää
jokin taivaankappale
sädehtiä
muita väkevämmin."
-Viljo Kajava-
Täällä olen jatkanut avantopulahtelua pakkasista huolimatta joka päivä. Minun erikoisen avanto pakastearkkuni pitää avoinna piisami. Ensin luulimme että majava, mutta sitten joku kertoi ettei majava syö pohjakasvillisuutta, ruokoja ym. vaan majavan jäljiltä olisi paksumpia oksia, puun oksia jne.
Kun avaamme avanto pakastearkun kannen järvellä, niin sieltä löytyy pieneksi pureskeltuja ruokoja ja heiniä. Olen nimennyt tuon kaverin Pipsa piisamiksi ja se tulee avantooni syömään kaikessa rauhassa koska siellä on mukava tila jyrsiä ja hengitellä kannen alla.
Mikä parasta minun kannaltani, Pipsa pitää myös sulana reiän koska touhuilee siellä päivittäin, jäätä ei pääse muodostumaan kunhan kansi suljetaan hyvin ja styroxilevyt päälle ja pölli painaa niitä jotta pysyvät aloillaan eivätkä lentele tuulen mukana pitkin järveä.
Minulla on siis luonnonmukainen järjestelmä joka pelittää loistavasti. Ei tarvitse pumppuja pyörimään jotta avanto pysyisi sulana.Lapiolla tyhjennetään Pipsan ruuantähteet veden pinnalta ja taas on terveellinen järvipulahdus mahdollista. Kiitos Pipsalle.
En tietenkään ole nähnyt auttajaani mutta lämpimät ajatukset ja kiitokset menevät kuitenkin päivittäin tuolle pikku jyrsijälle.
Joitakin asioita ei tarvitse nähdä vaan voi uskoa että ne ovat olemassa ja tekevät hyviä töitään. Uskon asioita ei oikein pysty todistelemaan ja silti ne toimii.
Jokainen voi esimerkiksi ajatella hyviä ajatuksia ja toiveita ystävilleen, rakkailleen ja kaikille kenelle kukakin haluaa hyvää ja kummallisella tavalla nekin menevät perille ja vaikuttavat ihmisten elämässä ja mielessä.
Olkoot se sitten vaikka telepatiaa. Ei sitäkään kukaan pysty millään todistamaan ja silti se toimii. Kokeilkaa vaikka.
Ystävänpäivän taas lähestyessä on oikein mukavaa lähetellä tervehdyksiä ystävilleen ja rakkailleen.
" Hyvin pieniä salaisuuksia
suljettuna suureen aikaan,
me emme osaa nähdä
mitä salaperäistä tapahtuukaan
kun Luojan sormen
kosketuksesta
jokin tähti alkaa loistaa
jokin olematon alkaa elää
jokin taivaankappale
sädehtiä
muita väkevämmin."
-Viljo Kajava-
keskiviikko 13. tammikuuta 2016
Tulkoon valkeus
"Ja valkeus tuli!
Mikä mahtava tunne, ihan pakahdun tästä tunteesta.
Saan seurata yksin täällä metsän keskellä tuota kunnon myräkkää joka pöllyää ulkona katsoin mistä suunnasta tahansa. Se tekee niin hyvää työtä etten kuuna päivänä ole kuvitellut tulevani näin onnelliseksi lumimyrskystä.
Joka paikka peittyy puhtaan valkeaan lumeen. Se peittää alleen kaiken ja saa maiseman muuttumaan niin neitseellisen puhtaaksi ja kauniiksi.
Mikä ihaninta tällaiselle erakkoluonteelle, tämä myrsky eristää minut ihmisistä ja ihmiset minusta. Loistava tunne ja tilanne.
Nyt saan kaikessa rauhassa järjestellä ajatuksiani omassa tahdissani koska tänne ei pääse kukaan helpolla ja itselläni ei ole mitään tarvetta liikkua täältä minnekkään. Ruokaa on riittävästi. Putket ovat auki ja vettä tulee. Lämmitys toimii, eilen lämmitin sekä leivinuunin että makuuhuoneen uunin. ja kun kaipaan piristystä niin yritän saada työnnettyä oven auki ja menen hakemaan puita iltaa ajatellen jotta pääsen taas uuneja lämmittelemään.
Tänään teen siis poikkeuksen enkä mene avannolle kastautumaan. Ulkona pakkasta miinus viisitoista ja tuulihan tekee kelistä tosi haasteellisen.
En ihan just muista koska olisi tullut näin vapauttava olo tällaisessa tilanteessa mutta nyt nautin ja seuraan sellaista näytelmää johon ei kyllästy.
Vuoden 2014 hyvän mielen päivyristä kirjoitan ajatuksia vuoden alkuun.....
"Toivetta kylliksi uudelle vuodelle"
"Uusi vuosi on juuri alkamassa. Mitä sellaista voisit toivoa, mitä vuosi voisi tuoda tullessaan? Ei mitään sellaista, mikä tekisi muiden maailmaa köyhemmäksi, ei mitään toisten kustannuksella. Vain niitä harvoja asioita, jotka eivät tullessaan pysähdy sinuun, vaan paremminkin koskettavat sinua kun ne tapahtuvat.
Muutaman ystävän, jotka ymmärtävät ja silti pysyvät ystävinä.
Työtehtävän, jolla on todellista arvoa, sellaista mitä ilman maailma tuntuisi köyhemmältä.
Matkaa pelkäämättömän mielen, vaikkapa väylä ei olisikaan merkitty.
Ymmärtäväisen sydämen.
Huumorintajun ja voiman nauraa.
Vähän joutilasta aikaa ilman mitään tekemistä.
Muutamia vaitonaisia hetkiä, hiljaista mietiskelyä.
Kärsivällisyyttä odottaa näiden asioiden saapumista ja viisautta tuntea ne, kun ne ovat tulleet."
Sain ystävältäni Kotkasta hienon kirjan syntymäpäivälahjaksi, rauhallisia hetkiä. Sieltä kohdasta sininen hetki poimin lauseen joka kuvaa tilannettani tällä hetkellä paremmin kuin hyvin.....
" Onnellinen elämä on mielenrauhaa"
Kiitollisena, onnellista tätä kuluvaa vuotta kaikille lukijoille, Anne
Mikä mahtava tunne, ihan pakahdun tästä tunteesta.
Saan seurata yksin täällä metsän keskellä tuota kunnon myräkkää joka pöllyää ulkona katsoin mistä suunnasta tahansa. Se tekee niin hyvää työtä etten kuuna päivänä ole kuvitellut tulevani näin onnelliseksi lumimyrskystä.
Joka paikka peittyy puhtaan valkeaan lumeen. Se peittää alleen kaiken ja saa maiseman muuttumaan niin neitseellisen puhtaaksi ja kauniiksi.
Mikä ihaninta tällaiselle erakkoluonteelle, tämä myrsky eristää minut ihmisistä ja ihmiset minusta. Loistava tunne ja tilanne.
Nyt saan kaikessa rauhassa järjestellä ajatuksiani omassa tahdissani koska tänne ei pääse kukaan helpolla ja itselläni ei ole mitään tarvetta liikkua täältä minnekkään. Ruokaa on riittävästi. Putket ovat auki ja vettä tulee. Lämmitys toimii, eilen lämmitin sekä leivinuunin että makuuhuoneen uunin. ja kun kaipaan piristystä niin yritän saada työnnettyä oven auki ja menen hakemaan puita iltaa ajatellen jotta pääsen taas uuneja lämmittelemään.
Tänään teen siis poikkeuksen enkä mene avannolle kastautumaan. Ulkona pakkasta miinus viisitoista ja tuulihan tekee kelistä tosi haasteellisen.
En ihan just muista koska olisi tullut näin vapauttava olo tällaisessa tilanteessa mutta nyt nautin ja seuraan sellaista näytelmää johon ei kyllästy.
Vuoden 2014 hyvän mielen päivyristä kirjoitan ajatuksia vuoden alkuun.....
"Toivetta kylliksi uudelle vuodelle"
"Uusi vuosi on juuri alkamassa. Mitä sellaista voisit toivoa, mitä vuosi voisi tuoda tullessaan? Ei mitään sellaista, mikä tekisi muiden maailmaa köyhemmäksi, ei mitään toisten kustannuksella. Vain niitä harvoja asioita, jotka eivät tullessaan pysähdy sinuun, vaan paremminkin koskettavat sinua kun ne tapahtuvat.
Muutaman ystävän, jotka ymmärtävät ja silti pysyvät ystävinä.
Työtehtävän, jolla on todellista arvoa, sellaista mitä ilman maailma tuntuisi köyhemmältä.
Matkaa pelkäämättömän mielen, vaikkapa väylä ei olisikaan merkitty.
Ymmärtäväisen sydämen.
Huumorintajun ja voiman nauraa.
Vähän joutilasta aikaa ilman mitään tekemistä.
Muutamia vaitonaisia hetkiä, hiljaista mietiskelyä.
Kärsivällisyyttä odottaa näiden asioiden saapumista ja viisautta tuntea ne, kun ne ovat tulleet."
Sain ystävältäni Kotkasta hienon kirjan syntymäpäivälahjaksi, rauhallisia hetkiä. Sieltä kohdasta sininen hetki poimin lauseen joka kuvaa tilannettani tällä hetkellä paremmin kuin hyvin.....
" Onnellinen elämä on mielenrauhaa"
Kiitollisena, onnellista tätä kuluvaa vuotta kaikille lukijoille, Anne
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)