Puhdistus

Vuoden viimeinen päivä on lähtenyt tunneilleen.
Tämä vuosi 2017 on tuonut elämään aikamoista myllerrystä, sekä hyvää että pahaa.
 Elämä on kulkenut taas kerran kuin vuoristoradalla. Tilanteet ovat muuttuneet ja on pitänyt korjata käsityksiä asioista ja ihmisistä.

On tullut yllätyksiä ihmisten muodossa, joistakin luuli aivan muuta mitä todellisuus toi esiin. Se kuva, minkä ihminen itsestään antaa ei todellakaan ole aina sama mitä ihminen on. On työroolia ja ties mitä!

Eikä se oma itse saa välttämättä edes omassa kotonaan olla oma itsensä. Se jos mikä, on surullista. Ja se taas vaikuttaa tämän henkilön suhteisiin ulkopuolella kodinkin.

Omassa elämässäni olen nyt joutunut möyhimään elämääni tässä hetkessä, viimeisimmät katastrofit Heinävedellä sekä historiaani myös täällä Kotkassa.
Voisin sanoa että nyt on sydän verellä taas kerran. Eipä silti, pettymyksiin olen tottunut mutta joskus sitä toivoo ettei ne jaksaisi seurata niin tiiviisti kulkuani. Pettymykset ihmisiin on kuitenkin pahimpia koska se on niin elävää elämää.

Puhdistan nyt kaikkea ympärilläni. En pelkästään yritä selvitä tämän viimeisimmän muuton tavarapaljoudesta, vaan ennenkaikkea käyn tässä samalla lävitse asioita. Samalla kun ympyrä sulkeutui ja palasin lähtöpisteeseen.

Matka kuitenkin kannatti.Sain etäisyyttä ja näin kauempaa asiat erilailla. Sain oman tilani, jossa pääsin tarkastelemaan asioita, nostamaan niitä esille yksi toisensa jälkeen kun olin valmis.
 Paljon tunteita, paljon kyyneleitä, mutta myös erityisen paljon onnistumisia ja uusia ihania ihmisiä joihin tutustuin harrastusteni kautta. Olen heistä kaikista niin kiitollinen ja minulla tulee heitä kovasti ikävä. Sovimme kuitenkin että tulen käymään ja niin tottavie teen.....ensi kesänä minulla on muutama paikka varattuna.

Näin uuden vuoden kynnyksellä toivon onnistuneeni omassa puhdistuksessani ja niin, että en kanna tämän vuoden taakkoja tulevaan vuoteen 2018.
Toivon kaikille lukijoilleni ja seuraajilleni uskallusta ja rohkeutta olla oma itsensä siitä huolimatta että kaikki ei siitä tykkää.

Tähän loppuun Järvenpään seurakuntaopiston opettajien minulle antama teksti lähtiäispäivänä 20.12.2007....

                                    Annelle

" Luovuus
on nautintoa ja naurua.
Naura, kunnes naurat pelkästä
ilosta olla olemassa.
Sen jälkeen itke ja hyräile.
Naura niille, jotka haluavat
tehdä sinut lyhyeksi:
Ottaa pääsi pois pilvistä
ja kiskoa jalkasi irti maasta.
Mitään ne eivät niin pelkää
kuin naurua.
Sinun iloinen naurusi
on peili
johon kukaan
iloton ei haluaisi katsoa.
Juuri siksi sinun on naurettava,
ja jotta voisit rauhassa
itkeä ja hyräillä."


Kiitos nuva lehtorit.Tämä teksti kannustaa minua jatkamaan ja nousemaan aina vaan uudestaan. Onnea tulevaan vuoteen 2018, Anne

Hiljennytään Jouluun

Kertovat Joulun jo saapuvan
ja kellojen soiton kuulen.
Yhäkö tähän maailmaan
Joulun mahtuvan luulen.
Paljon on täällä pelkoa
ja tuskaa ihmisten teillä,
missä on paikka ja missä on sija
Hyvyyden enkeleillä?

Kertovat joulun jo saapuvan
ken siellä kelloja soittaa?
Kuuntelen hiljaista helkkyvää kieltä:
Rakkaus elää ja voittaa!
Yhä on jossain enkelten voima
pahuuden muureja vastaan.
Turhaan ei tuutinut jouluna kerran
Neitsyt Maria lastaan.


 Rauhallista ja aitoa Joulun tunnelmaa sekä parempaa tulevaa vuotta 2018!

                        Toivoo Anne

Näkemiin

Näkemiin ei hyvästi.

 Nyt koitti se hetki jolloin joudun jättämään Heinäveden.
Olen saanut seikkailla täällä miltei neljä vuotta.
Kun saavuin tänne, en tiennyt mitä odottaa. Tulin kuitenkin.
Ensin vain siksi että halusin tilaa, halusin ynnätä elämääni ja se ei olisi onnistunut silloin Kotkassa. Oli liikaa kaikkea.
Pääsin Heinävedelle ja ihastuin paikkakuntaan, sen luonnon kauneuteen, sen rauhallisuuteen, hiljaiseen elämän menoon.

Yritin aloittaa myös heinävedellä tarjoten hoitoja mutta minulle sanottiin että ei heinäveteläiset osaa hoidattaa itseään, niimpä sekin suunnitelma tyrehtyi.
 Minulla kuitenkin on useampia ammatteja mutta myöskin terveydellisiä rajoitteita, joten ne huomioonottaen aloin kalastella työpaikkoja. En pelkästään heinävedeltä, vaan oikeastaan aika laajalti, koska olin valmis menemään myös työn perässä. Ohjaajan paikkoja katsastelin.

Viimein sitten onnistuin pääsemään uusien syyrialaisten kuntalaisten kanssa  toimimaan.Auttamaan heitä kotoutumisessa yhteiskuntaan ja näin alkuun uuteen kotipaikkaan, joka ei varmasti vaikuttanut helpoimmalta kun miettii millaisista suurista paikoista he ovat kotoisin.
 Itse koin tuolloin hyvin vahvasti sen epävarmuuden, surun, tuskan ja ahdistuksen äitien sydämessä, heidän viimein päästyään turvaan perheidensä kanssa.
 Tuon ensimmäisen alkuyön tunnelma meni minuun niin syvälle sieluun, pidellessäni hiljaa itkeviä äitejä ja tuntiessani sen kaiken tuskan, mutta myös helpotuksen. Pitelin kiinni ja silittelin ja toistin sanoja kaikki hyvin.
 Ilman yhteistä kieltä ja kuitenkin juuri se äitien tuntema yhteinen kieli, huoli ja hätä perheestä, lapsista, tulevaisuudesta.
Koin voimakkaana tehtäväni täällä, osoittaa sitä välittämistä mitä meistä jokainen tarvitsee elämäänsä. Kaikkina aikoina, mutta varsinkin niinä hetkinä jolloin et pysty tietämään, et näkemään mikä sinua odottaa.

Kaikki asettui kuitenkin paikoilleen. Elämä alkoi hiljaa mutta varmasti avautua täällä heinäveden pienessä kunnassa. Terveydenhuolto tuli ensin tutuksi, alettiin opettelemaan mistä löytyy mitäkin. Vapaaehtoisia tuli mukaan, ihmiset ottivat uudet kuntalaiset hyvin vastaan. Siitä olin tavattoman iloinen ja ylpeäkin oikeastaan heinäveteläisistä, koska alku kommentit ennen pakolaisten ottamista, ennen päätöstä siitä, olivat aikamoisia. Nyt yllätyin positiivisesti ja olin niin tyytyväinen uusien ystävieni puolesta.
 Koen heidät ystävinä, en pelkästään asiakkaina ja se johtuu siitä että lähtien ihan ensimmäisistä kohtaamisista olen saanut tuntea valtavaa kiitollisuutta. Se tulee niin avoimesti esiin heiltä että saan vähän väliä liikuttua kyyneliin heidän kanssaan. Onneksi ovat jo oppineet että en kyynelehdi surusta vaan siitä kiitollisuudesta että saan tuntea heidät ja voin olla auttamassa.

Sitä kesti nyt kolme kuukautta ja vaikka työtä olisi ollut kuinka paljon, niin kunnanpäättäjät eivät sitä ymmärtäneet ,vaan siirsivät minut koululle suomalaisten ala-koululaisten avustajaksi. Tein selväksi asian että haluan tehdä töitä pakolaisten kanssa, siihen työhön olin mennyt ja ilmoittanut sen varsin selvästi jo silloin kun kunta suunnitteli ottavansa kiintiöpakolaisia. Tuolloin kirjoitin heinäveden lehteen lukijan palstalle otsikolla "Valmiina palvelukseen".
Nyt tilanne muuttui niin totaalisesti etten voinut kuin sanoa itseni irti. Se tarkoittaa myös sitä, että sanoin itseni niinikään irti myös asunnostani heinäveden kunnalta.
En voinut työskennellä siinä työssä mihin olin valmis, mitä rakastin. Mutta toivon että nämä ensimmäiset kuukaudet syyrialaisten ystävieni seurassa ovat antaneet heille jotain sellaista mitä itse koen saaneeni heiltä.
He ovat kaikesta kokemastaan huolimatta niin uskomattoman ihania ja kiitollisia ihmisiä että toivon meistä jokaisen oppivan heiltä tuon asenteen elämään. Lopetetaan ainainen narina ja valittaminen turhista asioista ja ollaan tyytyväisiä siihen että saamme elää rauhassa ja sovussa yhdessä.

Nyt, Suomen itsenäisyyden 100 vuotis juhlan aattona toivon sekä suomalaisille että kaikille maahamme muuttaneille ulkomaalaisille yhteistä kieltä, universaalia rakkautta joka näkyy välittämisenä, riippumatta kuka olet ja mistä tulet. Onnea meille kaikille.

Näkemiin.....ei hyvästi.

" Ei mikään ole jalompaa, kuin silmä,
joka huomaa toisen ihmisen surut,
paitsi sydän, joka rientää auttamaan."

Ystävältäni Päiviltä.

Läpinäkyvää.

Miten rehellinen pystyt olemaan itsellesi? Kuinka hyvin pystyt elämään elämääsi olemalla oma itsesi vai pitääkö sinun esittää ja olla hiljaa, olla kuorissa johon et kuulu?
 Uskallatko ottaa sen riskin että menetät työn, asunnon, ihmiset, jos kuuntelet itseäsi ja elät kuten sinun oma sisäinen lapsesi opastaa?
Voitko aidosti kokea loukatuksi tulemisen ja näyttää sen? Voitko puuttua epäoikeudenmukaisuuteen? Voitko auttaa heitä jotka oikeasti sitä tarvitsevat?
Teetkö työtä sydämelläsi? Onko se läpinäkyvää, voitko mennä sanojesi taakse? Uskallatko?

Menneellä viikolla oli lapsen oikeuksien päivä.
Jokaisessa meissä asuu se lapsi, joka on kerran aloittanut elämän täynnä intoa ja uskoa hyvyyteen. Jotenkin matkan varrella tuon itseensä luottavan lapsen usko on rapissut monien vääryyksien ja epäoikeudenmukaisuuksien johdosta. On ollut sukupolvi joka luuli että kehumalla ylpistyy ja joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee. Valitettavasti tuon ajan opit näen vahvasti vieläkin ja niistä tuntuu olevan suorastaan mahdotonta päästä eroon, kasvaa vapaaksi. Tai jos joku uskalias on sille matkalle lähtenyt ja päässyt, niin voi olla varma että ympäristö yrittää "ampua alas" Mitä tuokin luulee itsestään?

Niin. On oppinut päästämään irti. On kasvanut itsekseen.
Kaikesta huolimatta.

Miten myönteisen palautteen antaminen voi olla niin vaikeata. Negatiivista tulee kyllä, helposti.
Silti olen sitä mieltä että en ole täällä miellyttämässä ihmisiä, joten suokaa anteeksi, joudun myös vastustamaan tarpeen tullen.
Johtotähtenä on epäoikeudenmukaisten tapojen karsiminen ja koska nyt toimin lasten ja nuorten kanssa niin katselen asiaa siitä vinkkelistä.

Ihmeekseni löysin itseni koulumaailmasta, vaikka olin vahvasti sitä mieltä etten kuulu sinne, koulutukseni on toisaalle. Kun kuitenkin itseni sieltä löysin niin aloin tarkkailla miltä kouluelämä nyt vaikuttaa?

Astuin 50 vuotta taaksepäin tämän päivän pienten koululaisten saappaisiin.
Paljon rohkeampia ainakin verraten omaan koulun aloitukseen aikanaan. Silti  luokasta löytyy myös niitä arkoja oppilaita, mutta vielä en ole niin säikkyä nähnyt mitä itse olin.
Nyt siitä arasta ujosta lettipäästä on kasvanut aikuinen, joka monien koettelemusten ja pettymysten kautta on onnistunut säilyttämään myös sisäisen lapsensa. Tuo ääni syvältä rinnasta ohjaa tekemisiäni ja aion kuunnella sitä edelleen.
Aion siis kyseenalaistaa ja puuttua epäkohtiin, aion puolustaa heikompia, aion puhua henkisestä väkivallasta mm.parisuhteessa ja terveydellisistä riskeistä mitä esimerkiksi tällä hetkellä muhii koulumaailmassa. Valitettavaa mutta totta.
Koulujen sisäilmaongelmat tulevat näkyviin myöhemmin lasten ja nuorten altistuessa ja se "pommi" pamahtaa käsiin jatkossa. Asiaan ei puututa vaan lakaistaan maton alle.
Onneksi kuulen myös viisaita vanhempia jotka tarttuvat asiaan. Sillä kun sisäilmaongelmille on herkistynyt se seuraa sinua loppu elämän.

Kaiken riskin uhallakin aion jatkaa läpinäkyvyyttä työssäni, olla se mitä olen ja kuunnella oma totuuttani.
Ihana huomata kuinka joka työyhteisöstä löytyy niitä, jotka uskaltavat olla omia persooniaan ja avoinna uudelle, kehittää itseään.

Voit todella olla se, joka sytyttää valon huoneeseen tullessaan.

Tähän loppuun Kaija Juurikkalan jostain kirjasta...." Kun kasvaa itsensä mittaiseksi saa rauhan."

Sytytellään toivon kynttilöitä pimeään, Anne:)

Terapiatyö

Eilen viestin tutulleni joka työskentelee taulujen parissa, " Oletko työpaikalla?" Vastaus tuli nopeaan "Juu täällä ollaan" laitoin edelleen "Hienoa, tuon yhden terapiatyön"......
Lähdin ajelemaan kaupunkiin.

Olin työstänyt tätä työtä jo pitkään. Kun aloittelin, ajatukseni oli saada kankaalle tunnelmaa ja tunnetta vaikeuksien keskellä. Ajattelin niitä hetkiä kun olen ollut merellä myrskyssä yksin koirani Leon kanssa. Kuinka pieni avomeriläiseni on suoriutunut vaikeassa tilanteessa, kovassa merenkäynnissä kun laineet ovat oikeasti jo veneen kokoon nähden melkoisia. Sateessa ja tuulessa. Vaahtopäiden joukossa painoimme eteenpäin sekä koirani että minä märkinä, mutta jatkoimme, koska sinne ei ollut jääminen. Usein sieltä selvittyäni kuulin rannanjätkiltä kuinka olivat nähneet, ajaneet ohitse ja kertoivat myöhemmin että aika kelissä ajelit, taisit kastua.

Tämä työni sai useamman kerroksen öljyväriä koska käsittelin useampaan otteeseen vaikeuksia. Tunteita mitä viha ja epäoikeudenmukaisuus aiheuttaa. Katkeruus elämässä. Kun kohdellaan väärin.
 Tuossa työssäni voin nähdä monia kerroksia elämästä. Se ei välttämättä avaudu kenellekkään muulle kuin itselleni, mutta sepä onkin tehty avatakseni omaa itseäni, omaa sieluani.
 Ja kaiken surun ja synkkyyden takana koen silti voiman jossakin. Tämän terapiatyöni tummanpuhuvien värien keskellä on suuri aurinko, joka voimallaan kantaa kaiken yli. Aina pimeimmässäkin ajassa on voima joka kantaa. Tämän ajatuksen haluaisin nyt monen muistavan tänä Pyhäinpäivänä. Kuulen paljon huolia ja murheita. Ymmärtämättömyyttä ja vääryyttä. Ihmiset eivät tahdo jaksaa. Lisäksi taas olemme masentavassa marraskuussa. Sytytän monia kynttilöitä ja ajattelen läheisiä ja ystäviä, toivon pienen liekin lämmön kulkeutuvan heidän sydämeen, tuoden lohtua.

Jouduin pari viikkoa sitten käymään Kotkan keskussairaalan päivystyksessä tilanteessa, jollaiseen en kuvitellut joutuvani. Tuohon hetkeen, odottaessani lääkäriin pääsyä sattui silmiini jostakin lehdestä seuraava teksti....

Tervetuloa tunteet!

Ihmisenä oleminen on vierasmaja.
Joka aamu tulee uusi vieras
Ilo, masennus, ilkeys
äkillinen tietoisuudenhetki,
kaikki tulevat kuin odottamattomat vieraat.

Toivota tervetulleeksi
ja viihdytä niitä kaikkia!
Vaikka ne olisivat murheiden joukkio,
joka raastaa taloasi raivokkaasti
tyhjäksi huonekaluista,
kohtele jokaista vierasta kunnioittavasti
he voivat olla tyhjentämässä sinua
uutta iloa varten.

Synkkä ajatus, häpeä, kauna-
ota ne vastaan nauraen
ja kutsu ne sisään.
ole kiitollinen kaikista tulijoista
sillä niistä jokainen on lähetetty
oppaaksi tuonpuoleisesta.

                                        -Suufilainen mystikko
                                         ja runoilija Rumi -1200 l
                                         suom.Soili Takkala

Minut on kutsuttu

" Minut on kutsuttu hymyilemään.
Tähän maailmaan,
tähän kaupunkiin,
tälle kadulle.
Hymyilemään niille
joita elämä ei helli,
joiden silmät tulvivat
ja selät painuvat
kivusta kumaraan.

Minut on kutsuttu koskettamaan.
Silittämään mummojen kurttuisia käsiä,
suutelemaan pienten poikien nenänpäitä,
syleilemään jätettyjä
ja niitä, joita ei ole jätetty,
kun ei ole koskaan edes otettu.

Minut on kutsuttu nauramaan
niin että ostoskeskuksen
käytävät kaikuvat,
ja sivistyneen hillityt burberrynaiset
kohauttelevat olkapäitään paheksuen.

Minut on kutsuttu laulamaan
virsiä kirkonpenkissä niin kovaa
että Jumala varmasti kuulee.
Laulamaan jokirannan juopoille
juokse sinä humma
kun tuo taivas on niin tumma.
Niin että hekin hetkisen
voivat muistaa
millaista oli kerran."
                            
                                 -Kirjasta Ruusu sinulle, Sinikka Svärd-


Edellinen teksti löytyi tätini ja hänen miehensä minulle antamasta kirjasta syntymäpäivänäni, kohta jo lähes seitsemän vuoden takaa.
Seitsemän vuotta. Siihen seitsemään vuoteen mahtuu monenlaista muutosta, iloja ja suruja.
 Aina kuitenkin elämä on kantanut. Ylä ja alamäissä. Elämän räsymatossa on todellakin monenkirjavaa väriä ja kudetta. Niin se menee ja kuuluukin mennä.

Tällä hetkellä tunnen olevani kutsuttu erityiseen tehtävään.
Pääsin viimein töihin ja en mihin tahansa työhön. Saan työskennellä Heinäveden kunnalla uusien Syyrialaisten kuntalaistemme kanssa. Olen valtavan kiitollinen tästä työstä.
 Kun ensimmäistä kertaa kuulin täällä mahdollisuudesta että saamme Heinävedelle kiintiöpakolaisia aloin miettiä onko mahdollista päästä työhön heidän kanssaan? Silloin kirjoitin Heinäveden lehteen yleisönosastokirjoituksen otsikolla "valmiina palvelukseen". Kirjoituksellani halusin herätellä ihmisiä ajatukseen ja ravistella asenteita.

Nyt ensimmäisen kuukauden jälkeen voin iloisena todeta että myönteisyys on  
saanut enemmän jalansijaa ja se jos mikä lämmittää syvällä sydämessä.
Heinäveteläiset ovat ottaneet uudet Syyrialaiset kuntalaiset lämpimästi vastaan. Ihmiset ovat lahjoittaneet paljon tarpeellista vaatetta ja tavaraa ja uudet kuntalaisemme ovat todella kiitollisia kaikesta siitä avusta jota ihmiset heille tarjoavat.
 Ystävällisyys näkyy tervehtimisenä, hymyilemisenä, välittämisenä. Alkuun minulle sanottiin että toivota heidät tervetulleeksi puolestani ja toki näin tein, kerroin heille kuinka ihmiset reakoivat heidän tänne muuttoonsa. Tämä on sitä ystävällisyyden kieltä mikä toimii vaikkei vielä osata kommunikoida samalla kielellä. Aito välittäminen menee suoraan sydämeen ja se ei tarvitse sanoja. Sen pystyy aistimaan. Se on lähimmäisen rakkautta, jota jokainen meistä voi jakaa. Monet, monet kuntalaiset ovat tuoneet lämpimiä vaatteita, leluja lapsille, kaikenlaista tarpeellista. Myös vapaaehtoisia on löytynyt mukaan ja seurakunnan puolesta meille tarjotaan tilat jossa voimme kokoontua yhdessä, niin että jokainen joka haluaa tutustua uusiin Syyrialaisiin asukkaisiin voi halutessaan niin tehdä.

Kiitos kuntalaisille lämpimästä vastaanotosta, uudet ystävämme ovat sanoinkuvaamattoman kiitollisia kaikesta avusta jota he ovat saaneet, he eivät ole tottuneet tällaiseen huolenpitoon. Kuulen päivittäin monesta suusta kiitoksia ja se loistaa heidän silmistään ja tuntuu lämpimänä halauksissa joilla tervehdimme tavatessamme.

Kaiken heidän kokemansa julmuuden jälkeen mitä sota ja ihmisten järjetön toiminta on saanut aikaan, ei voi kuin ihmetellä mistä kumpuaa tuo jaksaminen? Paljon on pitänyt jättää taakse ja aloittaa kaikki alusta uudessa maassa, vieraassa kulttuurissa ja silti kaikesta huolimatta toivo on läsnä, paremmasta huomisesta.
He opettavat meille paljon. Toivon sydämestäni heille kaikkea hyvää uudessa elämässä ja toivon heidän kotoutuvan mahdollisimman hyvin suomalaiseen yhteiskuntaan. Yritän tehdä parhaani auttaakseni heitä omalta osaltani ja lupaan jakaa toivon siemeniä ympärilleni. Tässä kiitollisuuden ilmapiirissä tunnen että on helppo toimia.
 Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Rakkauden ja ystävällisyyden värittämää syksyä toivoo Anne

Syksyn satoa

Kesä mennyt on, syksy saapuu.... Täällä rannikolla kylläkin vielä aika lämpimänä vaikkakin kosteaa sateen tihkua tulee taivaan täydeltä, ilma harmaa ja tuulinen. Sytytin parvekkeelle kynttilän.

On aika katsoa taaksepäin, mitä jäi kesästä käteen mitä mieleen?
Varmastikin jotain ihan jokaiselle, toivottavasti myös hyviä muistoja, jaettuja hetkiä itselle tärkeiden ihmisten kanssa. Sillä muistot juurikin on niitä, mitkä kantaa myös läpi pimeiden aikojen. Hyvät muistot ja kokemukset.
Tänä kesänä sain niitä koppaani kerättyä. Muuta satoa sen sijaan vähemmin.

Kesä ei ollut kasvien kannalta paras ja suotuisin mutta toki kukkien väriloistoa pääsin nauttimaan ja vähän temppuilemalla sain ne myös kukoistamaan. Paitsi pelargoniat! Hyvästä lähtötilanteesta huolimatta ne eivät tykänneet tästä kesästä: Liian vähän lämpöä ja liikaa vettä. Vaihtelin paikkoja ja tein kaiken mitä pystyin niiden suhteen vaan lopulta täytyi luovuttaa - aina ei voi onnistua.

Niinhän se menee, elämässä yleensäkin, pettymyksiä tulee, väistämättä eteen halusimme tai emme. Ja olisihan se outoa jos kaikki sujuisi kuin tanssi vaan, se ei olisi normaalia. Muuttuvia tekijöitä löytyy kaikenaikaa jos yleensä elää. Ja uskaltaa ottaa riskejä. Ei elämää voi kontrolloida ja komentaa menemään kuten haluaa, sehän söisi tästä matkasta kaiken mielenkiinnon. Muutokset ja sattumuksethan tätä polkua värittää.

Omalla kohdallani tämä syyskuu tuo uutta haastetta. Maanantaina tulen tekemään työsopimuksen Heinäveden kunnalla jos kaikki näyttää hyvältä. Se tarkottaisi sitä, että jäisin ainakin toistaiseksi Heinävedelle, mutta haluan nyt ensin tarkistaa mitä sopimus pitää sisällään.
 Heinävesi saa nimittäin ensimmäiset pakolaiset asumaan kylään. Meille on tulossa neljä Syyrialaista perhettä ja olen menossa ohjaajaksi heille, yhtenä ohjaajana tiimissä.Työtä on haettu: erilaisia ohjaajan paikkoja, mutta tuloksetta, siksi tämä vaikuttaa nyt jo hyvältä. Jospa saisi sen palan paikoilleen tässä omassa palapelissä.
Se jää nähtäväksi, mutta selvinnee ihan lähipäivinä.

Minun kesäni terveydellinen haaste oli järviuintia. Jo edellisenä kesänä sain omasta mielestäni ihan hyvät matkat kasaan, mutta nyt pääsin uimaan miltei joka päivä ja aloittelin veden lämmettyä uinti kelpoiseksi 29.6.
 Aluksi järvessä pystyi hädin tuskin sen 300 metriä uimaan, koska vesi oli sen verran kylmää. Toki ympäri vuoden avannossa ja kylmässä käynneenä se vaikutti helpommalta mutta silti: Joka paikkaa pakotti alussa kunnes vesi lämpeni ja parhaimmillaan oli jo +22 astetta.
 Viimeinen uinti tapahtui 22.8 ja silloin täyttyi tavoitteeni 100 kilometriä!
 Olin saavuttanut jossain vaiheessa asetetun tavoitteen, alussa en uskaltanut ajatella pääseväni näin pitkälle. Mutta nyt voin huokaista ja olla tyytyväinen suoritukseen.

Täällä Kotkan päässä olenkin saanut vaan tasoitella ja hoidella asioita kuntoon, sitä silmällä pitäen että en pääse niin usein käymään paikkakunnalla jos työt alkaa. Jo matkoihin menee se reilu neljä tuntia suuntaansa niin pitäisi olla useampi päivä että kannattaa lähteä ajoon.
Uskon asioiden kuitenkin kolahtavan paikoilleen kuten on tarkoitettu, joten uutta päin olen menossa.

" Mielin epätietoisin
joskus kuljet matkaa.

Teiden risteys hankalin:
et tiedä miten jatkaa.

Tarvitset vain hiljaisuutta.

Enkeli tulee - odottamatta."

                                             - Ulla Kauhanen-
                                             kirjasta Enkelivaloa

Kirje Presidentille

" Arvoisa Herra Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö"

Näin se alkoi, ensimmäinen kirjeeni Suomen presidentille. Aiemmin ei ole tullut edes mieleen että lähestyisin tasavaltamme presidenttiä. Ei ole ollut mielestäni sopivaa aihetta jossa kääntyisin presidentin puoleen.
Nyt kuitenkin halusin tehdä jonkin konkreettisen teon luonnon puolesta ja tämän kirjeeni aihe oli itämeri ja sen saastuminen.
 Halusin kertoa pienen ihmisen näkökulmasta ja kokemuksesta kuinka itämeren saastuttaminen vaikuttaa meihin.
 Olen kokenut presidentti Sauli Niinistön ihmisenä joka on tunneälykäs ja keskittyy myös tavallisten kansalaisten asioihin.Loppujen lopuksihan on kysymys välittämisestä, on sitten presidentti tai joku tavallisempi ammatti ihmisellä tai ei ammattia eikä työtä ollenkaan mutta silti suuri,välittävä sydän sykkii rinnassa. Tunneälyä.

Edellisessä blogitekstissänihän pohdiskelin tätä asiaa jo ja mietin kansalaisaloitetta. Nyt kuitenkin olin jo ymmärtävinäni että jopa lakiesitys aiheesta on tehty mutta se ei vaan ole edennyt sen pidemmälle. Miksi ihmeessä? Eikö ympäristöasiat ole juurikin niitä jotka kuuluisi vaikuttaa aika monen ihmisen elämään? Noin niinkuin ylipäätään elämän jatkumisen kannalta? Mielestäni kyllä.
 Ympäristön saastumiselta ei voi, eikä saa ummistaa silmiään. Se on edesvastuutonta.

Nyt uskon ja toivon että kirjeelläni on positiivisia vaikutuksia ja että presidentin mahdollisuudet vaikuttaa asioiden etenemiseen ovat oikeasti olemassa.
Tänä Suomen 100 vuotis juhlavuotena ihmisiltä kuulee kysyttävän usein esimerkiksi tv:ssä mitä toivot 100 vuotiaalle Suomelle?
 Minun toiveeni liittyy nyt näiden ympäristöasioiden ympärille ja miksi juuri meri? Ehkä se on noussut suurimmaksi huolenaiheeksi juurikin siksi, että olen lähtöisin saaresta, ja saarelaisella on erityinen huoli merestä.
 Vaikka olenkin nyt asustellut Heinävedellä ja Järvi Suomessa niin ei se saarelaisuus minnekkään häviä. Meri on jäänyt minuun ja merellä on aina oma erityinen asemansa minussa.
 Ehkä meren tilanteen on myös ymmärtänyt kauempaa paremmin ja siksi nyt haluaisin tuoda juuri tämän huolen esiin ja mahdollisimman vaikutusvaltaiselle tasolle, jotta saataisiin tuulta purjeisiin asian suhteen ja voimaan lain joka kieltäisi laivojen käymäläjätepäästöt itämereen!

Kirjeessäni presidentille kirjoitin "Nyt koen kuitenkin jo tämän kirjeen myötä tehneeni sen, mitä pieni, yksittäinen, poliittisesti sitoutumaton ihminen voi tehdä: Kertoa huolensa, toivoa että se otetaan vakavasti, meidän kaikkien tähden."

Puhtaamman ympäristön puolesta.

Tästä päivästä on tasan neljä kuukautta Suomen 100 vuotis juhlaan. Viisautta ja rohkeutta päätöksen tekoon.

Viimeinen risteily?

Kesäinen tervehdys järven rannalta. Aivan ihanaa oli aloittaa tämäkin aamu pulahtamalla virkistävään järviveteen vaikkei se 17 astetta enempää olekaan. Tyyni järvenpinta ja auringonsäteet leikkivät sudenkorentojen kanssa kilpaa. Jokunen vesimittarikin liukui edestäni kun uin matkaa ja nautin rauhallisesta luonnosta. Virkistävää ja piristävää, hyvä tapa aloitella uusi kesäpäivä.

Viikko taaksepäin olimmekin Kotkassa ja osallistuimme meripäiviin muutamana päivänä. Nythän Kotkan kantasatamassa oli Tall ship purjelaivat joten katseltavaa riitti!
 Lähdimme torstai-iltana ilallisristeilylle m/s Royal Catilla ja risteily vei ruotsinsalmen ympäristöön ajaen mm.kotisaareni Tiutisen ohitse. Ilma oli pilvinen mutta ei tuulinen joten ihan mukavaa oli katsella maisemia tutuissa paikoissa. Risteily sujui moitteettomasti ja tarjoilut olivat erinomaiset. Tämä alus liikennöi normaalisti Helsingin kauppatorin nurkilta mutta nyt Tall ships-risteilyjä tarjoten myös näin Kotkassa.

Jokin aika sitten näin keskellä päivää ohjelman, missä ruotsalainen tai norjalainen nainen on yrittänyt selvitellä risteilylaivojen jätevesipäästöjen aiheuttamia ongelmia ja saada asiaa etenemään niin, että jätevesiasiat saataisiin lailla kuntoon. Näin ohjelmasta vain osan ja siksi en nyt voi kirjoittaa naisen nimeä tms. mutta kyse oli viime vuodesta ja sen verran ehdin nähdä että esim. Pietarin satamassa ei ole mahdollista laivojen tyhjentää jätevesiään ollenkaan. Myös joku muu satama Pietarin lisäksi. Ja vaikka laivoilla olisi mahdollisuus tyhjentää jätevetensä, niin aika ei kuulemma riitä siihen. Toisinsanoen koska risteilyt tulevat ja lähtevät samantien, niin varustamoille aika on rahaa, joten ei malteta olla satamissa sen vertaa että paskavedet saataisiin laillisesti sinne minne kuuluu.

Tästäpä päästäänkin asian ytimeen. Risteilyaluksia tulee aina vain lisää ja jos laki ei velvoita isoja aluksia toimimaan viisaasti jätevesien suhteen, niin tokihan silloin kaikki paska mitä 2500 risteilyasiakkaalta per alus tulee poistuu itämereen!
Kun puhutaan pienemmistä aluksista ja meidän tavallisten veneilijöiden veneilystä, niin jo vuoden 2005 alusta tuli Suomen aluevesillä voimaan käsittelemättömän käymäläjätteen täydellinen päästökielto.
Käymäläjäteen voi edelleen laskea mereen vain, jos etäisyys lähimmästä rannasta on 12 mpk.
 Veneiden , joissa on wc, on oltava varusteltuja septitankilla ja tankin imutyhjennys järjestelmällä. Vaihtoehtoina käyvät edelleenkin perinteinen kemiallinen tai kompostoiva käymälä.
Pidä saaristo siistinä ry pitää nettisivuillaan listaa imutyhjennyspaikoista.

Näinhän se menee monessa muussakin asiassa: Pienet ihmiset joutuvat syyniin tarkasti, mutta suuret tekijät päästetään läpi.

Olen myös jossain vaiheessa osallistunut keräyksiin itämeren puolesta, mutta mitäpä joku pikku summa auttaa tässä tilanteessa?
Enempi auttaa se, että lopettaa risteilyt tykkänään! Kunnes laivoilla on näyttää dokumenttia siitä että jätevesien tyhjennys toimii asianmukaisesti.

Meillä pienillä tekijöillä on kaikenlaisia tarkastajia kuten esim.kalastuksen valvoja. Totuus on että kohta ei tarvitse valvojia siihenkään puuhaan koska ei ole kalojakaan.

Olen nyt mökkeillyt Heinävedellä yli kolme vuotta ja saanut nauttia kirkkaammista vesistä.
Viime kesänä sitten pääsin poikani veneellä Kotkan kirkonmaan nurkilla olevaan Hietakariin piipahtamaan.
Kaunis aurinkoinen kesäpäivä ja jossain vaiheessa pulahdin siellä uimaan. Aaltoja jonkin verran ja ihmeissäni haukoin siellä laineiden seassa, koska se liman määrä mikä lellui ja lillui ympärilläni oli jotain mahdotonta!
Toki tuuli sitä vaikutelmaa vielä lisäsi, mutta muutos edelliseen meressä uimiseen oli melkoinen. Tämä on tilanne nykyään.
 En tiedä pelastuuko itämeri edes sillä että saataisiin laki voimaan joka kieltää jätevesien pumppaamisen kokonaan ,mutta kyllä se olisi suuri askel parempaa kohti, ja hyvä ympäristöteko vieläpä näin Suomen 100 vuotisjuhla vuotena.

Aion selvitellä asiaa edelleen ja mietin kansalaisaloitetta asian tiimoilta. Se, mitä jokainen meistä voi tehdä on "äänestää jaloillaan". Risteilyvarustamot elävät risteilijöillä.

Minun pikku avomeriläisessä ei ole wc.tä.
 Se on vanha 5.20metriä pitkä ja 1.70 metriä leveä puuvene keskimoottorilla. Hoidan sitä niin kuten näitä vanhoja paatteja on hoidettu kautta aikain. Lakkaan ulkopuolelta ja tervaan sisäpuolen.
Tuolla se rannalla tälläkin hetkellä odottaa laineille pääsyä.
 Enää koneen huolto ja kohtapa järvellä voi kuulla bernhard- koneen puputusta ja nähdä takana istuvan kapteenin tyytyväisenä ohjaavan alustaan, ilman päästöjä.

" Jos haluat rakentaa laivan,
älä rummuta ihmisiä kokoon
puutavaraa keräämään
äläkä jaa heille tehtäviä ja töitä,
vaan opeta heidät mieluummin
ikävöimään merelle."
                                     - Antoinede Saint- Exupery -

Heleätä heinäkuuta!

Niin se vaan alkoi heinäkuukin ja oikeastaan ihan hyvällä kelillä.
Meillä oli heinäkuun ensimmäinen viikonloppu oikea kulttuuriviikonloppu!

 Oikeastaan se alkoi jo kesäkuun puolella, koska 30.6 osallistuimme kuulijoina Heinäveden musiikkipäivien yhteen konserttiin.
Heinäveden kirkossa esiintyi Helsinki Sinfonietta, kapellimestarina Santtu-Matias Rouvali ja viulusolistina Pekko Pulakka. Olipa kerrassaan upea konsertti! On mahtavaa katseltavaa ja kuunneltavaa kun nuoret taiturit esiintyvät ja luovat silmiemme eteen ja korviemme kuultavaksi sellaisen musiikkimaailman että kyllä kelpaa. Huippu taitavia lahjakkuuksia. Elämys nosti jonnekkin korkeammalle ja tunnelma jatkui perjantaiseen kesäiltaan. Paljon kiitoksia!

Aivan toisenlaisiin tunnelmiin mentiin sitten seuraavana päivänä mutta yhtä kaikki miellyttäviin vaikka varsin erilaisiin.
 Olimme mukana Juvarockissa ja siellähän esiintyjäkaartia riitti kovastikin. Ilma siis kesäisen lämmin kuten heinäkuun ensimmäisenä kuuluukin ja porukkaa oli riittävästi ja tunnelma rento.
 Juha Tapio aloitteli pääesiintyjistä tapahtuman klo 16 ja hyvinhän porukka lämpeni mukana.
 Ennen sitä olimme nauttineet hyvää ruokaa ja virvokkeita vip-aitiossa tällä kertaa, sillä UPM Metsän asiakkuuskumppaneille oli tarjottu tällainenkin mahdollisuus. Erinomaiset tarjoilut ja rapeita muikkuja paistettiin jatkuvasti lisää. Ruokatarjoilut olivat klo 14-23.00 joten varmastikaan ei nälkä päässyt yllättämään, ei liioin janokaan.
En muista koska olisin viimeeksi minkäänlaisilla festareilla ollut mutta sen huomasi että mukaan oli helppo tempautua. Juha Tapio on niin aito oma itsensä että tällaisia artisteja on ilo kuunnella ja katsella.
 Muista esiintyjistä Popeda nautti tietysti ansaittua suosiota 40 vuotta kestäneen uransa ansiosta ja hyvin sai Pate jengin vauhtiin! Kova kunto näyttää äijillä vielä olevan, sen verran oli vauhdikas esiintyminen ja heidän reilu tunnin keikkansa meni myös yleisössä todella nopeasti, ääni kähisten.
 Kolmanneksi mainitsen Kaija Koon joka oli myös pakko nähdä ja kuulla.Taattua Kaijaa mutta myös ihan uusia biisejä.
Puoleen yöhön jaksoimme huitoa ja heilua ja eihän sitä siinä menossa huomannut, mutta seuraavana päivänä kyllä : Käsivarret olivat saaneet kunnon kyytiä kun jokainen esiintyjä tietysti halusi nähdä käsimeren edessään huojuvana, niin näin äkkinäinen huitoi kuin heinämies ja seuraavana päivänä bussissa kohti seuraavaa kulttuuririentoa sai hieroa käsivarsiaan tosissaan.
Sunnuntaina 2.7 oli Karttulan Syväniemellä teatteri Hermannissa niin ikään UPM Metsän tarjoama kesäteatteriesitys " Käspaikka" laulunäytelmä.
 Esitys kuvasi rajakarjalaisen perheen vaiheita talvisodan syttymisestä jatkosodan päättymiseen saakka.
Esityksen alusta saakka näyttelijät nuorista lapsinäyttelijöistä vanhempiin,  tekivät niin koskettavan esityksen tuosta ajasta ja tunnelmista että itselläni oli liikuttunut olo läpi näytelmän. Eläydyin tuon ajan ihmisten suruun ja tuskaan ja varsinkin lasten suoritukset näytelmän alussa olivat todentuntuisia. Elimme kuin sitä aikaa ja näyttelijät osasivat samaistua rooleihinsa jolloin myös katsoja pääsi sinne jonnekkin ja pystyi myötäelämään. Tämä ei suinkaan aina onnistu näytelmien kohdalla mutta täällä teatteri Hermannin näyttelijäkaarti teki saumatonta ja hyvää kesäteatteria ja antoivat hienon, liikuttavan kokemuksen.
Minulla ei ole karjalaisia sukujuuria, mutta vieressä istuvalla miesystävällä on, ja luulenpa että olin miltei sijaisitkijä koska miehethän eivät herkästi päästä tunteita vuolaina valloilleen, toki silmäkulmat kostuvat.
Paljon oli sen ikäistä ja karjalaista väkeä että varmasti tämän näytelmän kohdalla nousi monella pala kurkkuun. Toki näytelmässä kaiken keskellä myös jaksettiin pitää yllä iloista mieltä.
 Kiitos paljon koko porukalle mutta erityisesti lapsinäyttelijöille, sieltä nousi esiin muutama lahjakkuus jotka varmasti pääsevät alalle niin halutessaan.

Kultturirientojen jälkeen paluu arkeen, monta hienoa kokemusta ja elämystä rikkaampana. Totesimmekin siellä ruokailussa ennen teatteriesitystä että kovasti paljon on näin kesäisin erilaisia tilaisuuksia jonne mennä, varmasti jokaiselle jotakin. Siitä tarjonnasta itselleen sopivat ohjelmistoon sillä nämä kokemukset mitä kesällä kerätään vakkoihin auttavat pitkälle talveen saakka.
 Iloista kesää ja mukavia muistoja toivoo Anne:)

Griminaali vai gansteripersut?

Jyväskylän perussuomalaisten puoluekokous 10-11.6. vahvisti itselleni sen, että politiikka ja minä emme kuulu yhteen.
Miksi siis löysin itseni sieltä, tapahtumien keskipisteestä?
Olin miesystäväni avecina ja alku menikin hienosti. Meitä oli pieni joukko Heinäveteläisiä. Miesystäväni oli pyydetty pitkän poliittisen uran ansiosta kantamaan Etelä-Savon piirijärjestön lippua. Hieno osoitus luottamuksesta.

Vielä perjantaina tunnelma oli innostunut ja odottava. Kättelimme Sampo Terhon kanssa joka oli jakamassa rintamerkkejä kansan keskellä. Kättelimme ja toivoimme onnea vaaleihin. Hyväntuulinen Terho vaikutti rennolta ja nautti ilmiselvästi tilanteesta.
Lauantaina paviljongissa tilanne muuttui kuin leikaten. Itse seurailen sivusta  tilannetta koska en ole puolueessa mutta toki perussuomalaisten keskellä.
Olin keskustellut Tamperelaisen miehen kanssa ennen lippulinnaa, kuinka liikuttavaa on jo pelkkä osallistuminen tähän alku juhlallisuuteen: Mahtipontinen musiikki kajahtaa, suomalaiset kuvat, maisemat ja ihmiset näytetään suurilla skriineillä musiikin soidessa ja lippukulkueen kulkiessa juhlaväen ohi ja keskellä. Näin nytkin.
Kuulimme Soinin liikuttavan jäähyväispuheen ja niin minulla kuin ensimmäistä kertaa mukana olleella Tamperelaismiehellä kyyneleet valuivat poskille. En tiedä hänestä, mutta minun liikutukseni vaihtui järkytykseksi vaalituloksen selvittyä!
Nyt muutamat päivät toivuttuani ja uutisten ja taas uusien uutisten jälkeen voin vain todeta että viimeinenkin usko suomalaisiin politiikkoihin ja päättäjiin mureni. Jos emme saa muunlaisia johtohahmoja kuin valehtelevia, totuutta piiloittelevia ja rikollisia suojelevia ihmisiä niin kohta 100 vuotias Suomi hajoaa vielä ennen juhlapäivää.

Tämän hetkisen tiedon mukaan perussuomalaisten pieni joukko Halla-Ahon griminaalit eivät nauti kansalaisluottamusta ja valitsemalla johtoon huijareita annetaan kansalle kuva miten parhaiten etenet korkeille palleille. Epärehellisyydellä ja housunpunttia pitkin.

Suomi ja Suomalaiset ansaitsevat parempaa.

Pienelle vaihtoehtoliikkeelle onnea vaikeassa tilanteessa. Terho olisi takonut
maltillisesti uudistavaa politiikkaa perussuomalaisten puheenjohtajana.

Terveisin politiikkaan pettynyt Anne Sandberg



Edellä oleva teksti on lähetetty sekä Kymensanomiin että Heinäveden lehteen yleisönosastokirjoituksena. Tuon viikon takaisen Jyväskylän puoluekokouksen jäljiltä minun oli suorastaan pakko työstää kokemaani ulos kirjoittamisen keinoin. Olimme aivan tyrmistyneitä ja lähdimmekin sieltä pois jo kesken kokousta. Emmekä varmasti olleet ainoat.
 Tällä hetkellä olen itse saanut tilaa ympärille ja aikaa käsitellä tuota retkeä keskelle poliittista valtapeliä ja ties mitä salaliittoja. Ehkä kaikki selviää vielä parhain päin mutta tällä hetkellä poliittisella kentällä kuohuu.

Enää viikko Juhannukseen, suomalaiseen keski-kesän juhlaan. Suomi ja Suomalaisuus on nyt tällaisen kokemuksen jälkeen noussut entistä korkeammalle ja Suomen 100 vuotis juhlavuotena todellakin toivoisi yhteen puhaltamista sillä eikö politiikan ja päättäjien kuuluisi kuitenkin ajaa yhteistä tulevaisuutta, meidän kaikkien yhteiseksi hyväksi, eikä suinkaan" verissä
 päin" tavoitella omaa etuaan, keinoja kaihtamatta?


"Oi maamme Suomi synnyinmaa soi sana kultainen, ei laaksoa ei kukkulaa, ei vettä rantaa rakkaampaa, kuin kotimaa tää pohjoinen, maa kallis isien."

              Rauhallista Juhannusta toivoo Anne

Kesä on täällä!

"Katso kukkaa jonka terälehdet aamuun aukeaa, katso maata joka kimmeltävän kastepeitteen saa, katso puuta josta linnunlaulu helkkyvästi soi, katso luontoa ja huomaa että Luojan luomaa parantaa ei voi."

 Tämän vanhan iskelmän sanoin aloittelen kesäkuun blogiani, olen aina pitänyt kovasti tuosta laulusta ja tälläkin hetkellä voin sanoa että kaikki on juuri kuin tuossa laulun tekstissä.

Heräsin aikaisin.Näin järven höyryävänä aamu-usvassa.Koivujen uudet ihastuttavan vaalean vihreät lehdet näyttävät niin kauniilta ja latvoihin ottaa jo aurinko kosketustaan.Kello ei ole vielä viittäkään.

Kävin eilen ajoissa nukkumaan koska olin aivan poikki kukkaprojektini jäljiltä. Kaksi päivää olen laitellut kesäkukkia, tehnyt niistä amppeleita esim.savusaunamme nurkille.Istuttanut maahan ja erilaisiin astioihin. Ilmat suosivat minua ja siksi tietysti tulikin tehtyä niin intensiivisesti ettei juuri huomaa muuta.Kukat ovat ihastuttavia ja kasvit ylipäätään. Kaksi päivää olen nauttinut ulkona tekemisen riemusta ja kaikesta väriloistosta mitä koivikko ja rannanmaisemat tuovat eteeni. Ystävälleni viestitin että ihan pakahdun tästä ilosta! Tunne on valtava ja olen etuoikeutettu saadessani toteuttaa itselleni tärkeitä asioita täällä upeissa puitteissa. Vieläpä kun kesä viimein tuli.

Ehdin käydä taas Kotkankin maisemissa ja siellähän kesä oli jo paljon pidemällä kuin täällä landella. Siellä pääsin meren rannalle, sain tavata ystäviäni ja nuorisoani ja ehdinpä tavata amerikkalaiset vieraammekin. Tällä kertaa siis Kotkan merellisessä ympäristössä. Kävimme heidän kanssaan tutustumassa Tiutisen saareen josta olemme lähtöisin, halusimme näyttää heille sen. Tiutinenkin on parhaimmillaan kesällä, vehreys vastaanotti meidät. Itse ajattelin Tiutisen kutistuneen entisistä ajoista. Kaikki näytti pienemmältä ja ahtaammalta. Sitä se teettää kun lähtee matkustelemaan maailmalle. Mutta ihan mukava siellä oli käydä katsomassa kotisaartamme.

Merellehän me olisimme halunneet vieraamme viedä mutta keli oli kovin tuulinen vaikkakin aurinkoinen ja aikaa ei tällä kertaa ollut niin paljoa joten menimme varusteinemme äijänniemen uimarannalle jossa oli mahdollisuus tehdä tulet ja paistella eväitä, nauttia yhdessä ja ihastella merta. Uskon että meille kaikille jäi tuosta tapaamisestamme muistot sydämeen.Tärkeitä hetkiä.

Seuraavan kerran he taas tulevat tänne mökille Heinävedelle koska ovat tosiaan ihastuneet Suomeen sekä meihin suomalaisiin. He kokevat meidät suomen perheenään ja kaipaavat tänne aina uudestaan. Ihana asia. He ovat aina tervetulleita vieraaksemme.

Ystävällisyys luo ystävällisyyttä.Aito kosketus ihmisiin ei voi tuoda kuin hyviä asioita. Silti valitettavasti meistä jokainen joutuu kohtaamaan myös negatiivisia ihmisiä elämässämme. Ihmisiä jotka eivät kestä että toisilla menee hyvin, että on löytänyt paikkansa, itsensä. Täytyy vaan pysyä uskossaan vahvana että heillekin suotaisiin hyviä asioita ettei katkeruus pääsisi turmelemaan kaikkea.

Siskoni Aulin jostain vanhasta vihkosta löysin ajatuksen jonka nyt laitan tähän muistutukseksi.... "älä anna kenenkään pilata päivääsi. Jos maan päällä on happea ja pystyt hengittämään, tulee päivä olemaan vallan erinomainen!"

Kaunista kesää ja hyvää mieltä. Ollaan ihmisiä toisillemme. Kiitos.

Soi kunniaksi Luojan

Toukokuu saapui. Tarkoittaa että kevät on täällä ja kesään ei ole enää kuin pieni harppaus!
 Purot juoksevat jo tien varsilla ja solisevat iloisesti, kevät tuli sittenkin! Talvi tuntui puristavan otettaan tänä vuonna oikein tosissaan mutta antoipa viimein periksi, mokoma.
Eihän tuo lämpötila nyt vielä paljoa ole ja tälläkin hetkellä tuulee, joka saa kelin hyiseväksi, mutta silti aurinko kurkistelee ja linnut kirmailevat pesäpuuhia suunnitellen, toivoa lämmöstäkin siis on.

 Huomenna sunnuntaina on Leppävirran kirkossa Suvivirsi kiitoskonsertti klo 14 alkaen. Ohjelmatuotolla kerätään varoja koulutuksen kehittämiseksi Kirkon Ulkomaanavun kohdemaissa. Itäisten kylien kuoro esittää 16 laulua joiden lisäksi laulamme yhdessä yleisön kanssa suvilinnun laulukirjasta useampia lauluja, tervetuloa laulamaan ja kuuntelemaan.
Tuntemaan yhteenkuuluvaisuutta musiikin avulla ja riemuitsemaan tunteesta kuinka me olemme yhtä suurta perhettä!

 Elämässä on onnellista jos saa kokea kuuluvansa yhteen minkä tahansa yhteisön tai pienemmänkin porukan kesken.
 Itse olen kasvanut viiden hengen perheessä ja myös itselleni sain saman kokoisen perheen eli kolme poikaa ja aikuiset.
 Nyt kun elämä on kulkenut eteenpäin ja lapset kasvaneet ja perustavat omia perheitään niin tulee uusia yhteisöjä jotka parhaimmassa tapauksessa voi kokea "perheenä".
 Ajattelen myös niin että kaikilla ei ole omaa perhettä lainkaan ja jotkut ovat aivan yksin maailmassa, silloin korostuu entisestään tämä yhteisöllisyys ja sen mukanaan tuoma ilo. Yhteistä harrastamisesta. Kenellä sitten mikäkin harrastus.
 Itse koen laulamisen ja musiikin hyvin voimaannuttavana siksi sitä jaksan mainostaa aina vaan. Ja yrittää kertoa laulun ilosanomaa jotta mahdollisimman monet pääsisivät laulun parantavaan maailmaan.

Viikko sitten päättyi myös kuntoutus ja meillä myös kuntoutusporukka oli erittäin hyvä ja erilaisuudet ja eri ikäiset ihmiset nivoutuivat hienosti vuoden aikana "yhteen" saaden vertaistukea toisistaan ja väittäisin että aikalailla jaksamista kunkin omaan arkeen ja tilanteeseen. Teimme listan pienestä joukostamme ja vuoden päästä yksi meistä kasaa porukan ja menemme "jälki löylyihin" jossa näemme taas toisemme ja voimme kertoa kuulumisia.
Tsemppiä kaikille omassa elämässä ja ennenkaikkea kuunnellaan ja ollaan armollisia itsellemme.

Ihanaa kevättä ja kesän odotusta, annetaan lämmön sulattaa jäykkyydet ja nautitaan elämästä täysin rinnoin.

Kuka purttasi kuljettaa

On taas herännyt ajatuksia siitä, miten elämä täällä kulkee ja onko sitä oman laivansa kapteeni ollenkaan? Vai heittelehditäänkö me täällä elämänmerellä ja virroissa ihan miten sattuu kunkin tuulen mukaan?

Liian paljon tänä päivänä annetaan muiden ohjailla ja sanella asioita, vaikka oikeastaan jokainen itse tietää parhaiten omalla kohdalla omat asiansa.
On kaikenlaista ohjetta ja ohjaajaa ja asiantuntijaa ja tarinaa. Onko tuo ihme että moni eksyy vielä syvemmälle kysymyksien viidakkoon ja menettää viimeisenkin toimintakykynsä.
 Tuntuu monesti että muut tietävät mikä ihmiselle on hyväksi  ja jos sattuu heikompi henkilö, sairas, väsynyt, masentunut tai muuten vaan ulalla omasta elämästään ja keskiöstään, niin johan tulee ohjetta ja apuja vierailta, jotka ei oikeastaan edes ole selvillä missä mennään. Se vaan on niin kiva neuvoa vierestä ja päästä pätemään!

Toki voin nyt kolme vuotta savolaisten kanssa asuneena ajatella että vastuu on kuulijalla. Niimpä on. Mutta miksiköhän niin paljon kuulee ahdistusta siitä että kun se sanoi niin ja se neuvoi noin? Millä reseptillä saisi ihmisen uskomaan että jokaisessa yksilössä on omat, uinuvat voimavarat, kunhan ne oppisi näkemään. Jokaisessa.

Täytyy ottaa itseään niskasta ja vähän ravistella. Herätä näin kevään korvalla siihen todellisuuteen missä mennään. Lopettaa muiden syyttely omasta huonosta olostaan ja ottaa vastuu itselleen. Lopettaa haavakieli eli vetoaminen mitä moninaisempiin sairauksiin ja onnettomuuksiin.
 Siitä maailmasta ei pääse koskaan jos ei suostu lopettamaan syiden etsimistä.
 En tunne varmaan ketään jolla ei olisi vaivoja, suruja, tragedioita.
 Jos jäämme haavoinemme haavamaahan niin matka pysähtyy, pursi karahtaa kiville ja siellä olemme!
 Varokaa niitä ihmisiä jotka kannustamisen sijaan haluavatkin muistuttaa sinua vaivoistasi jos et itse niistä enää puhu, olet tullut sinuiksi itsesi kanssa ja olet selättänyt sairauden. Ulkopuolelta voit saada muistutuksia että ota nyt huomioon että kunto heikkenee koko ajan, apua!

Omalla kohdallani olen päässyt liikunnan ja oikean elämäntavan löytymisen myötä voittajaksi selkärankareumani oireiden suhteen. Liikkuminen on varmaan ihan avainsana minun tapauksessani. Toki ruokavalio joka on mahdollisimman vähän limaa elimistöön tuottava.Maito, valkoiset jauhot ja valkoinen sokeri pois. Kylmä hoito avannossa. Liikkuvuus rangassa eli venyttelyt, uinti. Tarvittaessa hieronnat. Tämän kuun lopulla viimeinen jakso kuntoutusta jossa olen päivittämässä tämän hetkistä tietoa aiheesta.

Toivon että itsekukin kunnostaa oman purtensa näin kevään koittaessa ja heittää ylimääräisen rannalle, suunnaten kohti kimmeltäviä ulapoita, rohkeana ja seikkailunhaluisena, riskejäkin kaihtamatta. Lupaamalla itselleen paremman elämän päättäen tarttua toimeen, sen sijaan että antaa muiden ohjata ajatuksiaan ja tekemisiään.
Kukaan muu kuin sinä itse ei voi tietää miltä siellä syvällä sydämessäsi tuntuu.
 Ole rehellinen itsellesi ja kuuntele omaa ohjaustasi, se tulee korkeimmalta.
 Astu omaan laivaasi sillä " yksi pieni hetki voi olla arvokas ja merkitä paljon"

               Myötätuulta toivoo Anne :)

Kirje ystävältä

"Nauti olemisen kauneudesta" kirjoitti minun kahdeksan kymppinen ystäväni kirjeessään minulle. Sain hänen kirjeensä muutama päivä sitten.

Olemme ystäviä jo lähes neljän kymmenen vuoden takaa. Olimme työkavereita viikkopäiväkodissa Kotkassa. Meitä kumpaakin oli siunattu luovuudella ja varsinkin ystäväni oli hyvin taiteellinen, monen mielestä varsin persoonallinen ja erikoinen ihminen. Jostain syystä me kaksi tulimme hyvin toimeen ja muistan monia monia somistamiseen ja piirtämiseen liittyviä juttuja joita me teimme yhdessä.

Elämä kuljettaa kuitenkin ihmisiä kunkin oman suunnitelman mukaan eikä kaikkia välttämättä tapaa enää myöhemmin elämässä. Meillä kuitenkin puuttuivat omat enkelimme asioiden kulkuun ja tästä on nyt jo useampia vuosia kun ystäväni tuli unessa käymään.
Selvitin osoitteen ja sain yhteyden nimenomaan kirjeellä. Niin jatkui ystävyytemme ja nyt välimatkan ollessa 300 kilometriä pidämme yhteyttä kirjeitse. Hänen vointinsa rajoittaa myös liikkumista joten kirjeenvaihto on oivallinen tapa pitää yhteyttä.

Nautimme molemmat luonnon kauneudesta ja sen havainnoinnista. Tässäkin kirjeessä hän odottaa jo lintujen paluuta. Paluu on aina suurta juhlaa, kun taas syksyllä kuulen sen surun ja haikeuden lintujen muuttaessa pois.

Seuraamme yhtälailla ikkunamaisemastamme pikkulintujen syömäpuuhia ja sitä mitä kaikkea tuo "elävä taulu" meille voi tarjota.
Minun lintuni ovat tällä hetkellä olleet talitiaiset, joku sinitiainenkin on pistäytynyt paikalla, käpytikka pariskunta samoin punatulkku pariskunta, myös kolmas joka liehittelee ympärillä. Pöllö on tehnyt reikiä lumeen öisin ja pyydystää myyriä mutta päiväsaikaan en ole sitä onnistunut näkemään. Odotan innolla tuoko se poikaset näkyviin? Näihin aikoihin viime vuonna oli touhuillut jo viikon.

Ystävälleni meri on merkinnyt myös elämässä paljon ja hän on "asustanut" viikkoja yksin saaristossa, luoden taidetta. Voin vain kuvitella sen vapauden tunteen! Sielunmaisemamme ovat kohdanneet monet kerrat koska jotkut tärkeät asiat ovat yhteisiä molemmille.

Tässä kirjeessä hän kirjoitti että intensiivisyys kuulemma tekee ihmisen onnelliseksi lisäten siihen että sinähän olet!
Kiitos ystäväni. Kiitos että muistutat minua siitä että tärkeintä on pysyä omana itsenään ja olla rehellinen, ollaanpa sitten kuinka kummallisia tahansa joidenkin "tavallisten" ihmisten mielestä. Tämän kaiken kirjoitan myös hänelle kun taas vastaan kirjeeseen.
 Kirje voi todellakin olla pelastus ja tuoda juuri oikeaan aikaan oikeat sanat, saada päivän paistamaan.

Kirjeen loppuun hän kirjoitti sanat "suljen sinut sydämeeni" ja siihen sisältyy kaikki. Niin minäkin.

Tärkeät ihmiset kulkevat aina sydämessämme, missä ovatkin, minne menevätkin.

Elämälle kiitos.

Paukku pakkasia!

Aurinko kurkistelee kuusen oksien lomasta ja huurre on "kuorruttanut" alastomat haavat ja koivut, kuinka kaunista ja kylmää.
Helmikuu on lähtenyt käyntiin vauhdikkaasti ja aktiviteettiä riittää vaikkei varsinaista työtä olekkaan. Työpaikkahaastattelussa kuulin kertovani harrastuksistani kun niitä kysyttiin ja täytyy sanoa että harrastukset täyttävät elämääni niin, että ei ole aika tullut pitkäksi. En usko että tulee jatkossakaan.
Työpajaohjaajaksi en kuitenkaan tullut valituksi. Se selvisi tänä aamuna, sain tekstiviestin asiasta. Työpaikat ovat todella tiukassa ja aina löytyy parempi ja korkeammin koulutettu, niin se vain on. Joten jälleen voi todeta että "rinta rottingilla kohti uusia pettymyksiä!"

Jatketaan siis vapaata pudotusta elämässä ja katsotaan mihin päädytään.

Asioilla on aina hyvät ja huonot puolet. Nyt voin jatkaa vapaana taiteilijana porskuttamista ja elellä kiireettömänä elämää. Se ei ole hassumpaa.
Vähempi rahaa mutta enempi aikaa. Saan ihastella näitä kirkkaita talvisia kelejä ja kun taas tulee vähän siedettävämpiä lämpötiloja voin vetäistä sukset jalkaan ja sivakoida järvellä, läpi timattisen hangen uskomattoman kauneuden. Valo alkaa vaikuttaa jo täälläkin ja saamme tuntea sen mielialaa  piristävän otteen.

Tammikuussahan miesystäväni järjesti minulle syntymäpäivämatkan Play De Inglesiin ja siellä saimme viikon valohoitoa sillä kelit suosivat meitä todellakin. Oppaat kertoivat että joulun aikaan siellä oli ollut hurjat sateet ym. mutta nyt reissumme aikana säiden haltija helli kylmästä talvesta tulleita matkalaisia. Ihanaa aurinkoa, turkoosia vettä, iloisia delfiinejä vapaina meressä omassa elementissään ja lomameininkiä parhaimmillaan. Sieltä palattuamme tunsin hyvin voimakkaana auringon vaikutuksen itsessäni - mahtavat tsempit! Ja vaikkei kyseessä ollut kuin viikon matka niin aurinko mokoma oli saanut ihonkin paljon parempaan kuntoon. Toki se myöskin katkaisi pitkää talvea joten onneksi olen syntynyt kylmimpänä aikana ja pääsin juhlimaan lämpöön. Kiitoksia ystävälle!

Ystävänpäiväkin sieltä lähestyy kovaa vauhtia. Olen kirjoitellut jo ajoissa muistamisia ystävilleni, Suomeen ja ulkomaille. Tänään lähettelen posteja eteenpäin kun nykyään postikin kuulemma vähän tökkii. Haluaisin nyt ilahduttaa kuitenkin oikeaan aikaan vaikka ystävänpäivä onkin oikeastaan joka päivä.

" Hyvä ystävyys on kuin sateenkaari,
kun täydellinen määrä onnea ja kyyneleitä sekoitetaan,
tuloksena on värikäs silta sydämestä sydämeen."

Edellinen ajatus Minna ystävältäni joka on yksi niistä ystävistä joiden kanssa olemme saaneet kulkea ystävinä jo 43 vuotta, ylä-asteelta lähtien.

Tähän loppuun kirjasta Ajattelen sinua ( Sinikka Svärd) mietittävää jokaisena päivänä....


Tänä iltana sytytän kynttilän

Tänä iltana sytytän kynttilän kaikille niille
joilla ei ole ainuttakaan tosi ystävää,
niille jotka ovat jonkun toisen mielestä
väärän värisiä, kokoisia tai näköisiä.

Tänä iltana sytytän kynttilän kaikille
pienille, suloisille ja rakastettaville,
joita kukaan ei suukottele tai pidä sylissä.
Joiden minuus säälimättä särjetään
jo elämän ensi metreillä.

Tänä iltana sytytän kynttilän kaikille,
joita alistetaan, lyödään ja halveksitaan
vain siksi, että ovat syntyneet naisiksi
sinne missä miehen sana on ainoa laki.
Missä Jumalakin on julmuri.

Tänä iltana sytytän kynttilän kaikille niille
jotka ovat tärkeitä ja arvokkaita
sellaisina kuin ovat - Luojan luomuksina,
ainutkertaisina ja ihmeellisinä.


Ihanaa ystävänpäivää 14.2.2017

" Mitä ikinä teetkin tänään
ajattelen sinua kiitollisuudella.
Ilman ystävyyttäsi kaikki olisi ollut
paljon kalpeampaa, karumpaa."

                                                    - Sinikka Svärd -

Luovuus

Tämä päivä on merkityksellinen itselleni. Tänään on viimeinen mahdollisuus jättää hakemus Heinäveden kunnan työpajaohjaajan tehtävään.
Tein sen heti kun löysin tämän avoinna olevan tehtävän mollin sivuilta. Niinikään kävin myös keskustelemassa asiasta kunnansihteerin kanssa ja toimitin kaiken mahdollisen rekvisiitan hänelle, ts.työtodistukset ja opiskelutodistukset. Kaikki on siis kunnossa minun puoleltani. Kaikki mihin pystyn itse vaikuttamaan. Enää voin vain toivoa, että maailmankaikkeuden energiat ovat puolellani ja saan viimein paikan johon taitoni riittävät. Haasteen myös työelämässä, yhteisöä palvellen.

Maaliskuun lopulla tulee kuluneeksi 3 vuotta muutostani Heinävedelle. Tuolloin minusta haluttiin kirjoittaa lehteen koska pitivät niin ihmeellisenä muuttoa aivan tuntemattomalle paikkakunnalle, josta en tiennyt yhtään mitään. Tai luostarit tiesin, mutten niissäkään ollut aiemmin vieraillut.

Lisäksi ihmetystä aiheutti mereltä järvimaisemaan siirtyminen ja sekin ettei siinä vaiheessa ollut mitään suunnitelmia, vain" tyhjä valkea paperi" jonka voisin alkaa täyttämään uusilla asioilla tai en millään.

Tilanne oli kutkuttavan herkullinen ja tiesin että olin etuoikeutettu koska pystyin toimimaan näin. Se jos mikä, on luovaa. Antaa tilaa itselleen, kuulostelee mitä minä haluan tehdä?  Mitä kaipaan?
Hiljaisuutta, rauhaa, lepoa suorittamisesta.

Haastattelussa muistan kertoneeni, kuinka luotan tähän pieneen kuntaan. Ihastuin Heinäveden luontoon, sen kauneuteen ja väreihin. Olen jollain lailla oppinut myös järven elämää, vaikkei minusta pysty koskaan kitkemään kaipuuta kunnon merielämään. Se on sielunmaisemaani mikä on aina minussa. Ja tulee pysymään.
Olen myös sanonut moneen kertaan että siinä vaiheessa kun saan vakituisen työpaikan, vaihdan kirjat Heinävedelle. Toivottavasti universumi on nyt puolellani.

Vanhin poikani on ostanut minulle lahjaksi vuonna 2009  I GHINGin, muutosten kirjan. Tänä aamuna heitin kolmea kiinalaista kolikkoa ja kysyin mielessäni tilannetta. Sain vastaukseksi  Luovuus :

"Ensimmäisen viiruston kuusi ehyttä viivaa edustavat valoa antavaa, aktiivista, vahvaa ja henkistä alkuvoimaa. Sen kuva on taivas, olemus tarmoa ja liikettä ja se sisältää myös ajan voiman ja jatkumisen, pitkäaikaisen keston. Tämä on luomisvoiman hexarammi. Nyt on aika olla rohkea olematta silti uhkarohkea. Viirusto liittyy touko-kesäkuuhun."

Toivon todella että saan mahdollisuuden alkaa tekemään töitä työpajatoiminnassa pitkäaikaistyöttömien kanssa.
 Tehtävänä on tukea asiakkaiden motivaatiota, elämänhallintaa ja työelämään siirtymistä.
Itse uskon vahvasti siihen että löytämällä jokaisessa ihmisessä uinuvat voimavarat ja saamalla ne käyttöön, pääsemme sellaisiin tuloksiin että ne hämmästyttävät löytäjäänsäkin.
 Sen ilon haluaisin nähdä ihmisissä joiden kanssa tulen työskentelemään.

Luovuus on valtava voima ja sen valjastaminen käyttöön yhteisön hyväksi tulee olemaan haaste jonka olen valmis vastaanottamaan.

Nyt toivon ja uskon.